Olen parin vuoden sisällä muuttunut aktiiviharrastajasta pesunkestäväksi lurkkaajaksi. Katselen mielelläni kuvia kivoista puvuista ja haluan edelleen olla yhteyksissä kaikkien cosplayn kautta minulle tutuksi tulleiden mainioiden tyyppien kanssa. En vieläkään malta olla puuttumatta, mikäli joku puhuu cosplaysta. Toisaalta en myöskään henno luopua Twitter-tilini kuvauksesta "occasional cosplayer".
Eli harmillista kyllä, minulla ei ole viime tai tästä vuodesta cosplayn saralta juuri kerrottavaa. Olen käynyt muutamissa isoimmissa tapahtumissa siviileissä, mutta eihän se samalta tunnu kuin se huumaava ja koukuttava cosplayasussa esiintyminen. Sen sijaan olen ihastellut muiden harrastajien upeita luomuksia ja tuntenut rinnassani suurta kaipuuta harrastuksen pariin. Mutta jostain syystä on uskomattoman vaikeaa istahtaa aloilleen ja aloittaa puvunteko.
Cosplayaamisen sijaan olen opiskellut, puurtanut hikisenä kandintutkintoni eteen, tehnyt töitä, ollut työharjoittelussa, valmistautunut vaihto-opiskeluun ja tehnyt muita tylsiä normojen juttuja. Kerran olin jo vähällä käydä yhden kaapissa odottavan peruukin kimppuun, mutta lopulta jätin asian sikseen. Ei pygennyt. Mutta en ole edelleenkään halunnut sanoa, että olen lopettanut, koska en ole. Olen vain vähän venähtäneellä matkalla etsimässä sitä playta takaisin cosplayhin. Sillä jos harrastuksessa yhdistyy ompelu, askartelu ja esiintyminen, se ei voi olla huono harrastus.
Seuraavat viisi kuukautta kuluvat vaihto-opiskelijana Soulissa, joten ennen kesää mitään ei varmasti tapahdu. Sen jälkeen? Kuka tietää. Aloittaisinko gradun vai aloittaisinko puvun? Onko yhden ihmisen elämä tarpeeksi suuri molemmille? Vastausta odotellessa voitte purjehtia vaihtariblogiini. Se ainakin elää useammin kuin tämä.
... Edelleen kyllä kuumottelisi tehdä Utenan Shiori tai Juri miekkailupuvussa.
...
.......
HMM.
perjantai 21. helmikuuta 2014
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Tarve olla parempi kuin muut
Tätä tekstiä edeltävä päivitykseni on helmikuulta 2012.
... ... eivv
Kertonee jotain tämänhetkisestä innostuksestani cosplayta kohtaan. Vuonna 2012 kävin muutamissakin tapahtumissa, mutta kun yritän hieman pinnistellä muistaakseni niistä jotain niin huomaan, että ei hitto – enhän minä muista juuri mitään. Kun vähän lunttaan viimeisimmästä merkinnästäni, huomaan kierrättäneeni Frostbitessa vanhaa pukua. Kun vähän vilkuilen muiden blogistien merkintöjä, huomaan saattaneeni käydä myös Desuconissa ja Traconissa. Mutta mitä minulla oli siellä oikein päällä? Öö... Öh…
Olen yrittänyt selitellä intoni puutetta mitä erinäisimmillä seikoilla ja lupaillut vähän väliä, että "kyllä minä pian taas jotain uutta väsään". Yeah right. Tällä kertaa yritän olla rehellinen.
Mietitäänpä. Viimeisin pukuni, Kanna, on vuodelta 2011. Siitä on melkein puolitoista vuotta. Osallistuin kyseisellä puvulla Elzyn kanssa WCS-karsintoihin, sijoittumatta. En halua edes ajatella kyseistä pukua, koska en ole siihen tyytyväinen, ja häpeän yhä muutamaa seikkaa, jotka jätin täysin huomiotta sitä tehdessä. Tämä on siis päällimmäinen muistoni cosplaysta - puku, jota en halua katsella, ja jonka osittaisena myötävaikutuksena emme ainakaan sijoittuneet.
Yksi yleisimmin käyttämäni selitys pukujen teon hitauteen on opiskelu. Tahkoan opintopisteitä Kelan suosittelemaa tahtia ja vähän ylikin. Vaikka opintoni eivät luonteestaan johtuen ole kovinkaan intensiivisiä, kaikki tekemättömät esseet ja keskeneräiset tenttikirjat kuitenkin raastavat jatkuvasti alitajunnassa, oli sitten viikonloppu tai joululoma. Tällä hetkellä kirjoitan lisäksi kandia, mikä nyt ei sinänsä ole kovin vaikeaa tai aikaavievää, mutta sitäkään en osaa olla ajattelematta vapaa-aikanani.
Sitten on raha. Pidän puvuista, joissa on paljon asioita, mikä tarkoittaa sitä, että yhden pukuni budjetti on liki poikkeuksetta reippaasti yli satasen. Joidenkin enemmän. Jos tekisin edes neljä pukua vuodessa, se tarkoittaisi melkoista lommoa lompakkoon, etenkin jos laskee mukaan conien matka- ja pääsylippukulut. (Toki tämäkin on vain priorisointikysymys – olisinhan ihan hyvin voinut olla ostamatta uutta puhelinta ja tehdä sillä hinnalla koko vuoden puvut… )
Ei varmaan edes kannata jatkaa syiden luettelemista, sillä niitähän riittää. Mutta yksi syy lienee ollut ylitse muiden. Syy, jota lähestulkoon häpeän.
Suurin ongelmani cosplayn suhteen lienee viime aikoina ollut sen tajuaminen, etten ole tarpeeksi hyvä. Suomalaiset cosplayerit alkavat olla jo niin hyviä, että ns. kärki on karannut jo aikaa sitten ulottumattomiini. Minä haluan olla hyvä, ja haluan saada tunnustusta. Suuri haaveeni on ollut päästä WCS-finaaliin tai Eurocosplayhin. Haluan menestyä. Ylipäätään olen aina halunnut olla parempi kuin muut, joka helvetin asiassa.
Cosplay vain taitaa olla vähän väärä harrastus itsetuntonsa pönkittämiseen yllä mainitulla tavalla. Tykkään saada kommentteja puvuistani ja jonkinlaista tunnustusta, mutta kun oikein mietin, eivät kisakokemukset ole loppujen lopuksi edes olleet niitä mieleenpainuvimpia. Oikeasti hauskinta minulla on ollut silloin, kun olen pukuillut hahmoa, josta pidän oikeasti ja silloin, kun olen saanut hassutella kavereiden kanssa. Kilpailut ovat henkisesti aika raastavia, ja äkkiä koko homma menee irvistelyksi ja kyräilyksi. Rakastan kilpailemista ja esiintymistä, mutta en osaa lähteä kilpailemaan kilpailematta voitosta. Vaikka en olekaan hetkeen kisannut, en osaa edes katsoa cosplaykisoja ottamatta paiseita siitä, valitsevatko tuomarit nyt varmasti oikeat puvut voittajiksi.
Hävettää myöntää, että olen antanut tällaisten seikkojen vaikuttaa itseeni. Mitä sitten, jos joku voittaa sinut? Mitä sitten, jos joku muu on tehnyt hienomman puvun kuin sinä? Mitä sitten, jos joku aikoo tehdä saman puvun kuin sinä ja tiedät, että tämä joku tulee tekemään sen monin verroin paremmin.
Olen löytänyt uuden harrastuksen, jossa päästä pätemään, joten ehkä pätemisen tarve cosplayssa vähenee. Päätin viime elokuussa lähteä kalpamiekkailun alkeiskurssille, jonka päätyttyä totesin, että tätä pitää jatkaa. Miekkaillessa saa haluta voittaa. Miekkaillessa saa piestä vastustajansa. Miekkailuottelussa voittaja määräytyy yksiselitteisten sääntöjen puitteissa. Jos olet kilpailunhenkinen cosplayaaja, tulet varmasti jossain vaiheessa elämääsi toteamaan tulleesi kohdelluksi epäreilulla tavalla, mutta miekkailussa tätä ongelmaa ei ole.
Tarkoitan, että cosplay on harrastus, jota on hankala muokata kilpailumuotoon – ainakaan sellaiseen, joka tyydyttäisi kaikkia. Cosplayn onnistumiseen kun ei vaikuta mikään selkeästi mitattavissa oleva ominaisuus, vaikka ainakin Suomessa on mielestäni melko ansiokkaasti onnistuttu kehittelemään yhdenmukaisia arviointikriteerejä.
Kaikesta huolimatta rakastan yhä kilpailemista, myös cosplayssa. Aion kilpailla vielä, koska esiintyminen ja lavalla oleminen on ihanaa, mutta ehkä sitä ennen on hyväksyttävä se tosiasia, että aina ei voi eikä tarvitse voittaa.
Kyllä, aion jatkaa cosplayta. En tiedä, tapahtuuko se kuukauden, puolen vuoden vai vuoden päästä, mutta se tapahtuu, sillä en anna kaikkien keräämieni materiaalien joutua haaskuuseen!
... ... eivv
Kertonee jotain tämänhetkisestä innostuksestani cosplayta kohtaan. Vuonna 2012 kävin muutamissakin tapahtumissa, mutta kun yritän hieman pinnistellä muistaakseni niistä jotain niin huomaan, että ei hitto – enhän minä muista juuri mitään. Kun vähän lunttaan viimeisimmästä merkinnästäni, huomaan kierrättäneeni Frostbitessa vanhaa pukua. Kun vähän vilkuilen muiden blogistien merkintöjä, huomaan saattaneeni käydä myös Desuconissa ja Traconissa. Mutta mitä minulla oli siellä oikein päällä? Öö... Öh…
Olen yrittänyt selitellä intoni puutetta mitä erinäisimmillä seikoilla ja lupaillut vähän väliä, että "kyllä minä pian taas jotain uutta väsään". Yeah right. Tällä kertaa yritän olla rehellinen.
Mietitäänpä. Viimeisin pukuni, Kanna, on vuodelta 2011. Siitä on melkein puolitoista vuotta. Osallistuin kyseisellä puvulla Elzyn kanssa WCS-karsintoihin, sijoittumatta. En halua edes ajatella kyseistä pukua, koska en ole siihen tyytyväinen, ja häpeän yhä muutamaa seikkaa, jotka jätin täysin huomiotta sitä tehdessä. Tämä on siis päällimmäinen muistoni cosplaysta - puku, jota en halua katsella, ja jonka osittaisena myötävaikutuksena emme ainakaan sijoittuneet.
Yksi yleisimmin käyttämäni selitys pukujen teon hitauteen on opiskelu. Tahkoan opintopisteitä Kelan suosittelemaa tahtia ja vähän ylikin. Vaikka opintoni eivät luonteestaan johtuen ole kovinkaan intensiivisiä, kaikki tekemättömät esseet ja keskeneräiset tenttikirjat kuitenkin raastavat jatkuvasti alitajunnassa, oli sitten viikonloppu tai joululoma. Tällä hetkellä kirjoitan lisäksi kandia, mikä nyt ei sinänsä ole kovin vaikeaa tai aikaavievää, mutta sitäkään en osaa olla ajattelematta vapaa-aikanani.
Sitten on raha. Pidän puvuista, joissa on paljon asioita, mikä tarkoittaa sitä, että yhden pukuni budjetti on liki poikkeuksetta reippaasti yli satasen. Joidenkin enemmän. Jos tekisin edes neljä pukua vuodessa, se tarkoittaisi melkoista lommoa lompakkoon, etenkin jos laskee mukaan conien matka- ja pääsylippukulut. (Toki tämäkin on vain priorisointikysymys – olisinhan ihan hyvin voinut olla ostamatta uutta puhelinta ja tehdä sillä hinnalla koko vuoden puvut… )
Ei varmaan edes kannata jatkaa syiden luettelemista, sillä niitähän riittää. Mutta yksi syy lienee ollut ylitse muiden. Syy, jota lähestulkoon häpeän.
Suurin ongelmani cosplayn suhteen lienee viime aikoina ollut sen tajuaminen, etten ole tarpeeksi hyvä. Suomalaiset cosplayerit alkavat olla jo niin hyviä, että ns. kärki on karannut jo aikaa sitten ulottumattomiini. Minä haluan olla hyvä, ja haluan saada tunnustusta. Suuri haaveeni on ollut päästä WCS-finaaliin tai Eurocosplayhin. Haluan menestyä. Ylipäätään olen aina halunnut olla parempi kuin muut, joka helvetin asiassa.
Cosplay vain taitaa olla vähän väärä harrastus itsetuntonsa pönkittämiseen yllä mainitulla tavalla. Tykkään saada kommentteja puvuistani ja jonkinlaista tunnustusta, mutta kun oikein mietin, eivät kisakokemukset ole loppujen lopuksi edes olleet niitä mieleenpainuvimpia. Oikeasti hauskinta minulla on ollut silloin, kun olen pukuillut hahmoa, josta pidän oikeasti ja silloin, kun olen saanut hassutella kavereiden kanssa. Kilpailut ovat henkisesti aika raastavia, ja äkkiä koko homma menee irvistelyksi ja kyräilyksi. Rakastan kilpailemista ja esiintymistä, mutta en osaa lähteä kilpailemaan kilpailematta voitosta. Vaikka en olekaan hetkeen kisannut, en osaa edes katsoa cosplaykisoja ottamatta paiseita siitä, valitsevatko tuomarit nyt varmasti oikeat puvut voittajiksi.
Hävettää myöntää, että olen antanut tällaisten seikkojen vaikuttaa itseeni. Mitä sitten, jos joku voittaa sinut? Mitä sitten, jos joku muu on tehnyt hienomman puvun kuin sinä? Mitä sitten, jos joku aikoo tehdä saman puvun kuin sinä ja tiedät, että tämä joku tulee tekemään sen monin verroin paremmin.
Olen löytänyt uuden harrastuksen, jossa päästä pätemään, joten ehkä pätemisen tarve cosplayssa vähenee. Päätin viime elokuussa lähteä kalpamiekkailun alkeiskurssille, jonka päätyttyä totesin, että tätä pitää jatkaa. Miekkaillessa saa haluta voittaa. Miekkaillessa saa piestä vastustajansa. Miekkailuottelussa voittaja määräytyy yksiselitteisten sääntöjen puitteissa. Jos olet kilpailunhenkinen cosplayaaja, tulet varmasti jossain vaiheessa elämääsi toteamaan tulleesi kohdelluksi epäreilulla tavalla, mutta miekkailussa tätä ongelmaa ei ole.
Tarkoitan, että cosplay on harrastus, jota on hankala muokata kilpailumuotoon – ainakaan sellaiseen, joka tyydyttäisi kaikkia. Cosplayn onnistumiseen kun ei vaikuta mikään selkeästi mitattavissa oleva ominaisuus, vaikka ainakin Suomessa on mielestäni melko ansiokkaasti onnistuttu kehittelemään yhdenmukaisia arviointikriteerejä.
Kaikesta huolimatta rakastan yhä kilpailemista, myös cosplayssa. Aion kilpailla vielä, koska esiintyminen ja lavalla oleminen on ihanaa, mutta ehkä sitä ennen on hyväksyttävä se tosiasia, että aina ei voi eikä tarvitse voittaa.
Kyllä, aion jatkaa cosplayta. En tiedä, tapahtuuko se kuukauden, puolen vuoden vai vuoden päästä, mutta se tapahtuu, sillä en anna kaikkien keräämieni materiaalien joutua haaskuuseen!
 |
| Judith oli puku, jossa oli kivaa! |
perjantai 10. helmikuuta 2012
Kiirettä pitää (kaiken paitsi pukujen suhteen)
Desucon Frostbite oli ja meni kuten aiheesta jo kauan sitten hiljennyt blogosfäärikin varmasti huomasi, mutta minä poikapa en muistanut julkaista raporttiani, vaikka siitä luonnoksen tein jo Frostin sunnuntain iltana. Oikeastaan tuntuisi lähinnä hölmöltä julkaista se nyt, kun tapahtumasta on jo niin kauan, koska elämme kuitenkin nopeatempoisessa yhteiskunnassa, jossa uutiset vanhenevat viimeistään päivässä!
Tapahtuma oli kuitenkin oikein kiva ja sain itseni käymään muutamassa ohjelmassakin, mikä oli erittäin positiivista ottaen huomioon sen, että useat viime vuosien tapahtumat olen lähinnä juossut ympäriinsä kisaohjelmiin liittyen joko kisaajana tai tuomarina, enkä ole saanut viihdytettyä itseäni muilla keinoin. Lauantaina olin ihan kasuaaleissa tamineissa (peruukkia lukuunottamatta- oli huono hiuspäivä), mutta sunnuntaiksi vedin vielä kerran päälleni alun perin vuonna 2009 valmistuneen Tatiana Wislan (Last Exile) pilottihaalarin. Tatiana on aivan ihastuttava talvipuku, sillä se ei juuri paljasta pintaa näytä ja vaatekerroksiakin saa jemmattua puvun alle niin monta kuin vain ikinä haluaa.
Nyt pitäisi siis tosiaan keskittyä niihin uusiin haasteisiin. Olen luvannut tehdä Tales of Graces f:n Cheria Barnesin kesäksi, mutta kyseistä pukua en ole ehtinyt vielä edes ajatella. Sen sijaan olen ajatellut paljonkin mahdollista Eurocosplaypukuani, mutta ongelma on vain se, ettei minulla ole ollut missään välissä aikaa aloittaa sitä. Arkipäivät kuluvat yliopistopuuhissa ja viikonloput... niin, no, aika pitkälti samoissa merkeissä. Onnistuin hamuamaan itselleni ennätysmäärän kursseja, jotka pitävät minua kiireisinä jatkuvasti - koko ajan on jotain kielten läksyjä tai kirjoitelmia tehtävänä, tenttikirja tai kaksikin luettavana, essee tai oppimispäiväkirja työn alla.
Tällä hetkellä erittäin ajankohtaista ajanvietettä on myös kesätöiden etsiminen, johon tuhrautuu luvattoman paljon aikaa. Uusia avautuvia paikkoja tulee kytättyä liki päivittäin ja useimmiten jokaista paikkaa varten tarvitsee täyttää erillinen nettihakemus (joihin jokaiseen syötetään ne samat henkilötiedot ja tiedot menneistä työsuhteista...) tai sitten kirjoittaa oma, juuri sitä paikkaa varten räätälöity työhakemus. Tänään kävin kevään ensimmäisessä haastattelussani, ja viikon päästä saan tietää, mikäli minua kyseisen paikan kanssa onnisti. Jos näin onnellisesti sattuisi käymään, olisi cosplaykesänikin huomattavasti valoisampi - niin kesätyönhausta vapautuvan vapaa-ajan kuin budjetinkin kannalta. Pidän siis peukkuja itselleni!
Eli merkinnän pointtina oli se, että on tylsää olla aikuinen kun ei ehdi pukuilla. :( Tosin kaipa se on pitkälti kiinni aikataulujensa sovittamisen tahdosta ja taidosta. Tällä hetkellä en kuitenkaan voisi kuvitellakaan ottavani niskoilleni yhtään enempää huolta kuin niillä jo valmiiksi on. :,D
En ole ehtinyt edes kiinnittää huomiota tähän uuteen WorldCosplay-sivustoon, joka kuitenkin vaikuttaa toteutukseltaan ainakin sata kertaa paremmalta kuin vanha, buginen ja kankea cosplay.com. Toisaalta en ole kauhean innostunut siitä, että valmiiksi kilpailuhenkisiä ja arvostelemaan taipuvaisia harrastajia katkeroitetaan yhtään enempää jollain hölmöllä ranking-systeemillä. Kyllähän skenessä on aina niitä, jotka tulevat ihailluksi ja kyllä jokainen ne osaa löytää - tarvitseeko sitä nyt erikseen antaa näkyvyyttä niille, jotka sitä muutenkin saisivat? Tällaisia terveisiä katkeralta akalta, joka inhoaisi nähdä itsensä jonkun rankingin pohjalla. :D
Tapahtuma oli kuitenkin oikein kiva ja sain itseni käymään muutamassa ohjelmassakin, mikä oli erittäin positiivista ottaen huomioon sen, että useat viime vuosien tapahtumat olen lähinnä juossut ympäriinsä kisaohjelmiin liittyen joko kisaajana tai tuomarina, enkä ole saanut viihdytettyä itseäni muilla keinoin. Lauantaina olin ihan kasuaaleissa tamineissa (peruukkia lukuunottamatta- oli huono hiuspäivä), mutta sunnuntaiksi vedin vielä kerran päälleni alun perin vuonna 2009 valmistuneen Tatiana Wislan (Last Exile) pilottihaalarin. Tatiana on aivan ihastuttava talvipuku, sillä se ei juuri paljasta pintaa näytä ja vaatekerroksiakin saa jemmattua puvun alle niin monta kuin vain ikinä haluaa.
Nyt pitäisi siis tosiaan keskittyä niihin uusiin haasteisiin. Olen luvannut tehdä Tales of Graces f:n Cheria Barnesin kesäksi, mutta kyseistä pukua en ole ehtinyt vielä edes ajatella. Sen sijaan olen ajatellut paljonkin mahdollista Eurocosplaypukuani, mutta ongelma on vain se, ettei minulla ole ollut missään välissä aikaa aloittaa sitä. Arkipäivät kuluvat yliopistopuuhissa ja viikonloput... niin, no, aika pitkälti samoissa merkeissä. Onnistuin hamuamaan itselleni ennätysmäärän kursseja, jotka pitävät minua kiireisinä jatkuvasti - koko ajan on jotain kielten läksyjä tai kirjoitelmia tehtävänä, tenttikirja tai kaksikin luettavana, essee tai oppimispäiväkirja työn alla.
Tällä hetkellä erittäin ajankohtaista ajanvietettä on myös kesätöiden etsiminen, johon tuhrautuu luvattoman paljon aikaa. Uusia avautuvia paikkoja tulee kytättyä liki päivittäin ja useimmiten jokaista paikkaa varten tarvitsee täyttää erillinen nettihakemus (joihin jokaiseen syötetään ne samat henkilötiedot ja tiedot menneistä työsuhteista...) tai sitten kirjoittaa oma, juuri sitä paikkaa varten räätälöity työhakemus. Tänään kävin kevään ensimmäisessä haastattelussani, ja viikon päästä saan tietää, mikäli minua kyseisen paikan kanssa onnisti. Jos näin onnellisesti sattuisi käymään, olisi cosplaykesänikin huomattavasti valoisampi - niin kesätyönhausta vapautuvan vapaa-ajan kuin budjetinkin kannalta. Pidän siis peukkuja itselleni!
Eli merkinnän pointtina oli se, että on tylsää olla aikuinen kun ei ehdi pukuilla. :( Tosin kaipa se on pitkälti kiinni aikataulujensa sovittamisen tahdosta ja taidosta. Tällä hetkellä en kuitenkaan voisi kuvitellakaan ottavani niskoilleni yhtään enempää huolta kuin niillä jo valmiiksi on. :,D
En ole ehtinyt edes kiinnittää huomiota tähän uuteen WorldCosplay-sivustoon, joka kuitenkin vaikuttaa toteutukseltaan ainakin sata kertaa paremmalta kuin vanha, buginen ja kankea cosplay.com. Toisaalta en ole kauhean innostunut siitä, että valmiiksi kilpailuhenkisiä ja arvostelemaan taipuvaisia harrastajia katkeroitetaan yhtään enempää jollain hölmöllä ranking-systeemillä. Kyllähän skenessä on aina niitä, jotka tulevat ihailluksi ja kyllä jokainen ne osaa löytää - tarvitseeko sitä nyt erikseen antaa näkyvyyttä niille, jotka sitä muutenkin saisivat? Tällaisia terveisiä katkeralta akalta, joka inhoaisi nähdä itsensä jonkun rankingin pohjalla. :D
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Oho
Kuinkakohan monta kertaa olen oikein todennut täälläkin saman virren, "yhyy, huomasin että coniin on aikaa vain kaksi viikkoa ja oma jaksamiseni on ihan lopussa, joten enpä jaksa tehdä pukua"... Noh, siinä se oli sitten taas. Delphine oli hieman liian suuri pala haukattavaksi näin lyhyellä varoitusajalla, etenkään kun kangaskaupat eivät tarjonneet mitään sopivaa materiaalia valtiatarta varten. Yliarvioin, taas kerran, myös oman jaksamiseni. Syksy on ollut aika haipakkaa monellakin tapaa, on pitänyt pitää huolta itsestään ja toisista, uusi koira tuli taloon ja parin viikon työsarka postin leivissä sai minut vihdoin toteamaan, että hiiteen puvut, nyt pidän oikeasti lomaa.
No, lomallahan tässä on sitten oltu. :D Nyt pienen huilin jälkeen jaksaisin taas panostaa cosplayhinkin, mutta ta-dah, Frostbite on tasan kahden viikon päästä jo ohi, joten uusia peruukkeja ei enää kannata tilailla, eli vanhoilla pitäisi siis pärjätä. En myöskään viitsisi tehdä mitään "ihan kivaa" yksinkertaista pukua vain siksi, että olisi jotain uutta päällepantavaa vaan säästän rahani mieluummin oikeisiin intohimon kohteisiin.
Tällä kertaa taidan siis kokeilla sellaista vaihtoehtoa, että en cosplayaa Frostbitessä laisinkaan. Le gasp! (Toki varaan mahdollisuuden mieleni muuttamiseen, josko keksin jotain mullistavaa mutta silti yksinkertaista tässä seuraavan 12 päivän aikana.) Aion siis nauttia ko. tapahtumasta ilman päätä kiristävää peruukkia, ilman pukua jossa tulee vuoroin kylmä ja vuoroin kuuma ja ilman liian pieniä tai liian korkeakorkoisia kenkiä. Luultavasti myös ilman sitä samaa ihanaa fiilistä, minkä puvun päälläpitäminen tuottaa, mutta olen valmis uhrauksiin tieteen vuoksi!
Koottujen selitysten jälkeen minulla ei ole muuta sanottavaa. Eli ei muuta kuin erittäin hyvää uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! En uskalla antaa uudenvuodenlupausta minkään tietyn puvun tekemisestä, sillä jaksamiseni vaihtuu nollasta sataan ja sadasta nollaan viidessä sekunnissa, mutta yksi haave minulla on ajatushautomossani hiljalleen konkretisoitumassa. Siitä lisää myöhemmin.
Ps. Blogin ulkoasu koki hienoisen päivityksen ja on oikeastaan yhä muotoutumisvaiheessa sitä mukaa kun vähitellen saan päätettyä, mikä miellyttää silmääni. Siispä älkää turhaan hämmentykö, mikäli kohtaatte kaikkia estetiikan lakeja rikkovia väriyhdistelmiä tai epäloogisuuksia.
No, lomallahan tässä on sitten oltu. :D Nyt pienen huilin jälkeen jaksaisin taas panostaa cosplayhinkin, mutta ta-dah, Frostbite on tasan kahden viikon päästä jo ohi, joten uusia peruukkeja ei enää kannata tilailla, eli vanhoilla pitäisi siis pärjätä. En myöskään viitsisi tehdä mitään "ihan kivaa" yksinkertaista pukua vain siksi, että olisi jotain uutta päällepantavaa vaan säästän rahani mieluummin oikeisiin intohimon kohteisiin.
Tällä kertaa taidan siis kokeilla sellaista vaihtoehtoa, että en cosplayaa Frostbitessä laisinkaan. Le gasp! (Toki varaan mahdollisuuden mieleni muuttamiseen, josko keksin jotain mullistavaa mutta silti yksinkertaista tässä seuraavan 12 päivän aikana.) Aion siis nauttia ko. tapahtumasta ilman päätä kiristävää peruukkia, ilman pukua jossa tulee vuoroin kylmä ja vuoroin kuuma ja ilman liian pieniä tai liian korkeakorkoisia kenkiä. Luultavasti myös ilman sitä samaa ihanaa fiilistä, minkä puvun päälläpitäminen tuottaa, mutta olen valmis uhrauksiin tieteen vuoksi!
Koottujen selitysten jälkeen minulla ei ole muuta sanottavaa. Eli ei muuta kuin erittäin hyvää uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! En uskalla antaa uudenvuodenlupausta minkään tietyn puvun tekemisestä, sillä jaksamiseni vaihtuu nollasta sataan ja sadasta nollaan viidessä sekunnissa, mutta yksi haave minulla on ajatushautomossani hiljalleen konkretisoitumassa. Siitä lisää myöhemmin.
Ps. Blogin ulkoasu koki hienoisen päivityksen ja on oikeastaan yhä muotoutumisvaiheessa sitä mukaa kun vähitellen saan päätettyä, mikä miellyttää silmääni. Siispä älkää turhaan hämmentykö, mikäli kohtaatte kaikkia estetiikan lakeja rikkovia väriyhdistelmiä tai epäloogisuuksia.
maanantai 28. marraskuuta 2011
Mietintöjä tulevasta
Taannoisen ToV-photoshootin jälkeen ei ole mitään uutta kerrottavaa noin niin kuin pukujen tai cosplayn saralta noin yleensäkään. Olen tullut epäsosiaaliseksi, jos en sitä aina ole ollutkin - en hengaa irkissä, en jaksa lukea Anikia, en seuraa WCS-sivustoa enkä juurikaan kommentoi toisten pukuilijoiden kuvia cosplay.comissa tai deviantArtissa. Yksinkertaisesti sanottuna en jaksa vuorovaikuttaa. Harrastus on kuitenkin yhä erittäin rakas ja pukuiluintoa on mahdottomasti, mutta jostain syystä olen tasaisesti alkanut eristää itseäni harrastajayhteisöstä blogosfääriä lukuunottamatta. (Tai no, enpä minä täälläkään oikein kommentoi, mutta luen kyllä teidän merkintänne, siitä voitte olla varmoja!) Ehkäpä sitä pitäisi vähän ryhdistäytyä!
No joo, sitä ryhdistäytymistä odotellessa olen tässä myös epätoivoisesti pähkäillyt muutaman asian kanssa, joista ensimmäinen on pukuvalinta Desucon Frostbiteen, jonne tilasin viimein lipunkin tuossa viime viikolla, ja näistä toinen on mahdollinen osallistuminen Eurocosplay-karsintoihin.
Olen ollut kahtena viime vuonna tuomaroimassa EC-karsintoja ja jo karsinnat ovat välillä lyöneet minut niin ällikällä, että jos sama taso jatkuu, en tiedä uskallanko edes kävellä samalla lavalla. Puhumattakaan nyt finaalista, jossa toinen toistaan isompi, moniulokkeisempi ja härpäkkeisempi puku ottavat mittaa toisistaan.
Pidän kuitenkin esiintymisestä ja esitysten suunnittelusta, ja halajaisin kovasti kisaan, jossa voisin tehdä juuri sellaisen esityksen kuin itse haluan. Lucan kanssa väännetyt kolme esitystä (Gaala, WCS-karsinnat 2010 ja 2011) ovat olleet hauskoja tehdä, sillä kahdella hahmolla voi saada niin paljon aikaan. Yksin lavalla olemisessa onkin omat haasteensa - olet ihan itse vastuussa faileista sekä siitä, että yleisö viihtyy, ja esitystä suunnitellessasi sinulla ei ole sitä toista osapuolta, joka pistää stopin älyttömimmille ideoillesi. Mutta joka tapauksessa, oman esityksen suunnittelu- ja toteutusmahdollisuus ja sen ihanuus puoltaisi osallistumista.
Mutta sitten se puku... Niin. Olen tehnyt pukuni itse ensimmäistä lukuunottamatta, joten onhan tässä tultu kokeiltua jo monenlaista ommelta ja proppia yli kahdenkymmenen kostyymin kanssa. Mutta en voi sille mitään, että minusta tuntuu siltä että olen teknisesti aivan, no, helvetin huono. Osaan ommella perusjuttuja ja tiedän nyt suunnilleen, miten kanttinauhat saa näyttämään näteiltä ja miten vaatteiden pitäisi istua päällä ja olen tehnyt niin ylä- kuin alaosiakin, mutta silti, itsevarmuuteni on melko pohjalukemissa näiltä osin. Proppeja olen tehnyt monenlaisia, mutta ympärillä olevien harrastajien suunnattoman hullu taso lamauttaa kyllä taas täysin. :D Ei saisi verrata itseään aina muihin, sillä silloin ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi hyvä, mutta viime aikoina Suomessa on näkynyt niin käsittämättömiä proppeja - hulluja materiaaleja ja viritelmiä ja mielettömiä luomuksia ihan vain perusmateriaaleistakin -, etten usko ikinä saavuttavani omasta mielestäni hyvää tasoa.
Tähänhän olisi tietenkin kolme lääkettä: aika, aika ja aika. Mikä on niin vaikeaa testailla menetelmiä ja materiaaleja vähän etukäteen ennen kuin on hirveä kiire ja deadlinet niskassa? Ehkä se, että jos failaan täydellisesti jonkun harjoitelmani, olen tuhlannut materiaaleja eli siis rahaa, ja pahimmassa tapauksessa kyseisiä materiaaleja (esimerkiksi juuri tietynväristä kangasta, joka on ostettu joskus vuosi sitten alennusmyynneistä) ei löydy enää mistään lisää. Lisäksi failaamisessa ärsyttää se, että olen niin kärsimätön, etten malttaisi keskittyä yhden asian tekemiseen turhan kauaa vaan haluaisin onnistua kerralla. Pidän kuitenkin puvujen tekemisestä eikä minua haittaa se, että joudun väkertämään pieniä yksityiskohtia tuntikausia, mutta ans olla jos täytyy ottaa takapakkia, siihen en tahtoisi käyttää aikaa, en sitten millään.
Eurocosplayhin haluaisi lähteä puvulla, joka on vaatimustasoltaan sellainen, ettei tarvitse ainakaan miettiä menneensä siitä mistä aita on matalin. Toisaalta se puku pitäisi myös olla suhteutettu tekijänsä taitoihin. Toisaalta taas sitä ei koskaan kehity, jos ei koskaan hankkiudu mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Eli Eurocosplay on vahvassa harkinnassa. Sopiva hahmo puuttuu, mutta mikäli sellainen löytyy, olisin melko varmasti lähdössä mukaan kyseiseen skabaan.
Mutta! Aion yrittää ylittää itseni joka tapauksessa, osallistuin Eurocosplayhin eli en. Superpitkän joululomani (okei, pitäisi kai mennä töihinkin jossain välissä, mutta no...) ansiosta minulla on aikaa väsäillä pukua Desucon Frostbiteen, ja kerta en ole sopinut minkäänlaisista ryhmistä tai paricosplaysta, ajattelin tehdä jotain vähän hankalampaa. Yritän näinä päivinä päästä päätökseen siitä, minkä puvun teen, mutta tällä hetkellä yksi vahvimmista vaihtoehdoistani on...
Delphine Eraclea, Last Exile. Tarvitsisin vain kolmea väriä - punaista, mustaa ja harmaata - tuohon bodysuitiin, ja arvatkaa vain, onko mahdotonta löytää kyseistä värikirjoa samasta materiaalista. Jos ette arvanneet, niin on. Mietin tässä lisäksi vielä, käyttäisinkö lycraa, joka on melko ohutta mutta siitä saisi sitten todella ihonmyötäisen, vaiko jotain muuta joustokangasta, joka ei näkyisi läpi niin kamalasti. Eurokankaan laarit tuottavat aina pettymyksen, mutta mikäli en saa metsästettyä oikeanlaisia kankaita muualtakaan, on minun varmaan pakko hylätä tämä vaihtoehto. ;_; Delphinessä olisi kuitenkin kaikenlaista kivaa puuhailtavaa, kuten tuon päähineen askartelu, vähän tavallisesta poikkeava maskeeraus ja omituisia kohoumia haalarin sisällä. Niin, ja tappajakengät. Kun ynnää pituuteeni, 174 cm, nuo korot ja pohjat, ainakin 15 cm, ja tuon hatun ainakin 15 cm, korkein kohtani taitaa huidella siellä kahdessa metrissä. Moi Luca, 161 cm!
Minulla on takataskussani myös muita suunnitelmia, mutta suuri osa niistä taitaa olla turhan vaikeita näin lyhyellä aikajänteellä toteutettavaksi. Päivittelen kuitenkin päätöksistäni tässä lähiviikkoina.
Muuten, Google Analytics kertoi minulle, että tissit kiinnostavat:
bombshell rintaliivit
bombshell-rintaliivit
bombshell rintaliivit huijausta (BUSTED)
No joo, sitä ryhdistäytymistä odotellessa olen tässä myös epätoivoisesti pähkäillyt muutaman asian kanssa, joista ensimmäinen on pukuvalinta Desucon Frostbiteen, jonne tilasin viimein lipunkin tuossa viime viikolla, ja näistä toinen on mahdollinen osallistuminen Eurocosplay-karsintoihin.
Olen ollut kahtena viime vuonna tuomaroimassa EC-karsintoja ja jo karsinnat ovat välillä lyöneet minut niin ällikällä, että jos sama taso jatkuu, en tiedä uskallanko edes kävellä samalla lavalla. Puhumattakaan nyt finaalista, jossa toinen toistaan isompi, moniulokkeisempi ja härpäkkeisempi puku ottavat mittaa toisistaan.
Pidän kuitenkin esiintymisestä ja esitysten suunnittelusta, ja halajaisin kovasti kisaan, jossa voisin tehdä juuri sellaisen esityksen kuin itse haluan. Lucan kanssa väännetyt kolme esitystä (Gaala, WCS-karsinnat 2010 ja 2011) ovat olleet hauskoja tehdä, sillä kahdella hahmolla voi saada niin paljon aikaan. Yksin lavalla olemisessa onkin omat haasteensa - olet ihan itse vastuussa faileista sekä siitä, että yleisö viihtyy, ja esitystä suunnitellessasi sinulla ei ole sitä toista osapuolta, joka pistää stopin älyttömimmille ideoillesi. Mutta joka tapauksessa, oman esityksen suunnittelu- ja toteutusmahdollisuus ja sen ihanuus puoltaisi osallistumista.
Mutta sitten se puku... Niin. Olen tehnyt pukuni itse ensimmäistä lukuunottamatta, joten onhan tässä tultu kokeiltua jo monenlaista ommelta ja proppia yli kahdenkymmenen kostyymin kanssa. Mutta en voi sille mitään, että minusta tuntuu siltä että olen teknisesti aivan, no, helvetin huono. Osaan ommella perusjuttuja ja tiedän nyt suunnilleen, miten kanttinauhat saa näyttämään näteiltä ja miten vaatteiden pitäisi istua päällä ja olen tehnyt niin ylä- kuin alaosiakin, mutta silti, itsevarmuuteni on melko pohjalukemissa näiltä osin. Proppeja olen tehnyt monenlaisia, mutta ympärillä olevien harrastajien suunnattoman hullu taso lamauttaa kyllä taas täysin. :D Ei saisi verrata itseään aina muihin, sillä silloin ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi hyvä, mutta viime aikoina Suomessa on näkynyt niin käsittämättömiä proppeja - hulluja materiaaleja ja viritelmiä ja mielettömiä luomuksia ihan vain perusmateriaaleistakin -, etten usko ikinä saavuttavani omasta mielestäni hyvää tasoa.
Tähänhän olisi tietenkin kolme lääkettä: aika, aika ja aika. Mikä on niin vaikeaa testailla menetelmiä ja materiaaleja vähän etukäteen ennen kuin on hirveä kiire ja deadlinet niskassa? Ehkä se, että jos failaan täydellisesti jonkun harjoitelmani, olen tuhlannut materiaaleja eli siis rahaa, ja pahimmassa tapauksessa kyseisiä materiaaleja (esimerkiksi juuri tietynväristä kangasta, joka on ostettu joskus vuosi sitten alennusmyynneistä) ei löydy enää mistään lisää. Lisäksi failaamisessa ärsyttää se, että olen niin kärsimätön, etten malttaisi keskittyä yhden asian tekemiseen turhan kauaa vaan haluaisin onnistua kerralla. Pidän kuitenkin puvujen tekemisestä eikä minua haittaa se, että joudun väkertämään pieniä yksityiskohtia tuntikausia, mutta ans olla jos täytyy ottaa takapakkia, siihen en tahtoisi käyttää aikaa, en sitten millään.
Eurocosplayhin haluaisi lähteä puvulla, joka on vaatimustasoltaan sellainen, ettei tarvitse ainakaan miettiä menneensä siitä mistä aita on matalin. Toisaalta se puku pitäisi myös olla suhteutettu tekijänsä taitoihin. Toisaalta taas sitä ei koskaan kehity, jos ei koskaan hankkiudu mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Eli Eurocosplay on vahvassa harkinnassa. Sopiva hahmo puuttuu, mutta mikäli sellainen löytyy, olisin melko varmasti lähdössä mukaan kyseiseen skabaan.
Mutta! Aion yrittää ylittää itseni joka tapauksessa, osallistuin Eurocosplayhin eli en. Superpitkän joululomani (okei, pitäisi kai mennä töihinkin jossain välissä, mutta no...) ansiosta minulla on aikaa väsäillä pukua Desucon Frostbiteen, ja kerta en ole sopinut minkäänlaisista ryhmistä tai paricosplaysta, ajattelin tehdä jotain vähän hankalampaa. Yritän näinä päivinä päästä päätökseen siitä, minkä puvun teen, mutta tällä hetkellä yksi vahvimmista vaihtoehdoistani on...
Delphine Eraclea, Last Exile. Tarvitsisin vain kolmea väriä - punaista, mustaa ja harmaata - tuohon bodysuitiin, ja arvatkaa vain, onko mahdotonta löytää kyseistä värikirjoa samasta materiaalista. Jos ette arvanneet, niin on. Mietin tässä lisäksi vielä, käyttäisinkö lycraa, joka on melko ohutta mutta siitä saisi sitten todella ihonmyötäisen, vaiko jotain muuta joustokangasta, joka ei näkyisi läpi niin kamalasti. Eurokankaan laarit tuottavat aina pettymyksen, mutta mikäli en saa metsästettyä oikeanlaisia kankaita muualtakaan, on minun varmaan pakko hylätä tämä vaihtoehto. ;_; Delphinessä olisi kuitenkin kaikenlaista kivaa puuhailtavaa, kuten tuon päähineen askartelu, vähän tavallisesta poikkeava maskeeraus ja omituisia kohoumia haalarin sisällä. Niin, ja tappajakengät. Kun ynnää pituuteeni, 174 cm, nuo korot ja pohjat, ainakin 15 cm, ja tuon hatun ainakin 15 cm, korkein kohtani taitaa huidella siellä kahdessa metrissä. Moi Luca, 161 cm!
Minulla on takataskussani myös muita suunnitelmia, mutta suuri osa niistä taitaa olla turhan vaikeita näin lyhyellä aikajänteellä toteutettavaksi. Päivittelen kuitenkin päätöksistäni tässä lähiviikkoina.
Muuten, Google Analytics kertoi minulle, että tissit kiinnostavat:
bombshell rintaliivit
bombshell-rintaliivit
bombshell rintaliivit huijausta (BUSTED)
maanantai 17. lokakuuta 2011
Tales of Vesperia -photoshoot: putoilevia punnuksia ja puuttuvia korvia
Koska traumatisoiduin Traconin virallisista kuvista enkä
halua ajatellakaan sitä, kuinka kamalalta Kannan puku niissä näytti, keskityn tässä
merkinnässä kivempiin asioihin! Poissa silmistä, poissa mielestä, ja kaikilla on kivaa, eikä pukuani koskaan ollutkaan! No joo ei. Kirjoittelen Kannasta ja tämän pukuun liittyvistä mietteistäni oikeasti vähän myöhemmin, mutta nyt on tärkeämpääkin raportoitavaa!
Mahtavaakin mahtavampi photoshoot-porukkamme, johon viittaamme usein myös nimellä Finnish Tales, koska ryhmähenki on heti korkeammalla tasolla yhteisen nimen ja identiteetin kera, kokoontui viime viikonloppuna Jyväskylään Tales of Vesperia –kokoonpanolla. Photoshoottasimme Harjun portailla ja Kirkkopuistossa ja viileähköstä ilmasta huolimatta saimme varsin kivoja kuvia. Osa kuvista meni vähän metsään, kiitos tuulitakkisten photobombaajien ja väärässä paikassa roikkuvien lamppujen, mutta kuvia tärkeämpää meille on kuitenkin aina tainnut olla se yhdessäolo ja hyvä fiilis. Ja sitähän riitti kokonaista kahden yön ja kolmen päivän verran!
Judithin puku oli käytössäni jo Traconissa, mutta kuten tällöin valittelin, olin unohtanut yhden puvunosan kotiin ja muutama muu oli jäänyt valmistumatta. Nyt minulla oli kuitenkin kaikki valmiina ja puhkuin innosta, mutta arvatkaa vaan, unohdinko taas jotakin... Photoshoot-paikallamme huomasimme, että olin unohtanut korvani (niin hauskalta kuin se kuulostaakin :D). AAAAARGHHHH. Onneksi taivaspoika nappasi minusta muutaman kivan yksittäiskuvan photoshootin jälkeen, ja näissä kuvissa pukuni näkyy vihdoinkin sellaisena kuin sen pitääkin:
Judyn puvun valmistuminen Traconiin kokonaan ei tosiaankaan olisi ollut monestakaan tunnista kiinni, sillä aloitin puuttuvien osien tekemisen vasta päivää ennen photoshoottia ja sain kaiken ihan hyvin valmiiksi. Työstettäviksi olivat jääneet ainoastaan hanskojen varret, naruvyö palloineen ja peruukin antennit/turkoosit ulokkeet. Hanskojen varret ompeli kasaan vajaassa puolessa tunnissa eikä vyökään vaatinut muuta kuin oikeanvärisen nauhan hankinnan.
Ai mitä, hameen pituus muka ensimmäinen asia, jonka huomasitte? Ehei, en usko...
Mahtavaakin mahtavampi photoshoot-porukkamme, johon viittaamme usein myös nimellä Finnish Tales, koska ryhmähenki on heti korkeammalla tasolla yhteisen nimen ja identiteetin kera, kokoontui viime viikonloppuna Jyväskylään Tales of Vesperia –kokoonpanolla. Photoshoottasimme Harjun portailla ja Kirkkopuistossa ja viileähköstä ilmasta huolimatta saimme varsin kivoja kuvia. Osa kuvista meni vähän metsään, kiitos tuulitakkisten photobombaajien ja väärässä paikassa roikkuvien lamppujen, mutta kuvia tärkeämpää meille on kuitenkin aina tainnut olla se yhdessäolo ja hyvä fiilis. Ja sitähän riitti kokonaista kahden yön ja kolmen päivän verran!
 |
| Koko komeudessaan! Ylin rivi: Duke (semla), Zagi (Luca). Keskimmäinen: Karol Capel (Ella), Raven (damidnighter), Judith (minä), Rita Mordio (Mintsu), Patty Fleur (taivaspoika). Alin rivi: Yuri Lowell (juusto), Repede (Mape), Estelle Sidos Heurassein (Aselea). ZAGI, VARO PUNNUSTA! |
 |
| Main party |
 |
| Salaisuuksia? Meilläkö? Ei koskaan. |
 |
| Yhteiset harrastukset: Raven/Yuri -doujinshien lukeminen. :-D |
 |
| "Ehehehe... Moi Yuri. B)" |
Judithin puku oli käytössäni jo Traconissa, mutta kuten tällöin valittelin, olin unohtanut yhden puvunosan kotiin ja muutama muu oli jäänyt valmistumatta. Nyt minulla oli kuitenkin kaikki valmiina ja puhkuin innosta, mutta arvatkaa vaan, unohdinko taas jotakin... Photoshoot-paikallamme huomasimme, että olin unohtanut korvani (niin hauskalta kuin se kuulostaakin :D). AAAAARGHHHH. Onneksi taivaspoika nappasi minusta muutaman kivan yksittäiskuvan photoshootin jälkeen, ja näissä kuvissa pukuni näkyy vihdoinkin sellaisena kuin sen pitääkin:
Judyn puvun valmistuminen Traconiin kokonaan ei tosiaankaan olisi ollut monestakaan tunnista kiinni, sillä aloitin puuttuvien osien tekemisen vasta päivää ennen photoshoottia ja sain kaiken ihan hyvin valmiiksi. Työstettäviksi olivat jääneet ainoastaan hanskojen varret, naruvyö palloineen ja peruukin antennit/turkoosit ulokkeet. Hanskojen varret ompeli kasaan vajaassa puolessa tunnissa eikä vyökään vaatinut muuta kuin oikeanvärisen nauhan hankinnan.
Antennien tekeminen oli sitten hieman työläämpää, mutta loppujen lopuksi oikeastaan melko veikeää. Olin ostanut
pitkän turkoosin peruukin, jonka sitten leikkasin julmasti kahtia, minkä jälkeen käärin
puolikkaat rulliksi. Näihin sitten liimasin ja teippasin kiinni turkoosia kangasta (koska
kangas oli helpompi ommella peruukkiin kuin pelkät peruukkikuidut), ja
ommeltuani antennit kiinni peruukkiin liimasin kangaskohtiin turkooseja
höyheniä. Lopputulos oli painavahko ja erittäin kömpelö kuljetettava, mutta
päässä se pysyi kiitettävästi ja vaikka antennini eivät painovoimaa
referenssinsä mukaisesti uhmanneetkaan, olin niihin varsin tyytyväinen.
Viikonlopun saldona tiedossani on myös viimein edes yksi
pukusuunnitelma ensi vuodelle. Päätimme seuraavaksi ryhmäcosplaymme lähteeksi jälleen nimemme mukaisesti yhden Tales-sarjan pelin, joista tällä kertaa vuorossa on toistaiseksi vasta japaniksi julkaistu Tales of Graces. Olen pelaillut kyseistä peliä vain lyhyehkösti Lucan neuvoessa vieressä, joten minulla ei peliä pelanneiden briiffauksesta huolimatta kauheasti ole tietoa hahmojen välisistä suhteista. Peli julkaistaan kuitenkin englanniksi toivon mukaan ensi vuoden alkupuolella, joten ehkäpä asia korjaantuu sitten! Lupauduin kuitenkin ryhmässämme ottamaan Cheria Barnesin paikan.
Cheria on 18-vuotias tyttönen, joka on hieman
erinäköinen ja eriluonteinen kuin cosplayaamani naiset yleensä, mutta oikein
viehättävältä vaikuttava tapaus! Hahmon lämpimät tunteet pelin päähenkilöä
kohtaan hieman mietityttävät, sillä on paljon helpompaa hypätä badass-naisen
nahkoihin kuin sellaisen hahmon, joka on oikeasti kiltti ja jolla on normaali tunneskaala. Cherian puku on kuitenkin todella kaunis, ja odotan eritoten
tuon yläosan korsettimaisen osuuden ja noiden pitsien kanssa puuhailua
Ai mitä, hameen pituus muka ensimmäinen asia, jonka huomasitte? Ehei, en usko...
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Focus on: Judith
Luvassa lyhykäinen merkintä Judithin puvun tekoon liittyvistä mutkista ja niiden suoristamisista.
Kaiken kaikkiaan olin erittäin mielissäni siitä, että minulla tulisi kerrankin olemaan puku, jossa ei tulisi kuuma, mutta kuinkas sitten kävikään - Traconiin ei tullutkaan sitä toivomaani kesän viimeistä helleviikonloppua vaan lämpötila keikkui juuri ja juuri niissä lukemissa, että selvisin ilman jäätymistä. :D Onneksi sain hytistä suurimman osan ulkona viettämästäni ajasta Ravenin ihanan takin suojissa (kiitos, setä!<3).
Ja joo, myönnetään heti alkuun, kun Sieg tästä jo huomauttikin, että etumukseni ei tosiaan ollut kokonaan, noh... sanotaanko nyt että se ei ollut täysin luonnollisessa tilassaan. :D Suosittelen lämpimästi tissinaisten cosplayaamiseen Lindexiltä saatavia BOMBSHELL-rintaliivejä (caps lock liittyy), joissa on toppausta niin paljon, että me vähemmän povekkaatkin saamme instant tissivaon. Tissit etumus rinnat povi boobsit tissit, riittääkö jo? Ai ei?
 |
| Kas, siinä puku koko komeudessaan. Laggy kuvasi, kiitos! |
Bolero on tehty kahdesta kappaleesta (gasp!), koska halusin kunnioittaa alkuperäisdesignin boleron saumattomuutta, oli se kuinka järjetöntä hyvänsä. :D Löysin yhdestä ompelulehdestä hyvän kaavan bolerolle, jossa oli saumat vain kainaloissa/sivuilla ja takana, ja päätin hyödyntää sitä tässä. Bolero on kasattu hyvin nopeasti, muistaakseni kokonaan viimeisenä päivänä ennen coniinlähtöä, mutta no, kuinka paljon aikaa kahden sivusauman ja yhden takasauman ompeluun nyt ylipäätään voi kuluttaa?
Kenkien päällystykseen on käytetty samaa sinistä kangasta kuin yläosaan ja hameeseen. Keltaiset soljet/rusetit tehty softiksesta ja kiinnitetty liimalla. Nuo tummemman siniset osiot olivat hieman kinkkisiä ommeltavia, mutta muutamista rypyistä huolimatta olen lopputulokseen ihan kohtalaisen tyytyväinen.
Hame olikin sitten aika veikeä projekti. Siinäkään ei luonnollisesti ollut minkäänlaista näkyvää kiinnityssysteemiä (realistiset hahmodesignit ftw), joten päätin piilottaa toiseen eteen kiinnittyvään valkoiseen läppään tarranauhaa ja antaa lantioni leveyden kannatella koko hökötystä. Hyvin toimi, mitä nyt sukkahousujen rajat vähän vilkkuivat. Hameen kaava on tosiaan vedetty omasta päästäni.
Korvat olivat yksi lempiasioistani koko puvussa. Tilasin ne Aradani Studiosilta ihan Ameriikasta asti ja maksoin melko suolaisen hinnan (postikuluineen vähän yli 30 euroa), mutta ai että, tykkäänkö niistä edes kuin hullu puurrosta. Korvat ovat todella kevyet, nätisti maalatut, luonnollisen näköiset (tai no, niin luonnolliset kuin pitkät suippokorvat nyt voivat olla...) ja helpot kiinnittää. Puoti suositteli kiinnitykseen spirit gumia, mutta itse käytin ihan vain Punanaamiosta ostettua Grimasin iholiimaa, ja hyvin pysyi.
Muutama osa jäi tosiaan kokonaisuudesta puuttumaan ajan käydessä tiukille, ja yhden vyön unohdin matkasta kokonaan. Yritän saada lokakuiseen Finnish Talesin photoshoottiin kaiken sataprosenttisesti valmiiksi, mutta ans kattoo, käykö taas vanhanaikaisesti. :D
 |
| Kun huomasin unohtaneeni vyöni Riihimäelle. |
Peruukista ajattelin sanoa sitten vähän enemmän. Judyn peruukin muokkaus
on tähän asti suuritöisin koskaan tekemäni, ja olen siitä jopa hieman
ylpeä! Toki siinä on myös paljon virheitä, mutta alkujaan pelkäsin,
etten saisi aikaan mitään edes etäisesti nutturaa muistuttavaa. Käytin
hyväkseni Kukkii-sanin high ponytail -, wefting- ja odango -
tutoriaaleja, ja voin suositella niitä lämpimästi kaikille. Selkeän
ohjeistuksen ja hyvien kuvien avulla oli helppo lähteä työstämään
tekotukkaa. Ei se silti helppoa ollut, mutta yksin olisin tuskin koskaan
tiennyt, mistä lähteä liikkeelle. Käytin tosiaan stub-tekniikkaa, eli
leikkasin alun perin pitkän peruukin vähän lyhyemmäksi, nostin hiuksia
ylös kerros kerrallaan ja liimasin ne yhteen jättäen nutturan kohdalle
vain lyhyen tyngän, johon kiinnitin itse nutturan pallo-osan erillisenä.
Suurin osa peruukin hiuksista nostettuna. Tässsä vaiheessa näytti tosiaan vähän siltä, että ei terve, tästä ei nyt tule lasta eikä pas... Niin. Tiedätte kyllä.
Kun olin viettänyt tekotukkani kanssa useampia tunteja, peruukki näyttikin sitten tältä, ja olin jälleen huomattavasti luottavaisempi.
Nuttura kiinnitettynä. Nuttura on siis erillinen, ja tehty siniseksi maalatusta ja osittain ontoksi koverretusta styroxpallosta, johon kiinnitin irtokuitua liimalla ja hiuslakka + hiustenkuivain -kombolla. Tämäkin vinkki lainattu Kukkii-sanilta.
Yläosa puolestaan on tehty sinisellä twillillä ja keltaisella puuvillalla päällystetyistä rintaliiveistä. Olkaimet peittyivät sopivasti boleron alle, joten minun ei tarvinnut lähteä poistamaan niitä. Onneksi näin, sillä se olisi luonnollisesti vaikuttanut yläosan päälläpysymiseen varsin olennaisesti ja aiheuttanut suurta epämukavuutta ja epävarmuutta käyttäjälleen. Suurimman osan kankaasta ja kuvioista jouduin ompelemaan kiinni omin kätösin tai vähän huijaamaan käyttämällä vanhaa kunnon Erikeepperiä, sillä toppausten paksuus oli jo vähän liikaa ompelukone-paralleni.
Ja lopuksi vielä itse ryhmä! Ylärivi: Rita (Mintsu), Estelle (Aselea), Yuri Lowell (Juusto), Judith (minä), Zagi (Luca). Alhaalla Raven (Minna) ja Repede (mape). Meitähän oli myös kolme lisää, mutta Duke, Patty ja Karol taisivat olla juuri vaihtamassa vaatteita kuvan oton aikana...
__
Kannan puvusta ja WCS-esityksestämme juttua seuraavassa merkinnässä, jonka julkistan kunhan kisan viralliset kuvat tulevat nettiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
