maanantai 22. marraskuuta 2010

Hiustenhalkomista

Kerta cosplayvuosi on nyt omalta osaltani pulkassa, lienee aika muistella vanhoja ja pohtia tulevaa. Blogini on ollut pystyssä kohta yhdeksän kuukautta ja vaikka bloggaustahtini onkin ollut keskimäärin vain sellaista kolmen merkinnän kuukausivauhtia, olen silti ihan fiiliksissä aina kun saan aihetta päivittämiseen. Vaikka cosplay onkin kiintoisa ilmiö ja harrastus, ei siitä saa revittyä asiaa ihan yhtä paljon ja usein kuin vaikka tavallisesta pukeutumisestaan - on helppo laittaa blogiinsa joka päivä kuvia kulloisenkin päivän asustaan, mutta cosplayasun valmistuminen vie luonnollisesti paljon kauemmin. On ilahduttavaa huomata, kuinka paljon internetistä löytyy nykyään suomalaisia ja suomeksi kirjoitettuja cosplayblogeja - koetan stalkata niistä mahdollisimman montaa ja vaikken olekaan jaksanut hetkeen päivittää blogirullaani, niin tykkään teistä kaikista silti ihan yhtä paljon.

Mutta se siitä herkistelystä sitten. Ensi vuosi lähestyy! Maaliskuinen Tampere Kuplii pitää toistaiseksi hallussaan vuoden ensimmäisen tapahtuman titteliä, joten edessä on vielä pitkä, cosplayton talvikaamos. Musiikkimessuja seurannut armoton väsymys on omalta osaltani jo haihtunut, ja olen alkanut jo mietiskellä seuraavien pukujen materiaalihankintoja.

Ensimmäisenä asialistallani on Shiorin (Revolutionary Girl Utena) toteuttaminen, ja päätinkin aloittaa urakkani tässä pari viikkoa sitten etsimällä oikeanlaista peruukkia. Helpommin sanottu kuin tehty.




Yritäpä tästä nyt sitten päättää, mikä väri tuo on olevinaan - saati löytää peruukkia, joka olisi edes melkein samanvärinen kuin jokin lähdekuvista. Päädyin lopulta tilaamaan eBayn cosplaywigiltä kivan lämmönkestävän ja luumunvioletin peruukin ja pitämään kovasti sormia ristissä sen suhteen, että väri olisi edes suurinpiirtein oikea ja että pituus riittäisi. Yllätys oli iloinen kun peruukki saapui perille ja sen paksuus, pituus ja värikin olivat melko lailla sitä, mitä toivoinkin. Väri ei ehkä ole ihan niin akkuraatti kuin voisi olla, mutta värjäämään tuskin lähden, sillä olen itse siihen ihan tyytyväinen. Mieleni voi tosin muuttua matkan varrella vielä monen monituista kertaa...


O hai der, Juri-sempai~
(Myöntäkää pois, webkamerani ruusureunusefektn ja Utenan ruusut ovat kuin yksi yhteen!)

Seuraavan agendalla on saada peruukki ja Shiorin hiustyyli fuusioitumaan keskenään. Neidin hiusmalli on melkein liiankin normaali ja sen tähden varsin hajottava. Kiekuroita ja laineita ja ardghfjghhh. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun käyn projektiini käsiksi.

Toinen täysin varma asusuunnitelmani ensi vuodelle on Judith Tales of Vesperiasta. Tämäkin nainen hiustyyleineen näyttää ensi vilkaisulla varsin simppeliltä, mutta annahan olla tuon nutturan ja noiden hiuslisäkkeiden/antennien/ulokkeiden kanssa... Lisäksi tädin hiusten väri aiheuttaa harmaita hiuksia (lol) - ensi alkuun ne näyttävät sinisiltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna väri on paremminkin violetihtava sininen. Yritäpä tässä sitten etsiä eBaysta jotain vastaavaa. :B Luultavasti päädyn ihan rehelliseen siniseen peruukkiin kuten suurin osa muistakin Judy-cosplayereista.
Tiedossa on siis hauskoja hetkiä hiusten parissa. En ole koskaan joutunut tekemään kovin radikaalia peruukin modausta, joten nyt lienee korkea aika opetella. Lupaan raportoida projekteistani tässä talven mittaan armottoman rehellisesti - unohtamatta mahdollista kuvamateriaalia karmaisevalla tavalla kuolleista peruukeista. :D

maanantai 8. marraskuuta 2010

Natsiestetiikkaa

"Kato iskä, oon natsi."
"Etkä oo, sulla on liian pitkä tukka."

Eli siis, let me present: Isaak Fernand von Kämpfer, Trinity Blood. Variaatio on Thores Shibamoton kaunis taidekirjaversio, jossa on häkellyttäviä epäloogisuuksia sekä ihanaa yksityiskohtien muuntumista eri lähdekuvien välillä.



Heti alkuun on myönnettävä, että aliarvioin puvun vaikeustason pahemman kerran ennen sen työstämisen aloittamista; "No eihän tossa oo ku pitkä takki ja vähän jotain random sälää, helppo nakki lulz". Minulla ei kuitenkaan ole takanani minkäänlaisia vaatetusalan opintoja, vaan olen itse joutunut opettelemaan kaiken (yleensä kantapään kautta) näiden liki neljän harrastusvuoden aikana. Tapanani on yleensä hamstrata näppäriä peruskaavoja käsityölehdistä ja muokata niitä tarpeen mukaan, mutta Isaakin takin kanssa olin hetken aikaa sormi suussa. Löysin vain yhden kaavan kaksoisnapitetulle ja herrainkaulukselliselle takille, ja sekään ei oikein tyydyttänyt minua - lehti oli muistaakseni vuodelta -87 ja takki oli malliltaan lähinnä vähän sinne päin. Oli siis lähdettävä liikkeelle kuuluisalla "trial and error" -menetelmällä.

Mallailin asioita kaavapaperille ja tein parikin koekappaletta, joita sitten leikkelin ja ompelin ja ratkoin ja ompelin, kunnes sain suurinpiirtein univormun näköisen tekeleen aikaan. Sen jälkeen leikkasin hengitystäni pidättäen varsinaiset kankaat paloiksi ja kiitos luojalle siitä, etten ryssinyt mitään. Olin nimittäin ostanut kankaani yli puoli vuotta aiemmin ja sitä ei enää löytynyt Eurokankaan valikoimistakaan. Mistä tiedän tämän? No siitä, että kangas vähän niin kuin loppui kesken, ehehe... he. Kävin kuitenkin hankkimassa melkein samanlaista kangasta ja väkersin niistä sellaiset osat, jotka vähiten näkyivät, kuten alakauluksen ja takin alavarat.

Takissa käyttämäni kangas on tosiaan löytö viime syksyltä. Riihimäen Eurokankaaseen oli juuri tullut erä talvikankaita ja tämä kyseinen villasekoitekangas nappasi heti huomioni. Rakastuin siihen niin antaumuksella, että ihan harmittaa, ettei sitä enää ole kaupan valikoimissa näkynyt. Hinta oli muistaakseni jotakuinkin 15 €/m, mutta oli täysin hintansa väärti.

Takin pohjan kanssa ei ollut suurempia ongelmia - mitä nyt kaulusta ja vuoria ommellessa sai olla tarkkana, mutta Rosencreuz-univormujen nauhojen väreissä olikin sitten hivenen tulkinnanvaraa. Monet tekevät RCO-univormunsa valkeilla nauhoilla, mikä näyttää mielestäni ihan hyvältä ja akkuraatilta, mutta itse päätin kuitenkin hakea pukuuni taidekirjakuvamaista vaikutelmaa, jossa pukujen yksityiskohdat ovat kiiltävän metallisia. Näinpä ostin 20 metriä satiininauhaa ja aloin ommella. Käsin. Pffft.

Takin muut yksityiskohdat kuten hihansuiden tekstit, kauluspaidan kauluksessa olevat merkit, hihoissa olevat merkit ja nauhojen viertä kulkevat "niitit" (joita on liki 100 kappaletta, argh) ovat maalattua tekonahkaa, jotka on kiinnitetty julmasti ihan vain liimaamalla. Rinnuksissa roikkuva risti on softista kuten myös kotkakuvioinen vyönsolki, ja vyöt nyt ovat ihan vain vöitä.

Peruukki aiheutti ehkä eniten hammastenkiristystä, sillä pitkät peruukit ovat tunnetusti alttiita takkuuntumaan enkä voi kehua, että peruukkini olisi ollut erityisen laadukas. Olisihan se pitänyt arvata jo hintaa katsoessa - 24 euron hintapyyntö on pitkästä peruukista kuitenkin aika vähän. Takkujen lisäksi huomasin jälkeenpäin virallisia kuvia katsoessani, että peruukki sensuroi aika tehokkaasti pukuni koko yläosan eikä yksityiskohdista näy juuri mitään. :D No jaa. Pitää muistaa seuraavassa photoshootissa kiinnittää asiaan huomiota. Pakko muuten tässä välissä kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat normaalisti näkymättömissä mutta silti aivan mahdottoman isossa roolissa - peruukinselvittäjiä. Rakastan teitä.

Kaunis takahuone on kaunis. Kuvaajana Jamfoot / Gingerman Giant, iso kiitos!

Eniveis. Kaiken kaikkiaan vietin puvun kanssa kuitenkin erittäin hauskoja hetkiä ja olen harvinaisen tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäinen oikeaoppinen vuorituksenikin onnistui ihan nätisti. Vaikka en mittasuhteiltani ihan täsmääkään taidekirjan Isaakin kilometrifiguurin kanssa ja vaikka pelkäsinkin, etten ole olemukseltani tarpeeksi eeppinen voidakseni hypätä tämän charmikkaan vampyyriherran hous-- nahkoihin, oli tunnelmaan virittäytyminen kuitenkin varsin helppoa.

Loppujen lopuksi pukuun upposi yllättävän paljon aikaa; laskeskelin sen vieneen reilut 60 tuntia. Ensimmäiset merkinnät pukupäiväkirjaan tehtiin jo heinäkuun loppupuolella, mutta vasta elokuun lopussa pääsin eroon koekappaleiden kanssa säheltämisestä. Vaikka olin vannottanut itseäni olemaan valmis vähintään pari viikkoa ennen kisaa ja vaikka yleensä olen ollut aina ajoissa valmis, niin tällä kertaa lipsahdin omista lupauksistani ja pakersin puvun kanssa vielä viimeisellä viikolla. Valmista kuitenkin tuli!


Palvelija ja sen isäntä. Suokaa anteeksi epämääräinen poseeraamattomuuteni, mutta oli vaikeaa löytää kuvaa, jossa jompikumpi ei derppaisiherppaisi ihan kamalasti. Keväällä kirkkoon sitten. Sanna H. kuvasi, kiitos!

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

WCS-karsinnoissa syy

... Nimittäin syy siihen, että olen ollut niin vaitonainen blogissani ja pukuasioistani noin yleensäkin. Tulipa kokeiltua WCS-karsintoihinkin osallistumista Elzyn kanssa. :D Kisasimme tiiminä numero 3, ja pukumme olivat Cain (Elzy) ja Isaak (minä) sarjasta Trinity Blood.

Ihan vänkä kokemushan se oli, vaikka eilistä karsintapäivää edelsikin erittäin lyhyet yöunet, jännittäminen ja ruokahaluttomuus - puhumattakaan kesällä alkaneesta esityksen harjoittelemisesta, sosiaalisen elämän minimoimisesta karsintoja edeltävinä viikkoina, 60 tunnin puku-urakasta ja neuroottisessa tilassa ja paria päivää karsintoja ennen kasatuista lavasteista.

Kohtaloksemme koitui lopulta toinen sija. Harmittihan se, tietenkin - en edes yritä esittää hyvää häviäjää, koska kaikki vihaavat hyviä häviäjiä. :D Ymmärrän kuitenkin sen, miksi näin kävi - voittajatiimin esitys oli kokonaisuutena eheämpi ja viihdyttävämpi, puhumattakaan hugesta ja valolla höystetystä propista. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseemme; ei hävetä näin jälkeenpäin se, että tuli osallistuttua. Olen ylpeä paristani, joka sai kun saikin pukunsa ajoissa valmiiksi ja olen ylpeä meistä tiiminä. Kaikesta säädöstä huolimatta karsintoihin valmistautuminen oli mieltä avartava ja haastava prosessi, jonka kanssa sai pistää itsensä likoon.

Jostain syystä kisafiilikseni oli kuitenkin kohdallaan vain ja ainoastaan sen kahden ja puolen minuutin aikana, jolloin valtasimme lavan esityksemme kanssa - muuten tunnelma oli hiukan latistunut. Hei c'mon. Neljä osallistuvaa paria. Neljä. :| Lisäksi puitteet eivät miellyttäneet - lavalla oli instrumentteja, tumma lavaympäristö sai pukuni hukkumaan taustaan, istumapaikkoja oli yleisölle vähän ja yleisöäkin taisi olla aika vähän - harva jaksaa maksaa Kirjamessujen sisäänpääsyhintaa vain karsintojen takia. Etukäteen lähettämäämme valosuunnitelmaakaan ei lopulta pystytty toteuttamaan huolimatta siitä, että käsitykseni mukaan viimevuotiselta karsintalavalta haluttiin pois juuri siksi, että esiintyjät saisivat uuden lavan myötä paremmat valot käyttöönsä. Muilta osin järjestelyt olivat kuitenkin onnistuneet, siitä iso kiitos CFT:n porukalle! Messuille pääsi hyvin sisään, tuomarointisessiot ja kuvaukset toimivat ripeästi, avustajat avustivat aina tarpeen vaatiessa ja pukuhuonetilat olivat mielettömät.

Nyt tekee oikeasti mieli olla ajattelematta cosplayta seuraavaan kuukauteen viikkoon kolmeen päivään. :D Vilkaisin kuitenkin näin aamun hauskuutukseksi esityksemme läpi, ja mikäli haluatte tehdä saman, niin tässä linkki. (kiitos Unita!)
Naurattaa. Nuo hiukset eivät sovi minulle sitten ollenkaan. :DD Tulee mieleen yläasteen aikainen hiustyylini, voi kamala. Höystän siviilissä puhettani aina naamanvääntelyllä, joten en näköjään aina pysty hillitsemään lolfacejani lavalla ollessani, mutta onneksi Elzy sentään on eeppinen niin kuin aina. :,D

Erillinen pukumerkintä kuvineen tulossa vähän myöhemmin.

maanantai 18. lokakuuta 2010

#cosplay.fi

Osallistuin eilen irkissä pidettyyn cosplay.fi -projektin suunnittelukokoukseen, ja parantumattomana idealistina inspiroiduin tästä tietenkin aivan valtavasti, vaikka näyttääkin siltä, että sivuston toteutuminen on vielä pitkän ja kivisen tien takana. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja kerta kiinnostuneita oli mukana sen verran paljon, niin ehkä Suomen cosplaylla on vielä hamassa tulevaisuudessa hieno, yhtenäinen sivusto, joka kerää kaikki harrastajat saman palvelimen suojiin!

Yksi keskustelun tärkeistä pointeista oli se, että päätimme pitää kanavan #cosplay.fi (IRCnet) auki cosplayharrastajien yleistä keskustelua varten, sillä Anikissa ja irc-gallerian cosplaypalstalla vuorovaikutus ei valitettavasti ole kovinkaan hedelmällistä. Kaikki siis rohkeasti keskustelemaan cosplay.fi -projektista tai lätisemään muuten vain muiden cosplayereiden kanssa! Kyseessä ei ole minkään valtakunnan eliitin ylläpitämä kanava, jolle vain etuoikeutetut saisivat liittyä - minun kaltaiseni irkkinyyppäkin uskaltautui mukaan. Mikäli irc ei ole entuudestaan tuttu, web-ircistä on hyvin helppo aloittaa. Tässä ohje.

Muutama muukin ajatus virisi eilisestä kokouksesta.

Cosplay.fi -sivustosta on alustavasti suunniteltu jonkinlaista yleissivustoa, jonka alta löytyisi sekä harrastajafoorumi että cosplay.comin tyyppinen kuvagalleria käyttäjäprofiileineen. Lisäksi ilmaan heitettiin ehdotuksia tapahtumakalenterista, tuomaritietokannasta, yleisestä infosivusta, tutoriaalidatabasesta ja vastaavista. Jossain päin interwebsiä on kyseenalaistettu tällaisen, pelkästään suomalaisille harrastajille suunnatun sivuston tarve; onhan meillä jo Aniki, irc-galleria ja ulkomaiset cosplaysivustot eikä Suomi-/cgl/:kään ottanut tuulta siipiensä alle. Itse olen sitä mieltä, että cosplay on harrastus siinä missä muutkin ja kuten eilisessä keskustelussa tulikin esille, niin virallinen ja yhtenäinen sivusto edesauttaisi ihmisiä mieltämään harrastuksensa harrastukseksi. Mikäli lolitoilla, BJD-harrastajilla, j-musiikin ystävillä ja virtuaalitalleilijoilla on omat keskussivustonsa, niin miksi ei meilläkin olisi? Tällainen voisi myös virittää käyntiin cosplayhin keskittyviä paikallisyhdistyksiä - Helsingissä, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa on jo muutama miitti pidettykin.

Mutta. Näinkin laaja-alaisen sivuston toteutus vaatii riittävää määrää vapaaehtoisia, jotka ovat halukkaita näkemään vaivaa asian eteen. Sivustoa ei myöskään kasata ilman tietotaitoa ja toistaiseksi kukaan ei olekaan tunnustanut omaavansa niin kattavia koodaustaitoja, että uskaltaisi moiseen urakkaan ryhtyä. Sivusto päätettiinkin alustavasti kasata valmiista paloista niin pitkälle kuin mahdollista ja mikäli palvelu yleistyy, niin ylläpidon ja toteutuksen voisi hoitaa ostopalveluna, jonka voisi rahoittaa esimerkiksi myymällä suomalaisille yrityksille (esim. alan lehdet, askartelukaupat, säläkaupat jne) mainostilaa sivustolta.

Mutta, mutta. Valtio on ikävä keksintö. Se kun haluaa vahtia rahaliikennettä. Olin yhden räkäisen kauden lukioni oppilaskunnan rahastonhoitajana ja osaan pitää alkeellista kirjanpitoa tuloista ja menoista (kuten moni muukin meistä), mutta kun lakipykälien kanssa pitäisi alkaa elää vähän tarkemmin, niin olen aika lailla sormi suussa (kuten moni muukin meistä). Pitäisikö siis koomaava Cosplay Finland ry tekohengittää käyntiin ja hoitaa mahdollinen tulevaisuuden rahaliikenne sen kautta? Onko cosplay.fi:llä tulevaisuutta ilman virallista organisaatiota? Saako massiivisuutta aikaan ilman massia?

Ikävät raha-asiat poislukien ilmassa on kuitenkin toiveikkuutta, innokkuutta ja sitä paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Tästä tulee vielä jotain! Ehkä kaikki järjestyy vielä! Viisaat päät yhteen!

(Lopuksi pahoittelen vielä sitä, että blogini on ollut hiljaa viimeiset puolitoista kuukautta. Yliopisto on jännä asia, joka vie varsinaisen lukujärjestyksen aukkoisuudesta huolimatta yllättävän paljon aikaa. Lupaan parantaa tapani!)

torstai 2. syyskuuta 2010

Kuinka säästää rahaa cosplayssa joutumatta nälkäkuurille

Tämänkertainen blogipäivitys syntyi junamatkalla yliopistolta kotiin. (Oi suuri ja kattava 3G-verkko!) Opiskelijaelämään tunnetusti liitetty köyhäilevä elämäntapa innoitti minua jakamaan nuukaa elämänasennetta eteenpäin, sillä suurin osa cosplayereistahan tekee huonoa työtä pienellä palkalla, elää viikkorahojen varassa tai on köyhä opiskelija. Silti nämä ihmiset harrastavat cosplayta - harrastusta, jossa yksittäisen puvun budjetti voi kohota huomaamatta satoihinkin euroihin. (Siitä, onko moinen oikeasti järkevää, voi olla montaa mieltä, mutta unohdetaan se tällä kertaa.)

Olen yrittänyt viedä penninvenytyksen pukuja tehdessäni äärimmilleen ihan vain sen takia, että minua korpeaa kuluttaa rahaa niin vietävästi yhden puvun takia. Myönnän suoraan, että olen tehnyt useita, äärettömän typeriä cosplayhin liittyviä ostoksia elämäni aikana, mutta kukapa meistä ei olisi? Ei ole harvinaista, että ostan mielestäni juuri täydellisen väristä kangasta vain huomatakseni kotona, että jahas, väärä väri - eihän tätä voi mihinkään käyttää. Eli ei kun uusi reissu kangaskauppaan.

Listasin kuitenkin muutamia säästövinkkejä, joita olen vuosien varrella yrittänyt noudattaa vaihtelevalla menestyksellä. Nämä ovat varmasti monelle itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti niistä on hyötyä edes jollekulle!

1) Kierrätä. Jos et enää käytä vanhaa pukuasi, hyödynnä se uusien pukujen raaka-aineiksi. Napit kannattaa aina ottaa talteen, kuin myös soljet ja muut pikkuosat. Kangasosat voi leikellä paloiksi ja niitä voi käyttää uudestaan; parhaassa tapauksessa esimerkiksi samat housut voivat palvella monessakin asussa. Vanhat peruukit tekevät myös hyvin kauppansa Anikin osto- ja myyntipalstalla, ja mikseivät kokonaiset cosplayasutkin. Peruukkien hankkiminen Anikin palstalta on myös oikein suositeltavaa, mikäli sieltä suinkin itselleen tarpeellinen peruukki löytyy.

2) Älä heitä mitään pois. Äidit eivät tästä pidä, mutta kaikenlaisen rojun hamstraaminen voi tulla pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin se, että lähtee metsästämään samoja tarvikkeita uutena. Vanhoista laukuista voi ottaa talteen metalliosia, rikkinäisistä vaatteista voi tehdä kangasosia ja vanhat vaatteet voi modata puvun osiksi. Omissa kokoelmissani on muun muassa vanhat aurinkolasien kehykset, filmipurkkeja, sähköjohtoa, vanhoja koruja ja säilykepurkkien kansia.

3) Hyödynnä kirpputoreja. Kirppiksiltä kannattaa etsiä etenkin kenkiä, sillä useimmiten vain tietyssä cosplayasussa käytettävien kenkien hankkiminen kenkäkaupasta tulee äkkiä melkoisen kalliiksi (done that - onneksi ovat kuitenkin kivat kengät, joita voin käyttää vapaa-ajallanikin). Tässä on tietenkin miinuksena valikoimien suppeus - kivat ja halvat kengät eivät juuri lämmitä, mikäli ne ovat kolme kokoa liian pienet. Mikäli et käy töissä ja tuloja ei käytännöllisesti katsoen ole, niin kirpputoreilta voi näppärästi haalia itselleen lisätuloja myymällä turhat tavaransa pois. Eräskin tuttuni tienasi pöydällään reilut 300 euroa, notta suosittelen lämpimästi!

4) Hyödynnä halpakauppoja. Niistä löytyy usein näppäriä perusvaatekappaleita, joita on turha alkaa tehdä itse ja joista saisi maksaa vaatekaupassa tuplat enemmän. Jos tarvitsen pukuuni perushousut tai vöitä, etsin niitä yleensä ensimmäisenä paikallisesta Tarjoustalosta.

5) Vahtaa kangaskauppojen palaosastoja. Niistä löytyy usein alennettuja pakanloppuja ja melko suuriakin paloja, jotka riittävät vallan mainiosti vähän isompaankin vaatekappaleeseen. Kangaskauppaan lähtiessään kannattaa myös ottaa mitat siitä, kuinka paljon tarvitsee materiaaleja - metrikin ylimääräistä kangasta tuntuu lompakossa, jos kankaan metrihinta lähentelee kahtakymmentä euroa. Kangasmateriaaleissa itsessään ei kuitenkaan yleensä kannata säästellä. Valitettavan usein kalliimpi kangas tarkoittaa parempaa kangasta.

6) Laatu ennen määrää. Tee vuodessa vähän vähemmän pukuja ja panosta niihin hiukan enemmän, niin voit hyvillä mielin käyttää niitä toisen jos kolmannenkin kerran.

7) Miksi ostaa omaksi, jos voi lainata? Minä ja Elzy tapasimme elää materiaalisymbioosissa asuessamme vielä samassa kaupungissa - olen joskus potenut akuuttia softispulaa ja saanut lainata sitä hänen varastostaan, ja vastalahjaksi olen antanut hänen käyttöönsä silikoninauhaa tai lainannut hopeamaalia. Kenkiä pukua varten voi lainata vaikka äidiltä, valkoista kauluspaitaa veljeltä, peruukkia kaverilta ja niin edelleen.

8) Proppimateriaaleissa voi säästää käyttämällä mielikuvitusta. Kalliiden muoviseosten kanssa läträämisen sijasta voi yrittää saada haluamansa pahvista, paperimassasta, askartelumassasta ja muusta rojusta. Nostan hattua proppimestari Wepille, joka on tehnyt proppejaan mitä mielikuvituksellisimmista materiaaleista - klassisin näistä materiaaleista lienee vanha ruotsinkirja. :D

9) Mene mukaan kimppatilauksiin. Jos olet tilaamassa ulkomaisesta nettiputiikista jotain, kannattaa pyytää kavereita mukaan, niin saatte toimituskuluja pienemmäksi. Anikin puolelta löytyy kimppatilauksia aina toisinaan - mm. roran pyörittämä kenkien tilauspalvelu on vaikuttanut oikein kätevältä.

10) Jos mahdollista, hyödynnä ulkomaanmatkat. Esimerkiksi Virosta saa kuuleman mukaan halpoja kankaita ja mikäli olet lähdössä matkalle Japaniin, niin käy ihmeessä ostamassa itsellesi muutama peruukki. Säästät ainakin postikuluissa.

11) Mikäli harrastat ulkomailta tilailua, kannattaa hyödyntää ajat, jolloin dollarin kurssi suhteessa euroon on heikko. Saat samalla euromäärällä enemmän dollareita. Tällä hetkellä kurssit eivät ole kovin suopeita dollarikauppoja ajatellen, mutta kannattaa pitää uutisia silmällä ja pistää eBay laulamaan, mikäli aika näyttää suopealta.

maanantai 30. elokuuta 2010

Vanhoja pukuja viiksekkäitä eiku mitä

Anteeksi hiljaiselo, mutta en ole jaksanut repiä kirjoitettavaa tyhjästä. Puvunteostakaan ei ole kauheasti mitään raportoitavaa, sillä monen muun cosplayaajan tavoin olen vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen. Olisihan tuossa kahden viikon päästä tuloillaan Helsingin sarjakuvafestivaalit ja mangapäivä; kyseisessä tapahtumassa olisi paljon itseäni kiinnostavaa ei-mangaohjelmaa, jota voisi käydä vilkaisemassa ja saada siitä samalla tekosyyn jonkun vanhan puvun ulkoiluttamiselle. Tatiana olisi näppärä syyspuku - kokohaalari on melko lämmin ja tarpeen vaatiessa sen saa vielä lämpimämmäksi, sillä alle mahtuu vaatekerros tai kaksikin ihan mukavasti. Ionkin sopisi syyskeleille ihan hyvin - sukkahousuja voi päälleen mahduttaa useammat ja tunikan alle saa hyvin piilotettua pitkähihaisen. (Kyllä, olen kylmänarka ja alan palella heti, kun lämpömittarin lukema laskee alle kahdenkymmenenviiden.)

Ainoa ongelma molemmissa puvuissa on se, että pukuihin kuuluvat kengät eivät sovellu kävelyyn kovin hyvin.Muut pukuni ovatkin sitten vähän hankalia syksyisiksi hengailupuvuiksi joko vaatteen vähyyden tai muiden liikkumista vaikeuttavien asioiden takia. Tietyt pukuni alkavat myös jäädä nykyisten laatustandardieni alapuolelle, jotta viitsisin käyttää niitä uudestaan...Vanhoista puvuistani käyttökelpoisia kokonaisuuksia taitavat olla enää Saiyukin Gojyo (jonka puku ei kauheasti miellytä itseäni), Simounin Neviril (jolla on yhä peruukkiongelma), Last Exilen Tatiana (jonka kengillä on mahdoton kävellä pitkiä matkoja saati sitten ulkotiloissa), Tales of the Abyssin Ion (jolla on kenkinään vain jumppatossut), Hetalian Ivan/Venäjä ja FFX-2:n Paine (joka on hyvin epämukava puku minä tahansa vuodenaikana).
Osan vanhoista puvuistani olen heittänyt kylmästi roskiin ja osa puvuista ei taas enää toimi käytössä lähinnä siksi, koska olen käyttänyt sitä joko omilla hiuksillani tai sitten peruukilla, joka on jo löytänyt uuden omistajan.

En yleensä kiinny vanhoihin pukuihini, joten minulle ei ole suuri este teurastaa pukuun kuuluvaa peruukkia uuteen tarkoitukseen tai myydä sitä rahantarpeessa eteenpäin - saati sitten leikellä vaatteita kappaleiksi tai muokata pukuun kuuluvia kenkiä uuteen käyttötarkoitukseen. Kierrätän aika paljon peruukkeja ja materiaaleja, mutta itse pukuja käytän uudestaan melko harvoin - vähän ajan kuluttua näen niissä liikaa virheitä, jotta viitsisin laittaa niitä uudestaan ylleni.

Tänä vuonna olen tosin tehnyt hämmentävästi poikkeuksia normaaliin "puku-per-tapahtuma" -käyttäytymiseeni, sillä käytin Ionin pukua kahdesti (tai kolmesti, jos photoshoot lasketaan mukaan), Painen pukua kahdesti ja lisäksi tein yhden vanhoista puvuistani uudestaan. Monen cosplayerin kuulee sanovan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen pukuunsa ja että hän suunnittelee sen tekemistä uudestaan, mutta aika harva loppujen lopuksi omaa tarpeeksi viitseliäisyyttä vanhojen pukujen korjailuun. Fanituksen kohteet vaihtuvat aika tiuhaan ja eteen tulee viikoittain toinen toistaan vinkeämpiä pukuja, joiden toteuttamista sormet odottavat syyhyten. Lisäksi on tympeää lähteä tekemään pukua, jonka on jo kerran tehnyt, kerta edessä olevat työvaiheet on jo kerran käynyt läpi.

Toisaalta vanhan puvun uusiminen on myös hyvin palkitsevaa, sillä yleensä sitä huomaa taitojensa kehittyneen harrastusvuosien varrella. Itse päätin korjata vuoden 2009 Desuconissa debytoineen Neviril-asuni uusiksi vuoden 2010 Desuun ison Simoun-ryhmän innoittamana. Loppujen lopuksi päädyin uusimaan pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta ihan kokonaan, joten parempi lienee puhua uudesta asusta kuin korjatusta asusta. Prosessi oli omalla tavallaan ihan vinkeä, vaikkakin se tuntuikin kovin tutulta - olinhan minä jo kerran tehnyt kaikki ne osat, joita nyt olin uusimassa.

Uusi Neviril-asuni ei ole lähelläkään täydellistä, mutta huomattavia parannuksia se kyllä koki. Vaaleanvioletti mekkokangas on paremman näköinen kuin vanha, osittain läpinäkyvä verhokangas. Sukat ovat ihonmyötäisemmät niin ikään materiaalin vaihtamisen ansiosta. Takki on hiukan siistimmin ommeltu ja lyhyempi kuin edeltäjänsä, vaikkakaan en vieläkään saanut aikaan hakemaani pallohihaefektiä. Uusi peruukkikin jäi valitettavasti yhtä latteaksi kuin alkuperäinenkin yksilö. No, ehkä vielä jonain päivänä saan voimaa kasata Neviril 3.0:n, jossa nämäkin virheet on korjattu...

Neviril vuonna 2009. Kuvaajana Sanna H.


Neviril vuonna 2010. Fictionary Aaeruna, Wepi kuvaajana.

Erot asujen välillä ovat enimmäkseen oman pääni sisällä, mutta toivon mukaan sukat näyttävät uudessa asussa vähän paremmilta, mekko hitusen fiksummalta ja takki pikkuisen istuvammalta. Läheltä katsottuna ompelujäljessäkin on selkeä ero - enää en tikkaile miten sattuu tai jätä kanttinauhoja repsottamaan (enkä myöskään ompele violettiin kankaaseen oranssia tikkiä...).

Kuluneen vuoden aikana olen tajunnut, että pukujen käyttäminen useampaankin otteeseen on oikeastaan ihan kivaa. Se säästää rahaa ja aikaa ja lisää puvun kantajalleen antamaa iloa - miksipä sitä laittaisi suotta kivaa pukua kaappiin pölyttymään? Pakko sanoa, että oloni ei ole koskaan ollut stressittömämpi kuin ennen tämän vuoden Traconia - ihan vain siksi, että käytin molempina päivinä poikkeuksellisesti vanhoja pukujani. Toki värkkäilin vielä paria päivää ennen tapahtumaa Painelle miekkaa, mutta sen olisi ihan hyvin voinut jättää tekemättäkin - pointti oli kuitenkin se, että saatoin kerrankin keskittyä nauttimaan kesästäni ilman takaraivossa olemassaolostaan muistuttavaa keskeneräistä pukua. Pitänee siis harrastaa kierrätystä myös jatkossa. ;3

perjantai 6. elokuuta 2010

Mieleni minun tekevi

Kalevala-lainaus johdattaa meidät ovelasti päivän aiheeseen eli ensi vuoden pukusuunnitelmiini. Olen pitänyt harvinaisen kauan lomaa cosplayasioista - vaikkakin olen seuraillut harrastajayhteisön tapahtumia (kuten viime viikonloppuna pidettyä WCS-finaalia) melko aktiivisesti, niin en oikeastaan ole jaksanut keskittyä omiin pukujuttuihini juuri lainkaan. Kyse ei onneksi ole kuitenkaan ollut inspiraation puutteesta vaan lähinnä siitä, että helle ja kesätyöt ovat vieneet kaiken jaksamisen. Mutta koskaanhan ei ole liian vähän energiaa spekulaatioon! Jos suupielissäni olisi kädet, olisin tehnyt tässäkin ajassa jo kymmeniä uusia pukuja, mutta tunnetusti puvut vaativat valmistuakseen vähän muutakin kuin suuria puheita.

Olen vähän kartoittanut ensi vuoden tapahtumatarjontaa ja se näyttää aika tutulta ja turvalliselta. Tampere Kuplii, Desucon, Animecon ja Tracon lienevät ne, joissa tulen lähes varmasti visitoimaan, mutta katsotaan, josko tilaa riittäisi muillekin tapahtumille. Mikäli Gaala järjestetään taas, olisi siellä mukavaa käydä joko ihan katsojana tai vaikka kisaajanakin. Kosuconkin kiinnostaisi, kerta minulla olisi jo majoituspaikkaoptiokin Jyväskylässä. :D

Aiempina vuosina olen elokuuhun mennessä yleensä jo päättänyt seuraavan vuoden puvut, mutta nyt en ole oikein päässyt puusta pitkään. Traconissa hikoillessani tosin vannoin, että ensi kesällä en tulisi cosplayaamaan mitään muuta kuin vähäpukeisia naisia säästyäkseni lämpöhalvaukselta, mutta uho oli ehkä vähän ylimitoitettua, sillä eihän yksikään cosplayasu ole oikeasti koskaan viileä. Eli hikoilua tiedossa ensi vuodellekin.

Puheissa on ollut ainakin YuRiPa -ryhmän uusiminen samoilla hahmovalinnoilla, mutta uusilla dressphereillä. Rakkaat ryhmäläiseni ovat koettaneet aivopestä minua Lady Luck -ryhmään, mutta olen vielä hiukan epäileväisellä kannalla. :--D



Kesäpuvuksihan Lady Luck olisi toki mitä mainioin vaihtoehto, mutta kun tuo etumuksen alue on vähän... ööh. Tarvitaan aika paljon aivopesua, jotta lähtisin oikeasti tuota pukua tekemään, mutta onneksi Gullwingsien tytöille on roppakaupalla muitakin asuvaihtoehtoja. YuRiPan lisäksi on ollut suunnitelmia isosta Tales of Vesperia -ryhmästä samaisella porukalla, jonka kanssa meillä oli suuri ja eeppinen Tales of the Abyss -ryhmä. Hahmovalinnat ovat vielä hiukan hakusessa joidenkin osalta, mutta itse olen jo löytänyt hahmokaartista sen, jonka puvun kaikkein mieluiten tahtoisin tehdä. Siitä lisää, kunhan saamme suunnitelmia lyötyä lukkoon.

Ensi vuonna saattaa myös mitä suurimmalla todennäköisyydellä olla tiedossa pukuilua iki-ihanasta Revolutionary Girl Utenasta.



Shiori on herkkä nuori nainen. Ihan oikeasti!

Jos osaatte laskea yhteen yksi plus yksi, niin kyllä, Shiori etsiytynee samoille koordinaateille Juri-Ilonan kanssa. :D Ohtori Academyn koulupuku on ehkä yksinkertainen, mutta hyvältä näyttääkseen lopputuloksen pitääkin sitten olla likimain täydellinen - eihän tuo puku näytä miltään ilman tismalleen oikeita värejä, mielettömiä puhvihihoja ja teräviä vekkejään. Tekisi muuten mieli heittää tähän syväluotaava analyysi Shiorista, Jurista ja heidän keskinäisestä suhteestaan, mutta sen pituus olisi jo sitä luokkaa, että se taitaisi vaatia ihan oman merkintänsä.

Lisäksi listallani on tietenkin monen monta unelmapukua, jotka haluaisin joskus vielä toteuttaa, mutta en ole vielä varma, onko niiden aika vielä ensi vuonnakaan. Final Fantasy XII on toistaiseksi eniten cosplayaamani sarja ja toteuttamieni Reksin, Franin, Vaanin ja Gabranthin lisäksi ko. pelistä löytyisi vielä ainakin neljä hahmoa, jotka tahtoisin vielä joskus tehdä. Olen himoinnut muun muassa Balthierin toteuttamista jo pitkään, mutta on erittäin suuri kynnys lähteä tekemään pukua, jonka joku on jo tehnyt niin hyvin kuin ylipäätään voi olla mahdollista. :D Mutta ehkä vielä joskus. Onhan minulla ja concept art -Balthierilla sentään tismalleen samanlainen nenä!


Dat nose!

Balthieriakin enemmän kutkuttaisi oikeastaan Franin tekeminen alusta asti uusiksi, mutta se(kin) olisi jo sitten sen kokoluokan projekti, että jos kaikki ensi vuoden suunnitellut ryhmät ja parit toteutuvat, niin sitä pitäisi luultavasti taas lykkäillä unelmiaan myöhemmäksi.


Haluaisin ehdottomasti toteuttaa myös Last Exilen Maestro Delphine Eraclean jännän avaruuspuvun, koska Last Exile on sen luokan mestariteos että oksat pois ja koska Delphine nyt vain sattuu olemaan niin selkäpiitä karmivan häijy.




Olen vähitellen kypsytellyt ajatusta tämän puvun tekemisestä, joten ei olisi lainkaan mieletön ajatus asettaa tavoitteeksi sen toteuttamisen jo ensi vuoden puolella. Sitähän loppuu pian ikä ja terveys, jos aina vain lykkää asioita myöhemmäksi!

Suunnitelmani luultavasti muuttuvat vielä moneen kertaan, sillä elämäntilanteenikin on melkoisessa murroksessa tällä hetkellä; aloitan syyskuussa opinnot Tampereen yliopistossa. :3 Joten aika näyttää, kuinka paljon rahaa ja aikaa cosplaylle loppujen lopuksi tulee liikenemään.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Cosplay-viikon nostalgisointia

Voih, tunnen itseni nyt kyllä hyvin vanhaksi ja väsyneeksi. Valtakunnallinen cosplay-viikko alkaa tänään, enkä minä taaskaan ole ottamassa siihen osaa. Osasyy moiseen on siinä, että olen vielä ensi viikon töissä, ja roskiksia tyhjentävä Paine tai kukkapenkkiä kitkevä Gabranth voisi olla vähän turhan hämmentävä näky. Olen muutenkin muuttunut ihan tylsäksi naavaksi ja turhan häveliääksi lähteäkseni enää hassusti pukeutuneena julkiselle paikalle, ellei kyse ole sitten conimatkasta. Olisihan cosplayviikkoilu ihan mielettömän vänkää, mutta kun ääh, en uskalla! Puolustuksekseni on myös sanottava, että harrastajien kansoittamassa Helsingissä viikon kunnioittaminen pukuilemalla on huomattavasti helpompaa kuin täällä Uematsun selän takana.

Olen kuitenkin kokenut cosplayviikon mukanaan tuoman ilon herran vuonna 2007, jolloin kyseinen viikko oli ensimmäistä kertaa kokeilussa. Tuolloin minäkin, pieni lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilas ja vasta cosplayn aloittanut nyyppä, otin hulinaan osaa ja heitin niskaani cosplayasun viikon jokaiselle päivälle.

Muistan vieläkin viikko-ohjelmani: Yhtenä päivänä olin Zoro Roronoa One Piecestä ("Vittu sä oot ninja." -eräs tuttuni), toisena Riku Kingdom Heartsista ("Mikä pelle jätkä toikin oli?" -pikkupoika), luokkakuvauspäivänä oma hahmoni Narn ("Ootko sä Auron Final Fantasysta?" -kaveri), neljäntenä päivänä uudestaan Riku ja viimeisenä päivänä Xigbar Kingdom Heartsista ("Mitä sun silmälle on tapahtunut?" -liikunnanopettaja).


Musiikintunnilla paukutellut Vorona 16-wee ei vielä tiennyt Punanaamiota paremmasta.

Cosplayviikon ansiosta sain otsaani ikuisiksi ajoiksi friikkinörtin leiman, mutta en kyllä kadu hetkeäkään ensimmäisen lukiovuoteni hullutuksia, vaikken enää omaakaan samaa rohkeutta ja shokeeraushalua kuin silloin. Pistelin vielä myöhemmin samana lukuvuonna menemään Death Note -ryhmän kanssa Ryukin asu niskassa, minkä ansiosta sain saman vuoden abigaalassa kyseenalaisella kunnialla höystetyn "Wannabe-abi" -tittelin, kerta en malttanut jättää pukuilua omiin penkkareihini. :--D

Cosplayviikko päättyi tuona vuonna Helsingin Sarjakuvafestivaaleihin, jossa pyörähtelin molempina päivinä Rikun puvussa. Pääsin tuolloin myös ensimmäistä kertaa lavalle cosplayasussa, sillä minua sekä Wepiä käytiin kysymässä mukaan pieneen ohjelmanumeroon, jossa cosplayviikkoon osallistuneet cosplayerit kertoivat kokemuksistaan ja ihmisten reaktioista viikon aikana. Tästä tapauksesta on jopa kuvamateriaalia eräässä Anime-lehdessä, oi kultaista nuoruutta. 'D

No mutta, vaikka en otakaan osaa iloiseen ja värikkääseen hyrinään tälläkään kertaa, kunnioitan kuitenkin viikon järjestäjiä ja siihen osallistujia olemalla hengessä mukana! Lupaan mennä juttelemaan jokaiselle viikon aikana vastaan tulevalle cosplayerille ja näpsäistä vaikka kuvankin. (Helppohan se on luvata, kun Riihimäellähän näitä harrastajia tunnetusti suorastaan parveilee. :D) Itselläni on lämpimiä muistoja cosplay-viikosta ja olen sitä mieltä, että perinne on säilyttämisen arvoinen - ei cosplayn pidäkään olla aina niin kauhean vakavaa liiketoimintaa.

Eli ei muuta kuin hauskaa cosplay-viikkoa kaikille! Ilahduttakaa kanssaihmisiänne pukuilemalla jos suinkin kehtaatte ja mikäli kadulla tulee vastaan pukuilijoita, niin nostakaa ihmeessä hattua!

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Ennakkokatsaus World Cosplay Summitin finalisteihin

World Cosplay Summitin finaaliin on aikaa enää kaksi viikkoa. Cosplayn mm-kisoiksikin tituuleerattu kisa käydään Japanissa 1. elokuuta ja mukana on jälleen kilpailijoita ympäri maailmaa. Kuten suurin osa blogin kohderyhmästä varmaan tietääkin, on Suomi jälleen kisassa mukana - kotimaammehan debytoi WCS-finaalissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Tämän vuoden Team Finlandin muodostavat viime lokakuussa Suomen WCS-karsinnoissa voiton napanneet Riina ja Sami, joiden valmistautumista finaaliin olen tässä vuoden aikana seuraillut heidän bloginsa välityksellä. Onnea matkaan!

Suurin osa osallistuvista maista on jo valinnut edustajansa, joten ajattelinkin luoda nopean katsauksen tämän vuoden tiimeihin ja Summit-humuun noin yleensä. Konaminin WCS-artikkelit ovat muuten ehdottomasti lukemisen arvoista tavaraa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Suomihan on tunnetusti pieni maa myös cosplayharrastajien määrässä mitattuna, ja meillä ei karsintoihin toistaiseksi ole ollut suurta tunkua - ensimmäisenä vuonna kisassa oli muistaakseni seitsemän paria ja viime vuonna kuusi. Karsintaan ei myöskään ole minkäänlaista esikarsintaa, toisin kuin lähes kaikissa muissa Summitiin osallistuvissa maissa - Brasiliassakin järjestettiin tänä vuonna kahdeksat esikarsinnat, mikä kertonee jo jonkin verran cosplayn suosiosta kyseisessä maassa.

Myös eräs toinen ulkomainen erikoisuus hämmentää varmasti suomalaista, vaatimatonta kansanluonnetta - ulkomailla ei ole suinkaan ennenkuulumatonta, että aiempana vuonna Summit-finaaliin valittu pari pyrkii karsintojen kautta finaaliin uudestaan. Mitä nyt YouTube-kommentteja on uskominen, niin ainakin Ranskan tämän vuoden edustajapari on samainen, joka edusti maataan finaalissa kaksi vuotta sitten. Japanin karsintoihin osallistuvat tiimit on jo julkaistu WCS:n virallisilla sivuilla ja nopean silmäilyn jälkeen voidaan huomata, että myös kisojen pysyvässä isäntämaassa finaaliin pyrkii uudestaan sellaisia pareja, jotka ovat jo aiemmin edustaneet maataan. Vaikka tämä alkuun tuntuikin minusta hiukan hämmentävältä, niin on se loppujen lopuksi ihan ymmärettävää - eihän urheilijoitakaan kielletä osallistumasta seuraavan vuoden MM-kisoihin, mikäli he ovat voittaneet mm-kultaa aiempina vuosina. Summit (ja eurooppalaisille tietenkin Eurocosplay) on kuitenkin cosplayerin ainoa väylä kansainvälisille kisa-areenoille, joten varmasti osanotto houkuttaa uudestaankin. En sitten tiedä, kuinka paljon draamaa ja pahaa verta aiempien vuosien edustajien osallistuminen karsintoihin noiden maiden harrastajapiireissä aiheuttaa, mutta suurempi harrastajamäärä ja erilainen kisakulttuuri ehkä muokkaavat ilmapiiriä hiukan sallivammaksi kuin Suomessa. Mene ja tiedä.

En ole ihan kaikkiin tämän vuoden edustajatiimeihin tutustunut, sillä WCS:n viralliset sivut eivät aina ole kaikkein infromatiivisimmat. Muutenkin kunkin maan karsintojen voittajaesityksen etsiminen on raivostuttavaa salatiedettä - joko videoita ei ole tai sitten niitä ei osaa etsiä. Meksikon edustajia ei Tuubista löydä hakusanalla "wcs preliminaries" vaan "wcs eliminatoria" tai sitten hakulootaan täytyy tapailla "wcs ganadores" "wcs winners"in sijaan. Kovin monessa maassa ei myöskään ole yhtä ahkeria kisakuvaajia kuin Suomessa (iso hatunnosto Unitalle!).

Ranskan voittoisa tiimi:




Liehuvat jutut ja herkkä, koreografinen tulkinta ovat läsnä myös USA:n edustajien esityksessä:




Thaimaan esitys:





Aasiassa isot monsteripuvut ovat näemmä kuuminta hottia tällä hetkellä. Thaimaan esityksen lopun jälkeinen kohtauskin on jokseenkin riemastuttava; tusina avustajia ryntää nostamaan kaatuneen kisaajan pystyyn ja rahtaamaan proppeja äkkiä pois. Ah, mitä asiakaspalvelua!

Etelä-Korean tiimin esitystä en löytänyt kokonaisuudesaan, mutta sen sijaan paikallinen tv-kanava on tehnyt jonkinlaisen videokoosteen karsinnoista:






Ihan uskomattomia juttuja sitä näkeekin kun vanhaksi elää. Katsokaa vaikkapa kohtaa 0:19 - mitä ihmettä? Miten tuollaisen toteuttaminen on ylipäätään mahdollista? Ovatko siellä päin kaikki cosplayerit ammatiltaan sähkö-insinöörejä? Vaikka en korean kieltä ymmärräkään, on video kuitenkin hyvin mielenkiintoista katsottavaa ja antaa ihan kivasti informaatiota; cosplay kun ainakin näyttäisi olevan Etelä-Koreassa paljon julkisempi harrastus kuin Suomessa. Pukuilijat posettavat tavallisten turistien kanssa valokuvissa ja karsinnoista tehdään ohjelmaa valtakunnalliselle tv-kanavallekin.

Vaikka YouTube onkin Kiinassa pannassa, löytyi karsintojen voittajien esityksestä yksi videopätkä:






Nukkemestari -tyyppinen esitys on ideana aika klassinen, mutta onnistuessaan se on erittäin näyttävä. Samanaikaiset liikkeet vaativat ehdottomasti tiukkaa harjoittelua ja erittäin hyvät ajoitukset, ja Kiinan tiimi on onnistunut hommassaan erinomaisesti.

Kaikkia videoita en tohtinut upottaa blogitekstiini, mutta jos kiinnostusta riittää, kannattaa vilkaista myös muiden tiimien esityksiä:

Espanja
Meksiko
Singapore
Saksa

Brasilian tiimi valitaan vasta tänään ja Japaninkin tiimit päätetään vasta finaalin alla. Tanskassa ei puolestaan käyty karsintoja lainkaan finalistien päättämiseksi enkä ole toistaiseksi löytänyt videomateriaalia Italiasta enkä Australiasta.

Jos jaksoitte katsoa kaikki videot läpi, niin varmaankin huomaatte, että ei se taso niin mahdottoman ällistyttävä ole muualla maailmassa. Tietyissä maissa (USA, Ranska, Brasilia, Italia) cosplayn taso on perinteisesti melko kova ja Aasiassa propinteko on viety toiseen potenssiin, mutta jos unohdetaan insinööritaidoillaan pätevät cosplayerit, niin ei Suomen cosplayerit muusta maailmasta kovin kauas jää. Moni WCS-esitys lepää kaiken maailman erikoiskikkojen (valotehosteet puvuissa, lavasteiden kekseliäs käyttö, puvunvaihto kesken esityksen ym) varassa ja vaikka nämä ovatkin hienoja tehokeinoja, niin itse esityksen tarina ja sanoma saattavat jäädä hiukan laihanlaisiksi. On myös mielenkiintoista huomata, että vaikka World Cosplay Summitiin kokoontuukin cosplayereita Afrikkaa lukuunottamatta kaikilta mantereilta, niin esitykset ovat pohjimmiltaan melko samankaltaisia ja toistavat samankaltaisia aiheita; rakkaussuhteita, traagisia kuolemia ja kaksintaisteluja.

WCS:n voittajaahan on etukäteen yhtä hankala arvailla kuin Euroviisujen voittajaa - Summitin tuomaristo koostuu pelkästään japanilaisista ja kaiken lisäksi tiimit saavat parannella esityksiään tai tehdä täysin uudet puvut finaalia varten. Itsekään en oikein osaa valita vielä omaa suosikkiani - hurraan luonnollisesti kotimaan puolesta, mutta esimerkiksi Ranskalla on minun makuuni oleva kauniiden pukujen ja kauniin esityksen muodostama hyvä kokonaisuus. Etelä-Korean edustajat puolestaan vakuuttavat näyttävillä puvuillaan ja proppitaidoillaan. Kiinan puvut eivät olleet erityisen näyttäviä, mutta esitys viihdytti minua kovasti sujuvuudellaan ja vaihtelevaisuudellaan. USA:llakin oli varsin mielenkiintoinen esitys, ja kisaajaprofiilien perusteella Italian tai Australiankaan menestys ei ole poissuljettua - ja Japanihan on tunnetusti sijoittunut kisassa lähes aina.

Finaalia suurella mielenkiinnolla odottaen!

ISO EDIT:
Brasilian esitys. Taisi muuten hypätä suosikikseni about heti. Katsokaa loppuun. Olen sanaton.



Lisälukemista:
Virallinen WCS-sivusto
deviantArtin WCS-ryhmä
Tiimien profiilit

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Trapula

Sarjassamme "melkein-hauskat-otsikot".

Helteet ovat lamaannuttaneet minut aika lailla täydellisesti, joten en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa Tracon-tunnelmistani, vaikka aikaa on ollut kokonainen viikko. En ole myöskään jaksanut oikein keskittyä pukusuunnitelmiin tai mihinkään muuhunkaan - mieli kyllä tekisi askarrella kaikenlaista pientä, mutta kun ompeluhuoneeni muistuttaa alkeellista saunaa, niin viihdyn paljon paremmin ulkosalla puun varjossa lojuen.

Niin, ja näin mihinkään erityisemmin liittymättä: Asensin tuossa kuukausi takaperin Google Analyticsin sivustolleni omaksi viihdykkeekseni ja hilpeyteni oli suuri, kun huomasin, että blogiini oli eksytty mm. hakusanoilla "elffi cosplay". :DDD Sori tytöt, taisin tuottaa teille pettymyksen.

Mutta eipäs poiketa asiasta enempää, sillä merkinnän varsinainen aihe oli tosiaan pyhitetty Traconille. Muut blogistit ovat käsitelleet kyseisestä tapahtumasta aika lailla ne asiat, joista itsenikin piti kirjoittaa (cosplaykisan ontuvat järjestelyt, pukujen yleinen taso, tapahtuman tilat, ohjelma jne), joten keskityn lähinnä kuvien lätkimiseen (kaikki krediitit Sanna Husulle, mahtavalle ja väsymättömälle kuvaajanerolle!).


Lauantain pukuni ja viimeistelty miekka, jonka tekemisestä raportoin viime merkinnässäni.

Jos muutaman sanan conikokemuksestani kuitenkin sanoisin, niin tapahtuma oli erittäin miellyttävä lukuunottamatta sitä, että puvun riisuminen viime lauantai-iltana kuulosti suurinpiirtein valtavalta SLLLUUURPS-ääneltä. Niinpä pyydän teiltä, rakkaat lukijani, että jos vielä joskus näette minun valitsevan blogissani johonkin kesätapahtumaan puvun, joka varmasti aiheuttaa lämpöhalvauksen tai vähintäänkin suurta epämukavuutta, älkää antako minun tehdä kyseistä valintaa. En vain ikinä opi säänmukaista pukeutumista.


Spira's Next Top Model. Tai sitten ei, mutta Tampere-talo oli joka tapauksessa täynnä kivoja pieniä kuvausnurkkauksia.

Lauantaina pyörähtelin tosiaankin Painen (Final Fantasy X-2) nahka-asussa ja sunnuntaina jammailin Ionina osana värikästä Tales of the Abyss -ryhmää. Tarkastin myös luonnollisesti cosplaykisat kumpanakin päivänä ja olin hyvin yllättynyt siitä, että pääsin seurueeni kanssa ihan kohtuullisen hyville paikoille ilman minkäänlaista jonotusta. :O Joko Tampere-talon pääsalissa oli ihan mielettömästi penkkejä tai sitten ihmisiä ei vain kiinnostanut katsoa ohjelmaa keskellä kuumaa kesäpäivää. Tampere-talon käytävilläkin oli tilaa niin paljon, että se tuntui lähes luksukselta - Sorsapuiston viehätys tosin taisi vaikuttaa tähänkin.


Lauantaina seurueessani pyöri näin fabulöösiä porukkaa. Vasemmalta oikealle; Wakka (Senni), Tidus (Pilvi), Yuna (Dashi), Paine (minä) ja Rikku (Iitu).

Yleisö ei oikein päässyt cosplay-yksilökisan aikana fiiliksiin, mikä on sinänsä sääli, sillä jokainen kisaaja ansaitsee aplodinsa ja hurraa-huutonsa. Yksilökisa ilman henkilökohtaista ääniraitaa ja lavashow'ta ei vain näköjään jaksa oikein enää kiinnostaa, mikä on kovin ikävää, sillä tavallisia walk-on kisojakin tarvitaan tasapainottamaan suomalaista cosplaykisakalenteria. Ryhmäkisassa meininki olikin sitten vähän hysteerisempää ja kuurokin olisi huomannut, että pääosa yleisöstä viihtyi ohjelmanumeron parissa erittäin hyvin.

Sunnuntain korea TotA-ryhmä. Ylärivi: Guy Cecil (Juusto), Jade Curtiss (Minna), Tear Grants (Aselea), Van Grants (Oona), Natalia Luzu Kimlasca Lanvaldear (Vilma). Alarivi: Luke Fon Fabre (Mape), Mieu (Ella), Fon Master Ion (minä).

Mutta eipä siitä sitten enempää. Oli mukavaa haastella tuttujen ihmisten kanssa, bongailla pukuja (mutta jumantsuikka, ei taaskaan yhtään FFXII:tä ;_;) ja saada kuulla, että blogiani stalkataan. :D Nyt vain on hiukan tyhjä olo, kerta vuoden kaksi isointa harrastajatapahtumaa on ohi. Kesäni ei tosin ole vielä täysin vapaa cosplaysta, sillä parin viikon päässä häämöttää Suomenlinnaan sijoittuva TotA-photoshoot. Sitä odotellessa!

EDIT:
Niin, ja vielä loppuun isot kiitokset Lefrinille ja Wepille. Peruukkisukka ja silitysrauta pelastivat viikonlopun pukuni. *_*

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Mitä propit syövät?

... eli kertomus siitä, kuinka noita nimeltä Vorona muutti kasan tarpeetonta rojua miekaksi.

Yleensä olen tehnyt proppiaseeni puusta tai pleksistä tai jostain muusta jämäkästä materiaalista, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jotain erilaista ja ennen kaikkea kevyempää, sillä on tuskastuttavaa raahata täyspuista ja äärettömän painavaa esinettä mukanaan monta tuntia. Päätin kokeilla siis tällaisen low-budget propin valmistusta ja käyttää siihen kaikkea mahdollista rojua, mitä talostamme vain sattuisi löytymään. Epämääräisyyksistä kootun miekan ehdottomat plussat ovat matalat kustannukset, keveys ja helppous (puun tai metallin työstöön kun en ilman isän apua oikein uskalla lähteä). Miinuspuolia voivat tosin olla huonohko kestävyys (oma miekkani näyttää kuitenkin kestävän heittelyä aika hyvin - sen verran kovakouraisesti sitä tekoprosessin aikana käsittelin) ja se, että mielikuvitus on toisinaan koetuksella. Itsellänikään ei oikein ollut selkeää visiota siitä, miten lähtisin miekkaani toteuttamaan, vaan ideat syntyivät vähitellen miekan valmistuessa. Tämä lisää lopputuloksen epävarmuutta huomattavasti. :D

Tarvikkeet:
- Pahvia
- Puurima
- Teippiä
- Kontaktimuovia
- Tekonahkaa
- Kontaktiliimaa, erikeepperiä, kuumaliimaa
- Askartelumassaa
- Softista


Evoluution ihmeitä; kuvassa poseeraa proppini esiäiti eli tarvikkeet nimeltä puurima ja pahvi. Pahvilaatikon sisältö ei liity tapaukseen.
Ennen varsinaisen työn aloittamista tuijottelin reffukuvaa saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä oikein olinkaan tekemässä. Tämän jälkeen aloin piirrellä kaavapaperille kaavaa miekan teräosaa varten. Aseitahan voi tietenkin kaavottaa niin pikkutarkasti ikinä huvittaa, mutta oma työtapani perustuu aika lailla improvisointiin.


Kun kaava oli valmis, piirsin miekan ääriviivat pahville ja leikkasin siitä kaksi samanlaista palaa.


Leikkuun jälkeen aloin kiinnittää puurimaa toiseen pahviterään teipillä. Puurima siksi, koska se toimii hyvänä tukirakenteena miekan sisällä, jottei pahvi pääse lerpahtamaan.



Kun rima oli teipattu (teipin on hyvä olla aika jämerää, itse käytin leveää mainosteippiä) kauttaaltaan pahviin, aloin teipata pahveja yhteen. Miekan teräpuolella (ylemmässä kuvassa) pahvit kiinnitettiin tiukasti kiinni toisiinsa, jolloin yläreunaan jäi luonnollisesti rako (alemmassa kuvassa).


Tsädääm! Teipattu yksilö. Olisihan proppini toki ollut superhieno tällaisenaankin, mutta päätin nyt kuitenkin vähän nipottaa ja jatkaa työskentelyä.


Seuraavaksi päällystin koko hoidon kontaktimuovilla (sillä läpinäkyvällä, jolla kirjat päällystettiin ala-asteella ja jota kukaan ei ikinä osannut käyttää ja joka meni aina kuprulle). Kontaktimuovi lisää miekan kestävyyttä, sillä pahvi itsessään ottaa helposti damagea, saattaa taittua ja on lisäksi herkkä sateelle.


Sitten tekonahkaa. Valitsin tekonahan pintamateriaaliksi siksi, koska se maalautuu hyvin ja koska se antaa miekalle hyvännäköisen pinnan ja osittain myös siksi, että kaapissani sattui olemaan sopiva määrä karmaisevan väristä tekonahkaa, jolle en ollut keksinyt muuta käyttöä. Tekonahkapalat leikattuani lotrasin miekan kauttaaltaan erikeepperillä ja lisäsin sitten nahan. Tässä vaiheessa nahkapalojen reunat näyttivät kammottavan epäsiisteiltä, joten päällystin pahimmat kohdat uudestaan kontaktimuovisuikaleilla.


Päällyksen jälkeen pohjamaalasin proppini spraymaalilla. Pohjamaalien jälkeen lisäsin varsinaisen maalikerroksen akryylimaaleilla (kuvassa pelkkä pohjamaali).



Kun miekan maalipinta oli halutun näköinen, oli vuorossa kuvioiden kiinnitys kontaktiliimalla. Pääkallot on muotoiltu ilmakuivuvasta massasta ja muut osat softiksesta. Olen muuten aina ollut ihan mielettömän huono piirtämään pääkalloja, sillä jotenkin ne aina onnistuvat näyttämään liian iloisilta ollakseen pääkalloja. Onneksi muotoilu onnistui hiukan paremmin kuin mitä piirtämiseni aikanaan. Ilmakuivuva massa on halpaa, mutta siitä katalaa, että se gasp! kuivuu ilman vaikutuksesta. Tästä seuraa kaksi ikävää asiaa; ensimmäinen on se, että massa voi kuivua parikin päivää, joten proppia ei voi aloittaa viimeisenä iltana. Toinen ikävyys on se, että jos massapakettia ei sulje tiiviisti, massa kuivahtaa nopeasti käyttökelvottomaksi.

Lopputulos näyttää ihan siedettävältä ottaen huomioon sen, mitä kaikkia epämääräisiä asioita sen sisällä on (kahvan päällys puuttuu kuvasta). Kestävyyskin on odotettua parempi; tekoprosessin aikana ehdin pahoinpidellä miekan runkoa moneen otteeseen, mutta toistaiseksi mitään näkyvää vahinkoa se ei ole kärsinyt. Rungon puolesta en siis pelkää, mutta massapääkallojen hauraus hermostuttaa hiukan. Katsotaan, miltä proppiparkani näyttää Traconin jälkeen.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Nopeaakin nopeampi miekkakatsaus


Miekkahan se siinä. Kahvasta uupuu vielä päällyste.

Vannoin joskus Desuconin jälkeen tekeväni Painen miekan valmiiksi Traconiin mennessä, mutta ensimmäiset kaksi viikkoa menivät aika lailla tekemättä mitään asian eteen ja vasta tässä viime viikonloppuna sitten havahduin huomaamaan, että oho - pienet menninkäiset eivät tällä kertaa olleetkaan pelastamassa nahkaani. Miekka ei sinänsä olisi ollut edes pakollinen lisä pukuuni, mutta kerta ryhmäläisilläni on mukanaan propit yhtä lailla, niin en halunnut rikkoa harmonista kokonaisuutta,.Vaikkakin tulen kiroamaan matkatavaroiden paljoutta tänä perjantaina, kun koetan raahata kaksi pukua ja propin Tampereelle (Omenahotelli II, anyone? :D), niin onhan se vaivan arvoista.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa hienoakin hienompi ja pitkääkin pidempi merkintä siitä, mitä kaikkea jännittävää miekkani pitää sisällään, mutta Blogger riisti minulta tämänkin ilon hidastelemalla kuvanlisäyksen kanssa. Oi voi. Joka tapauksessa, kyseinen miekka on ehdottomasti halvin proppini tähän asti (kustannukset nolla euroa, kiitos autotallirojusta!) ja kaiken lisäksi se on kevyt verrattuna edellisiin, puisiin ja pleksisiin miekkoihini. Katsotaan, josko aamulla ehtisin vielä päivitellä ennen junaan hyppäämistä, mutta mitä luultavimmin saatte naureskella spurgu-miekkani sisälmyksille vasta ensi viikon puolella.

Ps. Tulin siihen tulokseen, etten enää ikinä lähde kahden päivän coniin kahdella puvulla, ellen a) tule yöksi kotiin tai b) käytä kahta pukua, jotka vievät vain vähän tilaa ja joissa ei ole isoja proppeja. On meinaan hermojaraastavaa yrittää mahduttaa kaikki tarpeellinen matkatavaroihinsa. Voikin olla, että jätän Ionin sauvan suosiolla kotiin ja raahaan sen vasta kolmen viikon päässä häämöttävään photoshoottiin.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Tyylikkäästi myöhässä

Tiedän, että olen vähän myöhässä tämän Desucon-raporttini kanssa, ja mitäpä uutta tämä merkintä muutenkaan enää tarjoaisi, kerta mm. Wepi, Elzy (aw man, en vieläkään opi kutsumaan sinua bloggaajanimelläsi!) ja Ilona ovat puineet asiat aika tehokkaasti läpi. Kaiken lisäksi tapahtumassa tuli pyörittyä joko edellämainittujen kanssa tai sitten samoissa ohjelmissa kuin kyseiset henkilöt, joten niin, no, näkemysten samankaltaisuus on lähes väistämätöntä. Kirjoitanpa silti, öhö.

Lauantaipäiväni meni siis Eurocosplayn puitteissa, ja vielä kerran on ihasteltava show'n hienoa toteutusta, vaikkakin valojen ja äänien kanssa oli ilmeisesti ongelmia. Verrataanpa kuitenkin puitteita muihin Suomen cosplaykisoihin, niin kyllä Sibeliustalon pääsali vie pisteet kotiin - vaikka valot eivät ihan kohdallaan olisikaan, niin kyllä niiden käyttö nostaa tunnelman heti toiseen potenssiin. Eurocosplayerit kehuinkin jo aiemmassa merkinnässäni, mutta ilokseni huomasin, että myös cosplaynäytöksessä oli hienoja esityksiä ja pukuja. Esiintymiskulttuuri on selkeästi harpponut vuoden aikana eteenpäin, mikä on erittäin ilahduttavaa.

Palautetilaisuuteen osallistui vain yksi kisaaja, mutta mikäli joku kaipaa palautetta puvustaan ja esityksestään, niin minulta (Anikissa Scarface) ja Lirlykseltä (Anikissa Lirlys) ja varmasti myös muilta tuomareilta (Elffi ja wiid) voi sitä näin jälkikäteenkin vielä kysellä.

Lauantaista leijonanosa meni tosiaan tuomaroinnin merkeissä, ja koska jännitin pestiäni aikamoisesti, en oikein osannut ennen homman alkamista etsiä itselleni ohjelmanumeroita katsottaviksi. Lisäksi tapahtumissa tulee aina törmättyä tuttuihin ihmisiin, joiden kanssa jään mieluusti juttelemaan, mikä taas aiheuttaa osaltaan sen, etten ehdi / malta lähteä himottaviin ohjelmanumeroihin. Oli hirmu miellyttävää tavata muun muassa muita blogisteja ja vaihtaa pari sanaa sellaisten cosplayereiden kanssa, joiden pukuja on ihastellut usein, mutta joiden kanssa ei ole koskaan vain tullut aloittaneeksi keskustelua.


Harmaa sää on... no, harmaa. Nora kuvasi.

Lauantain pukuvalintani osoittautui ennustusteni mukaisesti jo ensimmäisen tunnin aikana ihan kaameaksi - puvun lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen, mutta sen käyttömukavuus lähenteli nollaa. Vaikkakin suuri osa ihostani oli paljaana, oli etenkin puvun yläosa todella hiostava ja epämukava. Sain jatkuvasti olla nostelemassa rintsikoitani puvun alla (kiinnostava fakta, eikö) ja tarkistamassa, että yläosa ei nouse liikaa tai mene ikävälle taitteelle. Itse asiassa green roomissa pyörähtäessäni kyseisen yläosan kiinnitys petti yllättäen kun olin kaivelemassa laukkujani... Oh well, toivottavasti kovin moni huoneessa ollut ei saanut traumoja. :D;

Piilolinsseistä luovuin joskus kisan jälkeen (yhdeksän käyttötuntia alkoi jo tuntua silmissä), mikä hiukan harmittaa, sillä muutama ihminen napsi kuvia vielä senkin jälkeen ja ou mai gaad onhan se nyt ihan kamalaa olla sinisilmäinen Paine. Kaikesta hikoilusta huolimatta muutama asia kuitenkin onnistui! Käytin kaksi päivää putkeen korkokenkiä, enkä kärsinyt myöhemmin ainoastakaan rakosta tai jumalattomasta särystä niin kuin viime vuonna! Ilmeisesti keväinen korkokengillä kävelyn harjoittelu oikeasti auttoi. Lisäksi ryhmäni oli uskomattoman ihana - valitettavasti en vain ole löytänyt toistaiseksi kolmikostamme yhtään onnistunutta otosta. :<

Neviril x Aaeru. Fictionary Aaeruna, Wepi kuvasi.

Sunnuntaina vaihdoin puvukseni sitten Simounin Nevirilin, josta olin tosiaan uusinut melkein kaiken mahdollisen. Peruukkiin en tosin vieläkään ollut tyytyväinen, sillä kärsivällisyyteni loppui sen kanssa kesken. Suuri ja eeppiseksi tarkoitettu Simoun-ryhmämme kutistui lopulta kolmeen henkeen, mikä oli tosin suuri saavutus sekin. Ryhmään löysivät tiensä lopulta Fictionary Aaeruna, Bitte Guragiefinä ja allekirjoittanut. Olin muuten hyvin, hyvin hämmentynyt/iloinen nähdessäni lauantainakin paikan päällä yhtä lailla kolme Simounia. :O Melkoinen määrä. Huin Aaeru oli kaunis kuten ennenkin mutta lisäksi bongasin kauempaa yhden Neviril & Aaeru -parin.
Näin ollen Desucon oli omalta osaltani oikein onnistunut kokemus. Parasta antia Desussa oli näin cosplayerin näkökulmasta ehdottomasti Eurocosplay ja cosplaynäytös, jonka taso oli luonnollisesti vaihteleva, mutta etenkin Soul Calibur -ryhmälle on annettava isot kehut. Ainoa, mikä viikonlopussa harmitti, oli muutaman kiinnostavan ohjelmanumeron missaaminen, mutta siitä ei voi taaskaan syyttää kuin itseään - tuomarointi söi muutaman kiinnostuksenkohteen ja sunnuntaina aika meni kaverin ryhmää kuvatessa ja omaa ryhmää odotellessa.

Traconiin ei ole minulta tulossa mitään uutta, mikä on tavallaan helpotus. Lauantaina käytän Painea uudestaan (tulen varmasti katumaan pukuvalintaani, mikäli päivä on lämmin, mutta en vain voi olla kieltäytymättä, kiitos upean ryhmäni!) ja sunnuntaina ryhmityn Tales of the Abyss-porukkaan helmikuussa debytoineen Ionin puvulla. Mitään uutta ei ole vielä toistaiseksi työn alla, vaikka paljon ideoita ja haaveita kyllä olisikin. Ehkä ihan hyvä idea ladata hiukan akkujaan ja viettää oikeaa kesälomaa. Tekee hyvää tuulettaa ajatuksia hetkeksi pukujutuista, vaikka luultavasti kaavapaperini ja kangaspinoni piirittävät ja pakottavat minut antautumaan viimeistään ensi viikolla.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

"Ootko sä mies vai nainen?"

Desuconin ensimmäisen päivän paras kommentti: "Kaverin kanssa tässä just arvuuteltiin, että ootko sä mies vai nainen?"
... Nii-in. En osaa vieläkään sanoa, olenko loukkaantunut, huvittunut vai otettu tuosta kommentista. :D (Päälläni oli siis kyseisellä hetkellä Final Fantasy X-2:n Paine, joka ainakin omasta mielestäni on pienestä äijämäisestä asenteestaan huolimatta ihan selkeästi tunnistettavissa naiseksi... Mutta ilmeisesti minä en ollut.)

No mutta. Tämänpäiväinen Eurocosplaykarsinta oli eeppinen ja erittäin, erittäin tiukka. Toimin siis tuomaristossa Lirlyksen, Elffin ja wiidin kanssa ja voin sanoa, että muutaman hetken hikoilimme pistelaskennan kanssa ja jännitimme itsekin ihan mahdottomasti. Kärkikolmikon ulkopuolelle jäi täpärästi toinen toistaan upempia asuja.
Paljon onnea voittajalle, sijoittuneille ja kiitos muille osallistujille siitä, että teitte show'sta show'n!

Itse selvisin oman pukuni kanssa melkeinpä kunnialla, mikä oli suuri ihme - mitä nyt tekonahka teki olon järjettömän tukalaksi ja piilolinssit alkoivat kihnuttaa silmissä yhdeksännen käyttötunnin jälkeen. Puku toimi siis kaikenkaikkiaan hämmentävän hyvin - mitä nyt muutamaa pientä yksityiskohtaa on hiottava siihen mennessä, kun käytän ko. pukua uudestaan Traconissa.

Pidempään merkintään en pysty, sillä unentarve on ihan liian suuri. Ensi viikon puolella sitten luvassa syvällinen analyysi kuvien kera.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Cosplaykisat Suomessa, osa 2/2

Edellisessä osassa valitin kisojen kategorioista ja niiden mielivaltaisuudesta, ja kisaspekulaatiomerkintäni toisessa osassa kohdistan huomioni kisojen tuomarointiin. Minulla ei ole kovin laajaa tuomarointikokemusta enkä myöskään ole kysellyt kokeneemmiltani heidän mielipiteitään tuomarointisysteemeistä tai niiden ongelmista, joten jos asia on jollekulle vielä epäselvää, niin muistutettakoon, että minun blogini = minun mielipiteeni.

Tuomarointi

Tuomaristo sanoo mör.

Luultavasti jokainen on joskus törmännyt siihen cosplaykisojen lieveilmiöön, jossa kisojen voittajien valinnan jälkeen katsojien ja/tai kisaajien joukosta nousee aina muutamia soraääniä, joiden mielestä väärät ihmiset palkittiin tai joiden mielestä tuomarit palkitsivat vain kavereitaan. Minä uskon tuomareiden osaamiseen ja objektiivisuuteen, mutta samalla myös kannatan sitä, että samat ihmiset eivät kisasta toiseen istu tuomariaitiossa vaan mahdollisuus annetaan myös uusille harrastajille. Tämä siksi, koska tuomareilla, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan entuudestaan ja jotka eivät turhan leipääntyneitä tuomarointipuuhiin varmistetaan se, että jokainen kisaaja on keskenään tasavertaisessa asemassa - ja se, että voittajan ratkaisee oikeasti puku eikä pukuilija.


Vaikka kisaajien arvioinnissa kuinka pyrittäisiin puolueettomuuteen, niin voin vannoa, että kaikki tuomarit miettivät ainakin joskus päänsä sisällä että "kappas, tossa on taas toi Ursula, jonka puvut on aina niin hienoja, ja sama linja jatkuu tänäänkin". Jos Ursulalla on takanaan pitkä kisahistoria, voi se antaa hänelle tietynlaista henkistä etumatkaa kokemattomampiin kisaajiin, joiden edellisistä puvuista tuomareilla ei ole välttämättä minkäänlaista mielikuvaa. Ts. nyypän saattaa olla vaikeampaa erottua pukunsa kanssa kuin veteraaniharrastajan.

Olen muuten hyvin iloinen siitä, että suurimmassa osassa Suomen kisoja on nykyään käytössä menettelytapa, jossa tuomarit saavat arvostella kisaajien puvut ennen kisaa. Kun itse olin ensi kertaa tuomaroimassa Tampere Kuplii 2009:n aikoihin, ei kyseinen tapa ollut vielä vakiintunut. Muistan varsin hyvin, kuinka hankalaa oli saada esiintymisvuorossa olevan cosplayerin puvusta ja lavaesiintymisestä käsitys siinä viidessä sekunnissa, jonka kisaaja lavalla vietti. Katsot kisaajaan, minkä jälkeen katsot reffukuvaa ja kun yrität tarkistaa, kuinka paljon näiden kahden välillä on toivottuja yhtäläisyyksiä, on kisaaja jo kadonnut katsomoon. "Oho."

Etukäteisarviointi myös helpottaa lavaesiintymisen arviointia. Jos puvun arvostelu on jo tehty, voi kisaajan lavakäynnin aikana keskittyä juuri siihen, mitä tämä lavalla ollessaan tekee.
Toisaalta tämä tuomarointimenetelmä johtaa siihen, että yleisö ja tuomarit näkevät puvut eri tavalla, minkä takia tuomareiden palkitsemisperusteet voivat yleisöstä joskus tuntua hiukan kaukaisilta. Yleisö näkee puvut monen (kymmenen) metrin päästä, kun taas tuomaristo pääsee lähes kosketusetäisyydelle. Yleisöstä käsin ei näe repsottavia langanpätkiä, kurttuisia saumoja eikä peruukkiverkkoa. Eikä myöskään henkeäsalpaavia kirjontoja, ei nerokasta propinmaalausteknikkaa, ei piilolinssejä eikä lähdesarjan hengen mukaista materiaalivalintaa.

Lavaesiintymisen arviointi

Aluksi sanottakoon vielä kerran, että tykästyin kovasti CosplayGaalan yksilökisaformaattiin (joka on käytössä myös Eurocosplay -kisassa), jossa jokaisella yksilökisaajalla on mahdollisuus toimittaa järjestäjille ääniraita esitystään varten. Catwalk-tyyppinen kisa ilman taustamusiikkia tai koko kisan ajan soivalla taustajumputuksella sopii tietenkin isoille tapahtumille, joissa osallistujia on kymmeniä eikä jokaiselle voi millään antaa kolmea minuuttia lava-aikaa. Itse katson kuitenkin paljon mielummin kahtakymmentä mietittyä pikkuesitystä kuin kuuttakymmentä kisaajaa, joille annetaan ehkä viisitoista sekuntia aikaa juosta lavalle ja pois. Gaalassa oli oikeasti showmeininkiä, ja sarjan hengessä tehty taustaraita sai vaatimattomankin puvun loistamaan. Showmeininki on sitä, mitä minä peräänkuulutan ikuisesti, amen! Kisoja katsotaan ehkä ennen kaikkea pukujen takia, mutta jokainen kaipaa joskus enemmän tai vähemmän suuria tunteita, draamaa, eläytymistä ja orkestraalista jylyä. Loppujen lopuksi kisoissa pyörii melko lailla samoja pukuja ja pukuilijoita, joten systeemin mielenkiinnon säilymisen vuoksi pieni teatraalisuus ei olisi yhtään pahaksi.

Mutta miten oikein arvioida lavaesiintymistä? Mukaansatempaavuus, ymmärrettävyys, näyttävyys, kiinnostavuus ja hahmouskollisuus ovat peruselementtejä, joiden varaan hyvä cosplayesitys rakentuu. On tosin hyvin vaikeaa asettaa vastakkain kaksi täysin erilaista hahmoa - jos hahmo on nyrjähtänyt sekopää, saa tästä luultavasti kiinnostavamman esityksen kuin hahmosta, joka ei oikeasti tee lähdesarjassaan mitään muuta kuin pönötä ":" -ilme naamallaan. Kajahtaneen dillehahmon riehumista on luultavasti viihdyttävämpää katsella kuin yhden ilmeen miehen, noh, yksi-ilmeisyyttä, vaikka hahmouskollisuus-kriteeri molempien kohdalla täyttyisi.

Sitten tulee vastaan myös se, että etenkin esityspainotteisissa kisoissa tuomareilla olisi kisaajien tasapuolisuuden nimissä oltava kisaajien hahmoista ja näiden luonteesta jonkinlainen käsitys. Kukaan ei tietenkään voi tuntea jokaista mahdollista animea, mangaa tai peliä, mutta tässä vaiheessa voidaan laulaa äänekäs halleluja hakukoneille. Tuomarit saavat (yleensä) hahmolistat nähtäväkseen noin viikkoa kahta ennen kisaa, ja minusta olisikin ihan hyvä, jos tuomareita kannustettaisiin hahmoihin perehtymiseen (= googlettamiseen). Jokaisen hahmon jokaista luonteenpiirrettä ei tarvitse eikä voikaan opetella ulkoa, mutta jonkinlainen käsitys lähdesarjan teemasta tai hahmon perusluonteesta ei ikinä ole haitaksi!
___

Koska alalta puuttuvat yhtenäiset arvostelukriteerit, on tuomaroinnin johdonmukaisuus loppujen lopuksi kulloisenkin tuomariston käsissä. Tuomarointikokemuksesta, hahmotuntemuksesta ja ompelutekniikkatuntemuksesta huolimatta tuomaritkin ovat loppujen lopuksi ihmisiä, ja ihmiset tekevät virheitä. Jonkun kisaajan olemassaolo voi unohtua, arviointikyky saattaa hämärtyä lempihahmon tai parhaan kaverin astuessa lavalle, muisti voi pätkiä tai muistiinpanojen päälle voi tippua majoneesia.

Ei, tuomarointi ei ole helppoa.

maanantai 24. toukokuuta 2010

n+1 rautaa tulessa

Ohops, viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo yli kuukausi. Monet asiat ovat vain ajaneet tämänhetkisessä tärkeysjärjestyksessäni dataamisen ohi - pääsykokeisiin lukeminen on näistä syistä ehkä kaikkein suurin. Lisäksi olen ollut kuluneen kuukauden aikana suhteellisen paljon poissa tietoliikennevirtojen ääreltä - viikon vietin Skotlannissa ja lähes toisen mokoman mummolassa. Viime viikkojen aikana olen myöskin viettänyt iltaisin enemmän aikaa television kuin tietokoneen ääressä syystä että jääkiekko. 0:)

Mutta! En ole suinkaan hylännyt cosplayta tänä hektisenä ajanjaksona. Päätin uusia viimekesäisen Neviril -pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta kokonaan. Olen saanut tehtyä siihen jo uudet sukat ja uuden mekon, ja nyt ompelenkin täyttä häkää uutta takkia. Vanhassa puvussa oli muutama asia vähän pielessä, ja jotkut vuodentakaisista ompeluratkaisuistani hämmensivät minua ihan liikaa, että olisin voinut vain antaa puvun olla siinä tilassa. (Miksiköhän olen ommellut violettia kangasta oranssilla langalla?)

Olen myös tässä kuukauden kuluessa kesyttänyt myös Painen puvun yläosan. Kyseinen vaatekappale vaati 2,5 cm x 2,5 cm -kokoisia softisneliöitä 138 kappaletta. Jokainen näistä oli kiinnitettävä haaraniitillä yläosaan yksitellen ja koska haaraniitissä ei ollut voimaa läpäistä tekonahkaa, oli vaatekappale tuikittava ensin ratkojalla täyteen pieniä aukkoja. Mutta nyt se on sitten valmis! Täysin varma en vieläkään ole siitä, kuinka se tulee pysymään päälläni, mutta mitä luultavimmin olen tunnin päästä Desuconiin saavuttuani jo niin hikinen, että tekonahka liimautuu ihooni ihan vaivattomasti. ":D"

Eilen sitten askartelin Painen vyön pääkallosoljen askartelumassasta. Koska lähdekuvista ei kauheasti ollut apua kuvien koon takia, kaivoi pieni perfektionisti tietenkin anatomiakirjan avukseen ja muotoili soljen muistuttamaan jollain tasolla oikeaa ihmiskalloa. On se tarkkaa! Näin sivuhuomiona mainittakoon, että olen aina ollut järjettömän huono piirtämään pääkalloja ja etenkin hampaita, eikä niiden muotoileminen osoittautunut yhtään helpommaksi tehtäväksi. Lopputuloksesta tuli pienen väännön jälkeen kuitenkin ihan kelvollinen.

Tämänhetkinen tilanteeni näyttää cosplayn osalta siis oikein hyvältä, ja molemmat puvut valmistuvatkin näillä näkymin ajallaan. Paine tarvitsee enää vyönsä, kaulakorunsa ja kengänpäälliset eikä Nevirilistäkään enää puutu muuta kuin takin hiha, takkiin kiinnitettävät vihreät kivet ja uusi, entistä muhkeampi peruukki.

Tilannekatsaus a.k.a. elonmerkkimerkintä oli sitten tässä. Valittelen kuvien puutetta, mutta kamerani sijaitsee väliaikaisesti eri koordinaateilla kuin minä. Ensi päivityskerralla onkin tiedossa jälleen sitä kivaa diipadaapaa cosplaykisoista.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Cosplaykilpailut Suomessa, osa 1/2

Olen tässä jo jonkin aikaa pohdiskellut Suomen cosplaykisojen tämänhetkistä tilannetta ja sitä, mitä omasta mielestäni koko kisaskene oikein kaipaa. Näinpä päätin kirjoittaa aiheesta blogiini kaksiosaisen merkinnän, jonka ensimmäinen osa käsittelee Suomen cosplaykisojen tämän hetkistä tilannetta, kisojen sijoitusmenetelmiä ja kisakategorioita.

Kansainvälisiä tuulia

Tällä hetkellä Suomen cosplaykansa valmistautuu Eurocosplay-karsintoihin. Epätietoisille tiedoksi, Eurocosplay-karsinnat järjestetään Desuconissa ja kyseisen kisan voittaja pääsee edustamaan Suomea lokakuussa Lontoossa järjestettävään Eurocosplayn finaaliin. Eli tavallaan kyseisessä kisassa on kyse cosplayn EM-karsinnoista. Minusta on mahtavaa, että kunnianhimoiset ja taitavat pukuilijat ovat saaneet viimein mahdollisuuden osallistua kisoihin, joiden voitto johdattelee kansainvälisille kisa-areenoille. Eurocosplay järjestetään tänä vuonna tosiaan ensimmäistä kertaa ja ainakin minä odotan innolla pääseväni näkemään kaikki kisaan osallistuvat, toinen toistaan eeppisemmät viritelmät.

Eurocosplayn lisäksi Suomessa on järjestetty jo kahdesti World Cosplay Summit -karsinnat, eli kahden hengen tiimeille tarkoitettu cosplaykilpailu, jossa valitaan Suomen edustajat Japanissa järjestettävään finaaliin.

Olen hyvin mielissäni suomalaisen cosplayn kansainvälistymiseen tarjotuista mahdollisuuksista. On kuitenkin ihan normaalia, että suurin osa cosplaykisaajista ei halua, viitsi, uskalla tai koe olevansa tarpeeksi hyvä lähtekseen kilvoittelemaan kumpiinkaan karsintoihin, vaan he keskittyvät lähinnä näihin "tavallisiin" kisoihin. Tästä pääsemmekin ovelasti tämän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli Suomen muihin cosplaykisoihin.

Kolme parasta, kunniamaininta vai päänsilitys?

Toistan vielä, että näiden kansainvälisten karsintojen saaminen Suomeen on todella hienoa ja skeneä edistävää toimintaa, mutta jostain syystä samaa kipinää ei ole saatu mukaan muihin cosplaykisoihin. Suomen cosplaykisoja vaivaakin yhä yleinen kunnianhimottomuus.

Tämä kunnianhimottomuus ilmenee etenkin kisojen palkitsemisperiaatteissa, jota tarkastelen viime vuonna käytyjen cosplaykisojen kautta. Tampere Kupliissa tuomaristo valitsi kisaajista 10 finalistia, joista yleisö päätti internetäänestyksellä voittajat. Mangapäivillä kisaformaatti oli sama kuin Tampere Kupliissa. Kirjamessuilla WCS-karsintojen ohessa järjestettävä cosplay show'n osanottajia palkittiin kunniamaininnoilla, ja lähes samalla tavalla toimittiin myös Kitaconissa. Animeconissa kolmen kärkeä ei laitettu keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Traconissa kolme parasta jokaisesta kategoriasta valittiin yleisöäänestyksellä ja tuomariston harteille jäi kunniamainintojen jakaminen.

Yleisöäänestyksestä sen verran, että ei siinä ole sinänsä muuta vikaa kuin se, että äänet annetaan valitettavan usein kavereille, hoteille pukuilijoille, suosituille hahmoille tai söpöille maskoteille. Ei, minä en vähättele ketään, joka on saanut puvustaan palkinnon yleisöäänestyksen perusteella, sillä palkinnot ovat varmasti ihan ansaittuja ja totta kai on periaatteessa demokraattisempaa antaa parinsadan hengen yleisön valita voittajat kuin antaa päätösvalta viiden hengen tuomaristolle. Kyseenalaistan kuitenkin lopputuloksen puolueettomuuden juuri tähän kaveriaspektiin ja suosittuihin hahmoihin vedoten.

Viime vuoden kisoista on kuitenkin mainittava positiivisessa valossa CosplayGaala ja Bakacon, jotka tekivät hienon poikkeuksen sääntöön. Rahapalkinnot, voittajien sijoittaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen ja CosplayGaalan yksilökisaajien lavaesiintymiseen kannustava järjestelmä ovat juuri sitä, mitä minä Suomen kisoilta kaipaan.

Olen muutaman kerran ollut tuomaroimassa ja tiedän kokemuksesta, että voittajien valinta ei aina ole helppoa edes Tampere Kupliin 10 parasta -menetelmällä. Kolme täysin erilaista, mutta kuitenkin yhtä lailla taidokkaasti toteutettua pukua kun pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin tulee varmasti hiki. Kumpi painaakaan vaa'assa enemmän; sirkusteltta, jossa juuri ja juuri pääsee kävelemään lavalle ja takaisin, vai sittenkin vähän vähemmän näyttävä puku yhdistettynä vetävään lavashow'hun?

Olen silti sitä mieltä, että pelkkä kunniamainintojen jakaminen tai kolmen parhaan valinta ei-paremmuusjärjestyksessä on ihan kiva idea, mutta tämä järjestely ei palvele cosplayereita, jotka kisaavat vakavissaan. Liian kilpailuhenkisen kilpailun pelätään karkoittavan aloittelevia cosplayereita kilpailuista kokonaan ja aiheuttavan pahaa mieltä sekä draamaa, mutta vakavissaan voi kisata ilman pingottamista ja hauskanpitoa unohtamatta. Kerta Suomessa on jo pari perinteisesti rentoa kisatapahtumaa - Tampere Kuplii ja Kirjamessujen cosplay-show - niin mikseivät muut kisat voisi selkeästi olla kisoja? Tai vaihtoehtoisesti, miksi kisoissa ei voisi olla enemmän kategorioita, jotka palvelisivat kaikkia cosplayereita, niin kilpailuhenkisiä kuin hauskanpitäjiäkin?

Kategoriat

Vaikka nykyään monissa kisoissa aloittelijat ja kokeneet onkin luokiteltu omiin kategorioihinsa, on jako ja kategorioiden välinen tasohyppäys usein melko raju. Animecon 2009:n kisassa kokeneiden sarjaan laskettiin muistaakseni jo sellainen henkilö, joka oli tehnyt vähintään kolme cosplayasua tai vaihtoehtoisesti saanut vaatetusalan koulutuksen. Toisin sanoen, tässä kategoriassa melkein-aloittelijat joutuvat samalle viivalle jo vuosia kisanneiden ja harrastaneiden kanssa. Ei siis ehkä ihan kaikkein paras jaottelutapa. En kiellä sitä, etteikö cosplaypiireistäkin löytyisi luonnonlahjakkuuksia, joiden ensimmäisetkin puvut vetävät vertoja monta vuotta harrasteneille, mutta suurin osa pukuilijoista aloittaa lähes nollasta. Niin tein minäkin.

Jenkkilän cosplaykisoissa kisaajat luokitellaan hiukan eri kriteerein - toisaalta kisaajiakin on siellä paljon enemmän kuin Suomessa. Joka tapauksessa, näissä tasokategorioissa on yleensä mielestäni ihan toimivat kriteerit. Seuraavassa suora cosplaykisan kategorioita käsittelevä lainaus yhdysvaltalaisen Otakonin sivuilta:

"Youth — individual or group consisting primarily of children 13 years of age and under, as well as their parents, guardian, or other individuals deemed appropriate by the Masquerade Coordinator
Novice — contestants who have won zero or one major cosplay award at any convention
Journeyman — contestants who have won two, but less than five major cosplay awards at any convention
Craftsman — contestants who have won five or more major cosplay awards at any convention"


Nuorisokategoria ei välttämättä keräisi Suomessa kovin suurta osanottoa, mutta "novice", "journeyman" ja "craftsman" eli aloittelijat, semi-kokeneet ja kokeneet kuulostaa hyvältä jaottelulta, joka voisi yhtä lailla toimia Suomessakin. Kolme kategoriaa tarkoittaa tietenkin enemmän työtä tuomaristolle sekä järjestäjille ja ennen kaikkea kolmea palkittavaa lisää. Muistaakseni juuri näihin perusteisiin vedoten kolmea kategoriaa ei ole suurimmassa osassa kisoja suostuttu järjestämään harrastajien pyynnöistä huolimatta. Väitän kuitenkin yhä, että kolmikategorinen kisa antaisi enemmän mahdollisuuksia journeyman-cosplayereille.

Lisäksi ainakin joskus ennen muinoin kuului itkua siitä, kuinka ne samat kokeneet cosplayerit pokkasivat aina kaikki palkinnot eikä uusilla harrastajilla ollut mahdollisuuksia mahtua kapeaan kärkeen. Suomessa - ja ylipäätään cosplaypiireissä maasta riippumatta - ollaan näköjään ilmeisen kaunaisia ja katkeria ja toisten menestyminen on ihan kamalaa. Yleinen asenne näyttää vieläkin olevan ainakin osittain se, että jos olet "liian hyvä", niin et saa enää kisata, vaan sinun on uhrauduttava ja annettava näin muille mahdollisuuksia voittaa. Tämä on mielestäni aivan absurdi ajatus, sillä hyviä ja menestyneitä cosplayereita ei saisi rankaista siitä, että he osaavat asiansa. Tämä ongelma voisi tosiaan helpottua sillä, jos Jenkkilän mallia matkien tietyn verran sijoituksia keränneille kisaajille olisi oma luokkansa - tällöin heidänkin olisi helpompaa lähteä kisaamaan, kun vastassa olisi suurin piirtein samantasoisia pukuilijoita. Eurocosplay ja WCS tarjoaa toki Suomen huipuille mahdollisuuden kilvoitella toisiaan vastaan, mutta moni tahtoisi varmasti kisata useamminkin - ja olla kuulematta sitä iänikuista "mää, toi voittaa aina" -napinaa.

Minusta olisi hyvä, jos Suomen kisoissa kategorisointia ja tapahtumien kisaformaatteja mietittäisiin uudelleen. On ihan okei, jos joku tapahtuma haluaa pitää kisansa omanlaisenaan (esim. Tampere Kuplii) ja palkita kisaajat pelkillä kunniamaininnoilla, mutta tämänhetkinen tasa-arvotrendi sorsii niitä, jotka haluavat kisata vakavammalla mielellä. Jokaista lavalle tahtovaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa - ei pelkästään pelkkää lavakokemusta haluavia aloittelijoita, vaan myös niitä, jotka haluavat oikeasti sijoittua ja niitä kisalavojen konkareita, joiden osallistuminen tavallisiin cosplaykisoihin yritetään sosiaalisen paineen avulla estää. On myös ihan okei, jos Suomessa on kaikille avoimia yksikategorisia kisoja, mutta itse pidän kolmea kategoriaa kokeilemisen arvoisena ideana.