Tuomarointi
Tuomaristo sanoo mör.
Luultavasti jokainen on joskus törmännyt siihen cosplaykisojen lieveilmiöön, jossa kisojen voittajien valinnan jälkeen katsojien ja/tai kisaajien joukosta nousee aina muutamia soraääniä, joiden mielestä väärät ihmiset palkittiin tai joiden mielestä tuomarit palkitsivat vain kavereitaan. Minä uskon tuomareiden osaamiseen ja objektiivisuuteen, mutta samalla myös kannatan sitä, että samat ihmiset eivät kisasta toiseen istu tuomariaitiossa vaan mahdollisuus annetaan myös uusille harrastajille. Tämä siksi, koska tuomareilla, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan entuudestaan ja jotka eivät turhan leipääntyneitä tuomarointipuuhiin varmistetaan se, että jokainen kisaaja on keskenään tasavertaisessa asemassa - ja se, että voittajan ratkaisee oikeasti puku eikä pukuilija.Vaikka kisaajien arvioinnissa kuinka pyrittäisiin puolueettomuuteen, niin voin vannoa, että kaikki tuomarit miettivät ainakin joskus päänsä sisällä että "kappas, tossa on taas toi Ursula, jonka puvut on aina niin hienoja, ja sama linja jatkuu tänäänkin". Jos Ursulalla on takanaan pitkä kisahistoria, voi se antaa hänelle tietynlaista henkistä etumatkaa kokemattomampiin kisaajiin, joiden edellisistä puvuista tuomareilla ei ole välttämättä minkäänlaista mielikuvaa. Ts. nyypän saattaa olla vaikeampaa erottua pukunsa kanssa kuin veteraaniharrastajan.
Olen muuten hyvin iloinen siitä, että suurimmassa osassa Suomen kisoja on nykyään käytössä menettelytapa, jossa tuomarit saavat arvostella kisaajien puvut ennen kisaa. Kun itse olin ensi kertaa tuomaroimassa Tampere Kuplii 2009:n aikoihin, ei kyseinen tapa ollut vielä vakiintunut. Muistan varsin hyvin, kuinka hankalaa oli saada esiintymisvuorossa olevan cosplayerin puvusta ja lavaesiintymisestä käsitys siinä viidessä sekunnissa, jonka kisaaja lavalla vietti. Katsot kisaajaan, minkä jälkeen katsot reffukuvaa ja kun yrität tarkistaa, kuinka paljon näiden kahden välillä on toivottuja yhtäläisyyksiä, on kisaaja jo kadonnut katsomoon. "Oho."
Etukäteisarviointi myös helpottaa lavaesiintymisen arviointia. Jos puvun arvostelu on jo tehty, voi kisaajan lavakäynnin aikana keskittyä juuri siihen, mitä tämä lavalla ollessaan tekee.
Toisaalta tämä tuomarointimenetelmä johtaa siihen, että yleisö ja tuomarit näkevät puvut eri tavalla, minkä takia tuomareiden palkitsemisperusteet voivat yleisöstä joskus tuntua hiukan kaukaisilta. Yleisö näkee puvut monen (kymmenen) metrin päästä, kun taas tuomaristo pääsee lähes kosketusetäisyydelle. Yleisöstä käsin ei näe repsottavia langanpätkiä, kurttuisia saumoja eikä peruukkiverkkoa. Eikä myöskään henkeäsalpaavia kirjontoja, ei nerokasta propinmaalausteknikkaa, ei piilolinssejä eikä lähdesarjan hengen mukaista materiaalivalintaa.
Lavaesiintymisen arviointi
Aluksi sanottakoon vielä kerran, että tykästyin kovasti CosplayGaalan yksilökisaformaattiin (joka on käytössä myös Eurocosplay -kisassa), jossa jokaisella yksilökisaajalla on mahdollisuus toimittaa järjestäjille ääniraita esitystään varten. Catwalk-tyyppinen kisa ilman taustamusiikkia tai koko kisan ajan soivalla taustajumputuksella sopii tietenkin isoille tapahtumille, joissa osallistujia on kymmeniä eikä jokaiselle voi millään antaa kolmea minuuttia lava-aikaa. Itse katson kuitenkin paljon mielummin kahtakymmentä mietittyä pikkuesitystä kuin kuuttakymmentä kisaajaa, joille annetaan ehkä viisitoista sekuntia aikaa juosta lavalle ja pois. Gaalassa oli oikeasti showmeininkiä, ja sarjan hengessä tehty taustaraita sai vaatimattomankin puvun loistamaan. Showmeininki on sitä, mitä minä peräänkuulutan ikuisesti, amen! Kisoja katsotaan ehkä ennen kaikkea pukujen takia, mutta jokainen kaipaa joskus enemmän tai vähemmän suuria tunteita, draamaa, eläytymistä ja orkestraalista jylyä. Loppujen lopuksi kisoissa pyörii melko lailla samoja pukuja ja pukuilijoita, joten systeemin mielenkiinnon säilymisen vuoksi pieni teatraalisuus ei olisi yhtään pahaksi.
Mutta miten oikein arvioida lavaesiintymistä? Mukaansatempaavuus, ymmärrettävyys, näyttävyys, kiinnostavuus ja hahmouskollisuus ovat peruselementtejä, joiden varaan hyvä cosplayesitys rakentuu. On tosin hyvin vaikeaa asettaa vastakkain kaksi täysin erilaista hahmoa - jos hahmo on nyrjähtänyt sekopää, saa tästä luultavasti kiinnostavamman esityksen kuin hahmosta, joka ei oikeasti tee lähdesarjassaan mitään muuta kuin pönötä ":" -ilme naamallaan. Kajahtaneen dillehahmon riehumista on luultavasti viihdyttävämpää katsella kuin yhden ilmeen miehen, noh, yksi-ilmeisyyttä, vaikka hahmouskollisuus-kriteeri molempien kohdalla täyttyisi.
Sitten tulee vastaan myös se, että etenkin esityspainotteisissa kisoissa tuomareilla olisi kisaajien tasapuolisuuden nimissä oltava kisaajien hahmoista ja näiden luonteesta jonkinlainen käsitys. Kukaan ei tietenkään voi tuntea jokaista mahdollista animea, mangaa tai peliä, mutta tässä vaiheessa voidaan laulaa äänekäs halleluja hakukoneille. Tuomarit saavat (yleensä) hahmolistat nähtäväkseen noin viikkoa kahta ennen kisaa, ja minusta olisikin ihan hyvä, jos tuomareita kannustettaisiin hahmoihin perehtymiseen (= googlettamiseen). Jokaisen hahmon jokaista luonteenpiirrettä ei tarvitse eikä voikaan opetella ulkoa, mutta jonkinlainen käsitys lähdesarjan teemasta tai hahmon perusluonteesta ei ikinä ole haitaksi!
___
Koska alalta puuttuvat yhtenäiset arvostelukriteerit, on tuomaroinnin johdonmukaisuus loppujen lopuksi kulloisenkin tuomariston käsissä. Tuomarointikokemuksesta, hahmotuntemuksesta ja ompelutekniikkatuntemuksesta huolimatta tuomaritkin ovat loppujen lopuksi ihmisiä, ja ihmiset tekevät virheitä. Jonkun kisaajan olemassaolo voi unohtua, arviointikyky saattaa hämärtyä lempihahmon tai parhaan kaverin astuessa lavalle, muisti voi pätkiä tai muistiinpanojen päälle voi tippua majoneesia.
Ei, tuomarointi ei ole helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti