maanantai 28. marraskuuta 2011

Mietintöjä tulevasta

Taannoisen ToV-photoshootin jälkeen ei ole mitään uutta kerrottavaa noin niin kuin pukujen tai cosplayn saralta noin yleensäkään. Olen tullut epäsosiaaliseksi, jos en sitä aina ole ollutkin - en hengaa irkissä, en jaksa lukea Anikia, en seuraa WCS-sivustoa enkä juurikaan kommentoi toisten pukuilijoiden kuvia cosplay.comissa tai deviantArtissa. Yksinkertaisesti sanottuna en jaksa vuorovaikuttaa. Harrastus on kuitenkin yhä erittäin rakas ja pukuiluintoa on mahdottomasti, mutta jostain syystä olen tasaisesti alkanut eristää itseäni harrastajayhteisöstä blogosfääriä lukuunottamatta. (Tai no, enpä minä täälläkään oikein kommentoi, mutta luen kyllä teidän merkintänne, siitä voitte olla varmoja!) Ehkäpä sitä pitäisi vähän ryhdistäytyä!

No joo, sitä ryhdistäytymistä odotellessa olen tässä myös epätoivoisesti pähkäillyt muutaman asian kanssa, joista ensimmäinen on pukuvalinta Desucon Frostbiteen, jonne tilasin viimein lipunkin tuossa viime viikolla, ja näistä toinen on mahdollinen osallistuminen Eurocosplay-karsintoihin.

Olen ollut kahtena viime vuonna tuomaroimassa EC-karsintoja ja jo karsinnat ovat välillä lyöneet minut niin ällikällä, että jos sama taso jatkuu, en tiedä uskallanko edes kävellä samalla lavalla. Puhumattakaan nyt finaalista, jossa toinen toistaan isompi, moniulokkeisempi ja härpäkkeisempi puku ottavat mittaa toisistaan.

Pidän kuitenkin esiintymisestä ja esitysten suunnittelusta, ja halajaisin kovasti kisaan, jossa voisin tehdä juuri sellaisen esityksen kuin itse haluan. Lucan kanssa väännetyt kolme esitystä (Gaala, WCS-karsinnat 2010 ja 2011) ovat olleet hauskoja tehdä, sillä kahdella hahmolla voi saada niin paljon aikaan. Yksin lavalla olemisessa onkin omat haasteensa - olet ihan itse vastuussa faileista sekä siitä, että yleisö viihtyy, ja esitystä suunnitellessasi sinulla ei ole sitä toista osapuolta, joka pistää stopin älyttömimmille ideoillesi. Mutta joka tapauksessa, oman esityksen suunnittelu- ja toteutusmahdollisuus ja sen ihanuus puoltaisi osallistumista.

Mutta sitten se puku... Niin. Olen tehnyt pukuni itse ensimmäistä lukuunottamatta, joten onhan tässä tultu kokeiltua jo monenlaista ommelta ja proppia yli kahdenkymmenen kostyymin kanssa. Mutta en voi sille mitään, että minusta tuntuu siltä että olen teknisesti aivan, no, helvetin huono. Osaan ommella perusjuttuja ja tiedän nyt suunnilleen, miten kanttinauhat saa näyttämään näteiltä ja miten vaatteiden pitäisi istua päällä ja olen tehnyt niin ylä- kuin alaosiakin, mutta silti, itsevarmuuteni on melko pohjalukemissa näiltä osin. Proppeja olen tehnyt monenlaisia, mutta ympärillä olevien harrastajien suunnattoman hullu taso lamauttaa kyllä taas täysin. :D Ei saisi verrata itseään aina muihin, sillä silloin ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi hyvä, mutta viime aikoina Suomessa on näkynyt niin käsittämättömiä proppeja - hulluja materiaaleja ja viritelmiä ja mielettömiä luomuksia ihan vain perusmateriaaleistakin -, etten usko ikinä saavuttavani omasta mielestäni hyvää tasoa.

Tähänhän olisi tietenkin kolme lääkettä: aika, aika ja aika. Mikä on niin vaikeaa testailla menetelmiä ja materiaaleja vähän etukäteen ennen kuin on hirveä kiire ja deadlinet niskassa? Ehkä se, että jos failaan täydellisesti jonkun harjoitelmani, olen tuhlannut materiaaleja eli siis rahaa, ja pahimmassa tapauksessa kyseisiä materiaaleja (esimerkiksi juuri tietynväristä kangasta, joka on ostettu joskus vuosi sitten alennusmyynneistä) ei löydy enää mistään lisää. Lisäksi failaamisessa ärsyttää se, että olen niin kärsimätön, etten malttaisi keskittyä yhden asian tekemiseen turhan kauaa vaan haluaisin onnistua kerralla. Pidän kuitenkin puvujen tekemisestä eikä minua haittaa se, että joudun väkertämään pieniä yksityiskohtia tuntikausia, mutta ans olla jos täytyy ottaa takapakkia, siihen en tahtoisi käyttää aikaa, en sitten millään.

Eurocosplayhin haluaisi lähteä puvulla, joka on vaatimustasoltaan sellainen, ettei tarvitse ainakaan miettiä menneensä siitä mistä aita on matalin. Toisaalta se puku pitäisi myös olla suhteutettu tekijänsä taitoihin. Toisaalta taas sitä ei koskaan kehity, jos ei koskaan hankkiudu mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Eli Eurocosplay on vahvassa harkinnassa. Sopiva hahmo puuttuu, mutta mikäli sellainen löytyy, olisin melko varmasti lähdössä mukaan kyseiseen skabaan.

Mutta! Aion yrittää ylittää itseni joka tapauksessa, osallistuin Eurocosplayhin eli en. Superpitkän joululomani (okei, pitäisi kai mennä töihinkin jossain välissä, mutta no...) ansiosta minulla on aikaa väsäillä pukua Desucon Frostbiteen, ja kerta en ole sopinut minkäänlaisista ryhmistä tai paricosplaysta, ajattelin tehdä jotain vähän hankalampaa. Yritän näinä päivinä päästä päätökseen siitä, minkä puvun teen, mutta tällä hetkellä yksi vahvimmista vaihtoehdoistani on...





Delphine Eraclea, Last Exile. Tarvitsisin vain kolmea väriä - punaista, mustaa ja harmaata - tuohon bodysuitiin, ja arvatkaa vain, onko mahdotonta löytää kyseistä värikirjoa samasta materiaalista. Jos ette arvanneet, niin on. Mietin tässä lisäksi vielä, käyttäisinkö lycraa, joka on melko ohutta mutta siitä saisi sitten todella ihonmyötäisen, vaiko jotain muuta joustokangasta, joka ei näkyisi läpi niin kamalasti. Eurokankaan laarit tuottavat aina pettymyksen, mutta mikäli en saa metsästettyä oikeanlaisia kankaita muualtakaan, on minun varmaan pakko hylätä tämä vaihtoehto. ;_; Delphinessä olisi kuitenkin kaikenlaista kivaa puuhailtavaa, kuten tuon päähineen askartelu, vähän tavallisesta poikkeava maskeeraus ja omituisia kohoumia haalarin sisällä. Niin, ja tappajakengät. Kun ynnää pituuteeni, 174 cm, nuo korot ja pohjat, ainakin 15 cm, ja tuon hatun ainakin 15 cm, korkein kohtani taitaa huidella siellä kahdessa metrissä. Moi Luca, 161 cm!

Minulla on takataskussani myös muita suunnitelmia, mutta suuri osa niistä taitaa olla turhan vaikeita näin lyhyellä aikajänteellä toteutettavaksi. Päivittelen kuitenkin päätöksistäni tässä lähiviikkoina.

Muuten, Google Analytics kertoi minulle, että tissit kiinnostavat:

bombshell rintaliivit
bombshell-rintaliivit
bombshell rintaliivit huijausta (BUSTED)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tales of Vesperia -photoshoot: putoilevia punnuksia ja puuttuvia korvia

Koska traumatisoiduin Traconin virallisista kuvista enkä halua ajatellakaan sitä, kuinka kamalalta Kannan puku niissä näytti, keskityn tässä merkinnässä kivempiin asioihin! Poissa silmistä, poissa mielestä, ja kaikilla on kivaa, eikä pukuani koskaan ollutkaan! No joo ei. Kirjoittelen Kannasta ja tämän pukuun liittyvistä mietteistäni oikeasti vähän myöhemmin, mutta nyt on tärkeämpääkin raportoitavaa!

Mahtavaakin mahtavampi photoshoot-porukkamme, johon viittaamme usein myös nimellä Finnish Tales, koska ryhmähenki on heti korkeammalla tasolla yhteisen nimen ja identiteetin kera, kokoontui viime viikonloppuna Jyväskylään Tales of Vesperia –kokoonpanolla. Photoshoottasimme Harjun portailla ja Kirkkopuistossa ja viileähköstä ilmasta huolimatta saimme varsin kivoja kuvia. Osa kuvista meni vähän metsään, kiitos tuulitakkisten photobombaajien ja väärässä paikassa roikkuvien lamppujen, mutta kuvia tärkeämpää meille on kuitenkin aina tainnut olla se yhdessäolo ja hyvä fiilis. Ja sitähän riitti kokonaista kahden yön ja kolmen päivän verran!

Koko komeudessaan! Ylin rivi: Duke (semla), Zagi (Luca). Keskimmäinen: Karol Capel (Ella), Raven (damidnighter), Judith (minä), Rita Mordio (Mintsu), Patty Fleur (taivaspoika). Alin rivi: Yuri Lowell (juusto), Repede (Mape), Estelle Sidos Heurassein (Aselea). ZAGI, VARO PUNNUSTA!

Main party



Salaisuuksia? Meilläkö? Ei koskaan.
Yhteiset harrastukset: Raven/Yuri -doujinshien lukeminen. :-D
"Ehehehe... Moi Yuri. B)"

 Judithin puku oli käytössäni jo Traconissa, mutta kuten tällöin valittelin, olin unohtanut yhden puvunosan kotiin ja muutama muu oli jäänyt valmistumatta. Nyt minulla oli kuitenkin kaikki valmiina ja puhkuin innosta, mutta arvatkaa vaan, unohdinko taas jotakin... Photoshoot-paikallamme huomasimme, että olin unohtanut korvani (niin hauskalta kuin se kuulostaakin :D). AAAAARGHHHH. Onneksi taivaspoika nappasi minusta muutaman kivan yksittäiskuvan photoshootin jälkeen, ja näissä kuvissa pukuni näkyy vihdoinkin sellaisena kuin sen pitääkin:


Judyn puvun valmistuminen Traconiin kokonaan ei tosiaankaan olisi ollut monestakaan tunnista kiinni, sillä aloitin puuttuvien osien tekemisen vasta päivää ennen photoshoottia ja sain kaiken ihan hyvin valmiiksi. Työstettäviksi olivat jääneet ainoastaan hanskojen varret, naruvyö palloineen ja peruukin antennit/turkoosit ulokkeet. Hanskojen varret ompeli kasaan vajaassa puolessa tunnissa eikä vyökään vaatinut muuta kuin oikeanvärisen nauhan hankinnan.


Antennien tekeminen oli sitten hieman työläämpää, mutta loppujen lopuksi oikeastaan melko veikeää. Olin ostanut pitkän turkoosin peruukin, jonka sitten leikkasin julmasti kahtia, minkä jälkeen käärin puolikkaat rulliksi. Näihin sitten liimasin ja teippasin kiinni turkoosia kangasta (koska kangas oli helpompi ommella peruukkiin kuin pelkät peruukkikuidut), ja ommeltuani antennit kiinni peruukkiin liimasin kangaskohtiin turkooseja höyheniä. Lopputulos oli painavahko ja erittäin kömpelö kuljetettava, mutta päässä se pysyi kiitettävästi ja vaikka antennini eivät painovoimaa referenssinsä mukaisesti uhmanneetkaan, olin niihin varsin tyytyväinen. 

Viikonlopun saldona tiedossani on myös viimein edes yksi pukusuunnitelma ensi vuodelle. Päätimme seuraavaksi ryhmäcosplaymme lähteeksi jälleen nimemme mukaisesti yhden Tales-sarjan pelin, joista tällä kertaa vuorossa on toistaiseksi vasta japaniksi julkaistu Tales of Graces. Olen pelaillut kyseistä peliä vain lyhyehkösti Lucan neuvoessa vieressä, joten minulla ei peliä pelanneiden briiffauksesta huolimatta kauheasti ole tietoa hahmojen välisistä suhteista. Peli julkaistaan kuitenkin englanniksi toivon mukaan ensi vuoden alkupuolella, joten ehkäpä asia korjaantuu sitten! Lupauduin kuitenkin ryhmässämme ottamaan Cheria Barnesin paikan.


Cheria on 18-vuotias tyttönen, joka on hieman erinäköinen ja eriluonteinen kuin cosplayaamani naiset yleensä, mutta oikein viehättävältä vaikuttava tapaus! Hahmon lämpimät tunteet pelin päähenkilöä kohtaan hieman mietityttävät, sillä on paljon helpompaa hypätä badass-naisen nahkoihin kuin sellaisen hahmon, joka on oikeasti kiltti ja jolla on normaali tunneskaala. Cherian puku on kuitenkin todella kaunis, ja odotan eritoten tuon yläosan korsettimaisen osuuden ja noiden pitsien kanssa puuhailua

Ai mitä, hameen pituus muka ensimmäinen asia, jonka huomasitte? Ehei, en usko...

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Focus on: Judith

Luvassa lyhykäinen merkintä Judithin puvun tekoon liittyvistä mutkista ja niiden suoristamisista.

Kaiken kaikkiaan olin erittäin mielissäni siitä, että minulla tulisi kerrankin olemaan puku, jossa ei tulisi kuuma, mutta kuinkas sitten kävikään - Traconiin ei tullutkaan sitä toivomaani kesän viimeistä helleviikonloppua vaan lämpötila keikkui juuri ja juuri niissä lukemissa, että selvisin ilman jäätymistä. :D Onneksi sain hytistä suurimman osan ulkona viettämästäni ajasta Ravenin ihanan takin suojissa (kiitos, setä!<3).

Ja joo, myönnetään heti alkuun, kun Sieg tästä jo huomauttikin, että etumukseni ei tosiaan ollut kokonaan, noh... sanotaanko nyt että se ei ollut täysin luonnollisessa tilassaan. :D Suosittelen lämpimästi tissinaisten cosplayaamiseen Lindexiltä saatavia BOMBSHELL-rintaliivejä (caps lock liittyy), joissa on toppausta niin paljon, että me vähemmän povekkaatkin saamme instant tissivaon. Tissit etumus rinnat povi boobsit tissit, riittääkö jo? Ai ei?


Kas, siinä puku koko komeudessaan. Laggy kuvasi, kiitos!

Bolero on tehty kahdesta kappaleesta (gasp!), koska halusin kunnioittaa alkuperäisdesignin boleron saumattomuutta, oli se kuinka järjetöntä hyvänsä. :D Löysin yhdestä ompelulehdestä hyvän kaavan bolerolle, jossa oli saumat vain kainaloissa/sivuilla ja takana, ja päätin hyödyntää sitä tässä. Bolero on kasattu hyvin nopeasti, muistaakseni kokonaan viimeisenä päivänä ennen coniinlähtöä, mutta no, kuinka paljon aikaa kahden sivusauman ja yhden takasauman ompeluun nyt ylipäätään voi kuluttaa?

Kenkien päällystykseen on käytetty samaa sinistä kangasta kuin yläosaan ja hameeseen. Keltaiset soljet/rusetit tehty softiksesta ja kiinnitetty liimalla. Nuo tummemman siniset osiot olivat hieman kinkkisiä ommeltavia, mutta muutamista rypyistä huolimatta olen lopputulokseen ihan kohtalaisen tyytyväinen.

Hame olikin sitten aika veikeä projekti. Siinäkään ei luonnollisesti ollut minkäänlaista näkyvää kiinnityssysteemiä (realistiset hahmodesignit ftw), joten päätin piilottaa toiseen eteen kiinnittyvään valkoiseen läppään tarranauhaa ja antaa lantioni leveyden kannatella koko hökötystä. Hyvin toimi, mitä nyt sukkahousujen rajat vähän vilkkuivat. Hameen kaava on tosiaan vedetty omasta päästäni.

Korvat olivat yksi lempiasioistani koko puvussa. Tilasin ne Aradani Studiosilta ihan Ameriikasta asti ja maksoin melko suolaisen hinnan (postikuluineen vähän yli 30 euroa), mutta ai että, tykkäänkö niistä edes kuin hullu puurrosta. Korvat ovat todella kevyet, nätisti maalatut, luonnollisen näköiset (tai no, niin luonnolliset kuin pitkät suippokorvat nyt voivat olla...) ja helpot kiinnittää. Puoti suositteli kiinnitykseen spirit gumia, mutta itse käytin ihan vain Punanaamiosta ostettua Grimasin iholiimaa, ja hyvin pysyi.

Muutama osa jäi tosiaan kokonaisuudesta puuttumaan ajan käydessä tiukille, ja yhden vyön unohdin matkasta kokonaan. Yritän saada lokakuiseen Finnish Talesin photoshoottiin kaiken sataprosenttisesti valmiiksi, mutta ans kattoo, käykö taas vanhanaikaisesti. :D

Kun huomasin unohtaneeni vyöni Riihimäelle.
Peruukista ajattelin sanoa sitten vähän enemmän. Judyn peruukin muokkaus on tähän asti suuritöisin koskaan tekemäni, ja olen siitä jopa hieman ylpeä! Toki siinä on myös paljon virheitä, mutta alkujaan pelkäsin, etten saisi aikaan mitään edes etäisesti nutturaa muistuttavaa. Käytin hyväkseni Kukkii-sanin high ponytail -, wefting- ja odango - tutoriaaleja, ja voin suositella niitä lämpimästi kaikille. Selkeän ohjeistuksen ja hyvien kuvien avulla oli helppo lähteä työstämään tekotukkaa. Ei se silti helppoa ollut, mutta yksin olisin tuskin koskaan tiennyt, mistä lähteä liikkeelle. Käytin tosiaan stub-tekniikkaa, eli leikkasin alun perin pitkän peruukin vähän lyhyemmäksi, nostin hiuksia ylös kerros kerrallaan ja liimasin ne yhteen jättäen nutturan kohdalle vain lyhyen tyngän, johon kiinnitin itse nutturan pallo-osan erillisenä.



Suurin osa peruukin hiuksista nostettuna. Tässsä vaiheessa näytti tosiaan vähän siltä, että ei terve, tästä ei nyt tule lasta eikä pas... Niin. Tiedätte kyllä.


Kun olin viettänyt tekotukkani kanssa useampia tunteja, peruukki näyttikin sitten tältä, ja olin jälleen huomattavasti luottavaisempi.


Nuttura kiinnitettynä. Nuttura on siis erillinen, ja tehty siniseksi maalatusta ja osittain ontoksi koverretusta styroxpallosta, johon kiinnitin irtokuitua liimalla ja hiuslakka + hiustenkuivain -kombolla. Tämäkin vinkki lainattu Kukkii-sanilta.


Yläosa puolestaan on tehty sinisellä twillillä ja keltaisella puuvillalla päällystetyistä rintaliiveistä. Olkaimet peittyivät sopivasti boleron alle, joten minun ei tarvinnut lähteä poistamaan niitä. Onneksi näin, sillä se olisi luonnollisesti vaikuttanut yläosan päälläpysymiseen varsin olennaisesti ja aiheuttanut suurta epämukavuutta ja epävarmuutta käyttäjälleen. Suurimman osan kankaasta ja kuvioista jouduin ompelemaan kiinni omin kätösin tai vähän huijaamaan käyttämällä vanhaa kunnon Erikeepperiä, sillä toppausten paksuus oli jo vähän liikaa ompelukone-paralleni.


Ja lopuksi vielä itse ryhmä! Ylärivi: Rita (Mintsu), Estelle (Aselea), Yuri Lowell (Juusto), Judith (minä), Zagi (Luca). Alhaalla Raven (Minna) ja Repede (mape). Meitähän oli myös kolme lisää, mutta Duke, Patty ja Karol taisivat olla juuri vaihtamassa vaatteita kuvan oton aikana...

__
Kannan puvusta ja WCS-esityksestämme juttua seuraavassa merkinnässä, jonka julkistan kunhan kisan viralliset kuvat tulevat nettiin.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tracon eli kisa ja toinen kisa

Hyvää coninjälkeistä huomenta. Ensi alkuun todettakoon, että otin äsken käyttöön Bloggerin "uuden ja helppokäyttöisemmän käyttöliittymän", mikä saattaa aiheuttaa a) hullunkurisia fontteja, b) omituista kappalejakoa tai c) jotain muita random bugeja. Asiaan! Päätin raapustaa Tracon-kuulumiseni nyt kun ne ovat vielä tuoreena muistissa, vaikka kuvia puvuistani ei ole vielä missään enkä ottanut itsekään yhtään kuvaa, ja saatte täten tyytyä tylsääkin tylsempään tekstimerkintään.

Lauantaista minulla ei ole muuta sanottavaa kuin WCS-karsinnat eli UH AH.

Lähdimme Lucan kanssa karsintoihin toista kertaa peräkkäin. Viimevuotinen osallistuminen oli pitkän harkinnan tulosta ja puvut pitkän suunnittelun ja tekoprosessin aikaansaamia. Odotuksemme tällöin olivat myös melko korkealla, ehkä vähän liiankin, ja kunniakas toinen sija tuntui murskaavalta tappiolta ja ikuiselta häpeältä. :D En jaksanut seuraavana talvena ja keväänä tehdä mitään cosplayn eteen, sillä Isaakin tekeminen ja karsintoja edeltävä henkinen paine imivät energian ihan nollille. Elffi ja Shufu olivat ehdottomasti oikea valinta Japanin päähän lähetettäväksi, mutta omien odotustensa ja standardiensa pettäminen tuntuivat melko pahalta. En ole uskaltanut edes katsoa esitystämme videolta, sillä muistoissani se tuntuu varmasti paljon huonommalta kuin se oikeasti edes olikaan.

Tänä vuonna lähdimme sen sijaan ihan eri fiiliksellä matkaan. Aloitimme esityksen treenaamisen joskus kesällä, mutta tällä kertaa oli alusta asti selvää, että pukuvalinnoillamme ei välttämättä voittoa tule. Sen sijaan halusimme tehdä esityksen, joka olisi vauhdikas ja jota olisi mukava esittää ja ehkä jopa mukava katsoa jälkeenpäin. Olimme jo aiemmin päättäneet tekevämme tänä vuonna Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheton (onnea juontajille, jotka onnistuivat lausumaan sarjan nimen melkein oikein :D) Kannan ja Youjiroun puvut, ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että niillä lähtisimme myös kisaan. Energia ei olisi välttämättä riittänyt mihinkään monimutkaisempaan, ja lisäksi halusimme, että puvuissamme pystyisi liikkumaan nopeammin ja monipuolisemmin kuin viime vuonna.

Ou jee, that's us

Esityksemme olikin sitten lähes puhdasta tappelua. Treenaamisesta voi sanoa sen verran, että hiki tuli ihan arkivaatteissa, saati sitten Traconin lavaharjoituksissa, jossa molemmilla oli useampia kangaskerroksia päällään. Lisäksi Lucan polvet olivat valekuoleman seurauksena täysin mustelmilla ja raunioina ennen kuin hän hoksasi teipata vaahtomuovia polviinsa pehmentämään lattiaan törmäämisen aiheuttamia jälkiä. :D Itsellenikin jäi muutama muisto kyynärpäähäni esityksen loppukohtauksesta, jossa Youjirou vetäisi Kannan nurin ja lähti lätkimään.

Esitystä oli ihan mukava harjoitella, sillä missään vaiheessa mikään kohta ei ärsyttänyt tai tuntunut täysin epäloogiselta. Vaikkakin moni ihmetteli jälkeenpäin esityksessämme statistin roolin saanutta tyynyä, se kuului sarjan henkeen! Ihan totta! Yhdessä tappelukohtauksessa Youjiro heittää oikeasti tyynyn Kannan naamaan! Ajoitusten harjoittelu oli kaikista vaikeinta, sillä saimme ääniraidan kasaan lopullisesti vasta juuri deadlinen alla eli paria viikkoa ennen kisaa. Loppujen lopuksi ne tuntuivat onnistuvan kuitenkin hyvinkin kohtuullisesti.

Ilmeeni kun näin kanssakisaajat, palaankin tästä komerooni

Kisa oli yleisesti ihan - annan itselleni luvan käyttää voimasanaa - helvetin kovatasoinen. Keräilin leukaluuni palasia lattialta nähdessäni mm. Casualty Cosplayn Soul Calibur -cosplayt ja massiivisen FF7:n Jenovan. Koska backstagelta ei ollut hyvää näköyhteyttä lavalle, emme toiseksi viimeisinä esiintyjinä nähneet kokonaan kuin viimeisenä esiintyneen parin eli trinoden ja Elinan, jotka menivät sitten voittamaan koko hoidon tyylipuhtaalla suorituksellaan. Onnea vielä hurjasti teille sekä muille sijoittuneille!
Toivoimme kisan alussa, että pääsisimme edes sijoille, mutta tällä kertaa niin ei tapahtunut. Ihan ymmärrettävää, sillä pukujen vaikeustason alhaisuuden (verrattuna muihin kisaajiin, esim. sijoittuneisiin) lisäksi yksi puuttemme oli siinä, että puvuissamme oli oikeasti vähän parantamisen varaa ja tiedostimme sen itsekin. Oli hieman ikävää mennä tuomarointiin ja tuntea arvioivat katseet juuri niissä puvun kohdissa, jotka itseäni vähiten miellyttivät. :,D

Sunnuntaina olikin vuorossa Judithin puvun (Tales of Vesperia) debytointi. Oli ihanaa saada puku vihdoinkin päälleen, vaikkakin unohdin yhden puvun osan Riihimäelle ja muutama jäi ihan jaksamissyistä tekemättä. Photoshoottiin sitten kokonaan valmiiksi. Meillä oli siis Finnish Tales -cosplayporukan kanssa upea kymmenen hengen Vesperia-ryhmä, joka loisti sateenkaaren väreissä. :D

Ulkona hengaillessamme saimme Lucan ja Aselean, ryhmämme Estellen, kanssa yllätykseksemme kutsun nettipukukisaan, mikä pistikin sunnuntain aikataulut uusiksi. Kävimme kuvauttamassa pukumme kuvauspisteellä ja ehdimme kuvailemaan oman porukkamme kanssa hetken aikaa, kunnes kello oli yli puoli kahden ja päätimme lähteä hankkimaan evästä Subwayn suunnalta. Pieni paniikki meinasi tulla, kun mokoman puljun kassakone päätti hajota ja seisoimme jonossa puolisen tuntia katselemassa kun työntekijät vain pinosivat valmiita subeja tiskille samalla kun vuoropäällikkö nyhersi kassakoneen parissa ja roikkui puhelimessa. No, eihän se siitä kuntoon tullut, joten puolen tunnin säädön jälkeen tyypit keksivät vihdoin ottaa maksut ylös tukkimiehen kirjanpidolla, ja tällöin meillä oli jo tuli takapuolen alla, kerta cosplaybackstagelle oli tullut kutsu puoli kolmeksi.

Nettipukukisailijat kävivät pyörähtämässä lavalla esityskisan jälkeen ja vaikkakin pukuni olikin vielä vähän vaiheessa, oli ihan mukava pyörähtää lavalla noin ex tempore. :3 Esityskisa oli ihan viihdyttävää katsottavaa, vaikka olenkin aina hieman enemmän ollut eeppisen draaman kuin slapstick-komedian ystävä. Erityisesti tykkäsin Vampire Knightien esityksestä - hei tyypit, ne lauloivat! Ja kovaa! Myöskin FF-musikaali oli ihan veikeä, samoin se ensimmäinen esitys, oliko se nyt Team Fortress. :D Myöskin Alice in Madness (?) -show oli jännällä toteutuksellaan mieleenpainuva.

___


Ensi vuoden Summit-karsintoihin osallistumiseen olisi kova palo, mutta saa nähdä, onko kokoonpanomme toinen puolisko enää tämän maan kamaralla niihin aikoihin. Seuraava projektini onkin keksiä puku Desucon Frostbiteen ja katsoa siitä sitten eteenpäin. Eurocosplay kutkuttaisi ehkä ihan vähän, mutta antaa katsoa, miten paljon työtä yliopistolla on tälle vuodelle tarjottavanaan. Joka tapauksessa cosplaymotivaationi on varsin hyvällä mallilla tällä hetkellä, kiitos kaikkien Traconissa nähtyjen inspiroivien pukujen ja esitysten!

Niin ja vielä loppuun harras pyyntö teille, blogini rakkaat lukijat ja satunnaiset vierailijat! Mikäli satuitte näkemään esityksemme Traconissa, olisin ehdottoman kiitollinen siihen liittyvistä kommenteista ja palautteesta - itse kun on tullut jo sokeaksi omalle performanssilleen. Eli antaa palaa, emme loukkaannu kärkevistäkään kommenteista!

(PS. loppukevennyksenä poimintoja Google Analyticsista:

hetalia lukujärjestys - joo, ei löydy täältä
 
hetalia miitti natsi - anteeksi mutta mitä

isokokoinen nainen - joo, that's me, thx Google)

maanantai 29. elokuuta 2011

Traconista eli puvuista ja karsinnoista

Olen taas pysytellyt blogosfäärissä tuppisuuna viimeiset kaksi kuukautta, mutta tällä kertaa syy ei ole siinä, ettenkö olisi tehnyt mitään vaan siinä, ettei minulla yksinkertaisesti vain ole ollut aikaa blogilleni töiden, ompelusten ja muun rumbaamisen ohella. Olen tässä kuussa käynyt siivoamassa muutaman kerran viikossa, ja töiden jälkeen olo on ollut vähintäänkin veltto. Lisäksi lupauduin tutoriksi yliopistoon saapuville vaihto-opiskelijoille, mikä on toistaiseksi osoittautunut varsin hyväksi päätökseksi, koska vaihtarit nyt vain ovat niin valloittavia. ("Your words are soooo long! They look like some drunk just randomly pummeled his keyboard! This country is bizarre!")

Meillä oli myöskin upean Finnish Tales -porukkamme kanssa todella mukava Tales of Vesperia -teemainen photoshoot Kotkassa tässä taannoin, mutta valitettavasti en saanut kovista yrityksistäni huolimatta Judithin pukua valmiiksi siihen mennessä. Harmitti, kun huomasin kotona ajan käyvän liian vähiin, mutta vielä enemmän harmitti paikan päällä kun tajusin millaiset photoshoot-maisemat missasin!

Judy ei ole oikeastaan vieläkään valmis, koska olen työstänyt tässä samalla toista pukua WCS-karsintoihin (joihin liittyviä tunnelmia ja itsetutkiskeluja voisin kirjata ylös vielä myöhemmin tämän viikon aikana), mutta loppusuoralla ollaan. Peruukki, osa jota pelkäsin eniten, on melkein valmis, kengät ovat valmiit, hame ja bikinit lähes valmiit. Bolero ja nahkainen sukkanauhavyösysteemi sekä hanskojen varret ovat oikeastaan ainoat osat, jotka ovat täysin tekemättä, mutta luulisin saavani ne kasaan melko nopeasti.

Peruukista minulla on itse asiassa muutama WIP-kuva, mutta ne minun on julkaistava myöhemmin, sillä Blogger ja mokkula eivät juuri nyt suostu toimimaan harmonisessa yhteistyössä. Joka tapauksessa, kitisin tuossa keväämmällä jo siitä, kuinka minulla ei ollut hajuakaan miten saisin nostettua peruukin nätisti nutturalle, mutta ei auttanut itku markkinoilla - tilasin peruukin, neuloitin sen peruukkipäähän ja aloin tutkailla sitä lähemmin. Muutaman tunnin erilaisia tutoriaaleja tarkasteltuani päädyin cosplay.comin Kukkii-sanin poninhäntätutoriaaliin ja lähdin suunnittelemaan nutturan toteutusta stub-tekniikalla, eli leikkaisin ponnarin pään lyhyeksi ja kiinnittäisin nutturan siihen myöhemmin. Kuvien puutteessa en kuitenkaan ala tarkemmin selostaa tekemisiäni, vaan jätän ne suosiolla erilliseen merkintään.

Ja tosiaan, WCS-karsintoihinkin näyttäisin olevan osallistumassa jonkun random tyypin kanssa. Puku ei tietenkään ole valmis, mutta esitys on kaikeksi onneksi pulkassa. Tietenkään koskaan ei voi harjoitella liikaa, mutta näillä näkymin meidän pitäisi kaiken järjen mukaan jotakuinkin tietää, mitä lavalla kuuluisi tehdä milläkin hetkellä. Helkkarin kovia kilpakumppaneita ja julkisuuteen tihkuneista tiedonmurusista ja vihjeistä päätellen myös helkkarin kovia pukuja on tiedossa, mutta oma fiilikseni on joka tapauksessa ihan hyvä. On hyvin mahdollista, että saamme turpiimme pahemmin kuin koskaan, mutta juuri nyt se ei erityisemmin pelota ihan vain siksi, että esityksemme on saavuttanut oman tyytyväisyyteni, ja itseensä tyytyväisyys on varmaan WCS-finaalin voittoakin vaikeampi saavutettava asia. :D

Eli pitkä tarina lyhyt: Traconiin on muutama päivä, Judith on hieman kesken, WCS-karsinnat, hurpa durpa.

Ja loppuun vielä Fukan heittämä tagi!

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme postiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

1. Itseäni vähiten miellyttävät puvut ovat poikkeuksetta olleet sellaisia, joiden kanssa olen joutunut tekemään typeriä kompromisseja joko kiireen tai oman laiskuuteni vuoksi. Kiireen takia sitä on ehkä tapahtunut harvemmin, mutta laiskuuden vuoksi sitäkin useammin. Saiyukin Zenon ei ehkä ole ihan sieltä suosikkieni kärjestä. Ensimmäiset pukuni olivat taitotasoni vuoksi ehkä kömpelön näköisiä, mutta enemmän naamapalmuilua aiheuttavat aloittelijavuosieni (joita taidan viettää vieläkin, voiko tässä harrastuksessa muka koskaan olla tarpeeksi hyvä :D) pukujen sijaan tosiaan ne puvut, joiden teossa olen mennyt siitä, mistä aita on matalin.

2. Viihdyn yleensä coneissa melko hyvin vaikken muuta tekisi kuin katselisi ohikulkevia ihmisiä pukuineen, ja minua on yleensäkin melkein mahdotonta saada huonolle tuulelle, joten tähän en osaa vastata.

3. Huonoimmat conit, missä olen ollut, lienevät Tsukiconit. :D Ehkä hieman eri kohderyhmälle tarkoitettu tapahtuma on aina järjestetty puolivillaisesti, ja vaikka yleensä minulla onkin ollut ihan hauskaa, ei siitä todellakaan ole kiittämistä ahtaissa tiloissa järjestettyä ja huonoa rahanvastinetta tarjoavaa tapahtumaa.

1. Lempicosplayni on tällä hetkellä ehkäpä FFX-2:n Paine. Tähän pukuun uhrasin aikaa ja vaivaa ja rahaa ja yritin saada kaikki mahdolliset yksityiskohdat siihen mukaan. Loppujen lopuksi tulos oli ihan kelvollinen, vaikka parannettavaa olisi ollut esimerkiksi kengänpäällisten istuvuudessa ja vöissä. Vaikka puku oli äärimmäisen epämukava päällä, viihdyin siinä kuitenkin verrattain hyvin ja koin Painen nahkoihin ujuttautumisen (pun intendeeeed) helpoksi. Isaak oli tarjoamiensa ompelullisten haasteiden vuoksi toinen lempparini, mutta jostain syystä en osaa eläytyä eeppiseksi vampyyrimieheksi niin hyvin, että kokisin oloni erityisen mukavaksi kyseisessä kostyymissä.

2. Ihmisten kohtaamiset, kommentit ja kehut ovat aina olleet hauskoja ja mieleenpainuvia juttuja. Kisoista olen saanut myös paljon hyviä ja opettavaisia kokemuksia, mutta aivan yhtä lailla uusien ihmisten tapaaminen, tahaton tilannekomiikka ja kulloiseen cosplayhin liittyvä hupailu ovat aina jääneet mieleeni.

3. Erittäin vaikea valinta, mutta parhaiten järjestetyt tapahtumat ja itseäni eniten miellyttävät tapahtumat lienevät Tracon ja Desucon. Henkilökohtaisista syistä nostan myös vuonna 2008 pidetyn Animeconin korkealle listallani. Toisaalta myös vuoden 2010 CosplayGaalalla on lämmin paikka sydämessäni, koska siellä esiinnyin kunnolla ensimmäistä kertaa, fiilis oli aivan mahtava, järjestelyt toimivat, kisat olivat upeita ja kaiken mahtavuuden lisäksi saimme Lucan kanssa ryhmäkisasta ensimmäisen sijan.


Tagata en viitsi, mutta varmasti tagin tekemistä mielivät osaavat napata tämän itselleen ilman eri kehotusta. :)

torstai 30. kesäkuuta 2011

Vielä Desuconista

Desucon oli toissaviikonloppuna, ja ilmeisesti olisi aiheellista kommentoida aiheeseen liittyen jotakin näin tyylikkäästi viikon muiden bloggaajien jälkeen.

Desussa oli huippukivaa! En ollut cosplayannut sitten Musiikkimessujen, jotka nekin pidettiin liki kahdeksan kuukautta sitten, ja Desu palautti positiivisena mieleen sen kaiken, mikä cosplayssa on kivaa puvun tekemisen lisäksi. Yleinen karnevaalitunnelma nostatti mielialaa ja toisten pukuilijoiden komeiden pukujen näkeminen nosti pintaan viimein aidon ja palavan motivaation tehdä itsekin taas jotain ihan kunnolla.

Lauantaina käytin uudestaan lokakuun Musiikkimessuilla debytoinutta Isaakin pukua Lucan ulkoiluttaessa massiivista Cain-kostyymiään. Näin jälkikäteen tarkasteltuna päätös ei ollut ehkä kaikkein älykkäin. :DD Cain-herran pukuun oli tehty muutoksia, jotka vaikuttivat puvun käyttömukavuuteen, minkä johdosta suurin osa lauantaista kului siinä, kun yritin nostella Lucan viittaa takaisin tämän harteille. Eihän pelkkä viitan nostelu sinänsä mitään, mutta kun siinä roikkui kiinni pari kiloa panssareita, siipiä ja vuohenkalloa, niin helppoa se ei ollut. Veikkaan, että jonkun olkapäät kaipasivat vähän hierontaa lauantain urheilusuorituksen jälkeen.

Isaakin pukua olisi ollut muuten ihan kiva pitää päällä, mutta kuten olettaa voi, villakangastakki ja kauluspaita eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä kesäpäivänä, vaikka cosplayaajia siunattiinkin tutulla harmaalla Desu-säällä. Kuumuuden itsessään olisi vielä kestänytkin, mutta peruukkini osoittautui jo Musiikkimessuilla helposti takkuuntuvaksi ja melko huonolaatuiseksi, enkä sitten jaksanut tilata uuttakaan. Peruukin kanssa tappelu meni sitten hampaidenkiristelyksi, ja kaiken lisäksi olin unohtanut tarkistaa puvun kunnon ennen conipäivää. Muutama nauhojen viereen liimattu "niitti" vähän repsotti, mikä aiheutti niin ikään pahaa mieltä itselleni.

Lauantai-iltapäivä meni viime vuoden tapaan pitkälti Eurocosplayn tuomaroinnin merkeissä. Juryssa istuivat lisäksi tämän vuoden WCS-edustajamme Elffi, ompelumestari rora sekä viime vuoden Eurocosplay-edustajamme trinode. Kisaamaan ilmestyi loppujen lopuksi yhdeksän cosplayeria, ja etenkin kärkikolmikko oli sangen kovatasoinen ja tasaväkinen. Päätöksen tekeminen ei ollut helppoa, sillä jokaisella kilpailijalla oli omat vahvat osa-alueensa, eikä ollut helppoa pistää täysin erilaisia esityksiä ja erilaisia pukuja samalle viivalle arvioitavaksi. Tuomaroinnissa pisteytimme eri osa-alueita, jotka olivat hahmouskollisuus, puku ja esitys. Puvusta maksimipisteet olivat 20, esityksestä 10 ja hahmouskollisuudesta 20. Hahmouskollisuus-osa-alueessa arvioitiin muun muassa esityksessä ilmennyttä hahmouskollisuutta sekä materiaalivalintoja ja puvun mittasuhteita.

Voittajaksihan valittiin loppujen lopuksi Granado Espadan Male Scoutina esiintynyt Asagi. Isot onnittelut hienosta vedosta!

Sunnuntai meni sitten Shiorin (Revolutionary Girl Utena) vaatteissa. Meidänhän oli tosiaan tarkoitus pariutua (...) Ilonan kanssa sunnuntaiksi, mutta täysin ymmärrettävistä syistä jäin parimme ainoaksi osapuoleksi. Omankin pukuni valmistuminen oli vähän siinä ja siinä, ja loppujen lopuksi peruukin stailaaminen jäikin sitten hieman puolitiehen. Eksyin kuitenkin kuvaamaan eeppisen Elina-Utenan kanssa. Nettiyhteyteni on ollut vähän kenkkuileva viime aikoina, joten en ole vielä saanut näppejäni kaikkiin sunnuntain aikana otettuihin kuviin, mutta katsokaa nyt, kuinka hiton eeppisen kuvan YumiKoyuki meistä nappasi:


This is my evil face.

Kaikenkaikkiaan Desucon oli todella hyvä tapahtuma. Eurocosplay oli järjestetty erinomaisesti (kiitos, Hoothoot, olet upein!) ja itse show oli jälleen kerran mieleenpainuva. Valitettavasti missasin cosplaynäytöksen tuomarointien takia, mutta huhupuheiden mukaan sekin oli laadultaan erittäin hyvä. Muutakin ohjelmaa omiin tarpeisiini riittävästi - Eurocosplayn lisäksi kävin cosplaypaneelissa ja Tales of -luennolla, jotka molemmat olivat hyvin informatiivisia ja viihdyttäviä.

Olisi mukava pitää itsekin joskus ohjelmaa, mutta en tiedä mitään mistään muusta kuin cosplaysta. Cosplayaiheiset ohjelmat ovat tosin yleensä lähinnä kisoja tai sitten asujen tekemiseen liittyviä, ja itse en henkilökohtaisesti koe hyötyväni puvunteossa toisten kuuntelemisesta vaan enemmänkin tekemisestä. Lisäksi on ollut ohjelmaa ulkomaiden cosplaykulttuureista ja ulkomailla kisanneiden kokemuksista, joista kummastakaan ei itselläni ole mitään kokemusta. Cosplaykisoista olisi tosin ihan kiva pitää jonkinlainen kriittinen katsaus - vaikka jokin sellainen, jossa limittyisivät yhteen katsojien, kisaajien, tuomareiden ja järjestäjien näkemykset hyvästä kisasta. Tai sitten jotain ihan muuta. Mietitään!

Nekoconin ja Finncon-Animeconin jätän tällä erää väliin (aika, raha, the obvious reasons), joten oma tieni suuntaa seuraavan kerran Tampereelle Traconiin. Opiskelija-asuntoni sijaitsee näppärästi noin kahden minuutin kävelymatkan päässä Tampere-talosta, joten conimajoitukseni on turvattu. Score! Jatkot Voronalla

Loppukevennyksenä taas pitkästä aikaa hauskimpia Google Analyticsin tarjoamia hakusanoja:

"leikkaa tukkas ja mee oikeisiin töihin"
"puoliksi näkyvät rinnat"

Joo.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Koomailun tyly loppu

Viime merkinnästä on kulunut taas kauniisti kuukausia, ja nyt jos koskaan olisi otollinen tilaisuus näyttää, että hei, olenhan minä edes vähän terästäytynyt! Pakkohan sitä on olla, kerta Desucon häämöttää jo parin viikon päässä!

... No en kyllä ole. :D Huhtikuun vietin kauniisti kirjojen ääressä ja rutistin pienessä ajassa kasaan sellaisen määrän opintopisteitä, että herään vieläkin öisin kylpien kylmässä hiessä ja miettien, että osaanko nyt varmasti kertoa Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan eroista tai Euroopan unionin demokratiavajeesta. Paitsi että en. Mutta se on myönnettävä, että opiskelujuttujen valmistuttua väsymys oli melkoinen, sillä vaikka kuinka lupasin itselleni, että yritän ottaa rennosti, niin tietenkin piti nipottaa ja hankkia paiseita melko yhdentekevistä jutuista (kuka muka välittää jostain yksittäisten kurssien arvosanoista sitten, kun olen valmistunut...).

Kesälomani alkoi hyvin ja sain akkuni ladattua ja cosplaylle olennaisen tekemisen innon takaisin. Takapakkia tuli kuitenkin viime viikolla, kun koirani Ninni meni äkillisesti niin huonoksi, että muutaman tunnin sisään tilanteen toteamisesta oli lähdettävä eläinlääkäriin ja tehtävä päätös, jota lemmikinomistaja ei koskaan haluaisi joutua tekemään, mutta joka on lopulta kuitenkin aina jossain vaiheessa tehtävä. 14 vuotta on pitkä aika olla yhdessä, ja olen aina kiintynyt jokaiseen lemmikkiimme niin hulluna, että olo on ollut viimeisten päivien aikana vähän voimaton.

Eilen havahduin koomailustani kuitenkin siihen karmaisevaan tosiasiaan, että hittolainen, Desuconiin on aikaa enää hälyttävän vähän, ja jotain olisi pakko tehdä. Niinpä otin käsittelyyni Shiorin peruukin. Prosessi on vielä kesken, mutta heitän tässä lähipäivinä tänne ennen ja jälkeen -kuvia. Peruukit ovat aina olleet minulle se hankalin osuus puvussa, sillä en osaa laittaa edes omia hiuksiani, saati sitten peruukkeja. :D Nykyisin minulla on sen verran lyhyet hiukset, ettei niille tarvitse juurikaan mitään tehdä, ja vaikka omistan kauniin hiustenmuotoilusetin, en osaa käyttää sitä. Sen huomasin eilen, kun yritin muotoilla Shiorin tukkaa ties minkälaisella raudalla. Kuidut kyllä taipuivat, mutta aina ihan vikasuuntaan. :,D Onneksi ne voi aina suoristaa takaisin alkuperäiseen muotoonsa ja lähteä uuteen yritykseen. Toivon vain, ettei yrityksiä tarvitsisi ottaa kovinkaan montaa, sillä veikkailen vähän, että kuidutkin hapertuvat liiasta pahoinpitelystä.

Minun piti tehdä Judith valmiiksi Desuconia varten, mutta enpä teekään. Yritän saada neidon asustuksen valmiiksi tässä kesän mittaan Finnish Talesin photoshoottia varten. Toisen Desupäivän puku on siis vielä hieman mietinnän alla - Shiori saattaa päästä käyttöön kahdesti, tai sitten nappaan jonkun vanhan pukuni uusiokäyttöön. Isaak oli alkuperäinen suunnitelmani, mutta annas olla, jos tuo herran peruukki ei tuosta tule säällisen näköiseksi, on pakko keksiä jotain muuta, kun uuttakaan ei ehdi enää tilailla. Onneksi herään asioihin aina näin ajoissa!

Lisäksi sain Ilonalta tässä muutama viikko takaperin mieltä lämmittävän haasteen, joka antoi hyvän syyn blogin päivittämiseen. Minun on tosin vähän pakko luistaa tuosta 'oman kameran kätköistä' vaatimuksesta, sillä kuvaan digikamerallani ihan älyttömän vähän.

You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteeenpäin kolmelle (3) muulle!

Seivästin Caroliinan verisesti Traconissa 2010. Ilmeestä päätellen se teki hänet surulliseksi. Sanna H. kuvasi.

Hei, olen Judge Magister ja käyttäydyn erittäin hahmouskollisesti. Huomatkaa myös miehekäs vyötäröni! Finncon-Animeconissa vuonna 2009. Amanda K. kuvasi.


Heppani Vakker ja minä. Sanna H. kuvasi.

.... :D Luca sai pupunkorvat, prohoho. Juusto kuvasi.

Haastan kolme kaunista cosplaynaista eli Iriksen, Pumpkinin ja Fukan, mikäli he eivät haastetta ole jo muualta saaneet. Take it or leave it!

Palailen blogiuniversumin äärelle lähipäivinä, josko saisin jotain näytettävää aikaan.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Henkilökohtaista, tositarkoituksella

Hiukan hävettää, kun olen jättänyt blogini aivan hunningolle muutaman kuukauden ajaksi ("muutaman" - herramunjee, tätä edeltävä merkintä on marraskuulta...). Tosiasiallinen syy tähän on ollut se, että sitten Shiorin peruukin hankinnan en ole tehnyt cosplayn eteen a) yhtään ja b) mitään. En mitään. En yhtään, en mitään, en yhtään mitään. Minun on hieman vaikeaa käsittää, miten tämä on ylipäätään mahdollista, sillä aina cosplaytaipaleeni alkuhämäristä asti olen ollut lähes tauotta työstämässä jonkinlaista pukuprojektia.

Osasyy saamattomuuteeni on se, että olen yrittänyt kierrellä kangaskauppoja, mutta koska Eurokangas vihaa juuri sitä kaipaamaani sinistä väriä ja suorastaan halveksii mintunvihreää, en ole saanut kasaan pukuihin tarvittavia materiaaleja. Sitten on tietty näitä tylsiä aikuisten juttuja, jotka ovat vaatineet oman veronsa. "Opiskelukiireet" = aina hyvä tekosyy kaikkeen. Yliopistossa opiskelu on tosin toistaiseksi ollut rennompaa ja vapaampaa ja ehdottomasti vähiten läsnäoloa vaativinta verrattuna alempiin kouluasteisiin, mutten ole silti jostain syystä saanut itseäni ompelukoneen äärelle vapaa-aikana. Jo on aikoihin eletty!

Nyt olen kuitenkin vähitellen heräämässä cosplaykoomastani. Tämän vuoden puvut ja conit eivät tosin ole vielä(kään) sataprosenttisen lukkoonlyötyjä, sillä kesällä olisi kai hyvä tehdä töitäkin. Ja koska kotiseutuni kesätyöntekijöitä palkkaavat yritykset ovat päättäneet, että "lolz päätetään kesätyöntekijöistä sit joskus toukokuun puolessa välissä, ei kukaan halua töistään tietää sitä aikaisemmin", niin tätäkin tietoa saa hetken aikaa odotella.

Tämä vuosi näyttää tällä hetkellä tältä:

Shiori Takatsuki, Revolutionary Girl Utena - Desucon
Kaveeraan ton yhden Ilonan kanssa.

Judith, Tales of Vesperia - Tracon
Kaveeraan ton yhden pienen ryhmän kanssa. Olen harkinnut Judyn debytoimista esimerkiksi Desun toisena päivänä tai mahdollisesti Animeconissa, mikäli sinne olen menossa. Animecon kun on kesän coneista se, jonka ensimmäisenä jätän väliin, jos niikseen tulee. No hard feelings, mutta kun Turku on hankalan matkan päässä ja con itsessään ei toistaiseksi ole herättänyt minussa erityistä mielenkiintoa.

Ja uutena tulokkaana:


Kanna Sakyonosuke, Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto
Kaveeraan ton yhden samurain kanssa, tosin en tiedä milloin. Mahdollisesti Traconin toisena päivänä?

Mukaan mahtuu ehkä vielä yksi nopea puku Tampere Kupliihin... Kupliiseen... Kupliin... Joo, sinne. Mitä nyt tajusin juuri, että elämme jo maaliskuussa, rästissä on esseitä, oppimispäiväkirjoja ja tenttikirjoja, ja Kuplii on kuukauden päässä, että se idea taisikin olla sitten siinä... Joka tapauksessa, nyt kun pakolliset anteeksipyynnöt, motivaatio- ja aikapulavalitukset ja pukulistan päivittäminen ovat pulkassa, voinkin keskittyä siihen asiaan, mistä minun alun perin piti kirjoittaa.

Olen jo hetken aikaa miettinyt, että blogistani puuttuu tietynlainen henkilökohtaisuus. Toki merkinnöistäni näkyy oma ääneni ja toki käsittelen harrastustani melko henkilökohtaisesta näkökulmasta käydessäni läpi pukujen valmistusprosesseja ja tapahtumamuistoja, mutta minua on jäänyt hieman kaivelemaan se, etten taida antaa hirveän paljon itsestäni. Cosplayblogin ei tietenkään ole tarkoitus olla muotiblogi, joka ruotii kirjoittajansa henkilökohtaista elämää poikaystävistä koiran korvatulehdukseen, mutta itse olen huomannut lukevani mielelläni sellaisia blogeja, joiden pitäjien nk. oikeista elämistä saa muodostettua jonkinlaisen käsityksen.

Niinpä mieleni teki hieman valottaa sitä, millainen olen ihan oikeasti. Vuosi sitten (!) blogini aloittaessani kirjoitin itsestäni esittelymerkinnän, jossa kerroin kyllä harrastushistoriastani varsin kattavasti, mutten tainnut sanallakaan valottaa ns. oikeaa persoonaani. Eli siis, aloitetaan helpoimmasta eli siitä, miltä minä näytän kaikessa luonnollisessa kauneudessani:


Tältä näytän, kun en tiedä, että joku (tässä tapauksessa Juusto, thx!) kuvaa minua. Olen erittäin ylpeä taidostani väännellä naamaani valokuvissa, ja yleensä nähdessäni kameran reväytän kasvolihakseni sellaiseen irveeseen, että oksat pois.

Sitten voisin kai vähän valottaa sitä, mitä teen elääkseni. Ja siihen on helppo vastaus; elän valtion kustannuksella. Menin peruskoulun jälkeen tunnollisesti lukioon, ja suoritin vaaditut 75 kurssia erittäin tunnollisesti ja kirjoitin tunnollisesti ja hain tunnollisesti jatko-opintoihin. Moukan tuurilla pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään Tampereen yliopistoon valtio-opin opintoihin. Valtio-oppi on vähän hämärä termi (sen on arveltu olevan mm. oikeustiedettä ja filosofiaa), mutta englannin "political science" kertoo kaiken olennaisen. Kyseessä on siis politiikan tutkimus.

Aihe kuulostaa varmasti erittäin tylsältä ja luotaantyötävältä, mutta teemme me yliopistolla muutakin kuin väännämme siitä, mikä nyt olisi se oikea tapa tasapainottaa kansantalous tai mitä veroja pitäisi nostaa. Emme myöskään ole mitään tulevia poliitikkoja, vaikka joukkoon mahtuukin yksi eduskuntavaaliehdokas ja pari avoimesti puoluekantansa esille tuovaa henkilöä. Politiikan tutkimus kun on nimenomaan politiikan tutkimuksen eikä itse politiikan taidon opiskelua. Tykkään puhua politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, ja olen erittäin iloinen opiskellessani näinkin kiinnostavaa alaa. Joten jos minuun törmää jossain conissa, en pelkää käydä tulenpalavia väittelyitä cosplayn lisäksi myös vähän vakavammista aiheista!

Isona (eli neljän ja puolen vuoden päästä, jos noudatan Kelan ohjeistusta) minusta tulee yhteiskuntatieteiden maisteri. Mitä se tarkoittaa ja mihin se avaa ovia, siitä minullakaan ei vielä ole ihan selvää käsitystä. Martti Ahtisaari on mun idoli, joten ehkä minusta tulee isona fem!Mara.

En ole myöskään ihan varma, ovatko ihmiset ymmärtäneet syyn siihen, miksi minä ja Luca linkittelemme toisiamme ristiin niin ahkerasti. Olemme melko vakiintunut kahden hengen cosplaytiimi, mutta vaikutamme myös niinkutsutussa oikeassa elämässä melko ahkerasti, vaikka nykyisellään välillämme on muutama sata kilometriä fyysistä välimatkaa. Tutustuimme toisiimme lukiossa ja aloitimme yhteisen cosplaytaipaleen jo vuonna 2008.


Oon toi Ryuk (Death Note) tossa oikealla ja vieressä on mun paras kaveri Luca Reminä. Tracon III, helmikuu 2008.

Voisin tehdä joskus vähän syvemmänkin analyysin siitä, kuinka siistiä on omata vakituinen cosplaypari (jolla tosin taitaa olla enemmän omia ideoita paricosplayhin kuin vastaanottavaisuutta mun ideoilleni, mutta ei se mitään!). Olemme toistaiseksi cosplayanneet yhdessä mm. seuraavia parivaljakoita:

Ryuk & Rem (Death Note)
Matt & Mello (Death Note)
Sha Gojyo & Genjyo Sanzo (Saiyuki)
Zenon & Shien (Saiyuki)
Ion & Sync (Tales of the Abyss)
Ivan Braginski & Wang Yao (Axis Powers Hetalia)
Isaak Fernand von Kämpfer & Cain (Trinity Blood)
.. And many more to come!

Merkintä on venähtänyt melkoisiin mittoihin ja minun pitäisi ihan oikeasti olla opiskelemassa, joten paljastukset saavat odottaa ensi kertaan.

Tosiaan, La Masquerade Infernale juhlii ensi perjantaina 1-vuotispäiviään! Jos unohdan kirjoittaa synttäripäivän merkinnän niin kuin luultavasti käy, niin onnittelen itseäni sydämellisesti jo nyt! Onnea!