Cosplaykilpailut Suomessa, osa 1/2

Olen tässä jo jonkin aikaa pohdiskellut Suomen cosplaykisojen tämänhetkistä tilannetta ja sitä, mitä omasta mielestäni koko kisaskene oikein kaipaa. Näinpä päätin kirjoittaa aiheesta blogiini kaksiosaisen merkinnän, jonka ensimmäinen osa käsittelee Suomen cosplaykisojen tämän hetkistä tilannetta, kisojen sijoitusmenetelmiä ja kisakategorioita.

Kansainvälisiä tuulia

Tällä hetkellä Suomen cosplaykansa valmistautuu Eurocosplay-karsintoihin. Epätietoisille tiedoksi, Eurocosplay-karsinnat järjestetään Desuconissa ja kyseisen kisan voittaja pääsee edustamaan Suomea lokakuussa Lontoossa järjestettävään Eurocosplayn finaaliin. Eli tavallaan kyseisessä kisassa on kyse cosplayn EM-karsinnoista. Minusta on mahtavaa, että kunnianhimoiset ja taitavat pukuilijat ovat saaneet viimein mahdollisuuden osallistua kisoihin, joiden voitto johdattelee kansainvälisille kisa-areenoille. Eurocosplay järjestetään tänä vuonna tosiaan ensimmäistä kertaa ja ainakin minä odotan innolla pääseväni näkemään kaikki kisaan osallistuvat, toinen toistaan eeppisemmät viritelmät.

Eurocosplayn lisäksi Suomessa on järjestetty jo kahdesti World Cosplay Summit -karsinnat, eli kahden hengen tiimeille tarkoitettu cosplaykilpailu, jossa valitaan Suomen edustajat Japanissa järjestettävään finaaliin.

Olen hyvin mielissäni suomalaisen cosplayn kansainvälistymiseen tarjotuista mahdollisuuksista. On kuitenkin ihan normaalia, että suurin osa cosplaykisaajista ei halua, viitsi, uskalla tai koe olevansa tarpeeksi hyvä lähtekseen kilvoittelemaan kumpiinkaan karsintoihin, vaan he keskittyvät lähinnä näihin "tavallisiin" kisoihin. Tästä pääsemmekin ovelasti tämän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli Suomen muihin cosplaykisoihin.

Kolme parasta, kunniamaininta vai päänsilitys?

Toistan vielä, että näiden kansainvälisten karsintojen saaminen Suomeen on todella hienoa ja skeneä edistävää toimintaa, mutta jostain syystä samaa kipinää ei ole saatu mukaan muihin cosplaykisoihin. Suomen cosplaykisoja vaivaakin yhä yleinen kunnianhimottomuus.

Tämä kunnianhimottomuus ilmenee etenkin kisojen palkitsemisperiaatteissa, jota tarkastelen viime vuonna käytyjen cosplaykisojen kautta. Tampere Kupliissa tuomaristo valitsi kisaajista 10 finalistia, joista yleisö päätti internetäänestyksellä voittajat. Mangapäivillä kisaformaatti oli sama kuin Tampere Kupliissa. Kirjamessuilla WCS-karsintojen ohessa järjestettävä cosplay show'n osanottajia palkittiin kunniamaininnoilla, ja lähes samalla tavalla toimittiin myös Kitaconissa. Animeconissa kolmen kärkeä ei laitettu keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Traconissa kolme parasta jokaisesta kategoriasta valittiin yleisöäänestyksellä ja tuomariston harteille jäi kunniamainintojen jakaminen.

Yleisöäänestyksestä sen verran, että ei siinä ole sinänsä muuta vikaa kuin se, että äänet annetaan valitettavan usein kavereille, hoteille pukuilijoille, suosituille hahmoille tai söpöille maskoteille. Ei, minä en vähättele ketään, joka on saanut puvustaan palkinnon yleisöäänestyksen perusteella, sillä palkinnot ovat varmasti ihan ansaittuja ja totta kai on periaatteessa demokraattisempaa antaa parinsadan hengen yleisön valita voittajat kuin antaa päätösvalta viiden hengen tuomaristolle. Kyseenalaistan kuitenkin lopputuloksen puolueettomuuden juuri tähän kaveriaspektiin ja suosittuihin hahmoihin vedoten.

Viime vuoden kisoista on kuitenkin mainittava positiivisessa valossa CosplayGaala ja Bakacon, jotka tekivät hienon poikkeuksen sääntöön. Rahapalkinnot, voittajien sijoittaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen ja CosplayGaalan yksilökisaajien lavaesiintymiseen kannustava järjestelmä ovat juuri sitä, mitä minä Suomen kisoilta kaipaan.

Olen muutaman kerran ollut tuomaroimassa ja tiedän kokemuksesta, että voittajien valinta ei aina ole helppoa edes Tampere Kupliin 10 parasta -menetelmällä. Kolme täysin erilaista, mutta kuitenkin yhtä lailla taidokkaasti toteutettua pukua kun pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin tulee varmasti hiki. Kumpi painaakaan vaa'assa enemmän; sirkusteltta, jossa juuri ja juuri pääsee kävelemään lavalle ja takaisin, vai sittenkin vähän vähemmän näyttävä puku yhdistettynä vetävään lavashow'hun?

Olen silti sitä mieltä, että pelkkä kunniamainintojen jakaminen tai kolmen parhaan valinta ei-paremmuusjärjestyksessä on ihan kiva idea, mutta tämä järjestely ei palvele cosplayereita, jotka kisaavat vakavissaan. Liian kilpailuhenkisen kilpailun pelätään karkoittavan aloittelevia cosplayereita kilpailuista kokonaan ja aiheuttavan pahaa mieltä sekä draamaa, mutta vakavissaan voi kisata ilman pingottamista ja hauskanpitoa unohtamatta. Kerta Suomessa on jo pari perinteisesti rentoa kisatapahtumaa - Tampere Kuplii ja Kirjamessujen cosplay-show - niin mikseivät muut kisat voisi selkeästi olla kisoja? Tai vaihtoehtoisesti, miksi kisoissa ei voisi olla enemmän kategorioita, jotka palvelisivat kaikkia cosplayereita, niin kilpailuhenkisiä kuin hauskanpitäjiäkin?

Kategoriat

Vaikka nykyään monissa kisoissa aloittelijat ja kokeneet onkin luokiteltu omiin kategorioihinsa, on jako ja kategorioiden välinen tasohyppäys usein melko raju. Animecon 2009:n kisassa kokeneiden sarjaan laskettiin muistaakseni jo sellainen henkilö, joka oli tehnyt vähintään kolme cosplayasua tai vaihtoehtoisesti saanut vaatetusalan koulutuksen. Toisin sanoen, tässä kategoriassa melkein-aloittelijat joutuvat samalle viivalle jo vuosia kisanneiden ja harrastaneiden kanssa. Ei siis ehkä ihan kaikkein paras jaottelutapa. En kiellä sitä, etteikö cosplaypiireistäkin löytyisi luonnonlahjakkuuksia, joiden ensimmäisetkin puvut vetävät vertoja monta vuotta harrasteneille, mutta suurin osa pukuilijoista aloittaa lähes nollasta. Niin tein minäkin.

Jenkkilän cosplaykisoissa kisaajat luokitellaan hiukan eri kriteerein - toisaalta kisaajiakin on siellä paljon enemmän kuin Suomessa. Joka tapauksessa, näissä tasokategorioissa on yleensä mielestäni ihan toimivat kriteerit. Seuraavassa suora cosplaykisan kategorioita käsittelevä lainaus yhdysvaltalaisen Otakonin sivuilta:

"Youth — individual or group consisting primarily of children 13 years of age and under, as well as their parents, guardian, or other individuals deemed appropriate by the Masquerade Coordinator
Novice — contestants who have won zero or one major cosplay award at any convention
Journeyman — contestants who have won two, but less than five major cosplay awards at any convention
Craftsman — contestants who have won five or more major cosplay awards at any convention"

Nuorisokategoria ei välttämättä keräisi Suomessa kovin suurta osanottoa, mutta "novice", "journeyman" ja "craftsman" eli aloittelijat, semi-kokeneet ja kokeneet kuulostaa hyvältä jaottelulta, joka voisi yhtä lailla toimia Suomessakin. Kolme kategoriaa tarkoittaa tietenkin enemmän työtä tuomaristolle sekä järjestäjille ja ennen kaikkea kolmea palkittavaa lisää. Muistaakseni juuri näihin perusteisiin vedoten kolmea kategoriaa ei ole suurimmassa osassa kisoja suostuttu järjestämään harrastajien pyynnöistä huolimatta. Väitän kuitenkin yhä, että kolmikategorinen kisa antaisi enemmän mahdollisuuksia journeyman-cosplayereille.

Lisäksi ainakin joskus ennen muinoin kuului itkua siitä, kuinka ne samat kokeneet cosplayerit pokkasivat aina kaikki palkinnot eikä uusilla harrastajilla ollut mahdollisuuksia mahtua kapeaan kärkeen. Suomessa - ja ylipäätään cosplaypiireissä maasta riippumatta - ollaan näköjään ilmeisen kaunaisia ja katkeria ja toisten menestyminen on ihan kamalaa. Yleinen asenne näyttää vieläkin olevan ainakin osittain se, että jos olet "liian hyvä", niin et saa enää kisata, vaan sinun on uhrauduttava ja annettava näin muille mahdollisuuksia voittaa. Tämä on mielestäni aivan absurdi ajatus, sillä hyviä ja menestyneitä cosplayereita ei saisi rankaista siitä, että he osaavat asiansa. Tämä ongelma voisi tosiaan helpottua sillä, jos Jenkkilän mallia matkien tietyn verran sijoituksia keränneille kisaajille olisi oma luokkansa - tällöin heidänkin olisi helpompaa lähteä kisaamaan, kun vastassa olisi suurin piirtein samantasoisia pukuilijoita. Eurocosplay ja WCS tarjoaa toki Suomen huipuille mahdollisuuden kilvoitella toisiaan vastaan, mutta moni tahtoisi varmasti kisata useamminkin - ja olla kuulematta sitä iänikuista "mää, toi voittaa aina" -napinaa.

Minusta olisi hyvä, jos Suomen kisoissa kategorisointia ja tapahtumien kisaformaatteja mietittäisiin uudelleen. On ihan okei, jos joku tapahtuma haluaa pitää kisansa omanlaisenaan (esim. Tampere Kuplii) ja palkita kisaajat pelkillä kunniamaininnoilla, mutta tämänhetkinen tasa-arvotrendi sorsii niitä, jotka haluavat kisata vakavammalla mielellä. Jokaista lavalle tahtovaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa - ei pelkästään pelkkää lavakokemusta haluavia aloittelijoita, vaan myös niitä, jotka haluavat oikeasti sijoittua ja niitä kisalavojen konkareita, joiden osallistuminen tavallisiin cosplaykisoihin yritetään sosiaalisen paineen avulla estää. On myös ihan okei, jos Suomessa on kaikille avoimia yksikategorisia kisoja, mutta itse pidän kolmea kategoriaa kokeilemisen arvoisena ideana.

Paineita Painesta

Tämän merkinnän otsikko on muuten ehkä kuivin keksimäni sanaleikki pitkään aikaan, eheh. Nauttikaapa saavutuksestani. No joo, joka tapauksessa - olin tässä pääsiäisen tienoilla estynyt käyttämään tietokonetta, minkä tähden estyin bloggaamasta, vaikka mieli olisi tehnyt. Tälläkin hetkellä kone, jota normaalisti käytän, majailee huollossa tiedostoineen kaikkineen, joten povaamaani photoshoot-entryä ei ole tulossa. En tosin muutenkaan ajatellut postata samoja kuvia uudestaan, kerta Elzykin sen jo kertaalleen teki. :D;
Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa parista hiukan yleisemmästä cosplayskeneen liittyvästä aiheesta, mutta koska ajatukseni vaativat vielä hiukan hiomista ja läpikäymistä ennen kuin kasaan ne julkaistavaan muotoon, tuli tästä merkinnästä puhdas wip-merkintä.

Olen kärsinyt hienoisesta pukujen tekoa koskevasta motivaation puutteesta yo-kirjoitusten jälkeen. Tänään kuitenkin jokin maaginen voima otti minut haltuunsa ja sain inspiraationpuuskan, joka johdatti minut keskeneräisten pukujeni pariin. Tällä hetkellä minulla ei tosin ole kesken muuta kuin Desuconin lauantaipäivänä ensiesiintymisensä tekevä Paine. Desuconin sunnuntaina puen ylleni jälleen vanhan Neviril-pukuni, jota tosin on vielä korjailtava ennen kesää. Työtä ei siis ihan hirveästi ole, mutta toisaalta, onhan tässä kaikkea muutakin keskittymistä vaativaa - hmmpääsykokeethmmm.

Koska minulta puuttuvat yhä muutamat tärkeät materiaalit kuten soljet, päätin aloittaa siitä osasta, jonka valmistamista varten minulla on kaikki tarvittava jo hankittuna. Näinpä tieni vei Painen yläosan pariin.

Kiitos tästä, Square.

Kuten kuvasta näkyy, ei Painen asukokonaisuuden yläosa ole ihan käytännöllisimmästä päästä. Ensinnäkin, miten ihmeessä tuo paidan virkaa toimittava nahanpalanen voi ylipäätään pysyä päällä, kerta se lepää pelkästään Painen olkavarsilla? Ja toiseksi, miten tuollaisen yläosan omaavassa asussa muka voi pystyä selkäsaunottamaan mösöjä? :E Eihän mistään järkevästä toiminnasta tule yhtään mitään, jos vaatteet ovat koko ajan putoamaisillaan! Mutta koskapa pelisuunnittelijat olisivat ajatelleet käytännöllisyyttä, saati toteutettavuutta? Niinpä niin.

Painen yläosa näyttäisi siis pysyvän kantajansa yllä ilman minkäänlaisia olkaimia (ei, nuo punaiset nauhat eivät ole yläosan olkaimet vaan jonkinlaiset funktiottomat ja henkseleitä muistuttavat hilut). Tämä ikävä tosiasia johtanee siihen, että minun on tehtävä jonkinlaisia taikatemppuja kaksipuoleisen teipin kanssa, mikäli aion saada yläosan pysymään ylläni conipäivän ajan. Voin tietenkin myös olla nostelemassa tuota lerpaketta viiden minuutin välein, sillä tsä-dääm:

Katse kainaloon. Paine on fiksu plikka ja näyttää käyttävän epäkäytännöllisen yläosansa alla jonkinlaista mustaa vaatekappaletta. Just in case.

Eli vaikka yläosa päättäisikin pudota yltäni kesken conituksen, niin välitöntä kriisiä se ei tule aiheuttamaan.

Kun olin tarpeeksi mulkoillut kuvamateriaalia hahmostani ja tuskaillut päälläpysymisongelman kanssa, aloin väsätä yläosasta koekappaletta. Yleensä aloitan pukuihini kuuluvat vaatekappaleet tekemällä jonkinlaisia luonnoksia paperille ja sitten piirtämällä kaavat / muokkaamalla valmiita kaavoja suoraan kaavapaperille, mutta tuon yläosan kummallisen muodon tähden en tällä kertaa tuhlannut lainkaan aikaa kaavapaperin kanssa. Aloin saman tien mallailla vaatteen muotoa lipastoni pohjalta löytyneen jämäkankaan avulla. Leikkasin, sovitin, nupitin, leikkasin, sovitin, taittelin, piirsin, nupitin. Et cetera.

Gor.

Koekappaletta mallaillessani päälleni ehdin taas huokailla useampaan otteeseen kummallisen vaatesuunnittelun takia. Ei, tällainen vaatekappale vain ei pysy päälläni, ellen kannattele koko ajan käsiäni hiukan irti vartalostani. Annan uskollisen avustajani Mollan demonstroida tilanteen puolestani, jottei teidän tarvitse katsella yläosattomissa keikkuvaa Voronaa:

Se toimii sittenkin!

... tai sitten ei.

Nyt kun koekappale alkaa olla kuosissa, alkaakin suunnitelman siirtäminen varsinaiselle kankaalle, eli tässä tapauksessa tekonahalle. Toivon mukaan en tee kamalia ja peruuttamattomia kämmejä kyseisessä työvaiheessa, sillä koska kappale pitänee tehdä kaksinkertaisena (yläreunan taite, argh), niin moinen aiheuttaisi akuutin tekonahkavajeen. Ja sitähän en halua.

Siispä kahtellaan, mitä tapahtuu.