maanantai 24. toukokuuta 2010

n+1 rautaa tulessa

Ohops, viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo yli kuukausi. Monet asiat ovat vain ajaneet tämänhetkisessä tärkeysjärjestyksessäni dataamisen ohi - pääsykokeisiin lukeminen on näistä syistä ehkä kaikkein suurin. Lisäksi olen ollut kuluneen kuukauden aikana suhteellisen paljon poissa tietoliikennevirtojen ääreltä - viikon vietin Skotlannissa ja lähes toisen mokoman mummolassa. Viime viikkojen aikana olen myöskin viettänyt iltaisin enemmän aikaa television kuin tietokoneen ääressä syystä että jääkiekko. 0:)

Mutta! En ole suinkaan hylännyt cosplayta tänä hektisenä ajanjaksona. Päätin uusia viimekesäisen Neviril -pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta kokonaan. Olen saanut tehtyä siihen jo uudet sukat ja uuden mekon, ja nyt ompelenkin täyttä häkää uutta takkia. Vanhassa puvussa oli muutama asia vähän pielessä, ja jotkut vuodentakaisista ompeluratkaisuistani hämmensivät minua ihan liikaa, että olisin voinut vain antaa puvun olla siinä tilassa. (Miksiköhän olen ommellut violettia kangasta oranssilla langalla?)

Olen myös tässä kuukauden kuluessa kesyttänyt myös Painen puvun yläosan. Kyseinen vaatekappale vaati 2,5 cm x 2,5 cm -kokoisia softisneliöitä 138 kappaletta. Jokainen näistä oli kiinnitettävä haaraniitillä yläosaan yksitellen ja koska haaraniitissä ei ollut voimaa läpäistä tekonahkaa, oli vaatekappale tuikittava ensin ratkojalla täyteen pieniä aukkoja. Mutta nyt se on sitten valmis! Täysin varma en vieläkään ole siitä, kuinka se tulee pysymään päälläni, mutta mitä luultavimmin olen tunnin päästä Desuconiin saavuttuani jo niin hikinen, että tekonahka liimautuu ihooni ihan vaivattomasti. ":D"

Eilen sitten askartelin Painen vyön pääkallosoljen askartelumassasta. Koska lähdekuvista ei kauheasti ollut apua kuvien koon takia, kaivoi pieni perfektionisti tietenkin anatomiakirjan avukseen ja muotoili soljen muistuttamaan jollain tasolla oikeaa ihmiskalloa. On se tarkkaa! Näin sivuhuomiona mainittakoon, että olen aina ollut järjettömän huono piirtämään pääkalloja ja etenkin hampaita, eikä niiden muotoileminen osoittautunut yhtään helpommaksi tehtäväksi. Lopputuloksesta tuli pienen väännön jälkeen kuitenkin ihan kelvollinen.

Tämänhetkinen tilanteeni näyttää cosplayn osalta siis oikein hyvältä, ja molemmat puvut valmistuvatkin näillä näkymin ajallaan. Paine tarvitsee enää vyönsä, kaulakorunsa ja kengänpäälliset eikä Nevirilistäkään enää puutu muuta kuin takin hiha, takkiin kiinnitettävät vihreät kivet ja uusi, entistä muhkeampi peruukki.

Tilannekatsaus a.k.a. elonmerkkimerkintä oli sitten tässä. Valittelen kuvien puutetta, mutta kamerani sijaitsee väliaikaisesti eri koordinaateilla kuin minä. Ensi päivityskerralla onkin tiedossa jälleen sitä kivaa diipadaapaa cosplaykisoista.

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että joku osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja aloittaa asiat ajoissa. Jatka hyvän esimerkin näyttämistä, jos sitä joskus itsekin oppisi... 8''D

    VastaaPoista