Mitä propit syövät?

... eli kertomus siitä, kuinka noita nimeltä Vorona muutti kasan tarpeetonta rojua miekaksi.

Yleensä olen tehnyt proppiaseeni puusta tai pleksistä tai jostain muusta jämäkästä materiaalista, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jotain erilaista ja ennen kaikkea kevyempää, sillä on tuskastuttavaa raahata täyspuista ja äärettömän painavaa esinettä mukanaan monta tuntia. Päätin kokeilla siis tällaisen low-budget propin valmistusta ja käyttää siihen kaikkea mahdollista rojua, mitä talostamme vain sattuisi löytymään. Epämääräisyyksistä kootun miekan ehdottomat plussat ovat matalat kustannukset, keveys ja helppous (puun tai metallin työstöön kun en ilman isän apua oikein uskalla lähteä). Miinuspuolia voivat tosin olla huonohko kestävyys (oma miekkani näyttää kuitenkin kestävän heittelyä aika hyvin - sen verran kovakouraisesti sitä tekoprosessin aikana käsittelin) ja se, että mielikuvitus on toisinaan koetuksella. Itsellänikään ei oikein ollut selkeää visiota siitä, miten lähtisin miekkaani toteuttamaan, vaan ideat syntyivät vähitellen miekan valmistuessa. Tämä lisää lopputuloksen epävarmuutta huomattavasti. :D

Tarvikkeet:
- Pahvia

- Puurima

- Teippiä

- Kontaktimuovia

- Tekonahkaa

- Kontaktiliimaa, erikeepperiä, kuumaliimaa

- Askartelumassaa
- Softista

Evoluution ihmeitä; kuvassa poseeraa proppini esiäiti eli tarvikkeet nimeltä puurima ja pahvi. Pahvilaatikon sisältö ei liity tapaukseen.

Ennen varsinaisen työn aloittamista tuijottelin reffukuvaa saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä oikein olinkaan tekemässä. Tämän jälkeen aloin piirrellä kaavapaperille kaavaa miekan teräosaa varten. Aseitahan voi tietenkin kaavottaa niin pikkutarkasti ikinä huvittaa, mutta oma työtapani perustuu aika lailla improvisointiin.

Kun kaava oli valmis, piirsin miekan ääriviivat pahville ja leikkasin siitä kaksi samanlaista palaa.

Leikkuun jälkeen aloin kiinnittää puurimaa toiseen pahviterään teipillä. Puurima siksi, koska se toimii hyvänä tukirakenteena miekan sisällä, jottei pahvi pääse lerpahtamaan.

Kun rima oli teipattu (teipin on hyvä olla aika jämerää, itse käytin leveää mainosteippiä) kauttaaltaan pahviin, aloin teipata pahveja yhteen. Miekan teräpuolella (ylemmässä kuvassa) pahvit kiinnitettiin tiukasti kiinni toisiinsa, jolloin yläreunaan jäi luonnollisesti rako (alemmassa kuvassa).


Tsädääm! Teipattu yksilö. Olisihan proppini toki ollut superhieno tällaisenaankin, mutta päätin nyt kuitenkin vähän nipottaa ja jatkaa työskentelyä.


Seuraavaksi päällystin koko hoidon kontaktimuovilla (sillä läpinäkyvällä, jolla kirjat päällystettiin ala-asteella ja jota kukaan ei ikinä osannut käyttää ja joka meni aina kuprulle). Kontaktimuovi lisää miekan kestävyyttä, sillä pahvi itsessään ottaa helposti damagea, saattaa taittua ja on lisäksi herkkä sateelle.


Sitten tekonahkaa. Valitsin tekonahan pintamateriaaliksi siksi, koska se maalautuu hyvin ja koska se antaa miekalle hyvännäköisen pinnan ja osittain myös siksi, että kaapissani sattui olemaan sopiva määrä karmaisevan väristä tekonahkaa, jolle en ollut keksinyt muuta käyttöä. Tekonahkapalat leikattuani lotrasin miekan kauttaaltaan erikeepperillä ja lisäsin sitten nahan. Tässä vaiheessa nahkapalojen reunat näyttivät kammottavan epäsiisteiltä, joten päällystin pahimmat kohdat uudestaan kontaktimuovisuikaleilla.

Päällyksen jälkeen pohjamaalasin proppini spraymaalilla. Pohjamaalien jälkeen lisäsin varsinaisen maalikerroksen akryylimaaleilla (kuvassa pelkkä pohjamaali).

Kun miekan maalipinta oli halutun näköinen, oli vuorossa kuvioiden kiinnitys kontaktiliimalla. Pääkallot on muotoiltu ilmakuivuvasta massasta ja muut osat softiksesta. Olen muuten aina ollut ihan mielettömän huono piirtämään pääkalloja, sillä jotenkin ne aina onnistuvat näyttämään liian iloisilta ollakseen pääkalloja. Onneksi muotoilu onnistui hiukan paremmin kuin mitä piirtämiseni aikanaan. Ilmakuivuva massa on halpaa, mutta siitä katalaa, että se gasp! kuivuu ilman vaikutuksesta. Tästä seuraa kaksi ikävää asiaa; ensimmäinen on se, että massa voi kuivua parikin päivää, joten proppia ei voi aloittaa viimeisenä iltana. Toinen ikävyys on se, että jos massapakettia ei sulje tiiviisti, massa kuivahtaa nopeasti käyttökelvottomaksi.

Lopputulos näyttää ihan siedettävältä ottaen huomioon sen, mitä kaikkia epämääräisiä asioita sen sisällä on (kahvan päällys puuttuu kuvasta). Kestävyyskin on odotettua parempi; tekoprosessin aikana ehdin pahoinpidellä miekan runkoa moneen otteeseen, mutta toistaiseksi mitään näkyvää vahinkoa se ei ole kärsinyt. Rungon puolesta en siis pelkää, mutta massapääkallojen hauraus hermostuttaa hiukan. Katsotaan, miltä proppiparkani näyttää Traconin jälkeen.