Natsiestetiikkaa

"Kato iskä, oon natsi."
"Etkä oo, sulla on liian pitkä tukka."

Eli siis, let me present: Isaak Fernand von Kämpfer, Trinity Blood. Variaatio on Thores Shibamoton kaunis taidekirjaversio, jossa on häkellyttäviä epäloogisuuksia sekä ihanaa yksityiskohtien muuntumista eri lähdekuvien välillä.



Heti alkuun on myönnettävä, että aliarvioin puvun vaikeustason pahemman kerran ennen sen työstämisen aloittamista; "No eihän tossa oo ku pitkä takki ja vähän jotain random sälää, helppo nakki lulz". Minulla ei kuitenkaan ole takanani minkäänlaisia vaatetusalan opintoja, vaan olen itse joutunut opettelemaan kaiken (yleensä kantapään kautta) näiden liki neljän harrastusvuoden aikana. Tapanani on yleensä hamstrata näppäriä peruskaavoja käsityölehdistä ja muokata niitä tarpeen mukaan, mutta Isaakin takin kanssa olin hetken aikaa sormi suussa. Löysin vain yhden kaavan kaksoisnapitetulle ja herrainkaulukselliselle takille, ja sekään ei oikein tyydyttänyt minua - lehti oli muistaakseni vuodelta -87 ja takki oli malliltaan lähinnä vähän sinne päin. Oli siis lähdettävä liikkeelle kuuluisalla "trial and error" -menetelmällä.

Mallailin asioita kaavapaperille ja tein parikin koekappaletta, joita sitten leikkelin ja ompelin ja ratkoin ja ompelin, kunnes sain suurinpiirtein univormun näköisen tekeleen aikaan. Sen jälkeen leikkasin hengitystäni pidättäen varsinaiset kankaat paloiksi ja kiitos luojalle siitä, etten ryssinyt mitään. Olin nimittäin ostanut kankaani yli puoli vuotta aiemmin ja sitä ei enää löytynyt Eurokankaan valikoimistakaan. Mistä tiedän tämän? No siitä, että kangas vähän niin kuin loppui kesken, ehehe... he. Kävin kuitenkin hankkimassa melkein samanlaista kangasta ja väkersin niistä sellaiset osat, jotka vähiten näkyivät, kuten alakauluksen ja takin alavarat.

Takissa käyttämäni kangas on tosiaan löytö viime syksyltä. Riihimäen Eurokankaaseen oli juuri tullut erä talvikankaita ja tämä kyseinen villasekoitekangas nappasi heti huomioni. Rakastuin siihen niin antaumuksella, että ihan harmittaa, ettei sitä enää ole kaupan valikoimissa näkynyt. Hinta oli muistaakseni jotakuinkin 15 €/m, mutta oli täysin hintansa väärti.

Takin pohjan kanssa ei ollut suurempia ongelmia - mitä nyt kaulusta ja vuoria ommellessa sai olla tarkkana, mutta Rosencreuz-univormujen nauhojen väreissä olikin sitten hivenen tulkinnanvaraa. Monet tekevät RCO-univormunsa valkeilla nauhoilla, mikä näyttää mielestäni ihan hyvältä ja akkuraatilta, mutta itse päätin kuitenkin hakea pukuuni taidekirjakuvamaista vaikutelmaa, jossa pukujen yksityiskohdat ovat kiiltävän metallisia. Näinpä ostin 20 metriä satiininauhaa ja aloin ommella. Käsin. Pffft.

Takin muut yksityiskohdat kuten hihansuiden tekstit, kauluspaidan kauluksessa olevat merkit, hihoissa olevat merkit ja nauhojen viertä kulkevat "niitit" (joita on liki 100 kappaletta, argh) ovat maalattua tekonahkaa, jotka on kiinnitetty julmasti ihan vain liimaamalla. Rinnuksissa roikkuva risti on softista kuten myös kotkakuvioinen vyönsolki, ja vyöt nyt ovat ihan vain vöitä.

Peruukki aiheutti ehkä eniten hammastenkiristystä, sillä pitkät peruukit ovat tunnetusti alttiita takkuuntumaan enkä voi kehua, että peruukkini olisi ollut erityisen laadukas. Olisihan se pitänyt arvata jo hintaa katsoessa - 24 euron hintapyyntö on pitkästä peruukista kuitenkin aika vähän. Takkujen lisäksi huomasin jälkeenpäin virallisia kuvia katsoessani, että peruukki sensuroi aika tehokkaasti pukuni koko yläosan eikä yksityiskohdista näy juuri mitään. :D No jaa. Pitää muistaa seuraavassa photoshootissa kiinnittää asiaan huomiota. Pakko muuten tässä välissä kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat normaalisti näkymättömissä mutta silti aivan mahdottoman isossa roolissa - peruukinselvittäjiä. Rakastan teitä.

Kaunis takahuone on kaunis. Kuvaajana Jamfoot / Gingerman Giant, iso kiitos!

Eniveis. Kaiken kaikkiaan vietin puvun kanssa kuitenkin erittäin hauskoja hetkiä ja olen harvinaisen tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäinen oikeaoppinen vuorituksenikin onnistui ihan nätisti. Vaikka en mittasuhteiltani ihan täsmääkään taidekirjan Isaakin kilometrifiguurin kanssa ja vaikka pelkäsinkin, etten ole olemukseltani tarpeeksi eeppinen voidakseni hypätä tämän charmikkaan vampyyriherran hous-- nahkoihin, oli tunnelmaan virittäytyminen kuitenkin varsin helppoa.

Loppujen lopuksi pukuun upposi yllättävän paljon aikaa; laskeskelin sen vieneen reilut 60 tuntia. Ensimmäiset merkinnät pukupäiväkirjaan tehtiin jo heinäkuun loppupuolella, mutta vasta elokuun lopussa pääsin eroon koekappaleiden kanssa säheltämisestä. Vaikka olin vannottanut itseäni olemaan valmis vähintään pari viikkoa ennen kisaa ja vaikka yleensä olen ollut aina ajoissa valmis, niin tällä kertaa lipsahdin omista lupauksistani ja pakersin puvun kanssa vielä viimeisellä viikolla. Valmista kuitenkin tuli!

Palvelija ja sen isäntä. Suokaa anteeksi epämääräinen poseeraamattomuuteni, mutta oli vaikeaa löytää kuvaa, jossa jompikumpi ei derppaisiherppaisi ihan kamalasti. Keväällä kirkkoon sitten. Sanna H. kuvasi, kiitos!