sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Tampere Kupliista sananen

Sino-Soviet Treaty of Friendship. Or so. Kiinana Elzy, kuvaajana Hoothoot.

Palauduin eilen illalla Tampere Kupliin tienoilta kotihin jälleen muutamaa jännittävää kokemusta rikkaampana. Ensimmäinen kisa-avustajan pestini jännitti ja lisäksi tuntui kovin hassulta olla osa sitä isoa univormumerta - eli Hetalia-cosplayereita, joita tapahtumassa tietenkin oli ja varsin sankoin joukoin.

Aamuni kului lähinnä kisajuttujen kanssa. Ensimmäisen tunnin ajan tärkein hommani oli lähinnä opastaa ihmisiä kymmenen metrin päässä sijaitseviin wc-tiloihin ja koettaa nyhtää Kyuulta ja Willalta niin paljon informaatiota kuin vain mahdollista, jotta osaisin vastata ihmisten mahdollisiin kysymyksiin. Suurelle osalle kisaajista kisakäytännöt olivat selkeästi aika tuttuja, joten en ollut tosiaankaan kovin työllistetty ennen kuin kisaajat alkoivat ennen kisan alkua virrata backstagelle. Sen jälkeen sitten juoksinkin ympäriinsä huolehtimassa vesihuollosta, hakaneuloista ja muista juoksevista asioista.

Kisaa en kauheasti ehtinyt seurata, sillä huolehdin kisaajajonosta ja tsemppasin viime hetken jännittäjiä. Nyt kun jälkikäteen katsoin vielä finalistien kuvat Aamulehden äänestyksestä, niin näytti ihan tavanomaiselta kisalta ottaen huomioon, että Tampere Kuplii on saanut eräänlaisen välitapahtuman leiman. Kisassa oli yllättävän paljon meininkiä ja ihmiset olivat kehitelleet kivoja pieniä esityksiä, vaikka taustanauhaa ei ollutkaan. Hahmovalinnat olivat myöskin kovin kekseliäitä, kiitos Kupliille ominaisen länsimaisten hahmojen sallimisen. Idea on selkeästi saavuttanut suosiota verrattuna edellisiin vuosiin, ja puolet finalisteista olivatkin länkkäri-cosplayereita. Tintti-cosplayta, ohmygosh - tällaista lisää! Spongebob oli tietenkin kisan ehdoton yleisön suosikki huudosta päätellen - eikä syyttä. Vaikka maskottipuvuilla ja tietyn tyyppisillä hahmovalinnoilla onkin helppo lähteä varta vasten kalastelemaan yleisön suosiota, niin tämä oli kyllä todella näköinen ja mitä nyt kisaajaa juottaessani pääsin tarkastelemaan pukua lähempää, niin puvun tekninen toteutuskin oli oikein mallikas.

Kisahulinan laannuttua vapauduin kiertämään tapahtuma-aluetta seurueeni kanssa. Ohjelmanumerot jäivät tällä kertaa välistä, sillä kotiinlähtö oli ajoitettu melko aikaiseksi ja nälkä oli huutava. Ilmaisten ruokalippujen turvin käväisimme pizzalla ja sen jälkeen kiersimme aluetta valokuvauspaikkojen toivossa. Sää muuttui hetken ajaksi kovin kurjaksi, minkä vuoksi yritimme etsiä rauhallista kuvausnurkkaa sisätiloista, mutta melko huonolla menestyksellä - tilat olivat joka puolella aika lailla valloitettuja. :D

Hetaliaa oli tosiaankin paikalla tietenkin kovin runsaasti, mutta en hirveästi joutunut vuorovaikuttamaan muiden kanssa - minun, Elzyn ja Hoothootin yhteinen aura oli ilmeisesti niin pelottava. Hetalian ja nostetta saaneen Naruton lisäksi paikalla oli paljon yksittäisiä tai muutamien ihmisten ryhmissä liikkuneita ei-niin-trendikkäiden sarjojen edustajia, mikä oli kovin ilahduttavaa. Itse olin kovin ihastunut törmätessäni kahteen Utena-cosplayeriin, vaikkakin olen mitä luultavimmin nähnyt saman kaksikon samoissa puvuissa ennenkin. Olisin myös palavasti halunnut tietää, kuka oli oli ilmoittautunut kisaan Simounin Aaeruna! Kyseinen kisaaja ei valitettavasti koskaan ilmestynyt paikan päälle.

Asuni toimi ihan näppärästi koko päivän, vaikkakin jälkeenpäin harmitti, etten ollut tajunnut ommella muutamaa nepparia lisää pitämään takkia enemmän aloillaan. No, tämä korjaantuu kuitenkin ensi lauantaihin mennessä, jolloin lähdemme tiimimme kanssa photoshoottaamaan oikein ajan kanssa. Seuraava merkintä tulee siis olemaan mitä luultavimmin melko valokuvapainotteinen.


Ahoy, neighbor! Kuvaajana Hoothoot.

Ai niin, yksi hauska tapaus ansaitsee oman mainintansa. Odottelimme kyytiä kotiin ja seisoskelimme siinä vähän matkan päässä tapahtumapaikasta. Lippumme olivat käärittyinä rullalle varsiensa ympärille ja siihen tuli sitten jonkinmoinen miesporukka kyselemään, mistä olemme hankkineet lippumme. Pari sanaa vaihdettiin ja sitten saimmekin päivän parhaan kommentin: "Mekin kuuluttiin joskus Neuvosto-nuoriin." ... ... ... Joo.

6 kommenttia:

  1. Mikäs tää lauantain kuvausjuttu on?

    VastaaPoista
  2. decorum: Mira sanoi mulle maanantaina, että lauantaina 27. päivä kuvataan sitten ja näin ollen oletin, että asiasta oli tehty jonkinlainen sopimus sinun kanssasi. X'D

    VastaaPoista
  3. Joo no kato saatto siitä olla jotain puhetta, mutta aattelin se vaan oli jotain suunnittelemista että ehkä joskus kuvataan. Mutta joo, varasin ratsastuksen tolle päivälle mutta siirrän sen perjantaille nyt. Selvä, kiva kun oon taas perillä :D. Ja paree nyt sit kuvata ku oon järkänny sillai 8DDD.

    VastaaPoista
  4. Awr, ihana tuo toinen kuva, jonka incluudasit tähän merkintääsi - peruukkisi näyttää tosi hyvältä kyseisessä kuvassa! Ei sillä, ettäkö se olisi ainoa hyvännäköinen yksityiskohta, mutta kiinnitin siihen päälimmäisenä huomiota. Ilmeisesti järkkärillä läksille räpsien. X3

    VastaaPoista
  5. Hetalian maine tosiaan ehkä vähän kiikun kaakun, mutta onneksi joukkoon mahtuu laadukkaampaakin settiä. Teidän puvut näyttävät tosi hyviltä, lisäkuvia odotellessa~

    Ja näin sivunmennen sanoen, olen ihan samaa mieltä tuosta hahmosi ruumiinrakenteesta, mitä aiemmassa postauksessasi kirjoitit. Ihanaa, että joku ottaa senkin huomioon. *u*

    VastaaPoista
  6. Dashi: Kiitos kovin! :> Miran järkkärillähän nuo kuvat on tosiaan napsaistu. Mainio kapine.

    Wepi: Kiitos kehuista! *3* Koetin vähän jättää takkia väljemmäksi ja samalla yrittää olla tuhoamatta sen istuvuutta ihan täysin.

    VastaaPoista