CosplayGaalan jälkilaineet

Huomasin ilokseni eilen illalla, että CosplayGaalan virallisia videoita alettiin lataamaan YouTubeen. Tänään aamulla pääsin sitten käsiksi meidän esitykseemme ja valmistauduin naamapalmuttamaan oman osuuteni vuoksi. Eikä odotuksiani petetty - tottahan toki sieltä löytyivät nämä perinteiset muutamat mehukkaat ja tiukkaa keskittymistä kuvaavaat ilmeet, jotka revähdyttivät kotiväkeni ja itsenikin varsin tyylikkäästi. Järjestäisiköhän mikään taho ilmeenhallintakursseja? Täällä olisi ainakin yksi varma osallistuja.

Materiaaliin pääsee käsiksi tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=CmIhdFuAM3I

Ilmekritiikki kohdistuu tietenkin vain ja ainoastaan itseeni, mutta lisäksi on kyllä hiukan napistava itsestäni riippumattomille tahoille siitä, että video oli kuvattu ja leikattu hyvin kummallisesti. Joistakin esityksemme kohtauksista ei saa minkään valtakunnan käsitystä - yhdessäkin kohtauksessa kamera on zoomannut minun jalkoihini (toiseen kenkääni on muuten näköjään jäänyt yksi Miran lapuista kiinni, öhöhö) silloin, kun lavalla olisi mahdollisesti jotain edes hitusen verran kiinnostavaa äksöniä. Draaman kaari kärsi myös siitä, että sekä minun että Miran lavalle saapumiset jäivät kokonaan kameran ulkopuolelle, koska kamera oli keskittynyt vain toiseen lavallaolijoista.

Toisaalta on kuitenkin ihan luonnollista, että kuvaajat eivät olleet nähneet esitystä kertaakaan, eivätkä näin ollen pystyneet tietenkään aina suuntaamaan kameroitaan juuri sinne, missä tapahtui. Oli miten oli, nämä hassut kuvakulmat eivät olleet pelkästään meidän esityksemme ongelma - myös muutamassa muussa katsomassani kisavideossa jotkut kohdat jäivät täysin hämäriksi. Ryhmäkisojen kuvaamisessa on varmasti oma haasteensa, kun lavalla on samanaikaisesti useampia henkilöitä, ja pelkkä jatkuva koko lavan kuvaaminen ilman mitään kuvakokojen tai -kulmien vaihtelua voi käydä kuvaajien ammattiylpeyden päälle.

Omaa esiintymistään on yllättävän vaikeaa katsoa jälkeenpäin uudestaan, koska ainakin minä olen kauhean herkkä huomaamaan omat mokani ja kritisoimaan niitäkin eleitä ja ilmeitä, joihin kukaan muu tuskin on edes kiinnittänyt huomiota. Vaikka olen pari kertaa aiemminkin nähnyt videomateriaalia muista kisoista, joissa olen mukana, niin kolmen minuutin mittaisen esityksen katsominen on ihan erilaista kuin nopea klippi lavalla pyörähtämisestä. Oli paljon helpompaa katsoa videota, jossa astelin Animeconin 2009 yksilökisassa lavalle Gabranthina (Final Fantasy XII) - osasyy tähän saattoi tosin löytyä kasvoni ja samalla myös epäeeppiset ilmeeni peittäneestä kypärästä. :D;

Kypärä on näppärä ilmesensori. Kuvaaja Ville Huovila.

Gaalan esitystä oli kyllä mahdottoman hauskaa suunnitella, sillä mahdollisuus taustamusiikkiin ja riittävä lava-aika tarjosivat lähes rajattomat lähtökohdat. Vaikka käsikirjoitus ja ajoitukset olivatkin koko harjoitusajan lähinnä päidemme sisällä, olen sitä mieltä, että tiimityömme toimi koko harjoitusajan oikein hyvin ja melkeinpä saumattomasti. Vaikka kohtasimmekin harjoituksissamme muutaman ylitsepääsemättömän teknisen ongelman (ei - silmät ja kolme neljäsosaa kasvoista peittävä nokka päässä ei ihan oikeasti näe liikkua ja kyllä - puinen proppi hajoaa ihan oikeasti, kun sen heittää kovalle lattialle), niin riittävä harjoittelu takasi sen, että osaisin tarpeen vaatiessa esittää osani esityksestämme vielä tänäkin päivänä.

Kuvaaja Eetu Lampsijärvi (http://www.flickr.com/photos/tulitomaatti). Ei, en tajunnut pyytää Finnairilta palkkiota harjoittamastani piilomainonnasta.

Harjoituksen puute on ehdottomasti idealtaan hyvän esityksen pahin vihollinen. Ihmisen muisti ei ole vedenpitävä, ja kun muistin rajallisuuden yhdistää lavajännitykseen, alkavat itsestäänselviltä tuntuneet ajoitukset helposti heittää ja moni muukin pikkujuttu saattaa unohtua kokonaan. Tämä ongelma ei ole niin suuri silloin, kun esitystä on harjoiteltu niin, että se tulee melkeinpä selkärangasta. Toki inhimillisiä mokia tapahtuu harjoittelusta huolimatta, mutta jos takana on monta harjoituskertaa, ei esimerkiksi jännitys pääse vaikuttamaan suoritukseen niin paljon.

Lisäksi harjoittelu helpottaa improvisointia, sillä asiat etenevät vain harvoin täysin suunnitelmien mukaan. Jos esityksessä on enemmän kuin yksi esiintyjä, on oltava koko ajan tietoinen oman esiintymisensä lisäksi myös toisten suorituksesta. Siihen ei voi tietenkään itse vaikuttaa, mutta hyvällä improvisoinnilla voi paikata tehokkaasti toisten pieniä mokia - meilläkin kävi pieni kämmi esityksen loppuosan ajoituksessa ja tuloksena oli muutama hetki ylimääräistä aikaa. Hyvinhän se lopulta sujui, sillä musiikki ja esityksen kulku olivat kaavoittuneet pieniin päihimme niin hyvin, että liian aikaisesta kaatumisestani huolimatta Mira ei alkanut kiirehtiä omaa osuuttaan, vaan täytti odotusajan hienosti improvisoiden ja siirtyi takaisin kohtaukseen samaan tahtiin ääniraidan kanssa.

Mira takapiruilee. Kuvaaja Eetu Lampsijärvi.

Toisinaan lavalla sattuu myös esiintyjien esiintymisestä riippumattomia yllättäviä tilanteita, joihin ei välttämättä voi varautua etukäteen. Mitä tehdä, jos esimerkiksi puvun osat alkavat irtoilla ja tipahdella lavalle kesken esityksen? Myös meidän esityksessämme kävi pieni kämmi, sillä kuten yllä jo mainitsinkin, niin proppini hajosi kesken kaiken lentäessään lattialle. Tähän olimme onneksi osanneet jo varautua, koska sama tapahtui kenraaliharjoituksissakin. Jos jotain tällaista tapahtuu, niin tärkeintä on vain yrittää olla häiriintymättä ja kiinnittämättä koko juttuun mitään huomiota.

On luultavasti lähes mahdotonta kyetä nousemaan lavalle ilman minkäänasteista jännitystä, mutta lavakammostakin huolimatta esiintymisestä voi oppia nauttimaan. Itse ainakin pidän siitä tunteesta, kun saan nousta lavalle jännittämään. On paljon mukavampi jännittää lavatilannetta noin yleensä kuin stressata siitä, että esityksen treenaaminen on jäänyt puolitiehen.

Tilannekuvat. I'm lovin' 'em. Kuvaaja Eetu Lampsijärvi.