Onko cosplay välineurheilua?

Tällä merkinnällä on melko typerä otsikkovalinta, sillä siihen voi vastata jo ensimmäisessä kappaleessa kieltävästi - ei, eihän cosplayta tosiaankaan voi kutsua välineurheiluksi. Autoja, jääkiekkovarusteita ja golfmailoja voi vertailla muiden harrastajien kanssa, mutta ompelukoneiden vertailu ei liene cosplayereiden keskuudessa kauhaen yleistä. Joka tapauksessa, tehdäkseni pointtini selväksi vertaan tässä merkinnässä cosplayta hevosharrastukseen, josta minulla on vuosien omakohtainen kokemus. Mielestäni nämä kaksi täysin erilaista harrastusta ovat tietyssä mielessä hyvin samanlaisia - muun muassa harrastajatyypit ja harrastajien keskinäinen hierarkia ovat molemmissa piireissä hyvinkin samankaltaisia.

Cosplaysta puuttuu kuitenkin se tyypillisen välineurheilulajin mukanaan tuoma harrastusvälineillä kilpailu ja päteminen. Kenenkään ei ainakaan tarvitse hävetä sitä, jos oma ompelukone ei ole ihan yhtä hieno ja kallis kuin jonkun toisen. Cosplayerin ainoat harrastusvälineet ovat yleensä se ompelukone ja mahdollisesti saumuri (ja tietenkin kasa pensseleitä, sakset, mattoveitsi, kuviosaha, sirkkeli, hitsausvälineet, oma metallinsulattamo ja muut pienet välttämättömyydet, mutta keskityn tässä selonteossa lähinnä ompeluvälineisiin). Koska pukujen teko tapahtuu pääasiassa yksin kotona, ei kukaan tiedä, kenen ompelukoneella puvut ommellaan, onko cosplayerin saumuri mummolta lainattu vai tuliterä tuhannen euron laite vai pysyvätkö hänen pukunsa kasassa ompeleiden sijaan teipillä. Oli ompelukone sitten Bernina tai Singer, niin ei se ketään oikeasti kiinnosta, sillä puvun laatu on harvemmin riippuvainen työskentelyvälineiden hinnasta ja merkistä.

Hevosharrastuksessa asioita arvotetaan usein hiukan eri tavalla. Kaikki tallin tädit ja sedät ovat hyvinkin kiinnostuneita muun muassa siitä, onko hevosesi kallis puoliverinen vai harrasteponi, onko satulasi Wembley vai Lewa, onko jalassasi Mountain Horset vai kumiset ratsastussaappaat ja niin edelleen. Toki aidolla hevosharrastajalla pitää olla allaan kiiltävän hevosen lisäksi myös sitäkin kiiltävämpi citymaasturi, jonka perään on helppo kiinnittää hevosenkuljetusvaunu, joka muistuttaa sisältä neljän hengen hotellihuonetta.


Cosplayharrastuksessa cosplayeria arvostellaan onneksi useimmiten lähinnä puvun - ja turhan usein myös puvun kantajan - ulkonäön perusteella. Ylläolevan alustuksen tarkoitus oli siis korostaa sitä, kuinka hieno asia moisen välineaspektin puuttuminen oikeastaan onkaan. Tässä harrastuksessa ollaan kriittisiä niin itseä kuin toisiakin kohtaan, mutta ainakaan cosplay ei tee eroa varakkaiden ja vähävaraisten harrastajien välille. Ompelukoneen hinta ei ratkaise lopputulosta, ja jokaisella on ainakin teoreettisesti ajateltuna yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä harrastajana. Hevosharrastuksessa tämäkin on toisin - tietenkään kilparatsastuksen huipulle ei päästä pelkillä varusteilla, mutta ammattilaisen valmennus, hyvä kilparatsu ja kisamatkat - puhumattakaan sen hienon kilpahevosen ylläpitoon liittyvistä kustannuksista - vaativat sitä yhtä ja ainoaa, eli rahaa.


***


Noin. Nyt kun mahtipontinen ja yhteiskunnallista epätasa-arvoisuuttakin hiponut johdantoni on puitu läpi, ajattelin vähän pohdiskella saumurien sielunelämää. Seuraavaksi pohdin kolmea tyypillistä saumuriin ja sen hankintaan liittyvää ennakko-oletusta:


1) Saumuri on vaikeakäyttöinen, monimutkainen, eikä sitä opi ikinä langoittamaan
2) Saumurin kanssa kaikki on helpompaa, nopeampaa ja näyttää paremmalta
3) Saumuri maksaa maltaita


Väite 1. Onhan saumurissa enemmän lankoja kuin tavallisessa ompelukoneessa, mutta omasta mielestäni niiden käytön hankaluutta liioitellaan ihan liikaa. Saumurien langoituksen vaikeutta hokevat niin kangaskaupan tädit kuin muutkin ompeluharrastajat, mutta jos minä onnistuin langoittamaan saumurin toisella yrittämällä oikein, pystyy siihen varmasti ihan kuka tahansa muukin. Ohjeiden lukeminen, niiden ymmärtäminen ja käyttäminen lankojen reitityksessä ei oikeasti ole kovinkaan monimutkaista. Kaiken lisäksi saumuria ei edes ole pakko langoittaa joka kerta, kun haluaa vaihtaa langat erivärisiksi - riittää, että katkaisee vanhat langat ja solmii uudet tiukasti kiinni vanhoihin langanpäihin ja huolehtii siitä, että solmut ovat tarpeeksi tiukalla ja mahtuvat kulkemaan saumurin läpi.

Väite 2. Saumurisauma on siisti, sitä ei käy kiistäminen. Nämä kuuluisat sisäsaumat saa heti näyttämään paljon mieltä ylentävämmiltä, kun saumanvaroista ei roiku purkautuvan kankaan rippeitä. Saumuri on siitä mukava laite, että nelilankaisena ja leikkuuterällä varustettuna se ompelee samalla kerralla kankaat kiinni toisiinsa sekä leikkaa ja huolittelee kankaan reunan siistiksi. Saumurisauma tosin kannattaa usein vahvistaa vielä ompelukoneompeleella, mikäli vaatteesta haluaa oikeasti kestävän. Lisäksi saumuri on verraton apu trikoon ja muiden joustavien kankaiden ompelussa. Eli kyllä, saumurin kanssa kaikki on helpompaa ja nopeampaa, mutta. Olen eri mieltä sen henkilön kanssa, joka väittää, että saumurilla kaikki näyttää paremmalta. Pelkällä ompelukoneella saa ihan yhtä hyvää jälkeä, jos vain jaksaa olla huolellinen. Saumuri ei ole mikään laadun tae.

Väite 3. Kyllä, saumuri on melko kallis hankinta. Halvimpien koneiden hinnat lähtevät yleensä kolmestasadasta eurosta ylöspäin, ja tämä voi tosiaan tehdä ainakin opiskelijan budjettiin melkoisen aukon. Mikäli onni on myötä, voi jossain törmätä käytettyihin saumureihin, joiden hinnat ovat luonnollisesti hiukan alempana. Käytetyn saumurin hankinnassa tosin piilee se hankaluus, ettei niiden mukana tule välttämättä käyttö- ja langoitusohjeita. Niille ei myöskään aina tarjota takuuta. Itse ostin oman saumurini, Elna 344:n, vähän käytettynä läheisestä kangaskaupasta. Saumurini oli toiminut vain kaupan mallikoneena, jonka avulla saumuriostajat olivat saaneet kokeilla koneen toimintoja, joten sain sen hiukan tavallista hintaa halvemmalla. Mukana tulivat kuitenkin kaikki herkut - käyttöohjeet, ylimääräiset langat ja muut lisätarvikkeet - sekä kattava takuu. Alkuperäinen, jo kerran alennettu hinta olisi ollut 450 €, mutta loppujen lopuksi koneeni hinnaksi tuli 410 €. Kallis hinta on ihan suhteellinen käsite - kaikki riippuu siitä, kuinka paljon on valmis panostamaan harrastusvälineisiinsä. Itse en maksaisi esimerkiksi lenkkareista viittäkymppiä enempää, mutta tämäkin riippuu ihan näkökulmasta. Saumuri helpottaa työskentelyä kuitenkin sen verran, että enemmän ompelevalle se on oikein hyvä hankinta.


Vaikka saumuri onkin nopea ja näppärä väline tylsään huolitteluvaiheeseen, niin ompelukone on se virallinen ja enemmän käytetty työvälineeni. Ompelukoneeni ei oikeastaan ole virallisesti minun vaan äitini, mutta koska hän ei ole sillä vuosiin ommellut muuta kuin housunlahkeiden käännöksiä (ja nykyään minä saan ommella nekin, hmhmhm), pidän konetta adoptoituna lapsenani. Alun perin kyseinen Pfaff -merkkinen kapine on peräisin ompelijattarena työskenneeltä mummoltani.

Kone on hyvin raskastekoinen, mutta erittäin varma ja tekee laadukasta jälkeä vielä neljänkymmenen käyttövuodenkin jälkeen. Se on ilmeisesti alun perin suunniteltu ammattilaiskäyttöön. Kyseinen masiina on melkoinen aarre, jota yritän vaalia säännöllisellä öljyämisellä ja puhdistuksella niin pitkään kuin vain mahdollista. Olen ommellut kansalaisopiston vaatteidentekokurssilla kansalaisopiston digitaalisilla muovikoneilla, mutta en yhtään pidä niistä - mielestäni koneessa pitää olla volyymia ja sen pitää jaksaa nikottelematta kaksitoista kangaskerrosta. :D; Peukuttelen siis kovasti sille, että oma ompelukoneeni kestäisi vielä toiset 40 vuotta, sillä en ole yhtään sinut näiden nykyisten rimpulakoneiden kanssa.





Tässä nämä kaunokaiset sitten ovat - Pfaff vasemmalla ja Elna oikealla. Koetan pitää ompelutilani siistinä, mutta jokaisen ompelukerran jälkeen se suistuu enemmän tai vähemmän luovaan kaaokseen. Näin sivumennen sanoen, vasemmalla näette vilauksen Nevirilin (Simoun) takin hihasta. Ratkoin takin viime viikolla auki ja nyt pitäisi uusia se kesään mennessä.

***

Kiitos, kuittaus.