Nopeaakin nopeampi miekkakatsaus

Miekkahan se siinä. Kahvasta uupuu vielä päällyste.

Vannoin joskus Desuconin jälkeen tekeväni Painen miekan valmiiksi Traconiin mennessä, mutta ensimmäiset kaksi viikkoa menivät aika lailla tekemättä mitään asian eteen ja vasta tässä viime viikonloppuna sitten havahduin huomaamaan, että oho - pienet menninkäiset eivät tällä kertaa olleetkaan pelastamassa nahkaani. Miekka ei sinänsä olisi ollut edes pakollinen lisä pukuuni, mutta kerta ryhmäläisilläni on mukanaan propit yhtä lailla, niin en halunnut rikkoa harmonista kokonaisuutta,.Vaikkakin tulen kiroamaan matkatavaroiden paljoutta tänä perjantaina, kun koetan raahata kaksi pukua ja propin Tampereelle (Omenahotelli II, anyone? :D), niin onhan se vaivan arvoista.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa hienoakin hienompi ja pitkääkin pidempi merkintä siitä, mitä kaikkea jännittävää miekkani pitää sisällään, mutta Blogger riisti minulta tämänkin ilon hidastelemalla kuvanlisäyksen kanssa. Oi voi. Joka tapauksessa, kyseinen miekka on ehdottomasti halvin proppini tähän asti (kustannukset nolla euroa, kiitos autotallirojusta!) ja kaiken lisäksi se on kevyt verrattuna edellisiin, puisiin ja pleksisiin miekkoihini. Katsotaan, josko aamulla ehtisin vielä päivitellä ennen junaan hyppäämistä, mutta mitä luultavimmin saatte naureskella spurgu-miekkani sisälmyksille vasta ensi viikon puolella.

Ps. Tulin siihen tulokseen, etten enää ikinä lähde kahden päivän coniin kahdella puvulla, ellen a) tule yöksi kotiin tai b) käytä kahta pukua, jotka vievät vain vähän tilaa ja joissa ei ole isoja proppeja. On meinaan hermojaraastavaa yrittää mahduttaa kaikki tarpeellinen matkatavaroihinsa. Voikin olla, että jätän Ionin sauvan suosiolla kotiin ja raahaan sen vasta kolmen viikon päässä häämöttävään photoshoottiin.

Tyylikkäästi myöhässä

Tiedän, että olen vähän myöhässä tämän Desucon-raporttini kanssa, ja mitäpä uutta tämä merkintä muutenkaan enää tarjoaisi, kerta mm. Wepi, Elzy (aw man, en vieläkään opi kutsumaan sinua bloggaajanimelläsi!) ja Ilona ovat puineet asiat aika tehokkaasti läpi. Kaiken lisäksi tapahtumassa tuli pyörittyä joko edellämainittujen kanssa tai sitten samoissa ohjelmissa kuin kyseiset henkilöt, joten niin, no, näkemysten samankaltaisuus on lähes väistämätöntä. Kirjoitanpa silti, öhö.

Lauantaipäiväni meni siis Eurocosplayn puitteissa, ja vielä kerran on ihasteltava show'n hienoa toteutusta, vaikkakin valojen ja äänien kanssa oli ilmeisesti ongelmia. Verrataanpa kuitenkin puitteita muihin Suomen cosplaykisoihin, niin kyllä Sibeliustalon pääsali vie pisteet kotiin - vaikka valot eivät ihan kohdallaan olisikaan, niin kyllä niiden käyttö nostaa tunnelman heti toiseen potenssiin. Eurocosplayerit kehuinkin jo aiemmassa merkinnässäni, mutta ilokseni huomasin, että myös cosplaynäytöksessä oli hienoja esityksiä ja pukuja. Esiintymiskulttuuri on selkeästi harpponut vuoden aikana eteenpäin, mikä on erittäin ilahduttavaa.

Palautetilaisuuteen osallistui vain yksi kisaaja, mutta mikäli joku kaipaa palautetta puvustaan ja esityksestään, niin minulta (Anikissa Scarface) ja Lirlykseltä (Anikissa Lirlys) ja varmasti myös muilta tuomareilta (Elffi ja wiid) voi sitä näin jälkikäteenkin vielä kysellä.

Lauantaista leijonanosa meni tosiaan tuomaroinnin merkeissä, ja koska jännitin pestiäni aikamoisesti, en oikein osannut ennen homman alkamista etsiä itselleni ohjelmanumeroita katsottaviksi. Lisäksi tapahtumissa tulee aina törmättyä tuttuihin ihmisiin, joiden kanssa jään mieluusti juttelemaan, mikä taas aiheuttaa osaltaan sen, etten ehdi / malta lähteä himottaviin ohjelmanumeroihin. Oli hirmu miellyttävää tavata muun muassa muita blogisteja ja vaihtaa pari sanaa sellaisten cosplayereiden kanssa, joiden pukuja on ihastellut usein, mutta joiden kanssa ei ole koskaan vain tullut aloittaneeksi keskustelua.

Harmaa sää on... no, harmaa. Nora kuvasi.

Lauantain pukuvalintani osoittautui ennustusteni mukaisesti jo ensimmäisen tunnin aikana ihan kaameaksi - puvun lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen, mutta sen käyttömukavuus lähenteli nollaa. Vaikkakin suuri osa ihostani oli paljaana, oli etenkin puvun yläosa todella hiostava ja epämukava. Sain jatkuvasti olla nostelemassa rintsikoitani puvun alla (kiinnostava fakta, eikö) ja tarkistamassa, että yläosa ei nouse liikaa tai mene ikävälle taitteelle. Itse asiassa green roomissa pyörähtäessäni kyseisen yläosan kiinnitys petti yllättäen kun olin kaivelemassa laukkujani... Oh well, toivottavasti kovin moni huoneessa ollut ei saanut traumoja. :D;

Piilolinsseistä luovuin joskus kisan jälkeen (yhdeksän käyttötuntia alkoi jo tuntua silmissä), mikä hiukan harmittaa, sillä muutama ihminen napsi kuvia vielä senkin jälkeen ja ou mai gaad onhan se nyt ihan kamalaa olla sinisilmäinen Paine. Kaikesta hikoilusta huolimatta muutama asia kuitenkin onnistui! Käytin kaksi päivää putkeen korkokenkiä, enkä kärsinyt myöhemmin ainoastakaan rakosta tai jumalattomasta särystä niin kuin viime vuonna! Ilmeisesti keväinen korkokengillä kävelyn harjoittelu oikeasti auttoi. Lisäksi ryhmäni oli uskomattoman ihana - valitettavasti en vain ole löytänyt toistaiseksi kolmikostamme yhtään onnistunutta otosta. :<

Neviril x Aaeru. Fictionary Aaeruna, Wepi kuvasi.

Sunnuntaina vaihdoin puvukseni sitten Simounin Nevirilin, josta olin tosiaan uusinut melkein kaiken mahdollisen. Peruukkiin en tosin vieläkään ollut tyytyväinen, sillä kärsivällisyyteni loppui sen kanssa kesken. Suuri ja eeppiseksi tarkoitettu Simoun-ryhmämme kutistui lopulta kolmeen henkeen, mikä oli tosin suuri saavutus sekin. Ryhmään löysivät tiensä lopulta Fictionary Aaeruna, Bitte Guragiefinä ja allekirjoittanut. Olin muuten hyvin, hyvin hämmentynyt/iloinen nähdessäni lauantainakin paikan päällä yhtä lailla kolme Simounia. :O Melkoinen määrä. Huin Aaeru oli kaunis kuten ennenkin mutta lisäksi bongasin kauempaa yhden Neviril & Aaeru -parin.
Näin ollen Desucon oli omalta osaltani oikein onnistunut kokemus. Parasta antia Desussa oli näin cosplayerin näkökulmasta ehdottomasti Eurocosplay ja cosplaynäytös, jonka taso oli luonnollisesti vaihteleva, mutta etenkin Soul Calibur -ryhmälle on annettava isot kehut. Ainoa, mikä viikonlopussa harmitti, oli muutaman kiinnostavan ohjelmanumeron missaaminen, mutta siitä ei voi taaskaan syyttää kuin itseään - tuomarointi söi muutaman kiinnostuksenkohteen ja sunnuntaina aika meni kaverin ryhmää kuvatessa ja omaa ryhmää odotellessa.

Traconiin ei ole minulta tulossa mitään uutta, mikä on tavallaan helpotus. Lauantaina käytän Painea uudestaan (tulen varmasti katumaan pukuvalintaani, mikäli päivä on lämmin, mutta en vain voi olla kieltäytymättä, kiitos upean ryhmäni!) ja sunnuntaina ryhmityn Tales of the Abyss-porukkaan helmikuussa debytoineen Ionin puvulla. Mitään uutta ei ole vielä toistaiseksi työn alla, vaikka paljon ideoita ja haaveita kyllä olisikin. Ehkä ihan hyvä idea ladata hiukan akkujaan ja viettää oikeaa kesälomaa. Tekee hyvää tuulettaa ajatuksia hetkeksi pukujutuista, vaikka luultavasti kaavapaperini ja kangaspinoni piirittävät ja pakottavat minut antautumaan viimeistään ensi viikolla.

"Ootko sä mies vai nainen?"

Desuconin ensimmäisen päivän paras kommentti: "Kaverin kanssa tässä just arvuuteltiin, että ootko sä mies vai nainen?"
... Nii-in. En osaa vieläkään sanoa, olenko loukkaantunut, huvittunut vai otettu tuosta kommentista. :D (Päälläni oli siis kyseisellä hetkellä Final Fantasy X-2:n Paine, joka ainakin omasta mielestäni on pienestä äijämäisestä asenteestaan huolimatta ihan selkeästi tunnistettavissa naiseksi... Mutta ilmeisesti minä en ollut.)

No mutta. Tämänpäiväinen Eurocosplaykarsinta oli eeppinen ja erittäin, erittäin tiukka. Toimin siis tuomaristossa Lirlyksen, Elffin ja wiidin kanssa ja voin sanoa, että muutaman hetken hikoilimme pistelaskennan kanssa ja jännitimme itsekin ihan mahdottomasti. Kärkikolmikon ulkopuolelle jäi täpärästi toinen toistaan upempia asuja.
Paljon onnea voittajalle, sijoittuneille ja kiitos muille osallistujille siitä, että teitte show'sta show'n!

Itse selvisin oman pukuni kanssa melkeinpä kunnialla, mikä oli suuri ihme - mitä nyt tekonahka teki olon järjettömän tukalaksi ja piilolinssit alkoivat kihnuttaa silmissä yhdeksännen käyttötunnin jälkeen. Puku toimi siis kaikenkaikkiaan hämmentävän hyvin - mitä nyt muutamaa pientä yksityiskohtaa on hiottava siihen mennessä, kun käytän ko. pukua uudestaan Traconissa.

Pidempään merkintään en pysty, sillä unentarve on ihan liian suuri. Ensi viikon puolella sitten luvassa syvällinen analyysi kuvien kera.

Cosplaykisat Suomessa, osa 2/2

Edellisessä osassa valitin kisojen kategorioista ja niiden mielivaltaisuudesta, ja kisaspekulaatiomerkintäni toisessa osassa kohdistan huomioni kisojen tuomarointiin. Minulla ei ole kovin laajaa tuomarointikokemusta enkä myöskään ole kysellyt kokeneemmiltani heidän mielipiteitään tuomarointisysteemeistä tai niiden ongelmista, joten jos asia on jollekulle vielä epäselvää, niin muistutettakoon, että minun blogini = minun mielipiteeni.

Tuomarointi

Tuomaristo sanoo mör.

Luultavasti jokainen on joskus törmännyt siihen cosplaykisojen lieveilmiöön, jossa kisojen voittajien valinnan jälkeen katsojien ja/tai kisaajien joukosta nousee aina muutamia soraääniä, joiden mielestä väärät ihmiset palkittiin tai joiden mielestä tuomarit palkitsivat vain kavereitaan. Minä uskon tuomareiden osaamiseen ja objektiivisuuteen, mutta samalla myös kannatan sitä, että samat ihmiset eivät kisasta toiseen istu tuomariaitiossa vaan mahdollisuus annetaan myös uusille harrastajille. Tämä siksi, koska tuomareilla, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan entuudestaan ja jotka eivät turhan leipääntyneitä tuomarointipuuhiin varmistetaan se, että jokainen kisaaja on keskenään tasavertaisessa asemassa - ja se, että voittajan ratkaisee oikeasti puku eikä pukuilija.


Vaikka kisaajien arvioinnissa kuinka pyrittäisiin puolueettomuuteen, niin voin vannoa, että kaikki tuomarit miettivät ainakin joskus päänsä sisällä että "kappas, tossa on taas toi Ursula, jonka puvut on aina niin hienoja, ja sama linja jatkuu tänäänkin". Jos Ursulalla on takanaan pitkä kisahistoria, voi se antaa hänelle tietynlaista henkistä etumatkaa kokemattomampiin kisaajiin, joiden edellisistä puvuista tuomareilla ei ole välttämättä minkäänlaista mielikuvaa. Ts. nyypän saattaa olla vaikeampaa erottua pukunsa kanssa kuin veteraaniharrastajan.

Olen muuten hyvin iloinen siitä, että suurimmassa osassa Suomen kisoja on nykyään käytössä menettelytapa, jossa tuomarit saavat arvostella kisaajien puvut ennen kisaa. Kun itse olin ensi kertaa tuomaroimassa Tampere Kuplii 2009:n aikoihin, ei kyseinen tapa ollut vielä vakiintunut. Muistan varsin hyvin, kuinka hankalaa oli saada esiintymisvuorossa olevan cosplayerin puvusta ja lavaesiintymisestä käsitys siinä viidessä sekunnissa, jonka kisaaja lavalla vietti. Katsot kisaajaan, minkä jälkeen katsot reffukuvaa ja kun yrität tarkistaa, kuinka paljon näiden kahden välillä on toivottuja yhtäläisyyksiä, on kisaaja jo kadonnut katsomoon. "Oho."

Etukäteisarviointi myös helpottaa lavaesiintymisen arviointia. Jos puvun arvostelu on jo tehty, voi kisaajan lavakäynnin aikana keskittyä juuri siihen, mitä tämä lavalla ollessaan tekee.
Toisaalta tämä tuomarointimenetelmä johtaa siihen, että yleisö ja tuomarit näkevät puvut eri tavalla, minkä takia tuomareiden palkitsemisperusteet voivat yleisöstä joskus tuntua hiukan kaukaisilta. Yleisö näkee puvut monen (kymmenen) metrin päästä, kun taas tuomaristo pääsee lähes kosketusetäisyydelle. Yleisöstä käsin ei näe repsottavia langanpätkiä, kurttuisia saumoja eikä peruukkiverkkoa. Eikä myöskään henkeäsalpaavia kirjontoja, ei nerokasta propinmaalausteknikkaa, ei piilolinssejä eikä lähdesarjan hengen mukaista materiaalivalintaa.

Lavaesiintymisen arviointi

Aluksi sanottakoon vielä kerran, että tykästyin kovasti CosplayGaalan yksilökisaformaattiin (joka on käytössä myös Eurocosplay -kisassa), jossa jokaisella yksilökisaajalla on mahdollisuus toimittaa järjestäjille ääniraita esitystään varten. Catwalk-tyyppinen kisa ilman taustamusiikkia tai koko kisan ajan soivalla taustajumputuksella sopii tietenkin isoille tapahtumille, joissa osallistujia on kymmeniä eikä jokaiselle voi millään antaa kolmea minuuttia lava-aikaa. Itse katson kuitenkin paljon mielummin kahtakymmentä mietittyä pikkuesitystä kuin kuuttakymmentä kisaajaa, joille annetaan ehkä viisitoista sekuntia aikaa juosta lavalle ja pois. Gaalassa oli oikeasti showmeininkiä, ja sarjan hengessä tehty taustaraita sai vaatimattomankin puvun loistamaan. Showmeininki on sitä, mitä minä peräänkuulutan ikuisesti, amen! Kisoja katsotaan ehkä ennen kaikkea pukujen takia, mutta jokainen kaipaa joskus enemmän tai vähemmän suuria tunteita, draamaa, eläytymistä ja orkestraalista jylyä. Loppujen lopuksi kisoissa pyörii melko lailla samoja pukuja ja pukuilijoita, joten systeemin mielenkiinnon säilymisen vuoksi pieni teatraalisuus ei olisi yhtään pahaksi.

Mutta miten oikein arvioida lavaesiintymistä? Mukaansatempaavuus, ymmärrettävyys, näyttävyys, kiinnostavuus ja hahmouskollisuus ovat peruselementtejä, joiden varaan hyvä cosplayesitys rakentuu. On tosin hyvin vaikeaa asettaa vastakkain kaksi täysin erilaista hahmoa - jos hahmo on nyrjähtänyt sekopää, saa tästä luultavasti kiinnostavamman esityksen kuin hahmosta, joka ei oikeasti tee lähdesarjassaan mitään muuta kuin pönötä ":" -ilme naamallaan. Kajahtaneen dillehahmon riehumista on luultavasti viihdyttävämpää katsella kuin yhden ilmeen miehen, noh, yksi-ilmeisyyttä, vaikka hahmouskollisuus-kriteeri molempien kohdalla täyttyisi.

Sitten tulee vastaan myös se, että etenkin esityspainotteisissa kisoissa tuomareilla olisi kisaajien tasapuolisuuden nimissä oltava kisaajien hahmoista ja näiden luonteesta jonkinlainen käsitys. Kukaan ei tietenkään voi tuntea jokaista mahdollista animea, mangaa tai peliä, mutta tässä vaiheessa voidaan laulaa äänekäs halleluja hakukoneille. Tuomarit saavat (yleensä) hahmolistat nähtäväkseen noin viikkoa kahta ennen kisaa, ja minusta olisikin ihan hyvä, jos tuomareita kannustettaisiin hahmoihin perehtymiseen (= googlettamiseen). Jokaisen hahmon jokaista luonteenpiirrettä ei tarvitse eikä voikaan opetella ulkoa, mutta jonkinlainen käsitys lähdesarjan teemasta tai hahmon perusluonteesta ei ikinä ole haitaksi!
___

Koska alalta puuttuvat yhtenäiset arvostelukriteerit, on tuomaroinnin johdonmukaisuus loppujen lopuksi kulloisenkin tuomariston käsissä. Tuomarointikokemuksesta, hahmotuntemuksesta ja ompelutekniikkatuntemuksesta huolimatta tuomaritkin ovat loppujen lopuksi ihmisiä, ja ihmiset tekevät virheitä. Jonkun kisaajan olemassaolo voi unohtua, arviointikyky saattaa hämärtyä lempihahmon tai parhaan kaverin astuessa lavalle, muisti voi pätkiä tai muistiinpanojen päälle voi tippua majoneesia.

Ei, tuomarointi ei ole helppoa.

n+1 rautaa tulessa

Ohops, viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo yli kuukausi. Monet asiat ovat vain ajaneet tämänhetkisessä tärkeysjärjestyksessäni dataamisen ohi - pääsykokeisiin lukeminen on näistä syistä ehkä kaikkein suurin. Lisäksi olen ollut kuluneen kuukauden aikana suhteellisen paljon poissa tietoliikennevirtojen ääreltä - viikon vietin Skotlannissa ja lähes toisen mokoman mummolassa. Viime viikkojen aikana olen myöskin viettänyt iltaisin enemmän aikaa television kuin tietokoneen ääressä syystä että jääkiekko. 0:)

Mutta! En ole suinkaan hylännyt cosplayta tänä hektisenä ajanjaksona. Päätin uusia viimekesäisen Neviril -pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta kokonaan. Olen saanut tehtyä siihen jo uudet sukat ja uuden mekon, ja nyt ompelenkin täyttä häkää uutta takkia. Vanhassa puvussa oli muutama asia vähän pielessä, ja jotkut vuodentakaisista ompeluratkaisuistani hämmensivät minua ihan liikaa, että olisin voinut vain antaa puvun olla siinä tilassa. (Miksiköhän olen ommellut violettia kangasta oranssilla langalla?)

Olen myös tässä kuukauden kuluessa kesyttänyt myös Painen puvun yläosan. Kyseinen vaatekappale vaati 2,5 cm x 2,5 cm -kokoisia softisneliöitä 138 kappaletta. Jokainen näistä oli kiinnitettävä haaraniitillä yläosaan yksitellen ja koska haaraniitissä ei ollut voimaa läpäistä tekonahkaa, oli vaatekappale tuikittava ensin ratkojalla täyteen pieniä aukkoja. Mutta nyt se on sitten valmis! Täysin varma en vieläkään ole siitä, kuinka se tulee pysymään päälläni, mutta mitä luultavimmin olen tunnin päästä Desuconiin saavuttuani jo niin hikinen, että tekonahka liimautuu ihooni ihan vaivattomasti. ":D"

Eilen sitten askartelin Painen vyön pääkallosoljen askartelumassasta. Koska lähdekuvista ei kauheasti ollut apua kuvien koon takia, kaivoi pieni perfektionisti tietenkin anatomiakirjan avukseen ja muotoili soljen muistuttamaan jollain tasolla oikeaa ihmiskalloa. On se tarkkaa! Näin sivuhuomiona mainittakoon, että olen aina ollut järjettömän huono piirtämään pääkalloja ja etenkin hampaita, eikä niiden muotoileminen osoittautunut yhtään helpommaksi tehtäväksi. Lopputuloksesta tuli pienen väännön jälkeen kuitenkin ihan kelvollinen.

Tämänhetkinen tilanteeni näyttää cosplayn osalta siis oikein hyvältä, ja molemmat puvut valmistuvatkin näillä näkymin ajallaan. Paine tarvitsee enää vyönsä, kaulakorunsa ja kengänpäälliset eikä Nevirilistäkään enää puutu muuta kuin takin hiha, takkiin kiinnitettävät vihreät kivet ja uusi, entistä muhkeampi peruukki.

Tilannekatsaus a.k.a. elonmerkkimerkintä oli sitten tässä. Valittelen kuvien puutetta, mutta kamerani sijaitsee väliaikaisesti eri koordinaateilla kuin minä. Ensi päivityskerralla onkin tiedossa jälleen sitä kivaa diipadaapaa cosplaykisoista.

Cosplaykilpailut Suomessa, osa 1/2

Olen tässä jo jonkin aikaa pohdiskellut Suomen cosplaykisojen tämänhetkistä tilannetta ja sitä, mitä omasta mielestäni koko kisaskene oikein kaipaa. Näinpä päätin kirjoittaa aiheesta blogiini kaksiosaisen merkinnän, jonka ensimmäinen osa käsittelee Suomen cosplaykisojen tämän hetkistä tilannetta, kisojen sijoitusmenetelmiä ja kisakategorioita.

Kansainvälisiä tuulia

Tällä hetkellä Suomen cosplaykansa valmistautuu Eurocosplay-karsintoihin. Epätietoisille tiedoksi, Eurocosplay-karsinnat järjestetään Desuconissa ja kyseisen kisan voittaja pääsee edustamaan Suomea lokakuussa Lontoossa järjestettävään Eurocosplayn finaaliin. Eli tavallaan kyseisessä kisassa on kyse cosplayn EM-karsinnoista. Minusta on mahtavaa, että kunnianhimoiset ja taitavat pukuilijat ovat saaneet viimein mahdollisuuden osallistua kisoihin, joiden voitto johdattelee kansainvälisille kisa-areenoille. Eurocosplay järjestetään tänä vuonna tosiaan ensimmäistä kertaa ja ainakin minä odotan innolla pääseväni näkemään kaikki kisaan osallistuvat, toinen toistaan eeppisemmät viritelmät.

Eurocosplayn lisäksi Suomessa on järjestetty jo kahdesti World Cosplay Summit -karsinnat, eli kahden hengen tiimeille tarkoitettu cosplaykilpailu, jossa valitaan Suomen edustajat Japanissa järjestettävään finaaliin.

Olen hyvin mielissäni suomalaisen cosplayn kansainvälistymiseen tarjotuista mahdollisuuksista. On kuitenkin ihan normaalia, että suurin osa cosplaykisaajista ei halua, viitsi, uskalla tai koe olevansa tarpeeksi hyvä lähtekseen kilvoittelemaan kumpiinkaan karsintoihin, vaan he keskittyvät lähinnä näihin "tavallisiin" kisoihin. Tästä pääsemmekin ovelasti tämän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli Suomen muihin cosplaykisoihin.

Kolme parasta, kunniamaininta vai päänsilitys?

Toistan vielä, että näiden kansainvälisten karsintojen saaminen Suomeen on todella hienoa ja skeneä edistävää toimintaa, mutta jostain syystä samaa kipinää ei ole saatu mukaan muihin cosplaykisoihin. Suomen cosplaykisoja vaivaakin yhä yleinen kunnianhimottomuus.

Tämä kunnianhimottomuus ilmenee etenkin kisojen palkitsemisperiaatteissa, jota tarkastelen viime vuonna käytyjen cosplaykisojen kautta. Tampere Kupliissa tuomaristo valitsi kisaajista 10 finalistia, joista yleisö päätti internetäänestyksellä voittajat. Mangapäivillä kisaformaatti oli sama kuin Tampere Kupliissa. Kirjamessuilla WCS-karsintojen ohessa järjestettävä cosplay show'n osanottajia palkittiin kunniamaininnoilla, ja lähes samalla tavalla toimittiin myös Kitaconissa. Animeconissa kolmen kärkeä ei laitettu keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Traconissa kolme parasta jokaisesta kategoriasta valittiin yleisöäänestyksellä ja tuomariston harteille jäi kunniamainintojen jakaminen.

Yleisöäänestyksestä sen verran, että ei siinä ole sinänsä muuta vikaa kuin se, että äänet annetaan valitettavan usein kavereille, hoteille pukuilijoille, suosituille hahmoille tai söpöille maskoteille. Ei, minä en vähättele ketään, joka on saanut puvustaan palkinnon yleisöäänestyksen perusteella, sillä palkinnot ovat varmasti ihan ansaittuja ja totta kai on periaatteessa demokraattisempaa antaa parinsadan hengen yleisön valita voittajat kuin antaa päätösvalta viiden hengen tuomaristolle. Kyseenalaistan kuitenkin lopputuloksen puolueettomuuden juuri tähän kaveriaspektiin ja suosittuihin hahmoihin vedoten.

Viime vuoden kisoista on kuitenkin mainittava positiivisessa valossa CosplayGaala ja Bakacon, jotka tekivät hienon poikkeuksen sääntöön. Rahapalkinnot, voittajien sijoittaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen ja CosplayGaalan yksilökisaajien lavaesiintymiseen kannustava järjestelmä ovat juuri sitä, mitä minä Suomen kisoilta kaipaan.

Olen muutaman kerran ollut tuomaroimassa ja tiedän kokemuksesta, että voittajien valinta ei aina ole helppoa edes Tampere Kupliin 10 parasta -menetelmällä. Kolme täysin erilaista, mutta kuitenkin yhtä lailla taidokkaasti toteutettua pukua kun pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin tulee varmasti hiki. Kumpi painaakaan vaa'assa enemmän; sirkusteltta, jossa juuri ja juuri pääsee kävelemään lavalle ja takaisin, vai sittenkin vähän vähemmän näyttävä puku yhdistettynä vetävään lavashow'hun?

Olen silti sitä mieltä, että pelkkä kunniamainintojen jakaminen tai kolmen parhaan valinta ei-paremmuusjärjestyksessä on ihan kiva idea, mutta tämä järjestely ei palvele cosplayereita, jotka kisaavat vakavissaan. Liian kilpailuhenkisen kilpailun pelätään karkoittavan aloittelevia cosplayereita kilpailuista kokonaan ja aiheuttavan pahaa mieltä sekä draamaa, mutta vakavissaan voi kisata ilman pingottamista ja hauskanpitoa unohtamatta. Kerta Suomessa on jo pari perinteisesti rentoa kisatapahtumaa - Tampere Kuplii ja Kirjamessujen cosplay-show - niin mikseivät muut kisat voisi selkeästi olla kisoja? Tai vaihtoehtoisesti, miksi kisoissa ei voisi olla enemmän kategorioita, jotka palvelisivat kaikkia cosplayereita, niin kilpailuhenkisiä kuin hauskanpitäjiäkin?

Kategoriat

Vaikka nykyään monissa kisoissa aloittelijat ja kokeneet onkin luokiteltu omiin kategorioihinsa, on jako ja kategorioiden välinen tasohyppäys usein melko raju. Animecon 2009:n kisassa kokeneiden sarjaan laskettiin muistaakseni jo sellainen henkilö, joka oli tehnyt vähintään kolme cosplayasua tai vaihtoehtoisesti saanut vaatetusalan koulutuksen. Toisin sanoen, tässä kategoriassa melkein-aloittelijat joutuvat samalle viivalle jo vuosia kisanneiden ja harrastaneiden kanssa. Ei siis ehkä ihan kaikkein paras jaottelutapa. En kiellä sitä, etteikö cosplaypiireistäkin löytyisi luonnonlahjakkuuksia, joiden ensimmäisetkin puvut vetävät vertoja monta vuotta harrasteneille, mutta suurin osa pukuilijoista aloittaa lähes nollasta. Niin tein minäkin.

Jenkkilän cosplaykisoissa kisaajat luokitellaan hiukan eri kriteerein - toisaalta kisaajiakin on siellä paljon enemmän kuin Suomessa. Joka tapauksessa, näissä tasokategorioissa on yleensä mielestäni ihan toimivat kriteerit. Seuraavassa suora cosplaykisan kategorioita käsittelevä lainaus yhdysvaltalaisen Otakonin sivuilta:

"Youth — individual or group consisting primarily of children 13 years of age and under, as well as their parents, guardian, or other individuals deemed appropriate by the Masquerade Coordinator
Novice — contestants who have won zero or one major cosplay award at any convention
Journeyman — contestants who have won two, but less than five major cosplay awards at any convention
Craftsman — contestants who have won five or more major cosplay awards at any convention"

Nuorisokategoria ei välttämättä keräisi Suomessa kovin suurta osanottoa, mutta "novice", "journeyman" ja "craftsman" eli aloittelijat, semi-kokeneet ja kokeneet kuulostaa hyvältä jaottelulta, joka voisi yhtä lailla toimia Suomessakin. Kolme kategoriaa tarkoittaa tietenkin enemmän työtä tuomaristolle sekä järjestäjille ja ennen kaikkea kolmea palkittavaa lisää. Muistaakseni juuri näihin perusteisiin vedoten kolmea kategoriaa ei ole suurimmassa osassa kisoja suostuttu järjestämään harrastajien pyynnöistä huolimatta. Väitän kuitenkin yhä, että kolmikategorinen kisa antaisi enemmän mahdollisuuksia journeyman-cosplayereille.

Lisäksi ainakin joskus ennen muinoin kuului itkua siitä, kuinka ne samat kokeneet cosplayerit pokkasivat aina kaikki palkinnot eikä uusilla harrastajilla ollut mahdollisuuksia mahtua kapeaan kärkeen. Suomessa - ja ylipäätään cosplaypiireissä maasta riippumatta - ollaan näköjään ilmeisen kaunaisia ja katkeria ja toisten menestyminen on ihan kamalaa. Yleinen asenne näyttää vieläkin olevan ainakin osittain se, että jos olet "liian hyvä", niin et saa enää kisata, vaan sinun on uhrauduttava ja annettava näin muille mahdollisuuksia voittaa. Tämä on mielestäni aivan absurdi ajatus, sillä hyviä ja menestyneitä cosplayereita ei saisi rankaista siitä, että he osaavat asiansa. Tämä ongelma voisi tosiaan helpottua sillä, jos Jenkkilän mallia matkien tietyn verran sijoituksia keränneille kisaajille olisi oma luokkansa - tällöin heidänkin olisi helpompaa lähteä kisaamaan, kun vastassa olisi suurin piirtein samantasoisia pukuilijoita. Eurocosplay ja WCS tarjoaa toki Suomen huipuille mahdollisuuden kilvoitella toisiaan vastaan, mutta moni tahtoisi varmasti kisata useamminkin - ja olla kuulematta sitä iänikuista "mää, toi voittaa aina" -napinaa.

Minusta olisi hyvä, jos Suomen kisoissa kategorisointia ja tapahtumien kisaformaatteja mietittäisiin uudelleen. On ihan okei, jos joku tapahtuma haluaa pitää kisansa omanlaisenaan (esim. Tampere Kuplii) ja palkita kisaajat pelkillä kunniamaininnoilla, mutta tämänhetkinen tasa-arvotrendi sorsii niitä, jotka haluavat kisata vakavammalla mielellä. Jokaista lavalle tahtovaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa - ei pelkästään pelkkää lavakokemusta haluavia aloittelijoita, vaan myös niitä, jotka haluavat oikeasti sijoittua ja niitä kisalavojen konkareita, joiden osallistuminen tavallisiin cosplaykisoihin yritetään sosiaalisen paineen avulla estää. On myös ihan okei, jos Suomessa on kaikille avoimia yksikategorisia kisoja, mutta itse pidän kolmea kategoriaa kokeilemisen arvoisena ideana.

Paineita Painesta

Tämän merkinnän otsikko on muuten ehkä kuivin keksimäni sanaleikki pitkään aikaan, eheh. Nauttikaapa saavutuksestani. No joo, joka tapauksessa - olin tässä pääsiäisen tienoilla estynyt käyttämään tietokonetta, minkä tähden estyin bloggaamasta, vaikka mieli olisi tehnyt. Tälläkin hetkellä kone, jota normaalisti käytän, majailee huollossa tiedostoineen kaikkineen, joten povaamaani photoshoot-entryä ei ole tulossa. En tosin muutenkaan ajatellut postata samoja kuvia uudestaan, kerta Elzykin sen jo kertaalleen teki. :D;
Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa parista hiukan yleisemmästä cosplayskeneen liittyvästä aiheesta, mutta koska ajatukseni vaativat vielä hiukan hiomista ja läpikäymistä ennen kuin kasaan ne julkaistavaan muotoon, tuli tästä merkinnästä puhdas wip-merkintä.

Olen kärsinyt hienoisesta pukujen tekoa koskevasta motivaation puutteesta yo-kirjoitusten jälkeen. Tänään kuitenkin jokin maaginen voima otti minut haltuunsa ja sain inspiraationpuuskan, joka johdatti minut keskeneräisten pukujeni pariin. Tällä hetkellä minulla ei tosin ole kesken muuta kuin Desuconin lauantaipäivänä ensiesiintymisensä tekevä Paine. Desuconin sunnuntaina puen ylleni jälleen vanhan Neviril-pukuni, jota tosin on vielä korjailtava ennen kesää. Työtä ei siis ihan hirveästi ole, mutta toisaalta, onhan tässä kaikkea muutakin keskittymistä vaativaa - hmmpääsykokeethmmm.

Koska minulta puuttuvat yhä muutamat tärkeät materiaalit kuten soljet, päätin aloittaa siitä osasta, jonka valmistamista varten minulla on kaikki tarvittava jo hankittuna. Näinpä tieni vei Painen yläosan pariin.

Kiitos tästä, Square.

Kuten kuvasta näkyy, ei Painen asukokonaisuuden yläosa ole ihan käytännöllisimmästä päästä. Ensinnäkin, miten ihmeessä tuo paidan virkaa toimittava nahanpalanen voi ylipäätään pysyä päällä, kerta se lepää pelkästään Painen olkavarsilla? Ja toiseksi, miten tuollaisen yläosan omaavassa asussa muka voi pystyä selkäsaunottamaan mösöjä? :E Eihän mistään järkevästä toiminnasta tule yhtään mitään, jos vaatteet ovat koko ajan putoamaisillaan! Mutta koskapa pelisuunnittelijat olisivat ajatelleet käytännöllisyyttä, saati toteutettavuutta? Niinpä niin.

Painen yläosa näyttäisi siis pysyvän kantajansa yllä ilman minkäänlaisia olkaimia (ei, nuo punaiset nauhat eivät ole yläosan olkaimet vaan jonkinlaiset funktiottomat ja henkseleitä muistuttavat hilut). Tämä ikävä tosiasia johtanee siihen, että minun on tehtävä jonkinlaisia taikatemppuja kaksipuoleisen teipin kanssa, mikäli aion saada yläosan pysymään ylläni conipäivän ajan. Voin tietenkin myös olla nostelemassa tuota lerpaketta viiden minuutin välein, sillä tsä-dääm:

Katse kainaloon. Paine on fiksu plikka ja näyttää käyttävän epäkäytännöllisen yläosansa alla jonkinlaista mustaa vaatekappaletta. Just in case.

Eli vaikka yläosa päättäisikin pudota yltäni kesken conituksen, niin välitöntä kriisiä se ei tule aiheuttamaan.

Kun olin tarpeeksi mulkoillut kuvamateriaalia hahmostani ja tuskaillut päälläpysymisongelman kanssa, aloin väsätä yläosasta koekappaletta. Yleensä aloitan pukuihini kuuluvat vaatekappaleet tekemällä jonkinlaisia luonnoksia paperille ja sitten piirtämällä kaavat / muokkaamalla valmiita kaavoja suoraan kaavapaperille, mutta tuon yläosan kummallisen muodon tähden en tällä kertaa tuhlannut lainkaan aikaa kaavapaperin kanssa. Aloin saman tien mallailla vaatteen muotoa lipastoni pohjalta löytyneen jämäkankaan avulla. Leikkasin, sovitin, nupitin, leikkasin, sovitin, taittelin, piirsin, nupitin. Et cetera.

Gor.

Koekappaletta mallaillessani päälleni ehdin taas huokailla useampaan otteeseen kummallisen vaatesuunnittelun takia. Ei, tällainen vaatekappale vain ei pysy päälläni, ellen kannattele koko ajan käsiäni hiukan irti vartalostani. Annan uskollisen avustajani Mollan demonstroida tilanteen puolestani, jottei teidän tarvitse katsella yläosattomissa keikkuvaa Voronaa:

Se toimii sittenkin!

... tai sitten ei.

Nyt kun koekappale alkaa olla kuosissa, alkaakin suunnitelman siirtäminen varsinaiselle kankaalle, eli tässä tapauksessa tekonahalle. Toivon mukaan en tee kamalia ja peruuttamattomia kämmejä kyseisessä työvaiheessa, sillä koska kappale pitänee tehdä kaksinkertaisena (yläreunan taite, argh), niin moinen aiheuttaisi akuutin tekonahkavajeen. Ja sitähän en halua.

Siispä kahtellaan, mitä tapahtuu.