La Masquerade Infernale

Oho

2012-01-01T20:09:00.000+02:00

Kuinkakohan monta kertaa olen oikein todennut täälläkin saman virren, "yhyy, huomasin että coniin on aikaa vain kaksi viikkoa ja oma jaksamiseni on ihan lopussa, joten enpä jaksa tehdä pukua"... Noh, siinä se oli sitten taas. Delphine oli hieman liian suuri pala haukattavaksi näin lyhyellä varoitusajalla, etenkään kun kangaskaupat eivät tarjonneet mitään sopivaa materiaalia valtiatarta varten. Yliarvioin, taas kerran, myös oman jaksamiseni. Syksy on ollut aika haipakkaa monellakin tapaa, on pitänyt pitää huolta itsestään ja toisista, uusi koira tuli taloon ja parin viikon työsarka postin leivissä sai minut vihdoin toteamaan, että hiiteen puvut, nyt pidän oikeasti lomaa.

No, lomallahan tässä on sitten oltu. :D Nyt pienen huilin jälkeen jaksaisin taas panostaa cosplayhinkin, mutta ta-dah, Frostbite on tasan kahden viikon päästä jo ohi, joten uusia peruukkeja ei enää kannata tilailla, eli vanhoilla pitäisi siis pärjätä. En myöskään viitsisi tehdä mitään "ihan kivaa" yksinkertaista pukua vain siksi, että olisi jotain uutta päällepantavaa vaan säästän rahani mieluummin oikeisiin intohimon kohteisiin.

Tällä kertaa taidan siis kokeilla sellaista vaihtoehtoa, että en cosplayaa Frostbitessä laisinkaan. Le gasp! (Toki varaan mahdollisuuden mieleni muuttamiseen, josko keksin jotain mullistavaa mutta silti yksinkertaista tässä seuraavan 12 päivän aikana.) Aion siis nauttia ko. tapahtumasta ilman päätä kiristävää peruukkia, ilman pukua jossa tulee vuoroin kylmä ja vuoroin kuuma ja ilman liian pieniä tai liian korkeakorkoisia kenkiä. Luultavasti myös ilman sitä samaa ihanaa fiilistä, minkä puvun päälläpitäminen tuottaa, mutta olen valmis uhrauksiin tieteen vuoksi!

Koottujen selitysten jälkeen minulla ei ole muuta sanottavaa. Eli ei muuta kuin erittäin hyvää uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! En uskalla antaa uudenvuodenlupausta minkään tietyn puvun tekemisestä, sillä jaksamiseni vaihtuu nollasta sataan ja sadasta nollaan viidessä sekunnissa, mutta yksi haave minulla on ajatushautomossani hiljalleen konkretisoitumassa. Siitä lisää myöhemmin.

Ps. Blogin ulkoasu koki hienoisen päivityksen ja on oikeastaan yhä muotoutumisvaiheessa sitä mukaa kun vähitellen saan päätettyä, mikä miellyttää silmääni. Siispä älkää turhaan hämmentykö, mikäli kohtaatte kaikkia estetiikan lakeja rikkovia väriyhdistelmiä tai epäloogisuuksia.

Mietintöjä tulevasta

2011-11-28T09:45:00.000+02:00

Taannoisen ToV-photoshootin jälkeen ei ole mitään uutta kerrottavaa noin niin kuin pukujen tai cosplayn saralta noin yleensäkään. Olen tullut epäsosiaaliseksi, jos en sitä aina ole ollutkin - en hengaa irkissä, en jaksa lukea Anikia, en seuraa WCS-sivustoa enkä juurikaan kommentoi toisten pukuilijoiden kuvia cosplay.comissa tai deviantArtissa. Yksinkertaisesti sanottuna en jaksa vuorovaikuttaa. Harrastus on kuitenkin yhä erittäin rakas ja pukuiluintoa on mahdottomasti, mutta jostain syystä olen tasaisesti alkanut eristää itseäni harrastajayhteisöstä blogosfääriä lukuunottamatta. (Tai no, enpä minä täälläkään oikein kommentoi, mutta luen kyllä teidän merkintänne, siitä voitte olla varmoja!) Ehkäpä sitä pitäisi vähän ryhdistäytyä!

No joo, sitä ryhdistäytymistä odotellessa olen tässä myös epätoivoisesti pähkäillyt muutaman asian kanssa, joista ensimmäinen on pukuvalinta Desucon Frostbiteen, jonne tilasin viimein lipunkin tuossa viime viikolla, ja näistä toinen on mahdollinen osallistuminen Eurocosplay-karsintoihin.

Olen ollut kahtena viime vuonna tuomaroimassa EC-karsintoja ja jo karsinnat ovat välillä lyöneet minut niin ällikällä, että jos sama taso jatkuu, en tiedä uskallanko edes kävellä samalla lavalla. Puhumattakaan nyt finaalista, jossa toinen toistaan isompi, moniulokkeisempi ja härpäkkeisempi puku ottavat mittaa toisistaan.

Pidän kuitenkin esiintymisestä ja esitysten suunnittelusta, ja halajaisin kovasti kisaan, jossa voisin tehdä juuri sellaisen esityksen kuin itse haluan. Lucan kanssa väännetyt kolme esitystä (Gaala, WCS-karsinnat 2010 ja 2011) ovat olleet hauskoja tehdä, sillä kahdella hahmolla voi saada niin paljon aikaan. Yksin lavalla olemisessa onkin omat haasteensa - olet ihan itse vastuussa faileista sekä siitä, että yleisö viihtyy, ja esitystä suunnitellessasi sinulla ei ole sitä toista osapuolta, joka pistää stopin älyttömimmille ideoillesi. Mutta joka tapauksessa, oman esityksen suunnittelu- ja toteutusmahdollisuus ja sen ihanuus puoltaisi osallistumista.

Mutta sitten se puku... Niin. Olen tehnyt pukuni itse ensimmäistä lukuunottamatta, joten onhan tässä tultu kokeiltua jo monenlaista ommelta ja proppia yli kahdenkymmenen kostyymin kanssa. Mutta en voi sille mitään, että minusta tuntuu siltä että olen teknisesti aivan, no, helvetin huono. Osaan ommella perusjuttuja ja tiedän nyt suunnilleen, miten kanttinauhat saa näyttämään näteiltä ja miten vaatteiden pitäisi istua päällä ja olen tehnyt niin ylä- kuin alaosiakin, mutta silti, itsevarmuuteni on melko pohjalukemissa näiltä osin. Proppeja olen tehnyt monenlaisia, mutta ympärillä olevien harrastajien suunnattoman hullu taso lamauttaa kyllä taas täysin. :D Ei saisi verrata itseään aina muihin, sillä silloin ei koskaan tunne olevansa tarpeeksi hyvä, mutta viime aikoina Suomessa on näkynyt niin käsittämättömiä proppeja - hulluja materiaaleja ja viritelmiä ja mielettömiä luomuksia ihan vain perusmateriaaleistakin -, etten usko ikinä saavuttavani omasta mielestäni hyvää tasoa.

Tähänhän olisi tietenkin kolme lääkettä: aika, aika ja aika. Mikä on niin vaikeaa testailla menetelmiä ja materiaaleja vähän etukäteen ennen kuin on hirveä kiire ja deadlinet niskassa? Ehkä se, että jos failaan täydellisesti jonkun harjoitelmani, olen tuhlannut materiaaleja eli siis rahaa, ja pahimmassa tapauksessa kyseisiä materiaaleja (esimerkiksi juuri tietynväristä kangasta, joka on ostettu joskus vuosi sitten alennusmyynneistä) ei löydy enää mistään lisää. Lisäksi failaamisessa ärsyttää se, että olen niin kärsimätön, etten malttaisi keskittyä yhden asian tekemiseen turhan kauaa vaan haluaisin onnistua kerralla. Pidän kuitenkin puvujen tekemisestä eikä minua haittaa se, että joudun väkertämään pieniä yksityiskohtia tuntikausia, mutta ans olla jos täytyy ottaa takapakkia, siihen en tahtoisi käyttää aikaa, en sitten millään.

Eurocosplayhin haluaisi lähteä puvulla, joka on vaatimustasoltaan sellainen, ettei tarvitse ainakaan miettiä menneensä siitä mistä aita on matalin. Toisaalta se puku pitäisi myös olla suhteutettu tekijänsä taitoihin. Toisaalta taas sitä ei koskaan kehity, jos ei koskaan hankkiudu mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Eli Eurocosplay on vahvassa harkinnassa. Sopiva hahmo puuttuu, mutta mikäli sellainen löytyy, olisin melko varmasti lähdössä mukaan kyseiseen skabaan.

Mutta! Aion yrittää ylittää itseni joka tapauksessa, osallistuin Eurocosplayhin eli en. Superpitkän joululomani (okei, pitäisi kai mennä töihinkin jossain välissä, mutta no...) ansiosta minulla on aikaa väsäillä pukua Desucon Frostbiteen, ja kerta en ole sopinut minkäänlaisista ryhmistä tai paricosplaysta, ajattelin tehdä jotain vähän hankalampaa. Yritän näinä päivinä päästä päätökseen siitä, minkä puvun teen, mutta tällä hetkellä yksi vahvimmista vaihtoehdoistani on...

Delphine Eraclea, Last Exile. Tarvitsisin vain kolmea väriä - punaista, mustaa ja harmaata - tuohon bodysuitiin, ja arvatkaa vain, onko mahdotonta löytää kyseistä värikirjoa samasta materiaalista. Jos ette arvanneet, niin on. Mietin tässä lisäksi vielä, käyttäisinkö lycraa, joka on melko ohutta mutta siitä saisi sitten todella ihonmyötäisen, vaiko jotain muuta joustokangasta, joka ei näkyisi läpi niin kamalasti. Eurokankaan laarit tuottavat aina pettymyksen, mutta mikäli en saa metsästettyä oikeanlaisia kankaita muualtakaan, on minun varmaan pakko hylätä tämä vaihtoehto. ;_; Delphinessä olisi kuitenkin kaikenlaista kivaa puuhailtavaa, kuten tuon päähineen askartelu, vähän tavallisesta poikkeava maskeeraus ja omituisia kohoumia haalarin sisällä. Niin, ja tappajakengät. Kun ynnää pituuteeni, 174 cm, nuo korot ja pohjat, ainakin 15 cm, ja tuon hatun ainakin 15 cm, korkein kohtani taitaa huidella siellä kahdessa metrissä. Moi Luca, 161 cm!

Minulla on takataskussani myös muita suunnitelmia, mutta suuri osa niistä taitaa olla turhan vaikeita näin lyhyellä aikajänteellä toteutettavaksi. Päivittelen kuitenkin päätöksistäni tässä lähiviikkoina.

Muuten, Google Analytics kertoi minulle, että tissit kiinnostavat:

bombshell rintaliivit
bombshell-rintaliivit
bombshell rintaliivit huijausta (BUSTED)

Tales of Vesperia -photoshoot: putoilevia punnuksia ja puuttuvia korvia

2011-10-17T13:09:00.000+03:00

Koska traumatisoiduin Traconin virallisista kuvista enkähalua ajatellakaan sitä, kuinka kamalalta Kannan puku niissä näytti, keskityn tässämerkinnässä kivempiin asioihin! Poissa silmistä, poissa mielestä, ja kaikilla on kivaa, eikä pukuani koskaan ollutkaan! No joo ei. Kirjoittelen Kannasta ja tämän pukuun liittyvistä mietteistäni oikeasti vähän myöhemmin, mutta nyt on tärkeämpääkin raportoitavaa!

Mahtavaakin mahtavampi photoshoot-porukkamme, johon viittaamme usein myös nimellä Finnish Tales, koska ryhmähenki on heti korkeammalla tasolla yhteisen nimen ja identiteetin kera, kokoontui viime viikonloppuna Jyväskylään Tales of Vesperia –kokoonpanolla. PhotoshoottasimmeHarjun portailla ja Kirkkopuistossa ja viileähköstä ilmasta huolimatta saimme varsin kivoja kuvia. Osa kuvista meni vähän metsään, kiitos tuulitakkisten photobombaajien ja väärässä paikassa roikkuvien lamppujen, mutta kuvia tärkeämpää meille on kuitenkin aina tainnut olla se yhdessäolo ja hyvä fiilis. Ja sitähän riitti kokonaista kahden yön ja kolmen päivän verran!

Koko komeudessaan! Ylin rivi: Duke (semla), Zagi (Luca). Keskimmäinen: Karol Capel (Ella), Raven (damidnighter), Judith (minä), Rita Mordio (Mintsu), Patty Fleur (taivaspoika). Alin rivi: Yuri Lowell (juusto), Repede (Mape), Estelle Sidos Heurassein (Aselea). ZAGI, VARO PUNNUSTA!

Main party

Salaisuuksia? Meilläkö? Ei koskaan.

Yhteiset harrastukset: Raven/Yuri -doujinshien lukeminen. :-D

"Ehehehe... Moi Yuri. B)"

Judithin puku oli käytössäni jo Traconissa, mutta kuten tällöin valittelin, olin unohtanut yhden puvunosan kotiin ja muutama muu oli jäänyt valmistumatta. Nyt minulla oli kuitenkin kaikki valmiina ja puhkuin innosta, mutta arvatkaa vaan, unohdinko taas jotakin... Photoshoot-paikallamme huomasimme, että olin unohtanut korvani (niin hauskalta kuin se kuulostaakin :D).AAAAARGHHHH. Onneksi taivaspoika nappasi minusta muutaman kivan yksittäiskuvan photoshootinjälkeen, ja näissä kuvissa pukuni näkyy vihdoinkin sellaisena kuin sen pitääkin:

Judyn puvun valmistuminen Traconiin kokonaan ei tosiaankaan olisi ollutmonestakaan tunnista kiinni, sillä aloitin puuttuvien osien tekemisen vastapäivää ennen photoshoottia ja sain kaiken ihan hyvin valmiiksi. Työstettäviksi olivat jääneet ainoastaan hanskojen varret, naruvyö palloineen ja peruukinantennit/turkoosit ulokkeet. Hanskojen varret ompeli kasaan vajaassa puolessa tunnissa eikä vyökään vaatinut muuta kuin oikeanvärisen nauhan hankinnan.

Antennien tekeminen oli sitten hieman työläämpää, mutta loppujen lopuksi oikeastaan melko veikeää. Olin ostanutpitkän turkoosin peruukin, jonka sitten leikkasin julmasti kahtia, minkä jälkeen käärinpuolikkaat rulliksi. Näihin sitten liimasin ja teippasin kiinni turkoosia kangasta (koskakangas oli helpompi ommella peruukkiin kuin pelkät peruukkikuidut), jaommeltuani antennit kiinni peruukkiin liimasin kangaskohtiin turkoosejahöyheniä. Lopputulos oli painavahko ja erittäin kömpelö kuljetettava, muttapäässä se pysyi kiitettävästi ja vaikka antennini eivät painovoimaareferenssinsä mukaisesti uhmanneetkaan, olin niihin varsin tyytyväinen.

Viikonlopun saldona tiedossani on myös viimein edes yksipukusuunnitelma ensi vuodelle. Päätimme seuraavaksi ryhmäcosplaymme lähteeksi jälleen nimemme mukaisesti yhden Tales-sarjan pelin, joista tällä kertaa vuorossa on toistaiseksi vasta japaniksi julkaistu Tales of Graces. Olen pelaillut kyseistä peliä vain lyhyehkösti Lucan neuvoessa vieressä, joten minulla ei peliä pelanneiden briiffauksesta huolimatta kauheasti ole tietoa hahmojen välisistä suhteista. Peli julkaistaan kuitenkin englanniksi toivon mukaan ensi vuoden alkupuolella, joten ehkäpä asia korjaantuu sitten! Lupauduin kuitenkin ryhmässämme ottamaan Cheria Barnesin paikan.

Cheria on 18-vuotias tyttönen, joka on hiemanerinäköinen ja eriluonteinen kuin cosplayaamani naiset yleensä, mutta oikeinviehättävältä vaikuttava tapaus! Hahmon lämpimät tunteet pelin päähenkilöäkohtaan hieman mietityttävät, sillä on paljon helpompaa hypätä badass-naisennahkoihin kuin sellaisen hahmon, joka on oikeasti kiltti ja jolla on normaali tunneskaala. Cherian puku on kuitenkin todella kaunis, ja odotan eritotentuon yläosan korsettimaisen osuuden ja noiden pitsien kanssa puuhailua

Ai mitä, hameen pituus muka ensimmäinen asia, jonka huomasitte? Ehei, en usko...

Focus on: Judith

2011-09-07T16:30:00.000+03:00

Luvassa lyhykäinen merkintä Judithin puvun tekoon liittyvistä mutkista ja niiden suoristamisista.

Kaiken kaikkiaan olin erittäin mielissäni siitä, että minulla tulisi kerrankin olemaan puku, jossa ei tulisi kuuma, mutta kuinkas sitten kävikään - Traconiin ei tullutkaan sitä toivomaani kesän viimeistä helleviikonloppua vaan lämpötila keikkui juuri ja juuri niissä lukemissa, että selvisin ilman jäätymistä. :D Onneksi sain hytistä suurimman osan ulkona viettämästäni ajasta Ravenin ihanan takin suojissa (kiitos, setä!<3).

Ja joo, myönnetään heti alkuun, kun Sieg tästä jo huomauttikin, että etumukseni ei tosiaan ollut kokonaan, noh... sanotaanko nyt että se ei ollut täysin luonnollisessa tilassaan. :D Suosittelen lämpimästi tissinaisten cosplayaamiseen Lindexiltä saatavia BOMBSHELL-rintaliivejä (caps lock liittyy), joissa on toppausta niin paljon, että me vähemmän povekkaatkin saamme instant tissivaon. Tissit etumus rinnat povi boobsit tissit, riittääkö jo? Ai ei?

Kas, siinä puku koko komeudessaan. Laggy kuvasi, kiitos!

Bolero on tehty kahdesta kappaleesta (gasp!), koska halusin kunnioittaa alkuperäisdesignin boleron saumattomuutta, oli se kuinka järjetöntä hyvänsä. :D Löysin yhdestä ompelulehdestä hyvän kaavan bolerolle, jossa oli saumat vain kainaloissa/sivuilla ja takana, ja päätin hyödyntää sitä tässä. Bolero on kasattu hyvin nopeasti, muistaakseni kokonaan viimeisenä päivänä ennen coniinlähtöä, mutta no, kuinka paljon aikaa kahden sivusauman ja yhden takasauman ompeluun nyt ylipäätään voi kuluttaa?

Kenkien päällystykseen on käytetty samaa sinistä kangasta kuin yläosaan ja hameeseen. Keltaiset soljet/rusetit tehty softiksesta ja kiinnitetty liimalla. Nuo tummemman siniset osiot olivat hieman kinkkisiä ommeltavia, mutta muutamista rypyistä huolimatta olen lopputulokseen ihan kohtalaisen tyytyväinen.

Hame olikin sitten aika veikeä projekti. Siinäkään ei luonnollisesti ollut minkäänlaista näkyvää kiinnityssysteemiä (realistiset hahmodesignit ftw), joten päätin piilottaa toiseen eteen kiinnittyvään valkoiseen läppään tarranauhaa ja antaa lantioni leveyden kannatella koko hökötystä. Hyvin toimi, mitä nyt sukkahousujen rajat vähän vilkkuivat. Hameen kaava on tosiaan vedetty omasta päästäni.

Korvat olivat yksi lempiasioistani koko puvussa. Tilasin ne Aradani Studiosilta ihan Ameriikasta asti ja maksoin melko suolaisen hinnan (postikuluineen vähän yli 30 euroa), mutta ai että, tykkäänkö niistä edes kuin hullu puurrosta. Korvat ovat todella kevyet, nätisti maalatut, luonnollisen näköiset (tai no, niin luonnolliset kuin pitkät suippokorvat nyt voivat olla...) ja helpot kiinnittää. Puoti suositteli kiinnitykseen spirit gumia, mutta itse käytin ihan vain Punanaamiosta ostettua Grimasin iholiimaa, ja hyvin pysyi.

Muutama osa jäi tosiaan kokonaisuudesta puuttumaan ajan käydessä tiukille, ja yhden vyön unohdin matkasta kokonaan. Yritän saada lokakuiseen Finnish Talesin photoshoottiin kaiken sataprosenttisesti valmiiksi, mutta ans kattoo, käykö taas vanhanaikaisesti. :D

Kun huomasin unohtaneeni vyöni Riihimäelle.

Peruukista ajattelin sanoa sitten vähän enemmän. Judyn peruukin muokkaus on tähän asti suuritöisin koskaan tekemäni, ja olen siitä jopa hieman ylpeä! Toki siinä on myös paljon virheitä, mutta alkujaan pelkäsin, etten saisi aikaan mitään edes etäisesti nutturaa muistuttavaa. Käytin hyväkseni Kukkii-sanin high ponytail -, wefting- ja odango - tutoriaaleja, ja voin suositella niitä lämpimästi kaikille. Selkeän ohjeistuksen ja hyvien kuvien avulla oli helppo lähteä työstämään tekotukkaa. Ei se silti helppoa ollut, mutta yksin olisin tuskin koskaan tiennyt, mistä lähteä liikkeelle. Käytin tosiaan stub-tekniikkaa, eli leikkasin alun perin pitkän peruukin vähän lyhyemmäksi, nostin hiuksia ylös kerros kerrallaan ja liimasin ne yhteen jättäen nutturan kohdalle vain lyhyen tyngän, johon kiinnitin itse nutturan pallo-osan erillisenä.

Suurin osa peruukin hiuksista nostettuna. Tässsä vaiheessa näytti tosiaan vähän siltä, että ei terve, tästä ei nyt tule lasta eikä pas... Niin. Tiedätte kyllä.

Kun olin viettänyt tekotukkani kanssa useampia tunteja, peruukki näyttikin sitten tältä, ja olin jälleen huomattavasti luottavaisempi.

Nuttura kiinnitettynä. Nuttura on siis erillinen, ja tehty siniseksi maalatusta ja osittain ontoksi koverretusta styroxpallosta, johon kiinnitin irtokuitua liimalla ja hiuslakka + hiustenkuivain -kombolla. Tämäkin vinkki lainattu Kukkii-sanilta.

Yläosa puolestaan on tehty sinisellä twillillä ja keltaisella puuvillalla päällystetyistä rintaliiveistä. Olkaimet peittyivät sopivasti boleron alle, joten minun ei tarvinnut lähteä poistamaan niitä. Onneksi näin, sillä se olisi luonnollisesti vaikuttanut yläosan päälläpysymiseen varsin olennaisesti ja aiheuttanut suurta epämukavuutta ja epävarmuutta käyttäjälleen. Suurimman osan kankaasta ja kuvioista jouduin ompelemaan kiinni omin kätösin tai vähän huijaamaan käyttämällä vanhaa kunnon Erikeepperiä, sillä toppausten paksuus oli jo vähän liikaa ompelukone-paralleni.

Ja lopuksi vielä itse ryhmä! Ylärivi: Rita (Mintsu), Estelle (Aselea), Yuri Lowell (Juusto), Judith (minä), Zagi (Luca). Alhaalla Raven (Minna) ja Repede (mape). Meitähän oli myös kolme lisää, mutta Duke, Patty ja Karol taisivat olla juuri vaihtamassa vaatteita kuvan oton aikana...

Kannan puvusta ja WCS-esityksestämme juttua seuraavassa merkinnässä, jonka julkistan kunhan kisan viralliset kuvat tulevat nettiin.

Tracon eli kisa ja toinen kisa

2011-09-05T08:37:00.000+03:00

Hyvää coninjälkeistä huomenta. Ensi alkuun todettakoon, että otin äsken käyttöön Bloggerin "uuden ja helppokäyttöisemmän käyttöliittymän", mikä saattaa aiheuttaa a) hullunkurisia fontteja, b) omituista kappalejakoa tai c) jotain muita random bugeja. Asiaan! Päätin raapustaa Tracon-kuulumiseni nyt kun ne ovat vielä tuoreena muistissa, vaikka kuvia puvuistani ei ole vielä missään enkä ottanut itsekään yhtään kuvaa, ja saatte täten tyytyä tylsääkin tylsempään tekstimerkintään.

Lauantaista minulla ei ole muuta sanottavaa kuin WCS-karsinnat eli UH AH.

Lähdimme Lucan kanssa karsintoihin toista kertaa peräkkäin. Viimevuotinen osallistuminen oli pitkän harkinnan tulosta ja puvut pitkän suunnittelun ja tekoprosessin aikaansaamia. Odotuksemme tällöin olivat myös melko korkealla, ehkä vähän liiankin, ja kunniakas toinen sija tuntui murskaavalta tappiolta ja ikuiselta häpeältä. :D En jaksanut seuraavana talvena ja keväänä tehdä mitään cosplayn eteen, sillä Isaakin tekeminen ja karsintoja edeltävä henkinen paine imivät energian ihan nollille. Elffi ja Shufu olivat ehdottomasti oikea valinta Japanin päähän lähetettäväksi, mutta omien odotustensa ja standardiensa pettäminen tuntuivat melko pahalta. En ole uskaltanut edes katsoa esitystämme videolta, sillä muistoissani se tuntuu varmasti paljon huonommalta kuin se oikeasti edes olikaan.

Tänä vuonna lähdimme sen sijaan ihan eri fiiliksellä matkaan. Aloitimme esityksen treenaamisen joskus kesällä, mutta tällä kertaa oli alusta asti selvää, että pukuvalinnoillamme ei välttämättä voittoa tule. Sen sijaan halusimme tehdä esityksen, joka olisi vauhdikas ja jota olisi mukava esittää ja ehkä jopa mukava katsoa jälkeenpäin. Olimme jo aiemmin päättäneet tekevämme tänä vuonna Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheton (onnea juontajille, jotka onnistuivat lausumaan sarjan nimen melkein oikein :D) Kannan ja Youjiroun puvut, ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että niillä lähtisimme myös kisaan. Energia ei olisi välttämättä riittänyt mihinkään monimutkaisempaan, ja lisäksi halusimme, että puvuissamme pystyisi liikkumaan nopeammin ja monipuolisemmin kuin viime vuonna.

Ou jee, that's us

Esityksemme olikin sitten lähes puhdasta tappelua. Treenaamisesta voi sanoa sen verran, että hiki tuli ihan arkivaatteissa, saati sitten Traconin lavaharjoituksissa, jossa molemmilla oli useampia kangaskerroksia päällään. Lisäksi Lucan polvet olivat valekuoleman seurauksena täysin mustelmilla ja raunioina ennen kuin hän hoksasi teipata vaahtomuovia polviinsa pehmentämään lattiaan törmäämisen aiheuttamia jälkiä. :D Itsellenikin jäi muutama muisto kyynärpäähäni esityksen loppukohtauksesta, jossa Youjirou vetäisi Kannan nurin ja lähti lätkimään.

Esitystä oli ihan mukava harjoitella, sillä missään vaiheessa mikään kohta ei ärsyttänyt tai tuntunut täysin epäloogiselta. Vaikkakin moni ihmetteli jälkeenpäin esityksessämme statistin roolin saanutta tyynyä, se kuului sarjan henkeen! Ihan totta! Yhdessä tappelukohtauksessa Youjiro heittää oikeasti tyynyn Kannan naamaan! Ajoitusten harjoittelu oli kaikista vaikeinta, sillä saimme ääniraidan kasaan lopullisesti vasta juuri deadlinen alla eli paria viikkoa ennen kisaa. Loppujen lopuksi ne tuntuivat onnistuvan kuitenkin hyvinkin kohtuullisesti.

Ilmeeni kun näin kanssakisaajat, palaankin tästä komerooni

Kisa oli yleisesti ihan - annan itselleni luvan käyttää voimasanaa - helvetin kovatasoinen. Keräilin leukaluuni palasia lattialta nähdessäni mm. Casualty Cosplayn Soul Calibur -cosplayt ja massiivisen FF7:n Jenovan. Koska backstagelta ei ollut hyvää näköyhteyttä lavalle, emme toiseksi viimeisinä esiintyjinä nähneet kokonaan kuin viimeisenä esiintyneen parin eli trinoden ja Elinan, jotka menivät sitten voittamaan koko hoidon tyylipuhtaalla suorituksellaan. Onnea vielä hurjasti teille sekä muille sijoittuneille!

Toivoimme kisan alussa, että pääsisimme edes sijoille, mutta tällä kertaa niin ei tapahtunut. Ihan ymmärrettävää, sillä pukujen vaikeustason alhaisuuden (verrattuna muihin kisaajiin, esim. sijoittuneisiin) lisäksi yksi puuttemme oli siinä, että puvuissamme oli oikeasti vähän parantamisen varaa ja tiedostimme sen itsekin. Oli hieman ikävää mennä tuomarointiin ja tuntea arvioivat katseet juuri niissä puvun kohdissa, jotka itseäni vähiten miellyttivät. :,D

Sunnuntaina olikin vuorossa Judithin puvun (Tales of Vesperia) debytointi. Oli ihanaa saada puku vihdoinkin päälleen, vaikkakin unohdin yhden puvun osan Riihimäelle ja muutama jäi ihan jaksamissyistä tekemättä. Photoshoottiin sitten kokonaan valmiiksi. Meillä oli siis Finnish Tales -cosplayporukan kanssa upea kymmenen hengen Vesperia-ryhmä, joka loisti sateenkaaren väreissä. :D

Ulkona hengaillessamme saimme Lucan ja Aselean, ryhmämme Estellen, kanssa yllätykseksemme kutsun nettipukukisaan, mikä pistikin sunnuntain aikataulut uusiksi. Kävimme kuvauttamassa pukumme kuvauspisteellä ja ehdimme kuvailemaan oman porukkamme kanssa hetken aikaa, kunnes kello oli yli puoli kahden ja päätimme lähteä hankkimaan evästä Subwayn suunnalta. Pieni paniikki meinasi tulla, kun mokoman puljun kassakone päätti hajota ja seisoimme jonossa puolisen tuntia katselemassa kun työntekijät vain pinosivat valmiita subeja tiskille samalla kun vuoropäällikkö nyhersi kassakoneen parissa ja roikkui puhelimessa. No, eihän se siitä kuntoon tullut, joten puolen tunnin säädön jälkeen tyypit keksivät vihdoin ottaa maksut ylös tukkimiehen kirjanpidolla, ja tällöin meillä oli jo tuli takapuolen alla, kerta cosplaybackstagelle oli tullut kutsu puoli kolmeksi.

Nettipukukisailijat kävivät pyörähtämässä lavalla esityskisan jälkeen ja vaikkakin pukuni olikin vielä vähän vaiheessa, oli ihan mukava pyörähtää lavalla noin ex tempore. :3 Esityskisa oli ihan viihdyttävää katsottavaa, vaikka olenkin aina hieman enemmän ollut eeppisen draaman kuin slapstick-komedian ystävä. Erityisesti tykkäsin Vampire Knightien esityksestä - hei tyypit, ne lauloivat! Ja kovaa! Myöskin FF-musikaali oli ihan veikeä, samoin se ensimmäinen esitys, oliko se nyt Team Fortress. :D Myöskin Alice in Madness (?) -show oli jännällä toteutuksellaan mieleenpainuva.

___

Ensi vuoden Summit-karsintoihin osallistumiseen olisi kova palo, mutta saa nähdä, onko kokoonpanomme toinen puolisko enää tämän maan kamaralla niihin aikoihin. Seuraava projektini onkin keksiä puku Desucon Frostbiteen ja katsoa siitä sitten eteenpäin. Eurocosplay kutkuttaisi ehkä ihan vähän, mutta antaa katsoa, miten paljon työtä yliopistolla on tälle vuodelle tarjottavanaan. Joka tapauksessa cosplaymotivaationi on varsin hyvällä mallilla tällä hetkellä, kiitos kaikkien Traconissa nähtyjen inspiroivien pukujen ja esitysten!

Niin ja vielä loppuun harras pyyntö teille, blogini rakkaat lukijat ja satunnaiset vierailijat! Mikäli satuitte näkemään esityksemme Traconissa, olisin ehdottoman kiitollinen siihen liittyvistä kommenteista ja palautteesta - itse kun on tullut jo sokeaksi omalle performanssilleen. Eli antaa palaa, emme loukkaannu kärkevistäkään kommenteista!

(PS. loppukevennyksenä poimintoja Google Analyticsista:

hetalia lukujärjestys - joo, ei löydy täältä

hetalia miitti natsi - anteeksi mutta mitä

isokokoinen nainen - joo, that's me, thx Google)

Traconista eli puvuista ja karsinnoista

2011-08-29T10:22:00.000+03:00

Olen taas pysytellyt blogosfäärissä tuppisuuna viimeiset kaksi kuukautta, mutta tällä kertaa syy ei ole siinä, ettenkö olisi tehnyt mitään vaan siinä, ettei minulla yksinkertaisesti vain ole ollut aikaa blogilleni töiden, ompelusten ja muun rumbaamisen ohella. Olen tässä kuussa käynyt siivoamassa muutaman kerran viikossa, ja töiden jälkeen olo on ollut vähintäänkin veltto. Lisäksi lupauduin tutoriksi yliopistoon saapuville vaihto-opiskelijoille, mikä on toistaiseksi osoittautunut varsin hyväksi päätökseksi, koska vaihtarit nyt vain ovat niin valloittavia. ("Your words are soooo long! They look like some drunk just randomly pummeled his keyboard! This country is bizarre!")

Meillä oli myöskin upean Finnish Tales -porukkamme kanssa todella mukava Tales of Vesperia -teemainen photoshoot Kotkassa tässä taannoin, mutta valitettavasti en saanut kovista yrityksistäni huolimatta Judithin pukua valmiiksi siihen mennessä. Harmitti, kun huomasin kotona ajan käyvän liian vähiin, mutta vielä enemmän harmitti paikan päällä kun tajusin millaiset photoshoot-maisemat missasin!

Judy ei ole oikeastaan vieläkään valmis, koska olen työstänyt tässä samalla toista pukua WCS-karsintoihin (joihin liittyviä tunnelmia ja itsetutkiskeluja voisin kirjata ylös vielä myöhemmin tämän viikon aikana), mutta loppusuoralla ollaan. Peruukki, osa jota pelkäsin eniten, on melkein valmis, kengät ovat valmiit, hame ja bikinit lähes valmiit. Bolero ja nahkainen sukkanauhavyösysteemi sekä hanskojen varret ovat oikeastaan ainoat osat, jotka ovat täysin tekemättä, mutta luulisin saavani ne kasaan melko nopeasti.

Peruukista minulla on itse asiassa muutama WIP-kuva, mutta ne minun on julkaistava myöhemmin, sillä Blogger ja mokkula eivät juuri nyt suostu toimimaan harmonisessa yhteistyössä. Joka tapauksessa, kitisin tuossa keväämmällä jo siitä, kuinka minulla ei ollut hajuakaan miten saisin nostettua peruukin nätisti nutturalle, mutta ei auttanut itku markkinoilla - tilasin peruukin, neuloitin sen peruukkipäähän ja aloin tutkailla sitä lähemmin. Muutaman tunnin erilaisia tutoriaaleja tarkasteltuani päädyin cosplay.comin Kukkii-sanin poninhäntätutoriaaliin ja lähdin suunnittelemaan nutturan toteutusta stub-tekniikalla, eli leikkaisin ponnarin pään lyhyeksi ja kiinnittäisin nutturan siihen myöhemmin. Kuvien puutteessa en kuitenkaan ala tarkemmin selostaa tekemisiäni, vaan jätän ne suosiolla erilliseen merkintään.

Ja tosiaan, WCS-karsintoihinkin näyttäisin olevan osallistumassa jonkun random tyypin kanssa. Puku ei tietenkään ole valmis, mutta esitys on kaikeksi onneksi pulkassa. Tietenkään koskaan ei voi harjoitella liikaa, mutta näillä näkymin meidän pitäisi kaiken järjen mukaan jotakuinkin tietää, mitä lavalla kuuluisi tehdä milläkin hetkellä. Helkkarin kovia kilpakumppaneita ja julkisuuteen tihkuneista tiedonmurusista ja vihjeistä päätellen myös helkkarin kovia pukuja on tiedossa, mutta oma fiilikseni on joka tapauksessa ihan hyvä. On hyvin mahdollista, että saamme turpiimme pahemmin kuin koskaan, mutta juuri nyt se ei erityisemmin pelota ihan vain siksi, että esityksemme on saavuttanut oman tyytyväisyyteni, ja itseensä tyytyväisyys on varmaan WCS-finaalin voittoakin vaikeampi saavutettava asia. :D

Eli pitkä tarina lyhyt: Traconiin on muutama päivä, Judith on hieman kesken, WCS-karsinnat, hurpa durpa.

Ja loppuun vielä Fukan heittämä tagi!

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme postiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

1. Itseäni vähiten miellyttävät puvut ovat poikkeuksetta olleet sellaisia, joiden kanssa olen joutunut tekemään typeriä kompromisseja joko kiireen tai oman laiskuuteni vuoksi. Kiireen takia sitä on ehkä tapahtunut harvemmin, mutta laiskuuden vuoksi sitäkin useammin. Saiyukin Zenon ei ehkä ole ihan sieltä suosikkieni kärjestä. Ensimmäiset pukuni olivat taitotasoni vuoksi ehkä kömpelön näköisiä, mutta enemmän naamapalmuilua aiheuttavat aloittelijavuosieni (joita taidan viettää vieläkin, voiko tässä harrastuksessa muka koskaan olla tarpeeksi hyvä :D) pukujen sijaan tosiaan ne puvut, joiden teossa olen mennyt siitä, mistä aita on matalin.

2. Viihdyn yleensä coneissa melko hyvin vaikken muuta tekisi kuin katselisi ohikulkevia ihmisiä pukuineen, ja minua on yleensäkin melkein mahdotonta saada huonolle tuulelle, joten tähän en osaa vastata.

3. Huonoimmat conit, missä olen ollut, lienevät Tsukiconit. :D Ehkä hieman eri kohderyhmälle tarkoitettu tapahtuma on aina järjestetty puolivillaisesti, ja vaikka yleensä minulla onkin ollut ihan hauskaa, ei siitä todellakaan ole kiittämistä ahtaissa tiloissa järjestettyä ja huonoa rahanvastinetta tarjoavaa tapahtumaa.

1. Lempicosplayni on tällä hetkellä ehkäpä FFX-2:n Paine. Tähän pukuun uhrasin aikaa ja vaivaa ja rahaa ja yritin saada kaikki mahdolliset yksityiskohdat siihen mukaan. Loppujen lopuksi tulos oli ihan kelvollinen, vaikka parannettavaa olisi ollut esimerkiksi kengänpäällisten istuvuudessa ja vöissä. Vaikka puku oli äärimmäisen epämukava päällä, viihdyin siinä kuitenkin verrattain hyvin ja koin Painen nahkoihin ujuttautumisen (pun intendeeeed) helpoksi. Isaak oli tarjoamiensa ompelullisten haasteiden vuoksi toinen lempparini, mutta jostain syystä en osaa eläytyä eeppiseksi vampyyrimieheksi niin hyvin, että kokisin oloni erityisen mukavaksi kyseisessä kostyymissä.

2. Ihmisten kohtaamiset, kommentit ja kehut ovat aina olleet hauskoja ja mieleenpainuvia juttuja. Kisoista olen saanut myös paljon hyviä ja opettavaisia kokemuksia, mutta aivan yhtä lailla uusien ihmisten tapaaminen, tahaton tilannekomiikka ja kulloiseen cosplayhin liittyvä hupailu ovat aina jääneet mieleeni.

3. Erittäin vaikea valinta, mutta parhaiten järjestetyt tapahtumat ja itseäni eniten miellyttävät tapahtumat lienevät Tracon ja Desucon. Henkilökohtaisista syistä nostan myös vuonna 2008 pidetyn Animeconin korkealle listallani. Toisaalta myös vuoden 2010 CosplayGaalalla on lämmin paikka sydämessäni, koska siellä esiinnyin kunnolla ensimmäistä kertaa, fiilis oli aivan mahtava, järjestelyt toimivat, kisat olivat upeita ja kaiken mahtavuuden lisäksi saimme Lucan kanssa ryhmäkisasta ensimmäisen sijan.

Tagata en viitsi, mutta varmasti tagin tekemistä mielivät osaavat napata tämän itselleen ilman eri kehotusta. :)

Vielä Desuconista

2011-06-30T09:28:00.000+03:00

Desucon oli toissaviikonloppuna, ja ilmeisesti olisi aiheellista kommentoida aiheeseen liittyen jotakin näin tyylikkäästi viikon muiden bloggaajien jälkeen.

Desussa oli huippukivaa! En ollut cosplayannut sitten Musiikkimessujen, jotka nekin pidettiin liki kahdeksan kuukautta sitten, ja Desu palautti positiivisena mieleen sen kaiken, mikä cosplayssa on kivaa puvun tekemisen lisäksi. Yleinen karnevaalitunnelma nostatti mielialaa ja toisten pukuilijoiden komeiden pukujen näkeminen nosti pintaan viimein aidon ja palavan motivaation tehdä itsekin taas jotain ihan kunnolla.

Lauantaina käytin uudestaan lokakuun Musiikkimessuilla debytoinutta Isaakin pukua Lucan ulkoiluttaessa massiivista Cain-kostyymiään. Näin jälkikäteen tarkasteltuna päätös ei ollut ehkä kaikkein älykkäin. :DD Cain-herran pukuun oli tehty muutoksia, jotka vaikuttivat puvun käyttömukavuuteen, minkä johdosta suurin osa lauantaista kului siinä, kun yritin nostella Lucan viittaa takaisin tämän harteille. Eihän pelkkä viitan nostelu sinänsä mitään, mutta kun siinä roikkui kiinni pari kiloa panssareita, siipiä ja vuohenkalloa, niin helppoa se ei ollut. Veikkaan, että jonkun olkapäät kaipasivat vähän hierontaa lauantain urheilusuorituksen jälkeen.

Isaakin pukua olisi ollut muuten ihan kiva pitää päällä, mutta kuten olettaa voi, villakangastakki ja kauluspaita eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä kesäpäivänä, vaikka cosplayaajia siunattiinkin tutulla harmaalla Desu-säällä. Kuumuuden itsessään olisi vielä kestänytkin, mutta peruukkini osoittautui jo Musiikkimessuilla helposti takkuuntuvaksi ja melko huonolaatuiseksi, enkä sitten jaksanut tilata uuttakaan. Peruukin kanssa tappelu meni sitten hampaidenkiristelyksi, ja kaiken lisäksi olin unohtanut tarkistaa puvun kunnon ennen conipäivää. Muutama nauhojen viereen liimattu "niitti" vähän repsotti, mikä aiheutti niin ikään pahaa mieltä itselleni.

Lauantai-iltapäivä meni viime vuoden tapaan pitkälti Eurocosplayn tuomaroinnin merkeissä. Juryssa istuivat lisäksi tämän vuoden WCS-edustajamme Elffi, ompelumestari rora sekä viime vuoden Eurocosplay-edustajamme trinode. Kisaamaan ilmestyi loppujen lopuksi yhdeksän cosplayeria, ja etenkin kärkikolmikko oli sangen kovatasoinen ja tasaväkinen. Päätöksen tekeminen ei ollut helppoa, sillä jokaisella kilpailijalla oli omat vahvat osa-alueensa, eikä ollut helppoa pistää täysin erilaisia esityksiä ja erilaisia pukuja samalle viivalle arvioitavaksi. Tuomaroinnissa pisteytimme eri osa-alueita, jotka olivat hahmouskollisuus, puku ja esitys. Puvusta maksimipisteet olivat 20, esityksestä 10 ja hahmouskollisuudesta 20. Hahmouskollisuus-osa-alueessa arvioitiin muun muassa esityksessä ilmennyttä hahmouskollisuutta sekä materiaalivalintoja ja puvun mittasuhteita.

Voittajaksihan valittiin loppujen lopuksi Granado Espadan Male Scoutina esiintynyt Asagi. Isot onnittelut hienosta vedosta!

Sunnuntai meni sitten Shiorin (Revolutionary Girl Utena) vaatteissa. Meidänhän oli tosiaan tarkoitus pariutua (...) Ilonan kanssa sunnuntaiksi, mutta täysin ymmärrettävistä syistä jäin parimme ainoaksi osapuoleksi. Omankin pukuni valmistuminen oli vähän siinä ja siinä, ja loppujen lopuksi peruukin stailaaminen jäikin sitten hieman puolitiehen. Eksyin kuitenkin kuvaamaan eeppisen Elina-Utenan kanssa. Nettiyhteyteni on ollut vähän kenkkuileva viime aikoina, joten en ole vielä saanut näppejäni kaikkiin sunnuntain aikana otettuihin kuviin, mutta katsokaa nyt, kuinka hiton eeppisen kuvan YumiKoyuki meistä nappasi:

This is my evil face.

Kaikenkaikkiaan Desucon oli todella hyvä tapahtuma. Eurocosplay oli järjestetty erinomaisesti (kiitos, Hoothoot, olet upein!) ja itse show oli jälleen kerran mieleenpainuva. Valitettavasti missasin cosplaynäytöksen tuomarointien takia, mutta huhupuheiden mukaan sekin oli laadultaan erittäin hyvä. Muutakin ohjelmaa omiin tarpeisiini riittävästi - Eurocosplayn lisäksi kävin cosplaypaneelissa ja Tales of -luennolla, jotka molemmat olivat hyvin informatiivisia ja viihdyttäviä.

Olisi mukava pitää itsekin joskus ohjelmaa, mutta en tiedä mitään mistään muusta kuin cosplaysta. Cosplayaiheiset ohjelmat ovat tosin yleensä lähinnä kisoja tai sitten asujen tekemiseen liittyviä, ja itse en henkilökohtaisesti koe hyötyväni puvunteossa toisten kuuntelemisesta vaan enemmänkin tekemisestä. Lisäksi on ollut ohjelmaa ulkomaiden cosplaykulttuureista ja ulkomailla kisanneiden kokemuksista, joista kummastakaan ei itselläni ole mitään kokemusta. Cosplaykisoista olisi tosin ihan kiva pitää jonkinlainen kriittinen katsaus - vaikka jokin sellainen, jossa limittyisivät yhteen katsojien, kisaajien, tuomareiden ja järjestäjien näkemykset hyvästä kisasta. Tai sitten jotain ihan muuta. Mietitään!

Nekoconin ja Finncon-Animeconin jätän tällä erää väliin (aika, raha, the obvious reasons), joten oma tieni suuntaa seuraavan kerran Tampereelle Traconiin. Opiskelija-asuntoni sijaitsee näppärästi noin kahden minuutin kävelymatkan päässä Tampere-talosta, joten conimajoitukseni on turvattu. Score! ~~Jatkot Voronalla~~

Loppukevennyksenä taas pitkästä aikaa hauskimpia Google Analyticsin tarjoamia hakusanoja:

"leikkaa tukkas ja mee oikeisiin töihin"
"puoliksi näkyvät rinnat"

Joo.

Koomailun tyly loppu

2011-06-01T09:33:00.001+03:00

Viime merkinnästä on kulunut taas kauniisti kuukausia, ja nyt jos koskaan olisi otollinen tilaisuus näyttää, että hei, olenhan minä edes vähän terästäytynyt! Pakkohan sitä on olla, kerta Desucon häämöttää jo parin viikon päässä!

... No en kyllä ole. :D Huhtikuun vietin kauniisti kirjojen ääressä ja rutistin pienessä ajassa kasaan sellaisen määrän opintopisteitä, että herään vieläkin öisin kylpien kylmässä hiessä ja miettien, että osaanko nyt varmasti kertoa Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan eroista tai Euroopan unionin demokratiavajeesta. Paitsi että en. Mutta se on myönnettävä, että opiskelujuttujen valmistuttua väsymys oli melkoinen, sillä vaikka kuinka lupasin itselleni, että yritän ottaa rennosti, niin tietenkin piti nipottaa ja hankkia paiseita melko yhdentekevistä jutuista (kuka muka välittää jostain yksittäisten kurssien arvosanoista sitten, kun olen valmistunut...).

Kesälomani alkoi hyvin ja sain akkuni ladattua ja cosplaylle olennaisen tekemisen innon takaisin. Takapakkia tuli kuitenkin viime viikolla, kun koirani Ninni meni äkillisesti niin huonoksi, että muutaman tunnin sisään tilanteen toteamisesta oli lähdettävä eläinlääkäriin ja tehtävä päätös, jota lemmikinomistaja ei koskaan haluaisi joutua tekemään, mutta joka on lopulta kuitenkin aina jossain vaiheessa tehtävä. 14 vuotta on pitkä aika olla yhdessä, ja olen aina kiintynyt jokaiseen lemmikkiimme niin hulluna, että olo on ollut viimeisten päivien aikana vähän voimaton.

Eilen havahduin koomailustani kuitenkin siihen karmaisevaan tosiasiaan, että hittolainen, Desuconiin on aikaa enää hälyttävän vähän, ja jotain olisi pakko tehdä. Niinpä otin käsittelyyni Shiorin peruukin. Prosessi on vielä kesken, mutta heitän tässä lähipäivinä tänne ennen ja jälkeen -kuvia. Peruukit ovat aina olleet minulle se hankalin osuus puvussa, sillä en osaa laittaa edes omia hiuksiani, saati sitten peruukkeja. :D Nykyisin minulla on sen verran lyhyet hiukset, ettei niille tarvitse juurikaan mitään tehdä, ja vaikka omistan kauniin hiustenmuotoilusetin, en osaa käyttää sitä. Sen huomasin eilen, kun yritin muotoilla Shiorin tukkaa ties minkälaisella raudalla. Kuidut kyllä taipuivat, mutta aina ihan vikasuuntaan. :,D Onneksi ne voi aina suoristaa takaisin alkuperäiseen muotoonsa ja lähteä uuteen yritykseen. Toivon vain, ettei yrityksiä tarvitsisi ottaa kovinkaan montaa, sillä veikkailen vähän, että kuidutkin hapertuvat liiasta pahoinpitelystä.

Minun piti tehdä Judith valmiiksi Desuconia varten, mutta enpä teekään. Yritän saada neidon asustuksen valmiiksi tässä kesän mittaan Finnish Talesin photoshoottia varten. Toisen Desupäivän puku on siis vielä hieman mietinnän alla - Shiori saattaa päästä käyttöön kahdesti, tai sitten nappaan jonkun vanhan pukuni uusiokäyttöön. Isaak oli alkuperäinen suunnitelmani, mutta annas olla, jos tuo herran peruukki ei tuosta tule säällisen näköiseksi, on pakko keksiä jotain muuta, kun uuttakaan ei ehdi enää tilailla. Onneksi herään asioihin aina näin ajoissa!

Lisäksi sain Ilonalta tässä muutama viikko takaperin mieltä lämmittävän haasteen, joka antoi hyvän syyn blogin päivittämiseen. Minun on tosin vähän pakko luistaa tuosta 'oman kameran kätköistä' vaatimuksesta, sillä kuvaan digikamerallani ihan älyttömän vähän.

You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteeenpäin kolmelle (3) muulle!

Seivästin Caroliinan verisesti Traconissa 2010. Ilmeestä päätellen se teki hänet surulliseksi. Sanna H. kuvasi.

Hei, olen Judge Magister ja käyttäydyn erittäin hahmouskollisesti. Huomatkaa myös miehekäs vyötäröni! Finncon-Animeconissa vuonna 2009. Amanda K. kuvasi.

Heppani Vakker ja minä. Sanna H. kuvasi.

.... :D Luca sai pupunkorvat, prohoho. Juusto kuvasi.

Haastan kolme kaunista cosplaynaista eli Iriksen, Pumpkinin ja Fukan, mikäli he eivät haastetta ole jo muualta saaneet. Take it or leave it!

Palailen blogiuniversumin äärelle lähipäivinä, josko saisin jotain näytettävää aikaan.

Henkilökohtaista, tositarkoituksella

2011-03-03T08:47:00.000+02:00

Hiukan hävettää, kun olen jättänyt blogini aivan hunningolle muutaman kuukauden ajaksi ("muutaman" - herramunjee, tätä edeltävä merkintä on marraskuulta...). Tosiasiallinen syy tähän on ollut se, että sitten Shiorin peruukin hankinnan en ole tehnyt cosplayn eteen a) yhtään ja b) mitään. En mitään. En yhtään, en mitään, en yhtään mitään. Minun on hieman vaikeaa käsittää, miten tämä on ylipäätään mahdollista, sillä aina cosplaytaipaleeni alkuhämäristä asti olen ollut lähes tauotta työstämässä jonkinlaista pukuprojektia.

Osasyy saamattomuuteeni on se, että olen yrittänyt kierrellä kangaskauppoja, mutta koska Eurokangas vihaa juuri sitä kaipaamaani sinistä väriä ja suorastaan halveksii mintunvihreää, en ole saanut kasaan pukuihin tarvittavia materiaaleja. Sitten on tietty näitä tylsiä aikuisten juttuja, jotka ovat vaatineet oman veronsa. "Opiskelukiireet" = aina hyvä tekosyy kaikkeen. Yliopistossa opiskelu on tosin toistaiseksi ollut rennompaa ja vapaampaa ja ehdottomasti vähiten läsnäoloa vaativinta verrattuna alempiin kouluasteisiin, mutten ole silti jostain syystä saanut itseäni ompelukoneen äärelle vapaa-aikana. Jo on aikoihin eletty!

Nyt olen kuitenkin vähitellen heräämässä cosplaykoomastani. Tämän vuoden puvut ja conit eivät tosin ole vielä(kään) sataprosenttisen lukkoonlyötyjä, sillä kesällä olisi kai hyvä tehdä töitäkin. Ja koska kotiseutuni kesätyöntekijöitä palkkaavat yritykset ovat päättäneet, että "lolz päätetään kesätyöntekijöistä sit joskus toukokuun puolessa välissä, ei kukaan halua töistään tietää sitä aikaisemmin", niin tätäkin tietoa saa hetken aikaa odotella.

Tämä vuosi näyttää tällä hetkellä tältä:

Shiori Takatsuki, Revolutionary Girl Utena - Desucon
Kaveeraan ton yhden Ilonan kanssa.

Judith, Tales of Vesperia - Tracon
Kaveeraan ton yhden pienen ryhmän kanssa. Olen harkinnut Judyn debytoimista esimerkiksi Desun toisena päivänä tai mahdollisesti Animeconissa, mikäli sinne olen menossa. Animecon kun on kesän coneista se, jonka ensimmäisenä jätän väliin, jos niikseen tulee. No hard feelings, mutta kun Turku on hankalan matkan päässä ja con itsessään ei toistaiseksi ole herättänyt minussa erityistä mielenkiintoa.

Ja uutena tulokkaana:

Kanna Sakyonosuke, Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto
Kaveeraan ton yhden samurain kanssa, tosin en tiedä milloin. Mahdollisesti Traconin toisena päivänä?

Mukaan mahtuu ehkä vielä yksi nopea puku Tampere Kupliihin... Kupliiseen... Kupliin... Joo, sinne. Mitä nyt tajusin juuri, että elämme jo maaliskuussa, rästissä on esseitä, oppimispäiväkirjoja ja tenttikirjoja, ja Kuplii on kuukauden päässä, että se idea taisikin olla sitten siinä... Joka tapauksessa, nyt kun pakolliset anteeksipyynnöt, motivaatio- ja aikapulavalitukset ja pukulistan päivittäminen ovat pulkassa, voinkin keskittyä siihen asiaan, mistä minun alun perin piti kirjoittaa.

Olen jo hetken aikaa miettinyt, että blogistani puuttuu tietynlainen henkilökohtaisuus. Toki merkinnöistäni näkyy oma ääneni ja toki käsittelen harrastustani melko henkilökohtaisesta näkökulmasta käydessäni läpi pukujen valmistusprosesseja ja tapahtumamuistoja, mutta minua on jäänyt hieman kaivelemaan se, etten taida antaa hirveän paljon itsestäni. Cosplayblogin ei tietenkään ole tarkoitus olla muotiblogi, joka ruotii kirjoittajansa henkilökohtaista elämää poikaystävistä koiran korvatulehdukseen, mutta itse olen huomannut lukevani mielelläni sellaisia blogeja, joiden pitäjien nk. oikeista elämistä saa muodostettua jonkinlaisen käsityksen.

Niinpä mieleni teki hieman valottaa sitä, millainen olen ihan oikeasti. Vuosi sitten (!) blogini aloittaessani kirjoitin itsestäni esittelymerkinnän, jossa kerroin kyllä harrastushistoriastani varsin kattavasti, mutten tainnut sanallakaan valottaa ns. oikeaa persoonaani. Eli siis, aloitetaan helpoimmasta eli siitä, miltä minä näytän kaikessa luonnollisessa kauneudessani:

Tältä näytän, kun en tiedä, että joku (tässä tapauksessa Juusto, thx!) kuvaa minua. Olen erittäin ylpeä taidostani väännellä naamaani valokuvissa, ja yleensä nähdessäni kameran reväytän kasvolihakseni sellaiseen irveeseen, että oksat pois.

Sitten voisin kai vähän valottaa sitä, mitä teen elääkseni. Ja siihen on helppo vastaus; elän valtion kustannuksella. Menin peruskoulun jälkeen tunnollisesti lukioon, ja suoritin vaaditut 75 kurssia erittäin tunnollisesti ja kirjoitin tunnollisesti ja hain tunnollisesti jatko-opintoihin. Moukan tuurilla pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään Tampereen yliopistoon valtio-opin opintoihin. Valtio-oppi on vähän hämärä termi (sen on arveltu olevan mm. oikeustiedettä ja filosofiaa), mutta englannin "political science" kertoo kaiken olennaisen. Kyseessä on siis politiikan tutkimus.

Aihe kuulostaa varmasti erittäin tylsältä ja luotaantyötävältä, mutta teemme me yliopistolla muutakin kuin väännämme siitä, mikä nyt olisi se oikea tapa tasapainottaa kansantalous tai mitä veroja pitäisi nostaa. Emme myöskään ole mitään tulevia poliitikkoja, vaikka joukkoon mahtuukin yksi eduskuntavaaliehdokas ja pari avoimesti puoluekantansa esille tuovaa henkilöä. Politiikan tutkimus kun on nimenomaan politiikan tutkimuksen eikä itse politiikan taidon opiskelua. Tykkään puhua politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, ja olen erittäin iloinen opiskellessani näinkin kiinnostavaa alaa. Joten jos minuun törmää jossain conissa, en pelkää käydä tulenpalavia väittelyitä cosplayn lisäksi myös vähän vakavammista aiheista!

Isona (eli neljän ja puolen vuoden päästä, jos noudatan Kelan ohjeistusta) minusta tulee yhteiskuntatieteiden maisteri. Mitä se tarkoittaa ja mihin se avaa ovia, siitä minullakaan ei vielä ole ihan selvää käsitystä. Martti Ahtisaari on mun idoli, joten ehkä minusta tulee isona fem!Mara.

En ole myöskään ihan varma, ovatko ihmiset ymmärtäneet syyn siihen, miksi minä ja Luca linkittelemme toisiamme ristiin niin ahkerasti. Olemme melko vakiintunut kahden hengen cosplaytiimi, mutta vaikutamme myös niinkutsutussa oikeassa elämässä melko ahkerasti, vaikka nykyisellään välillämme on muutama sata kilometriä fyysistä välimatkaa. Tutustuimme toisiimme lukiossa ja aloitimme yhteisen cosplaytaipaleen jo vuonna 2008.

Oon toi Ryuk (Death Note) tossa oikealla ja vieressä on mun paras kaveri Luca Reminä. Tracon III, helmikuu 2008.

Voisin tehdä joskus vähän syvemmänkin analyysin siitä, kuinka siistiä on omata vakituinen cosplaypari (jolla tosin taitaa olla enemmän omia ideoita paricosplayhin kuin vastaanottavaisuutta mun ideoilleni, mutta ei se mitään!). Olemme toistaiseksi cosplayanneet yhdessä mm. seuraavia parivaljakoita:

Ryuk & Rem (Death Note)
Matt & Mello (Death Note)
Sha Gojyo & Genjyo Sanzo (Saiyuki)
Zenon & Shien (Saiyuki)
Ion & Sync (Tales of the Abyss)
Ivan Braginski & Wang Yao (Axis Powers Hetalia)
Isaak Fernand von Kämpfer & Cain (Trinity Blood)
.. And many more to come!

Merkintä on venähtänyt melkoisiin mittoihin ja minun pitäisi ihan oikeasti olla opiskelemassa, joten paljastukset saavat odottaa ensi kertaan.

Tosiaan, La Masquerade Infernale juhlii ensi perjantaina 1-vuotispäiviään! Jos unohdan kirjoittaa synttäripäivän merkinnän niin kuin luultavasti käy, niin onnittelen itseäni sydämellisesti jo nyt! Onnea!

Hiustenhalkomista

2010-11-22T12:33:00.000+02:00

Kerta cosplayvuosi on nyt omalta osaltani pulkassa, lienee aika muistella vanhoja ja pohtia tulevaa. Blogini on ollut pystyssä kohta yhdeksän kuukautta ja vaikka bloggaustahtini onkin ollut keskimäärin vain sellaista kolmen merkinnän kuukausivauhtia, olen silti ihan fiiliksissä aina kun saan aihetta päivittämiseen. Vaikka cosplay onkin kiintoisa ilmiö ja harrastus, ei siitä saa revittyä asiaa ihan yhtä paljon ja usein kuin vaikka tavallisesta pukeutumisestaan - on helppo laittaa blogiinsa joka päivä kuvia kulloisenkin päivän asustaan, mutta cosplayasun valmistuminen vie luonnollisesti paljon kauemmin. On ilahduttavaa huomata, kuinka paljon internetistä löytyy nykyään suomalaisia ja suomeksi kirjoitettuja cosplayblogeja - koetan stalkata niistä mahdollisimman montaa ja vaikken olekaan jaksanut hetkeen päivittää blogirullaani, niin tykkään teistä kaikista silti ihan yhtä paljon.

Mutta se siitä herkistelystä sitten. Ensi vuosi lähestyy! Maaliskuinen Tampere Kuplii pitää toistaiseksi hallussaan vuoden ensimmäisen tapahtuman titteliä, joten edessä on vielä pitkä, cosplayton talvikaamos. Musiikkimessuja seurannut armoton väsymys on omalta osaltani jo haihtunut, ja olen alkanut jo mietiskellä seuraavien pukujen materiaalihankintoja.

Ensimmäisenä asialistallani on Shiorin (Revolutionary Girl Utena) toteuttaminen, ja päätinkin aloittaa urakkani tässä pari viikkoa sitten etsimällä oikeanlaista peruukkia. Helpommin sanottu kuin tehty.

Yritäpä tästä nyt sitten päättää, mikä väri tuo on olevinaan - saati löytää peruukkia, joka olisi edes melkein samanvärinen kuin jokin lähdekuvista. Päädyin lopulta tilaamaan eBayn cosplaywigiltä kivan lämmönkestävän ja luumunvioletin peruukin ja pitämään kovasti sormia ristissä sen suhteen, että väri olisi edes suurinpiirtein oikea ja että pituus riittäisi. Yllätys oli iloinen kun peruukki saapui perille ja sen paksuus, pituus ja värikin olivat melko lailla sitä, mitä toivoinkin. Väri ei ehkä ole ihan niin akkuraatti kuin voisi olla, mutta värjäämään tuskin lähden, sillä olen itse siihen ihan tyytyväinen. Mieleni voi tosin muuttua matkan varrella vielä monen monituista kertaa...

O hai der, Juri-sempai~
(Myöntäkää pois, webkamerani ruusureunusefektn ja Utenan ruusut ovat kuin yksi yhteen!)

Seuraavan agendalla on saada peruukki ja Shiorin hiustyyli fuusioitumaan keskenään. Neidin hiusmalli on melkein liiankin normaali ja sen tähden varsin hajottava. Kiekuroita ja laineita ja ardghfjghhh. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun käyn projektiini käsiksi.

Toinen täysin varma asusuunnitelmani ensi vuodelle on Judith Tales of Vesperiasta. Tämäkin nainen hiustyyleineen näyttää ensi vilkaisulla varsin simppeliltä, mutta annahan olla tuon nutturan ja noiden hiuslisäkkeiden/antennien/ulokkeiden kanssa... Lisäksi tädin hiusten väri aiheuttaa harmaita hiuksia (lol) - ensi alkuun ne näyttävät sinisiltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna väri on paremminkin violetihtava sininen. Yritäpä tässä sitten etsiä eBaysta jotain vastaavaa. :B Luultavasti päädyn ihan rehelliseen siniseen peruukkiin kuten suurin osa muistakin Judy-cosplayereista.
Tiedossa on siis hauskoja hetkiä hiusten parissa. En ole koskaan joutunut tekemään kovin radikaalia peruukin modausta, joten nyt lienee korkea aika opetella. Lupaan raportoida projekteistani tässä talven mittaan armottoman rehellisesti - unohtamatta mahdollista kuvamateriaalia karmaisevalla tavalla kuolleista peruukeista. :D

Natsiestetiikkaa

2010-11-08T09:45:00.003+02:00

"Kato iskä, oon natsi."
"Etkä oo, sulla on liian pitkä tukka."

Eli siis, let me present: Isaak Fernand von Kämpfer, Trinity Blood. Variaatio on Thores Shibamoton kaunis taidekirjaversio, jossa on häkellyttäviä epäloogisuuksia sekä ihanaa yksityiskohtien muuntumista eri lähdekuvien välillä.

Heti alkuun on myönnettävä, että aliarvioin puvun vaikeustason pahemman kerran ennen sen työstämisen aloittamista; "No eihän tossa oo ku pitkä takki ja vähän jotain random sälää, helppo nakki lulz". Minulla ei kuitenkaan ole takanani minkäänlaisia vaatetusalan opintoja, vaan olen itse joutunut opettelemaan kaiken (yleensä kantapään kautta) näiden liki neljän harrastusvuoden aikana. Tapanani on yleensä hamstrata näppäriä peruskaavoja käsityölehdistä ja muokata niitä tarpeen mukaan, mutta Isaakin takin kanssa olin hetken aikaa sormi suussa. Löysin vain yhden kaavan kaksoisnapitetulle ja herrainkaulukselliselle takille, ja sekään ei oikein tyydyttänyt minua - lehti oli muistaakseni vuodelta -87 ja takki oli malliltaan lähinnä vähän sinne päin. Oli siis lähdettävä liikkeelle kuuluisalla "trial and error" -menetelmällä.

Mallailin asioita kaavapaperille ja tein parikin koekappaletta, joita sitten leikkelin ja ompelin ja ratkoin ja ompelin, kunnes sain suurinpiirtein univormun näköisen tekeleen aikaan. Sen jälkeen leikkasin hengitystäni pidättäen varsinaiset kankaat paloiksi ja kiitos luojalle siitä, etten ryssinyt mitään. Olin nimittäin ostanut kankaani yli puoli vuotta aiemmin ja sitä ei enää löytynyt Eurokankaan valikoimistakaan. Mistä tiedän tämän? No siitä, että kangas vähän niin kuin loppui kesken, ehehe... he. Kävin kuitenkin hankkimassa melkein samanlaista kangasta ja väkersin niistä sellaiset osat, jotka vähiten näkyivät, kuten alakauluksen ja takin alavarat.

Takissa käyttämäni kangas on tosiaan löytö viime syksyltä. Riihimäen Eurokankaaseen oli juuri tullut erä talvikankaita ja tämä kyseinen villasekoitekangas nappasi heti huomioni. Rakastuin siihen niin antaumuksella, että ihan harmittaa, ettei sitä enää ole kaupan valikoimissa näkynyt. Hinta oli muistaakseni jotakuinkin 15 €/m, mutta oli täysin hintansa väärti.

Takin pohjan kanssa ei ollut suurempia ongelmia - mitä nyt kaulusta ja vuoria ommellessa sai olla tarkkana, mutta Rosencreuz-univormujen nauhojen väreissä olikin sitten hivenen tulkinnanvaraa. Monet tekevät RCO-univormunsa valkeilla nauhoilla, mikä näyttää mielestäni ihan hyvältä ja akkuraatilta, mutta itse päätin kuitenkin hakea pukuuni taidekirjakuvamaista vaikutelmaa, jossa pukujen yksityiskohdat ovat kiiltävän metallisia. Näinpä ostin 20 metriä satiininauhaa ja aloin ommella. Käsin. Pffft.

Takin muut yksityiskohdat kuten hihansuiden tekstit, kauluspaidan kauluksessa olevat merkit, hihoissa olevat merkit ja nauhojen viertä kulkevat "niitit" (joita on liki 100 kappaletta, argh) ovat maalattua tekonahkaa, jotka on kiinnitetty julmasti ihan vain liimaamalla. Rinnuksissa roikkuva risti on softista kuten myös kotkakuvioinen vyönsolki, ja vyöt nyt ovat ihan vain vöitä.

Peruukki aiheutti ehkä eniten hammastenkiristystä, sillä pitkät peruukit ovat tunnetusti alttiita takkuuntumaan enkä voi kehua, että peruukkini olisi ollut erityisen laadukas. Olisihan se pitänyt arvata jo hintaa katsoessa - 24 euron hintapyyntö on pitkästä peruukista kuitenkin aika vähän. Takkujen lisäksi huomasin jälkeenpäin virallisia kuvia katsoessani, että peruukki sensuroi aika tehokkaasti pukuni koko yläosan eikä yksityiskohdista näy juuri mitään. :D No jaa. Pitää muistaa seuraavassa photoshootissa kiinnittää asiaan huomiota. Pakko muuten tässä välissä kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat normaalisti näkymättömissä mutta silti aivan mahdottoman isossa roolissa - peruukinselvittäjiä. Rakastan teitä.

Kaunis takahuone on kaunis. Kuvaajana Jamfoot / Gingerman Giant, iso kiitos!

Eniveis. Kaiken kaikkiaan vietin puvun kanssa kuitenkin erittäin hauskoja hetkiä ja olen harvinaisen tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäinen oikeaoppinen vuorituksenikin onnistui ihan nätisti. Vaikka en mittasuhteiltani ihan täsmääkään taidekirjan Isaakin kilometrifiguurin kanssa ja vaikka pelkäsinkin, etten ole olemukseltani tarpeeksi eeppinen voidakseni hypätä tämän charmikkaan vampyyriherran hous-- nahkoihin, oli tunnelmaan virittäytyminen kuitenkin varsin helppoa.

Loppujen lopuksi pukuun upposi yllättävän paljon aikaa; laskeskelin sen vieneen reilut 60 tuntia. Ensimmäiset merkinnät pukupäiväkirjaan tehtiin jo heinäkuun loppupuolella, mutta vasta elokuun lopussa pääsin eroon koekappaleiden kanssa säheltämisestä. Vaikka olin vannottanut itseäni olemaan valmis vähintään pari viikkoa ennen kisaa ja vaikka yleensä olen ollut aina ajoissa valmis, niin tällä kertaa lipsahdin omista lupauksistani ja pakersin puvun kanssa vielä viimeisellä viikolla. Valmista kuitenkin tuli!

Palvelija ja sen isäntä. Suokaa anteeksi epämääräinen poseeraamattomuuteni, mutta oli vaikeaa löytää kuvaa, jossa jompikumpi ei derppaisiherppaisi ihan kamalasti. Keväällä kirkkoon sitten. Sanna H. kuvasi, kiitos!

WCS-karsinnoissa syy

2010-10-31T07:58:00.003+02:00

... Nimittäin syy siihen, että olen ollut niin vaitonainen blogissani ja pukuasioistani noin yleensäkin. Tulipa kokeiltua WCS-karsintoihinkin osallistumista Elzyn kanssa. :D Kisasimme tiiminä numero 3, ja pukumme olivat Cain (Elzy) ja Isaak (minä) sarjasta Trinity Blood.

Ihan vänkä kokemushan se oli, vaikka eilistä karsintapäivää edelsikin erittäin lyhyet yöunet, jännittäminen ja ruokahaluttomuus - puhumattakaan kesällä alkaneesta esityksen harjoittelemisesta, sosiaalisen elämän minimoimisesta karsintoja edeltävinä viikkoina, 60 tunnin puku-urakasta ja neuroottisessa tilassa ja paria päivää karsintoja ennen kasatuista lavasteista.

Kohtaloksemme koitui lopulta toinen sija. Harmittihan se, tietenkin - en edes yritä esittää hyvää häviäjää, koska kaikki vihaavat hyviä häviäjiä. :D Ymmärrän kuitenkin sen, miksi näin kävi - voittajatiimin esitys oli kokonaisuutena eheämpi ja viihdyttävämpi, puhumattakaan hugesta ja valolla höystetystä propista. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseemme; ei hävetä näin jälkeenpäin se, että tuli osallistuttua. Olen ylpeä paristani, joka sai kun saikin pukunsa ajoissa valmiiksi ja olen ylpeä meistä tiiminä. Kaikesta säädöstä huolimatta karsintoihin valmistautuminen oli mieltä avartava ja haastava prosessi, jonka kanssa sai pistää itsensä likoon.

Jostain syystä kisafiilikseni oli kuitenkin kohdallaan vain ja ainoastaan sen kahden ja puolen minuutin aikana, jolloin valtasimme lavan esityksemme kanssa - muuten tunnelma oli hiukan latistunut. Hei c'mon. Neljä osallistuvaa paria. Neljä. :| Lisäksi puitteet eivät miellyttäneet - lavalla oli instrumentteja, tumma lavaympäristö sai pukuni hukkumaan taustaan, istumapaikkoja oli yleisölle vähän ja yleisöäkin taisi olla aika vähän - harva jaksaa maksaa Kirjamessujen sisäänpääsyhintaa vain karsintojen takia. Etukäteen lähettämäämme valosuunnitelmaakaan ei lopulta pystytty toteuttamaan huolimatta siitä, että käsitykseni mukaan viimevuotiselta karsintalavalta haluttiin pois juuri siksi, että esiintyjät saisivat uuden lavan myötä paremmat valot käyttöönsä. Muilta osin järjestelyt olivat kuitenkin onnistuneet, siitä iso kiitos CFT:n porukalle! Messuille pääsi hyvin sisään, tuomarointisessiot ja kuvaukset toimivat ripeästi, avustajat avustivat aina tarpeen vaatiessa ja pukuhuonetilat olivat mielettömät.

Nyt tekee oikeasti mieli olla ajattelematta cosplayta seuraavaan ~~kuukauteen~~ ~~viikkoon~~ kolmeen päivään. :D Vilkaisin kuitenkin näin aamun hauskuutukseksi esityksemme läpi, ja mikäli haluatte tehdä saman, niin tässä linkki. (kiitos Unita!)
Naurattaa. Nuo hiukset eivät sovi minulle sitten ollenkaan. :DD Tulee mieleen yläasteen aikainen hiustyylini, voi kamala. Höystän siviilissä puhettani aina naamanvääntelyllä, joten en näköjään aina pysty hillitsemään lolfacejani lavalla ollessani, mutta onneksi Elzy sentään on eeppinen niin kuin aina. :,D

Erillinen pukumerkintä kuvineen tulossa vähän myöhemmin.

#cosplay.fi

2010-10-18T08:54:00.004+03:00

Osallistuin eilen irkissä pidettyyn cosplay.fi -projektin suunnittelukokoukseen, ja parantumattomana idealistina inspiroiduin tästä tietenkin aivan valtavasti, vaikka näyttääkin siltä, että sivuston toteutuminen on vielä pitkän ja kivisen tien takana. Jostain on kuitenkin aloitettava, ja kerta kiinnostuneita oli mukana sen verran paljon, niin ehkä Suomen cosplaylla on vielä hamassa tulevaisuudessa hieno, yhtenäinen sivusto, joka kerää kaikki harrastajat saman palvelimen suojiin!

Yksi keskustelun tärkeistä pointeista oli se, että päätimme pitää kanavan #cosplay.fi (IRCnet) auki cosplayharrastajien yleistä keskustelua varten, sillä Anikissa ja irc-gallerian cosplaypalstalla vuorovaikutus ei valitettavasti ole kovinkaan hedelmällistä. Kaikki siis rohkeasti keskustelemaan cosplay.fi -projektista tai lätisemään muuten vain muiden cosplayereiden kanssa! Kyseessä ei ole minkään valtakunnan eliitin ylläpitämä kanava, jolle vain etuoikeutetut saisivat liittyä - minun kaltaiseni irkkinyyppäkin uskaltautui mukaan. Mikäli irc ei ole entuudestaan tuttu, web-ircistä on hyvin helppo aloittaa. Tässä ohje.

Muutama muukin ajatus virisi eilisestä kokouksesta.

Cosplay.fi -sivustosta on alustavasti suunniteltu jonkinlaista yleissivustoa, jonka alta löytyisi sekä harrastajafoorumi että cosplay.comin tyyppinen kuvagalleria käyttäjäprofiileineen. Lisäksi ilmaan heitettiin ehdotuksia tapahtumakalenterista, tuomaritietokannasta, yleisestä infosivusta, tutoriaalidatabasesta ja vastaavista. Jossain päin interwebsiä on kyseenalaistettu tällaisen, pelkästään suomalaisille harrastajille suunnatun sivuston tarve; onhan meillä jo Aniki, irc-galleria ja ulkomaiset cosplaysivustot eikä Suomi-/cgl/:kään ottanut tuulta siipiensä alle. Itse olen sitä mieltä, että cosplay on harrastus siinä missä muutkin ja kuten eilisessä keskustelussa tulikin esille, niin virallinen ja yhtenäinen sivusto edesauttaisi ihmisiä mieltämään harrastuksensa harrastukseksi. Mikäli lolitoilla, BJD-harrastajilla, j-musiikin ystävillä ja virtuaalitalleilijoilla on omat keskussivustonsa, niin miksi ei meilläkin olisi? Tällainen voisi myös virittää käyntiin cosplayhin keskittyviä paikallisyhdistyksiä - Helsingissä, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa on jo muutama miitti pidettykin.

Mutta. Näinkin laaja-alaisen sivuston toteutus vaatii riittävää määrää vapaaehtoisia, jotka ovat halukkaita näkemään vaivaa asian eteen. Sivustoa ei myöskään kasata ilman tietotaitoa ja toistaiseksi kukaan ei olekaan tunnustanut omaavansa niin kattavia koodaustaitoja, että uskaltaisi moiseen urakkaan ryhtyä. Sivusto päätettiinkin alustavasti kasata valmiista paloista niin pitkälle kuin mahdollista ja mikäli palvelu yleistyy, niin ylläpidon ja toteutuksen voisi hoitaa ostopalveluna, jonka voisi rahoittaa esimerkiksi myymällä suomalaisille yrityksille (esim. alan lehdet, askartelukaupat, säläkaupat jne) mainostilaa sivustolta.

Mutta, mutta. Valtio on ikävä keksintö. Se kun haluaa vahtia rahaliikennettä. Olin yhden räkäisen kauden lukioni oppilaskunnan rahastonhoitajana ja osaan pitää alkeellista kirjanpitoa tuloista ja menoista (kuten moni muukin meistä), mutta kun lakipykälien kanssa pitäisi alkaa elää vähän tarkemmin, niin olen aika lailla sormi suussa (kuten moni muukin meistä). Pitäisikö siis koomaava Cosplay Finland ry tekohengittää käyntiin ja hoitaa mahdollinen tulevaisuuden rahaliikenne sen kautta? Onko cosplay.fi:llä tulevaisuutta ilman virallista organisaatiota? Saako massiivisuutta aikaan ilman massia?

Ikävät raha-asiat poislukien ilmassa on kuitenkin toiveikkuutta, innokkuutta ja sitä paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Tästä tulee vielä jotain! Ehkä kaikki järjestyy vielä! Viisaat päät yhteen!

(Lopuksi pahoittelen vielä sitä, että blogini on ollut hiljaa viimeiset puolitoista kuukautta. Yliopisto on jännä asia, joka vie varsinaisen lukujärjestyksen aukkoisuudesta huolimatta yllättävän paljon aikaa. Lupaan parantaa tapani!)

Kuinka säästää rahaa cosplayssa joutumatta nälkäkuurille

2010-09-02T14:57:00.002+03:00

Tämänkertainen blogipäivitys syntyi junamatkalla yliopistolta kotiin. (Oi suuri ja kattava 3G-verkko!) Opiskelijaelämään tunnetusti liitetty köyhäilevä elämäntapa innoitti minua jakamaan nuukaa elämänasennetta eteenpäin, sillä suurin osa cosplayereistahan tekee huonoa työtä pienellä palkalla, elää viikkorahojen varassa tai on köyhä opiskelija. Silti nämä ihmiset harrastavat cosplayta - harrastusta, jossa yksittäisen puvun budjetti voi kohota huomaamatta satoihinkin euroihin. (Siitä, onko moinen oikeasti järkevää, voi olla montaa mieltä, mutta unohdetaan se tällä kertaa.)

Olen yrittänyt viedä penninvenytyksen pukuja tehdessäni äärimmilleen ihan vain sen takia, että minua korpeaa kuluttaa rahaa niin vietävästi yhden puvun takia. Myönnän suoraan, että olen tehnyt useita, äärettömän typeriä cosplayhin liittyviä ostoksia elämäni aikana, mutta kukapa meistä ei olisi? Ei ole harvinaista, että ostan mielestäni juuri täydellisen väristä kangasta vain huomatakseni kotona, että jahas, väärä väri - eihän tätä voi mihinkään käyttää. Eli ei kun uusi reissu kangaskauppaan.

Listasin kuitenkin muutamia säästövinkkejä, joita olen vuosien varrella yrittänyt noudattaa vaihtelevalla menestyksellä. Nämä ovat varmasti monelle itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti niistä on hyötyä edes jollekulle!

1) Kierrätä. Jos et enää käytä vanhaa pukuasi, hyödynnä se uusien pukujen raaka-aineiksi. Napit kannattaa aina ottaa talteen, kuin myös soljet ja muut pikkuosat. Kangasosat voi leikellä paloiksi ja niitä voi käyttää uudestaan; parhaassa tapauksessa esimerkiksi samat housut voivat palvella monessakin asussa. Vanhat peruukit tekevät myös hyvin kauppansa Anikin osto- ja myyntipalstalla, ja mikseivät kokonaiset cosplayasutkin. Peruukkien hankkiminen Anikin palstalta on myös oikein suositeltavaa, mikäli sieltä suinkin itselleen tarpeellinen peruukki löytyy.

2) Älä heitä mitään pois. Äidit eivät tästä pidä, mutta kaikenlaisen rojun hamstraaminen voi tulla pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin se, että lähtee metsästämään samoja tarvikkeita uutena. Vanhoista laukuista voi ottaa talteen metalliosia, rikkinäisistä vaatteista voi tehdä kangasosia ja vanhat vaatteet voi modata puvun osiksi. Omissa kokoelmissani on muun muassa vanhat aurinkolasien kehykset, filmipurkkeja, sähköjohtoa, vanhoja koruja ja säilykepurkkien kansia.

3) Hyödynnä kirpputoreja. Kirppiksiltä kannattaa etsiä etenkin kenkiä, sillä useimmiten vain tietyssä cosplayasussa käytettävien kenkien hankkiminen kenkäkaupasta tulee äkkiä melkoisen kalliiksi (done that - onneksi ovat kuitenkin kivat kengät, joita voin käyttää vapaa-ajallanikin). Tässä on tietenkin miinuksena valikoimien suppeus - kivat ja halvat kengät eivät juuri lämmitä, mikäli ne ovat kolme kokoa liian pienet. Mikäli et käy töissä ja tuloja ei käytännöllisesti katsoen ole, niin kirpputoreilta voi näppärästi haalia itselleen lisätuloja myymällä turhat tavaransa pois. Eräskin tuttuni tienasi pöydällään reilut 300 euroa, notta suosittelen lämpimästi!

4) Hyödynnä halpakauppoja. Niistä löytyy usein näppäriä perusvaatekappaleita, joita on turha alkaa tehdä itse ja joista saisi maksaa vaatekaupassa tuplat enemmän. Jos tarvitsen pukuuni perushousut tai vöitä, etsin niitä yleensä ensimmäisenä paikallisesta Tarjoustalosta.

5) Vahtaa kangaskauppojen palaosastoja. Niistä löytyy usein alennettuja pakanloppuja ja melko suuriakin paloja, jotka riittävät vallan mainiosti vähän isompaankin vaatekappaleeseen. Kangaskauppaan lähtiessään kannattaa myös ottaa mitat siitä, kuinka paljon tarvitsee materiaaleja - metrikin ylimääräistä kangasta tuntuu lompakossa, jos kankaan metrihinta lähentelee kahtakymmentä euroa. Kangasmateriaaleissa itsessään ei kuitenkaan yleensä kannata säästellä. Valitettavan usein kalliimpi kangas tarkoittaa parempaa kangasta.

6) Laatu ennen määrää. Tee vuodessa vähän vähemmän pukuja ja panosta niihin hiukan enemmän, niin voit hyvillä mielin käyttää niitä toisen jos kolmannenkin kerran.

7) Miksi ostaa omaksi, jos voi lainata? Minä ja Elzy tapasimme elää materiaalisymbioosissa asuessamme vielä samassa kaupungissa - olen joskus potenut akuuttia softispulaa ja saanut lainata sitä hänen varastostaan, ja vastalahjaksi olen antanut hänen käyttöönsä silikoninauhaa tai lainannut hopeamaalia. Kenkiä pukua varten voi lainata vaikka äidiltä, valkoista kauluspaitaa veljeltä, peruukkia kaverilta ja niin edelleen.

8) Proppimateriaaleissa voi säästää käyttämällä mielikuvitusta. Kalliiden muoviseosten kanssa läträämisen sijasta voi yrittää saada haluamansa pahvista, paperimassasta, askartelumassasta ja muusta rojusta. Nostan hattua proppimestari Wepille, joka on tehnyt proppejaan mitä mielikuvituksellisimmista materiaaleista - klassisin näistä materiaaleista lienee vanha ruotsinkirja. :D

9) Mene mukaan kimppatilauksiin. Jos olet tilaamassa ulkomaisesta nettiputiikista jotain, kannattaa pyytää kavereita mukaan, niin saatte toimituskuluja pienemmäksi. Anikin puolelta löytyy kimppatilauksia aina toisinaan - mm. roran pyörittämä kenkien tilauspalvelu on vaikuttanut oikein kätevältä.

10) Jos mahdollista, hyödynnä ulkomaanmatkat. Esimerkiksi Virosta saa kuuleman mukaan halpoja kankaita ja mikäli olet lähdössä matkalle Japaniin, niin käy ihmeessä ostamassa itsellesi muutama peruukki. Säästät ainakin postikuluissa.

11) Mikäli harrastat ulkomailta tilailua, kannattaa hyödyntää ajat, jolloin dollarin kurssi suhteessa euroon on heikko. Saat samalla euromäärällä enemmän dollareita. Tällä hetkellä kurssit eivät ole kovin suopeita dollarikauppoja ajatellen, mutta kannattaa pitää uutisia silmällä ja pistää eBay laulamaan, mikäli aika näyttää suopealta.

Vanhoja pukuja viiksekkäitä eiku mitä

2010-08-30T12:07:00.000+03:00

Anteeksi hiljaiselo, mutta en ole jaksanut repiä kirjoitettavaa tyhjästä. Puvunteostakaan ei ole kauheasti mitään raportoitavaa, sillä monen muun cosplayaajan tavoin olen vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen. Olisihan tuossa kahden viikon päästä tuloillaan Helsingin sarjakuvafestivaalit ja mangapäivä; kyseisessä tapahtumassa olisi paljon itseäni kiinnostavaa ei-mangaohjelmaa, jota voisi käydä vilkaisemassa ja saada siitä samalla tekosyyn jonkun vanhan puvun ulkoiluttamiselle. Tatiana olisi näppärä syyspuku - kokohaalari on melko lämmin ja tarpeen vaatiessa sen saa vielä lämpimämmäksi, sillä alle mahtuu vaatekerros tai kaksikin ihan mukavasti. Ionkin sopisi syyskeleille ihan hyvin - sukkahousuja voi päälleen mahduttaa useammat ja tunikan alle saa hyvin piilotettua pitkähihaisen. (Kyllä, olen kylmänarka ja alan palella heti, kun lämpömittarin lukema laskee alle kahdenkymmenenviiden.)

Ainoa ongelma molemmissa puvuissa on se, että pukuihin kuuluvat kengät eivät sovellu kävelyyn kovin hyvin.Muut pukuni ovatkin sitten vähän hankalia syksyisiksi hengailupuvuiksi joko vaatteen vähyyden tai muiden liikkumista vaikeuttavien asioiden takia. Tietyt pukuni alkavat myös jäädä nykyisten laatustandardieni alapuolelle, jotta viitsisin käyttää niitä uudestaan...Vanhoista puvuistani käyttökelpoisia kokonaisuuksia taitavat olla enää Saiyukin Gojyo (jonka puku ei kauheasti miellytä itseäni), Simounin Neviril (jolla on yhä peruukkiongelma), Last Exilen Tatiana (jonka kengillä on mahdoton kävellä pitkiä matkoja saati sitten ulkotiloissa), Tales of the Abyssin Ion (jolla on kenkinään vain jumppatossut), Hetalian Ivan/Venäjä ja FFX-2:n Paine (joka on hyvin epämukava puku minä tahansa vuodenaikana).
Osan vanhoista puvuistani olen heittänyt kylmästi roskiin ja osa puvuista ei taas enää toimi käytössä lähinnä siksi, koska olen käyttänyt sitä joko omilla hiuksillani tai sitten peruukilla, joka on jo löytänyt uuden omistajan.

En yleensä kiinny vanhoihin pukuihini, joten minulle ei ole suuri este teurastaa pukuun kuuluvaa peruukkia uuteen tarkoitukseen tai myydä sitä rahantarpeessa eteenpäin - saati sitten leikellä vaatteita kappaleiksi tai muokata pukuun kuuluvia kenkiä uuteen käyttötarkoitukseen. Kierrätän aika paljon peruukkeja ja materiaaleja, mutta itse pukuja käytän uudestaan melko harvoin - vähän ajan kuluttua näen niissä liikaa virheitä, jotta viitsisin laittaa niitä uudestaan ylleni.

Tänä vuonna olen tosin tehnyt hämmentävästi poikkeuksia normaaliin "puku-per-tapahtuma" -käyttäytymiseeni, sillä käytin Ionin pukua kahdesti (tai kolmesti, jos photoshoot lasketaan mukaan), Painen pukua kahdesti ja lisäksi tein yhden vanhoista puvuistani uudestaan. Monen cosplayerin kuulee sanovan, ettei hän ollut täysin tyytyväinen pukuunsa ja että hän suunnittelee sen tekemistä uudestaan, mutta aika harva loppujen lopuksi omaa tarpeeksi viitseliäisyyttä vanhojen pukujen korjailuun. Fanituksen kohteet vaihtuvat aika tiuhaan ja eteen tulee viikoittain toinen toistaan vinkeämpiä pukuja, joiden toteuttamista sormet odottavat syyhyten. Lisäksi on tympeää lähteä tekemään pukua, jonka on jo kerran tehnyt, kerta edessä olevat työvaiheet on jo kerran käynyt läpi.

Toisaalta vanhan puvun uusiminen on myös hyvin palkitsevaa, sillä yleensä sitä huomaa taitojensa kehittyneen harrastusvuosien varrella. Itse päätin korjata vuoden 2009 Desuconissa debytoineen Neviril-asuni uusiksi vuoden 2010 Desuun ison Simoun-ryhmän innoittamana. Loppujen lopuksi päädyin uusimaan pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta ihan kokonaan, joten parempi lienee puhua uudesta asusta kuin korjatusta asusta. Prosessi oli omalla tavallaan ihan vinkeä, vaikkakin se tuntuikin kovin tutulta - olinhan minä jo kerran tehnyt kaikki ne osat, joita nyt olin uusimassa.

Uusi Neviril-asuni ei ole lähelläkään täydellistä, mutta huomattavia parannuksia se kyllä koki. Vaaleanvioletti mekkokangas on paremman näköinen kuin vanha, osittain läpinäkyvä verhokangas. Sukat ovat ihonmyötäisemmät niin ikään materiaalin vaihtamisen ansiosta. Takki on hiukan siistimmin ommeltu ja lyhyempi kuin edeltäjänsä, vaikkakaan en vieläkään saanut aikaan hakemaani pallohihaefektiä. Uusi peruukkikin jäi valitettavasti yhtä latteaksi kuin alkuperäinenkin yksilö. No, ehkä vielä jonain päivänä saan voimaa kasata Neviril 3.0:n, jossa nämäkin virheet on korjattu...

Neviril vuonna 2009. Kuvaajana Sanna H.

Neviril vuonna 2010. Fictionary Aaeruna, Wepi kuvaajana.

Erot asujen välillä ovat enimmäkseen oman pääni sisällä, mutta toivon mukaan sukat näyttävät uudessa asussa vähän paremmilta, mekko hitusen fiksummalta ja takki pikkuisen istuvammalta. Läheltä katsottuna ompelujäljessäkin on selkeä ero - enää en tikkaile miten sattuu tai jätä kanttinauhoja repsottamaan (enkä myöskään ompele violettiin kankaaseen oranssia tikkiä...).

Kuluneen vuoden aikana olen tajunnut, että pukujen käyttäminen useampaankin otteeseen on oikeastaan ihan kivaa. Se säästää rahaa ja aikaa ja lisää puvun kantajalleen antamaa iloa - miksipä sitä laittaisi suotta kivaa pukua kaappiin pölyttymään? Pakko sanoa, että oloni ei ole koskaan ollut stressittömämpi kuin ennen tämän vuoden Traconia - ihan vain siksi, että käytin molempina päivinä poikkeuksellisesti vanhoja pukujani. Toki värkkäilin vielä paria päivää ennen tapahtumaa Painelle miekkaa, mutta sen olisi ihan hyvin voinut jättää tekemättäkin - pointti oli kuitenkin se, että saatoin kerrankin keskittyä nauttimaan kesästäni ilman takaraivossa olemassaolostaan muistuttavaa keskeneräistä pukua. Pitänee siis harrastaa kierrätystä myös jatkossa. ;3

Mieleni minun tekevi

2010-08-06T11:48:00.000+03:00

Kalevala-lainaus johdattaa meidät ovelasti päivän aiheeseen eli ensi vuoden pukusuunnitelmiini. Olen pitänyt harvinaisen kauan lomaa cosplayasioista - vaikkakin olen seuraillut harrastajayhteisön tapahtumia (kuten viime viikonloppuna pidettyä WCS-finaalia) melko aktiivisesti, niin en oikeastaan ole jaksanut keskittyä omiin pukujuttuihini juuri lainkaan. Kyse ei onneksi ole kuitenkaan ollut inspiraation puutteesta vaan lähinnä siitä, että helle ja kesätyöt ovat vieneet kaiken jaksamisen. Mutta koskaanhan ei ole liian vähän energiaa spekulaatioon! Jos suupielissäni olisi kädet, olisin tehnyt tässäkin ajassa jo kymmeniä uusia pukuja, mutta tunnetusti puvut vaativat valmistuakseen vähän muutakin kuin suuria puheita.

Olen vähän kartoittanut ensi vuoden tapahtumatarjontaa ja se näyttää aika tutulta ja turvalliselta. Tampere Kuplii, Desucon, Animecon ja Tracon lienevät ne, joissa tulen lähes varmasti visitoimaan, mutta katsotaan, josko tilaa riittäisi muillekin tapahtumille. Mikäli Gaala järjestetään taas, olisi siellä mukavaa käydä joko ihan katsojana tai vaikka kisaajanakin. Kosuconkin kiinnostaisi, kerta minulla olisi jo majoituspaikkaoptiokin Jyväskylässä. :D

Aiempina vuosina olen elokuuhun mennessä yleensä jo päättänyt seuraavan vuoden puvut, mutta nyt en ole oikein päässyt puusta pitkään. Traconissa hikoillessani tosin vannoin, että ensi kesällä en tulisi cosplayaamaan mitään muuta kuin vähäpukeisia naisia säästyäkseni lämpöhalvaukselta, mutta uho oli ehkä vähän ylimitoitettua, sillä eihän yksikään cosplayasu ole oikeasti koskaan viileä. Eli hikoilua tiedossa ensi vuodellekin.

Puheissa on ollut ainakin YuRiPa -ryhmän uusiminen samoilla hahmovalinnoilla, mutta uusilla dressphereillä. Rakkaat ryhmäläiseni ovat koettaneet aivopestä minua Lady Luck -ryhmään, mutta olen vielä hiukan epäileväisellä kannalla. :--D

Kesäpuvuksihan Lady Luck olisi toki mitä mainioin vaihtoehto, mutta kun tuo etumuksen alue on vähän... ööh. Tarvitaan aika paljon aivopesua, jotta lähtisin oikeasti tuota pukua tekemään, mutta onneksi Gullwingsien tytöille on roppakaupalla muitakin asuvaihtoehtoja. YuRiPan lisäksi on ollut suunnitelmia isosta Tales of Vesperia -ryhmästä samaisella porukalla, jonka kanssa meillä oli suuri ja eeppinen Tales of the Abyss -ryhmä. Hahmovalinnat ovat vielä hiukan hakusessa joidenkin osalta, mutta itse olen jo löytänyt hahmokaartista sen, jonka puvun kaikkein mieluiten tahtoisin tehdä. Siitä lisää, kunhan saamme suunnitelmia lyötyä lukkoon.

Ensi vuonna saattaa myös mitä suurimmalla todennäköisyydellä olla tiedossa pukuilua iki-ihanasta Revolutionary Girl Utenasta.

Shiori on herkkä nuori nainen. Ihan oikeasti!

Jos osaatte laskea yhteen yksi plus yksi, niin kyllä, Shiori etsiytynee samoille koordinaateille Juri-Ilonan kanssa. :D Ohtori Academyn koulupuku on ehkä yksinkertainen, mutta hyvältä näyttääkseen lopputuloksen pitääkin sitten olla likimain täydellinen - eihän tuo puku näytä miltään ilman tismalleen oikeita värejä, mielettömiä puhvihihoja ja teräviä vekkejään. Tekisi muuten mieli heittää tähän syväluotaava analyysi Shiorista, Jurista ja heidän keskinäisestä suhteestaan, mutta sen pituus olisi jo sitä luokkaa, että se taitaisi vaatia ihan oman merkintänsä.

Lisäksi listallani on tietenkin monen monta unelmapukua, jotka haluaisin joskus vielä toteuttaa, mutta en ole vielä varma, onko niiden aika vielä ensi vuonnakaan. Final Fantasy XII on toistaiseksi eniten cosplayaamani sarja ja toteuttamieni Reksin, Franin, Vaanin ja Gabranthin lisäksi ko. pelistä löytyisi vielä ainakin neljä hahmoa, jotka tahtoisin vielä joskus tehdä. Olen himoinnut muun muassa Balthierin toteuttamista jo pitkään, mutta on erittäin suuri kynnys lähteä tekemään pukua, jonka joku on jo tehnyt niin hyvin kuin ylipäätään voi olla mahdollista. :D Mutta ehkä vielä joskus. Onhan minulla ja concept art -Balthierilla sentään tismalleen samanlainen nenä!

Dat nose!

Balthieriakin enemmän kutkuttaisi oikeastaan Franin tekeminen alusta asti uusiksi, mutta se(kin) olisi jo sitten sen kokoluokan projekti, että jos kaikki ensi vuoden suunnitellut ryhmät ja parit toteutuvat, niin sitä pitäisi luultavasti taas lykkäillä unelmiaan myöhemmäksi.

Haluaisin ehdottomasti toteuttaa myös Last Exilen Maestro Delphine Eraclean jännän avaruuspuvun, koska Last Exile on sen luokan mestariteos että oksat pois ja koska Delphine nyt vain sattuu olemaan niin selkäpiitä karmivan häijy.

Olen vähitellen kypsytellyt ajatusta tämän puvun tekemisestä, joten ei olisi lainkaan mieletön ajatus asettaa tavoitteeksi sen toteuttamisen jo ensi vuoden puolella. Sitähän loppuu pian ikä ja terveys, jos aina vain lykkää asioita myöhemmäksi!

Suunnitelmani luultavasti muuttuvat vielä moneen kertaan, sillä elämäntilanteenikin on melkoisessa murroksessa tällä hetkellä; aloitan syyskuussa opinnot Tampereen yliopistossa. :3 Joten aika näyttää, kuinka paljon rahaa ja aikaa cosplaylle loppujen lopuksi tulee liikenemään.

Cosplay-viikon nostalgisointia

2010-07-31T09:28:00.004+03:00

Voih, tunnen itseni nyt kyllä hyvin vanhaksi ja väsyneeksi. Valtakunnallinen cosplay-viikko alkaa tänään, enkä minä taaskaan ole ottamassa siihen osaa. Osasyy moiseen on siinä, että olen vielä ensi viikon töissä, ja roskiksia tyhjentävä Paine tai kukkapenkkiä kitkevä Gabranth voisi olla vähän turhan hämmentävä näky. Olen muutenkin muuttunut ihan tylsäksi naavaksi ja turhan häveliääksi lähteäkseni enää hassusti pukeutuneena julkiselle paikalle, ellei kyse ole sitten conimatkasta. Olisihan cosplayviikkoilu ihan mielettömän vänkää, mutta kun ääh, en uskalla! Puolustuksekseni on myös sanottava, että harrastajien kansoittamassa Helsingissä viikon kunnioittaminen pukuilemalla on huomattavasti helpompaa kuin täällä Uematsun selän takana.

Olen kuitenkin kokenut cosplayviikon mukanaan tuoman ilon herran vuonna 2007, jolloin kyseinen viikko oli ensimmäistä kertaa kokeilussa. Tuolloin minäkin, pieni lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilas ja vasta cosplayn aloittanut nyyppä, otin hulinaan osaa ja heitin niskaani cosplayasun viikon jokaiselle päivälle.

Muistan vieläkin viikko-ohjelmani: Yhtenä päivänä olin Zoro Roronoa One Piecestä ("Vittu sä oot ninja." -eräs tuttuni), toisena Riku Kingdom Heartsista ("Mikä pelle jätkä toikin oli?" -pikkupoika), luokkakuvauspäivänä oma hahmoni Narn ("Ootko sä Auron Final Fantasysta?" -kaveri), neljäntenä päivänä uudestaan Riku ja viimeisenä päivänä Xigbar Kingdom Heartsista ("Mitä sun silmälle on tapahtunut?" -liikunnanopettaja).

Musiikintunnilla paukutellut Vorona 16-wee ei vielä tiennyt Punanaamiota paremmasta.

Cosplayviikon ansiosta sain otsaani ikuisiksi ajoiksi friikkinörtin leiman, mutta en kyllä kadu hetkeäkään ensimmäisen lukiovuoteni hullutuksia, vaikken enää omaakaan samaa rohkeutta ja shokeeraushalua kuin silloin. Pistelin vielä myöhemmin samana lukuvuonna menemään Death Note -ryhmän kanssa Ryukin asu niskassa, minkä ansiosta sain saman vuoden abigaalassa kyseenalaisella kunnialla höystetyn "Wannabe-abi" -tittelin, kerta en malttanut jättää pukuilua omiin penkkareihini. :--D

Cosplayviikko päättyi tuona vuonna Helsingin Sarjakuvafestivaaleihin, jossa pyörähtelin molempina päivinä Rikun puvussa. Pääsin tuolloin myös ensimmäistä kertaa lavalle cosplayasussa, sillä minua sekä Wepiä käytiin kysymässä mukaan pieneen ohjelmanumeroon, jossa cosplayviikkoon osallistuneet cosplayerit kertoivat kokemuksistaan ja ihmisten reaktioista viikon aikana. Tästä tapauksesta on jopa kuvamateriaalia eräässä Anime-lehdessä, oi kultaista nuoruutta. 'D

No mutta, vaikka en otakaan osaa iloiseen ja värikkääseen hyrinään tälläkään kertaa, kunnioitan kuitenkin viikon järjestäjiä ja siihen osallistujia olemalla hengessä mukana! Lupaan mennä juttelemaan jokaiselle viikon aikana vastaan tulevalle cosplayerille ja näpsäistä vaikka kuvankin. (Helppohan se on luvata, kun Riihimäellähän näitä harrastajia tunnetusti suorastaan parveilee. :D) Itselläni on lämpimiä muistoja cosplay-viikosta ja olen sitä mieltä, että perinne on säilyttämisen arvoinen - ei cosplayn pidäkään olla aina niin kauhean vakavaa liiketoimintaa.

Eli ei muuta kuin hauskaa cosplay-viikkoa kaikille! Ilahduttakaa kanssaihmisiänne pukuilemalla jos suinkin kehtaatte ja mikäli kadulla tulee vastaan pukuilijoita, niin nostakaa ihmeessä hattua!

Ennakkokatsaus World Cosplay Summitin finalisteihin

2010-07-17T13:08:00.001+03:00

World Cosplay Summitin finaaliin on aikaa enää kaksi viikkoa. Cosplayn mm-kisoiksikin tituuleerattu kisa käydään Japanissa 1. elokuuta ja mukana on jälleen kilpailijoita ympäri maailmaa. Kuten suurin osa blogin kohderyhmästä varmaan tietääkin, on Suomi jälleen kisassa mukana - kotimaammehan debytoi WCS-finaalissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Tämän vuoden Team Finlandin muodostavat viime lokakuussa Suomen WCS-karsinnoissa voiton napanneet Riina ja Sami, joiden valmistautumista finaaliin olen tässä vuoden aikana seuraillut heidän bloginsa välityksellä. Onnea matkaan!

Suurin osa osallistuvista maista on jo valinnut edustajansa, joten ajattelinkin luoda nopean katsauksen tämän vuoden tiimeihin ja Summit-humuun noin yleensä. Konaminin WCS-artikkelit ovat muuten ehdottomasti lukemisen arvoista tavaraa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Suomihan on tunnetusti pieni maa myös cosplayharrastajien määrässä mitattuna, ja meillä ei karsintoihin toistaiseksi ole ollut suurta tunkua - ensimmäisenä vuonna kisassa oli muistaakseni seitsemän paria ja viime vuonna kuusi. Karsintaan ei myöskään ole minkäänlaista esikarsintaa, toisin kuin lähes kaikissa muissa Summitiin osallistuvissa maissa - Brasiliassakin järjestettiin tänä vuonna kahdeksat esikarsinnat, mikä kertonee jo jonkin verran cosplayn suosiosta kyseisessä maassa.

Myös eräs toinen ulkomainen erikoisuus hämmentää varmasti suomalaista, vaatimatonta kansanluonnetta - ulkomailla ei ole suinkaan ennenkuulumatonta, että aiempana vuonna Summit-finaaliin valittu pari pyrkii karsintojen kautta finaaliin uudestaan. Mitä nyt YouTube-kommentteja on uskominen, niin ainakin Ranskan tämän vuoden edustajapari on samainen, joka edusti maataan finaalissa kaksi vuotta sitten. Japanin karsintoihin osallistuvat tiimit on jo julkaistu WCS:n virallisilla sivuilla ja nopean silmäilyn jälkeen voidaan huomata, että myös kisojen pysyvässä isäntämaassa finaaliin pyrkii uudestaan sellaisia pareja, jotka ovat jo aiemmin edustaneet maataan. Vaikka tämä alkuun tuntuikin minusta hiukan hämmentävältä, niin on se loppujen lopuksi ihan ymmärettävää - eihän urheilijoitakaan kielletä osallistumasta seuraavan vuoden MM-kisoihin, mikäli he ovat voittaneet mm-kultaa aiempina vuosina. Summit (ja eurooppalaisille tietenkin Eurocosplay) on kuitenkin cosplayerin ainoa väylä kansainvälisille kisa-areenoille, joten varmasti osanotto houkuttaa uudestaankin. En sitten tiedä, kuinka paljon draamaa ja pahaa verta aiempien vuosien edustajien osallistuminen karsintoihin noiden maiden harrastajapiireissä aiheuttaa, mutta suurempi harrastajamäärä ja erilainen kisakulttuuri ehkä muokkaavat ilmapiiriä hiukan sallivammaksi kuin Suomessa. Mene ja tiedä.

En ole ihan kaikkiin tämän vuoden edustajatiimeihin tutustunut, sillä WCS:n viralliset sivut eivät aina ole kaikkein infromatiivisimmat. Muutenkin kunkin maan karsintojen voittajaesityksen etsiminen on raivostuttavaa salatiedettä - joko videoita ei ole tai sitten niitä ei osaa etsiä. Meksikon edustajia ei Tuubista löydä hakusanalla "wcs preliminaries" vaan "wcs eliminatoria" tai sitten hakulootaan täytyy tapailla "wcs ganadores" "wcs winners"in sijaan. Kovin monessa maassa ei myöskään ole yhtä ahkeria kisakuvaajia kuin Suomessa (iso hatunnosto Unitalle!).

Ranskan voittoisa tiimi:

Liehuvat jutut ja herkkä, koreografinen tulkinta ovat läsnä myös USA:n edustajien esityksessä:

Thaimaan esitys:

Aasiassa isot monsteripuvut ovat näemmä kuuminta hottia tällä hetkellä. Thaimaan esityksen lopun jälkeinen kohtauskin on jokseenkin riemastuttava; tusina avustajia ryntää nostamaan kaatuneen kisaajan pystyyn ja rahtaamaan proppeja äkkiä pois. Ah, mitä asiakaspalvelua!

Etelä-Korean tiimin esitystä en löytänyt kokonaisuudesaan, mutta sen sijaan paikallinen tv-kanava on tehnyt jonkinlaisen videokoosteen karsinnoista:

Ihan uskomattomia juttuja sitä näkeekin kun vanhaksi elää. Katsokaa vaikkapa kohtaa 0:19 - mitä ihmettä? Miten tuollaisen toteuttaminen on ylipäätään mahdollista? Ovatko siellä päin kaikki cosplayerit ammatiltaan sähkö-insinöörejä? Vaikka en korean kieltä ymmärräkään, on video kuitenkin hyvin mielenkiintoista katsottavaa ja antaa ihan kivasti informaatiota; cosplay kun ainakin näyttäisi olevan Etelä-Koreassa paljon julkisempi harrastus kuin Suomessa. Pukuilijat posettavat tavallisten turistien kanssa valokuvissa ja karsinnoista tehdään ohjelmaa valtakunnalliselle tv-kanavallekin.

Vaikka YouTube onkin Kiinassa pannassa, löytyi karsintojen voittajien esityksestä yksi videopätkä:

Nukkemestari -tyyppinen esitys on ideana aika klassinen, mutta onnistuessaan se on erittäin näyttävä. Samanaikaiset liikkeet vaativat ehdottomasti tiukkaa harjoittelua ja erittäin hyvät ajoitukset, ja Kiinan tiimi on onnistunut hommassaan erinomaisesti.

Kaikkia videoita en tohtinut upottaa blogitekstiini, mutta jos kiinnostusta riittää, kannattaa vilkaista myös muiden tiimien esityksiä:

Espanja
Meksiko
Singapore
Saksa

Brasilian tiimi valitaan vasta tänään ja Japaninkin tiimit päätetään vasta finaalin alla. Tanskassa ei puolestaan käyty karsintoja lainkaan finalistien päättämiseksi enkä ole toistaiseksi löytänyt videomateriaalia Italiasta enkä Australiasta.

Jos jaksoitte katsoa kaikki videot läpi, niin varmaankin huomaatte, että ei se taso niin mahdottoman ällistyttävä ole muualla maailmassa. Tietyissä maissa (USA, Ranska, Brasilia, Italia) cosplayn taso on perinteisesti melko kova ja Aasiassa propinteko on viety toiseen potenssiin, mutta jos unohdetaan insinööritaidoillaan pätevät cosplayerit, niin ei Suomen cosplayerit muusta maailmasta kovin kauas jää. Moni WCS-esitys lepää kaiken maailman erikoiskikkojen (valotehosteet puvuissa, lavasteiden kekseliäs käyttö, puvunvaihto kesken esityksen ym) varassa ja vaikka nämä ovatkin hienoja tehokeinoja, niin itse esityksen tarina ja sanoma saattavat jäädä hiukan laihanlaisiksi. On myös mielenkiintoista huomata, että vaikka World Cosplay Summitiin kokoontuukin cosplayereita Afrikkaa lukuunottamatta kaikilta mantereilta, niin esitykset ovat pohjimmiltaan melko samankaltaisia ja toistavat samankaltaisia aiheita; rakkaussuhteita, traagisia kuolemia ja kaksintaisteluja.

WCS:n voittajaahan on etukäteen yhtä hankala arvailla kuin Euroviisujen voittajaa - Summitin tuomaristo koostuu pelkästään japanilaisista ja kaiken lisäksi tiimit saavat parannella esityksiään tai tehdä täysin uudet puvut finaalia varten. Itsekään en oikein osaa valita vielä omaa suosikkiani - hurraan luonnollisesti kotimaan puolesta, mutta esimerkiksi Ranskalla on minun makuuni oleva kauniiden pukujen ja kauniin esityksen muodostama hyvä kokonaisuus. Etelä-Korean edustajat puolestaan vakuuttavat näyttävillä puvuillaan ja proppitaidoillaan. Kiinan puvut eivät olleet erityisen näyttäviä, mutta esitys viihdytti minua kovasti sujuvuudellaan ja vaihtelevaisuudellaan. USA:llakin oli varsin mielenkiintoinen esitys, ja kisaajaprofiilien perusteella Italian tai Australiankaan menestys ei ole poissuljettua - ja Japanihan on tunnetusti sijoittunut kisassa lähes aina.

Finaalia suurella mielenkiinnolla odottaen!

ISO EDIT:
Brasilian esitys. Taisi muuten hypätä suosikikseni about heti. Katsokaa loppuun. Olen sanaton.

Lisälukemista:
Virallinen WCS-sivusto
deviantArtin WCS-ryhmä
Tiimien profiilit

Trapula

2010-07-10T14:53:00.004+03:00

Sarjassamme "melkein-hauskat-otsikot".

Helteet ovat lamaannuttaneet minut aika lailla täydellisesti, joten en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa Tracon-tunnelmistani, vaikka aikaa on ollut kokonainen viikko. En ole myöskään jaksanut oikein keskittyä pukusuunnitelmiin tai mihinkään muuhunkaan - mieli kyllä tekisi askarrella kaikenlaista pientä, mutta kun ompeluhuoneeni muistuttaa alkeellista saunaa, niin viihdyn paljon paremmin ulkosalla puun varjossa lojuen.

Niin, ja näin mihinkään erityisemmin liittymättä: Asensin tuossa kuukausi takaperin Google Analyticsin sivustolleni omaksi viihdykkeekseni ja hilpeyteni oli suuri, kun huomasin, että blogiini oli eksytty mm. hakusanoilla "elffi cosplay". :DDD Sori tytöt, taisin tuottaa teille pettymyksen.

Mutta eipäs poiketa asiasta enempää, sillä merkinnän varsinainen aihe oli tosiaan pyhitetty Traconille. Muut blogistit ovat käsitelleet kyseisestä tapahtumasta aika lailla ne asiat, joista itsenikin piti kirjoittaa (cosplaykisan ontuvat järjestelyt, pukujen yleinen taso, tapahtuman tilat, ohjelma jne), joten keskityn lähinnä kuvien lätkimiseen (kaikki krediitit Sanna Husulle, mahtavalle ja väsymättömälle kuvaajanerolle!).

Lauantain pukuni ja viimeistelty miekka, jonka tekemisestä raportoin viime merkinnässäni.

Jos muutaman sanan conikokemuksestani kuitenkin sanoisin, niin tapahtuma oli erittäin miellyttävä lukuunottamatta sitä, että puvun riisuminen viime lauantai-iltana kuulosti suurinpiirtein valtavalta SLLLUUURPS-ääneltä. Niinpä pyydän teiltä, rakkaat lukijani, että jos vielä joskus näette minun valitsevan blogissani johonkin kesätapahtumaan puvun, joka varmasti aiheuttaa lämpöhalvauksen tai vähintäänkin suurta epämukavuutta, älkää antako minun tehdä kyseistä valintaa. En vain ikinä opi säänmukaista pukeutumista.

Spira's Next Top Model. Tai sitten ei, mutta Tampere-talo oli joka tapauksessa täynnä kivoja pieniä kuvausnurkkauksia.

Lauantaina pyörähtelin tosiaankin Painen (Final Fantasy X-2) nahka-asussa ja sunnuntaina jammailin Ionina osana värikästä Tales of the Abyss -ryhmää. Tarkastin myös luonnollisesti cosplaykisat kumpanakin päivänä ja olin hyvin yllättynyt siitä, että pääsin seurueeni kanssa ihan kohtuullisen hyville paikoille ilman minkäänlaista jonotusta. :O Joko Tampere-talon pääsalissa oli ihan mielettömästi penkkejä tai sitten ihmisiä ei vain kiinnostanut katsoa ohjelmaa keskellä kuumaa kesäpäivää. Tampere-talon käytävilläkin oli tilaa niin paljon, että se tuntui lähes luksukselta - Sorsapuiston viehätys tosin taisi vaikuttaa tähänkin.

Lauantaina seurueessani pyöri näin fabulöösiä porukkaa. Vasemmalta oikealle; Wakka (Senni), Tidus (Pilvi), Yuna (Dashi), Paine (minä) ja Rikku (Iitu).

Yleisö ei oikein päässyt cosplay-yksilökisan aikana fiiliksiin, mikä on sinänsä sääli, sillä jokainen kisaaja ansaitsee aplodinsa ja hurraa-huutonsa. Yksilökisa ilman henkilökohtaista ääniraitaa ja lavashow'ta ei vain näköjään jaksa oikein enää kiinnostaa, mikä on kovin ikävää, sillä tavallisia walk-on kisojakin tarvitaan tasapainottamaan suomalaista cosplaykisakalenteria. Ryhmäkisassa meininki olikin sitten vähän hysteerisempää ja kuurokin olisi huomannut, että pääosa yleisöstä viihtyi ohjelmanumeron parissa erittäin hyvin.

Sunnuntain korea TotA-ryhmä. Ylärivi: Guy Cecil (Juusto), Jade Curtiss (Minna), Tear Grants (Aselea), Van Grants (Oona), Natalia Luzu Kimlasca Lanvaldear (Vilma). Alarivi: Luke Fon Fabre (Mape), Mieu (Ella), Fon Master Ion (minä).

Mutta eipä siitä sitten enempää. Oli mukavaa haastella tuttujen ihmisten kanssa, bongailla pukuja (mutta jumantsuikka, ei taaskaan yhtään FFXII:tä ;_;) ja saada kuulla, että blogiani stalkataan. :D Nyt vain on hiukan tyhjä olo, kerta vuoden kaksi isointa harrastajatapahtumaa on ohi. Kesäni ei tosin ole vielä täysin vapaa cosplaysta, sillä parin viikon päässä häämöttää Suomenlinnaan sijoittuva TotA-photoshoot. Sitä odotellessa!

EDIT:
Niin, ja vielä loppuun isot kiitokset Lefrinille ja Wepille. Peruukkisukka ja silitysrauta pelastivat viikonlopun pukuni. *_*

Mitä propit syövät?

2010-07-02T07:45:00.002+03:00

... eli kertomus siitä, kuinka noita nimeltä Vorona muutti kasan tarpeetonta rojua miekaksi.

Yleensä olen tehnyt proppiaseeni puusta tai pleksistä tai jostain muusta jämäkästä materiaalista, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jotain erilaista ja ennen kaikkea kevyempää, sillä on tuskastuttavaa raahata täyspuista ja äärettömän painavaa esinettä mukanaan monta tuntia. Päätin kokeilla siis tällaisen low-budget propin valmistusta ja käyttää siihen kaikkea mahdollista rojua, mitä talostamme vain sattuisi löytymään. Epämääräisyyksistä kootun miekan ehdottomat plussat ovat matalat kustannukset, keveys ja helppous (puun tai metallin työstöön kun en ilman isän apua oikein uskalla lähteä). Miinuspuolia voivat tosin olla huonohko kestävyys (oma miekkani näyttää kuitenkin kestävän heittelyä aika hyvin - sen verran kovakouraisesti sitä tekoprosessin aikana käsittelin) ja se, että mielikuvitus on toisinaan koetuksella. Itsellänikään ei oikein ollut selkeää visiota siitä, miten lähtisin miekkaani toteuttamaan, vaan ideat syntyivät vähitellen miekan valmistuessa. Tämä lisää lopputuloksen epävarmuutta huomattavasti. :D

Tarvikkeet:
- Pahvia

- Puurima

- Teippiä

- Kontaktimuovia

- Tekonahkaa

- Kontaktiliimaa, erikeepperiä, kuumaliimaa

- Askartelumassaa
- Softista

Evoluution ihmeitä; kuvassa poseeraa proppini esiäiti eli tarvikkeet nimeltä puurima ja pahvi. Pahvilaatikon sisältö ei liity tapaukseen.

Ennen varsinaisen työn aloittamista tuijottelin reffukuvaa saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä oikein olinkaan tekemässä. Tämän jälkeen aloin piirrellä kaavapaperille kaavaa miekan teräosaa varten. Aseitahan voi tietenkin kaavottaa niin pikkutarkasti ikinä huvittaa, mutta oma työtapani perustuu aika lailla improvisointiin.

Kun kaava oli valmis, piirsin miekan ääriviivat pahville ja leikkasin siitä kaksi samanlaista palaa.

Leikkuun jälkeen aloin kiinnittää puurimaa toiseen pahviterään teipillä. Puurima siksi, koska se toimii hyvänä tukirakenteena miekan sisällä, jottei pahvi pääse lerpahtamaan.

Kun rima oli teipattu (teipin on hyvä olla aika jämerää, itse käytin leveää mainosteippiä) kauttaaltaan pahviin, aloin teipata pahveja yhteen. Miekan teräpuolella (ylemmässä kuvassa) pahvit kiinnitettiin tiukasti kiinni toisiinsa, jolloin yläreunaan jäi luonnollisesti rako (alemmassa kuvassa).

Tsädääm! Teipattu yksilö. Olisihan proppini toki ollut superhieno tällaisenaankin, mutta päätin nyt kuitenkin vähän nipottaa ja jatkaa työskentelyä.

Seuraavaksi päällystin koko hoidon kontaktimuovilla (sillä läpinäkyvällä, jolla kirjat päällystettiin ala-asteella ja jota kukaan ei ikinä osannut käyttää ja joka meni aina kuprulle). Kontaktimuovi lisää miekan kestävyyttä, sillä pahvi itsessään ottaa helposti damagea, saattaa taittua ja on lisäksi herkkä sateelle.

Sitten tekonahkaa. Valitsin tekonahan pintamateriaaliksi siksi, koska se maalautuu hyvin ja koska se antaa miekalle hyvännäköisen pinnan ja osittain myös siksi, että kaapissani sattui olemaan sopiva määrä karmaisevan väristä tekonahkaa, jolle en ollut keksinyt muuta käyttöä. Tekonahkapalat leikattuani lotrasin miekan kauttaaltaan erikeepperillä ja lisäsin sitten nahan. Tässä vaiheessa nahkapalojen reunat näyttivät kammottavan epäsiisteiltä, joten päällystin pahimmat kohdat uudestaan kontaktimuovisuikaleilla.

Päällyksen jälkeen pohjamaalasin proppini spraymaalilla. Pohjamaalien jälkeen lisäsin varsinaisen maalikerroksen akryylimaaleilla (kuvassa pelkkä pohjamaali).

Kun miekan maalipinta oli halutun näköinen, oli vuorossa kuvioiden kiinnitys kontaktiliimalla. Pääkallot on muotoiltu ilmakuivuvasta massasta ja muut osat softiksesta. Olen muuten aina ollut ihan mielettömän huono piirtämään pääkalloja, sillä jotenkin ne aina onnistuvat näyttämään liian iloisilta ollakseen pääkalloja. Onneksi muotoilu onnistui hiukan paremmin kuin mitä piirtämiseni aikanaan. Ilmakuivuva massa on halpaa, mutta siitä katalaa, että se gasp! kuivuu ilman vaikutuksesta. Tästä seuraa kaksi ikävää asiaa; ensimmäinen on se, että massa voi kuivua parikin päivää, joten proppia ei voi aloittaa viimeisenä iltana. Toinen ikävyys on se, että jos massapakettia ei sulje tiiviisti, massa kuivahtaa nopeasti käyttökelvottomaksi.

Lopputulos näyttää ihan siedettävältä ottaen huomioon sen, mitä kaikkia epämääräisiä asioita sen sisällä on (kahvan päällys puuttuu kuvasta). Kestävyyskin on odotettua parempi; tekoprosessin aikana ehdin pahoinpidellä miekan runkoa moneen otteeseen, mutta toistaiseksi mitään näkyvää vahinkoa se ei ole kärsinyt. Rungon puolesta en siis pelkää, mutta massapääkallojen hauraus hermostuttaa hiukan. Katsotaan, miltä proppiparkani näyttää Traconin jälkeen.

Nopeaakin nopeampi miekkakatsaus

2010-07-01T22:00:00.006+03:00

Miekkahan se siinä. Kahvasta uupuu vielä päällyste.

Vannoin joskus Desuconin jälkeen tekeväni Painen miekan valmiiksi Traconiin mennessä, mutta ensimmäiset kaksi viikkoa menivät aika lailla tekemättä mitään asian eteen ja vasta tässä viime viikonloppuna sitten havahduin huomaamaan, että oho - pienet menninkäiset eivät tällä kertaa olleetkaan pelastamassa nahkaani. Miekka ei sinänsä olisi ollut edes pakollinen lisä pukuuni, mutta kerta ryhmäläisilläni on mukanaan propit yhtä lailla, niin en halunnut rikkoa harmonista kokonaisuutta,.Vaikkakin tulen kiroamaan matkatavaroiden paljoutta tänä perjantaina, kun koetan raahata kaksi pukua ja propin Tampereelle (Omenahotelli II, anyone? :D), niin onhan se vaivan arvoista.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa hienoakin hienompi ja pitkääkin pidempi merkintä siitä, mitä kaikkea jännittävää miekkani pitää sisällään, mutta Blogger riisti minulta tämänkin ilon hidastelemalla kuvanlisäyksen kanssa. Oi voi. Joka tapauksessa, kyseinen miekka on ehdottomasti halvin proppini tähän asti (kustannukset nolla euroa, kiitos autotallirojusta!) ja kaiken lisäksi se on kevyt verrattuna edellisiin, puisiin ja pleksisiin miekkoihini. Katsotaan, josko aamulla ehtisin vielä päivitellä ennen junaan hyppäämistä, mutta mitä luultavimmin saatte naureskella spurgu-miekkani sisälmyksille vasta ensi viikon puolella.

Ps. Tulin siihen tulokseen, etten enää ikinä lähde kahden päivän coniin kahdella puvulla, ellen a) tule yöksi kotiin tai b) käytä kahta pukua, jotka vievät vain vähän tilaa ja joissa ei ole isoja proppeja. On meinaan hermojaraastavaa yrittää mahduttaa kaikki tarpeellinen matkatavaroihinsa. Voikin olla, että jätän Ionin sauvan suosiolla kotiin ja raahaan sen vasta kolmen viikon päässä häämöttävään photoshoottiin.

Tyylikkäästi myöhässä

2010-06-17T20:29:00.002+03:00

Tiedän, että olen vähän myöhässä tämän Desucon-raporttini kanssa, ja mitäpä uutta tämä merkintä muutenkaan enää tarjoaisi, kerta mm. Wepi, Elzy (aw man, en vieläkään opi kutsumaan sinua bloggaajanimelläsi!) ja Ilona ovat puineet asiat aika tehokkaasti läpi. Kaiken lisäksi tapahtumassa tuli pyörittyä joko edellämainittujen kanssa tai sitten samoissa ohjelmissa kuin kyseiset henkilöt, joten niin, no, näkemysten samankaltaisuus on lähes väistämätöntä. Kirjoitanpa silti, öhö.

Lauantaipäiväni meni siis Eurocosplayn puitteissa, ja vielä kerran on ihasteltava show'n hienoa toteutusta, vaikkakin valojen ja äänien kanssa oli ilmeisesti ongelmia. Verrataanpa kuitenkin puitteita muihin Suomen cosplaykisoihin, niin kyllä Sibeliustalon pääsali vie pisteet kotiin - vaikka valot eivät ihan kohdallaan olisikaan, niin kyllä niiden käyttö nostaa tunnelman heti toiseen potenssiin. Eurocosplayerit kehuinkin jo aiemmassa merkinnässäni, mutta ilokseni huomasin, että myös cosplaynäytöksessä oli hienoja esityksiä ja pukuja. Esiintymiskulttuuri on selkeästi harpponut vuoden aikana eteenpäin, mikä on erittäin ilahduttavaa.

Palautetilaisuuteen osallistui vain yksi kisaaja, mutta mikäli joku kaipaa palautetta puvustaan ja esityksestään, niin minulta (Anikissa Scarface) ja Lirlykseltä (Anikissa Lirlys) ja varmasti myös muilta tuomareilta (Elffi ja wiid) voi sitä näin jälkikäteenkin vielä kysellä.

Lauantaista leijonanosa meni tosiaan tuomaroinnin merkeissä, ja koska jännitin pestiäni aikamoisesti, en oikein osannut ennen homman alkamista etsiä itselleni ohjelmanumeroita katsottaviksi. Lisäksi tapahtumissa tulee aina törmättyä tuttuihin ihmisiin, joiden kanssa jään mieluusti juttelemaan, mikä taas aiheuttaa osaltaan sen, etten ehdi / malta lähteä himottaviin ohjelmanumeroihin. Oli hirmu miellyttävää tavata muun muassa muita blogisteja ja vaihtaa pari sanaa sellaisten cosplayereiden kanssa, joiden pukuja on ihastellut usein, mutta joiden kanssa ei ole koskaan vain tullut aloittaneeksi keskustelua.

Harmaa sää on... no, harmaa. Nora kuvasi.

Lauantain pukuvalintani osoittautui ennustusteni mukaisesti jo ensimmäisen tunnin aikana ihan kaameaksi - puvun lopputulokseen olin kyllä hyvin tyytyväinen, mutta sen käyttömukavuus lähenteli nollaa. Vaikkakin suuri osa ihostani oli paljaana, oli etenkin puvun yläosa todella hiostava ja epämukava. Sain jatkuvasti olla nostelemassa rintsikoitani puvun alla (kiinnostava fakta, eikö) ja tarkistamassa, että yläosa ei nouse liikaa tai mene ikävälle taitteelle. Itse asiassa green roomissa pyörähtäessäni kyseisen yläosan kiinnitys petti yllättäen kun olin kaivelemassa laukkujani... Oh well, toivottavasti kovin moni huoneessa ollut ei saanut traumoja. :D;

Piilolinsseistä luovuin joskus kisan jälkeen (yhdeksän käyttötuntia alkoi jo tuntua silmissä), mikä hiukan harmittaa, sillä muutama ihminen napsi kuvia vielä senkin jälkeen ja ou mai gaad onhan se nyt ihan kamalaa olla sinisilmäinen Paine. Kaikesta hikoilusta huolimatta muutama asia kuitenkin onnistui! Käytin kaksi päivää putkeen korkokenkiä, enkä kärsinyt myöhemmin ainoastakaan rakosta tai jumalattomasta särystä niin kuin viime vuonna! Ilmeisesti keväinen korkokengillä kävelyn harjoittelu oikeasti auttoi. Lisäksi ryhmäni oli uskomattoman ihana - valitettavasti en vain ole löytänyt toistaiseksi kolmikostamme yhtään onnistunutta otosta. :<

Neviril x Aaeru. Fictionary Aaeruna, Wepi kuvasi.

Sunnuntaina vaihdoin puvukseni sitten Simounin Nevirilin, josta olin tosiaan uusinut melkein kaiken mahdollisen. Peruukkiin en tosin vieläkään ollut tyytyväinen, sillä kärsivällisyyteni loppui sen kanssa kesken. Suuri ja eeppiseksi tarkoitettu Simoun-ryhmämme kutistui lopulta kolmeen henkeen, mikä oli tosin suuri saavutus sekin. Ryhmään löysivät tiensä lopulta Fictionary Aaeruna, Bitte Guragiefinä ja allekirjoittanut. Olin muuten hyvin, hyvin hämmentynyt/iloinen nähdessäni lauantainakin paikan päällä yhtä lailla kolme Simounia. :O Melkoinen määrä. Huin Aaeru oli kaunis kuten ennenkin mutta lisäksi bongasin kauempaa yhden Neviril & Aaeru -parin.
Näin ollen Desucon oli omalta osaltani oikein onnistunut kokemus. Parasta antia Desussa oli näin cosplayerin näkökulmasta ehdottomasti Eurocosplay ja cosplaynäytös, jonka taso oli luonnollisesti vaihteleva, mutta etenkin Soul Calibur -ryhmälle on annettava isot kehut. Ainoa, mikä viikonlopussa harmitti, oli muutaman kiinnostavan ohjelmanumeron missaaminen, mutta siitä ei voi taaskaan syyttää kuin itseään - tuomarointi söi muutaman kiinnostuksenkohteen ja sunnuntaina aika meni kaverin ryhmää kuvatessa ja omaa ryhmää odotellessa.

Traconiin ei ole minulta tulossa mitään uutta, mikä on tavallaan helpotus. Lauantaina käytän Painea uudestaan (tulen varmasti katumaan pukuvalintaani, mikäli päivä on lämmin, mutta en vain voi olla kieltäytymättä, kiitos upean ryhmäni!) ja sunnuntaina ryhmityn Tales of the Abyss-porukkaan helmikuussa debytoineen Ionin puvulla. Mitään uutta ei ole vielä toistaiseksi työn alla, vaikka paljon ideoita ja haaveita kyllä olisikin. Ehkä ihan hyvä idea ladata hiukan akkujaan ja viettää oikeaa kesälomaa. Tekee hyvää tuulettaa ajatuksia hetkeksi pukujutuista, vaikka luultavasti kaavapaperini ja kangaspinoni piirittävät ja pakottavat minut antautumaan viimeistään ensi viikolla.

"Ootko sä mies vai nainen?"

2010-06-12T21:45:00.005+03:00

Desuconin ensimmäisen päivän paras kommentti: "Kaverin kanssa tässä just arvuuteltiin, että ootko sä mies vai nainen?"
... Nii-in. En osaa vieläkään sanoa, olenko loukkaantunut, huvittunut vai otettu tuosta kommentista. :D (Päälläni oli siis kyseisellä hetkellä Final Fantasy X-2:n Paine, joka ainakin omasta mielestäni on pienestä äijämäisestä asenteestaan huolimatta ihan selkeästi tunnistettavissa naiseksi... Mutta ilmeisesti minä en ollut.)

No mutta. Tämänpäiväinen Eurocosplaykarsinta oli eeppinen ja erittäin, erittäin tiukka. Toimin siis tuomaristossa Lirlyksen, Elffin ja wiidin kanssa ja voin sanoa, että muutaman hetken hikoilimme pistelaskennan kanssa ja jännitimme itsekin ihan mahdottomasti. Kärkikolmikon ulkopuolelle jäi täpärästi toinen toistaan upempia asuja.
Paljon onnea voittajalle, sijoittuneille ja kiitos muille osallistujille siitä, että teitte show'sta show'n!

Itse selvisin oman pukuni kanssa melkeinpä kunnialla, mikä oli suuri ihme - mitä nyt tekonahka teki olon järjettömän tukalaksi ja piilolinssit alkoivat kihnuttaa silmissä yhdeksännen käyttötunnin jälkeen. Puku toimi siis kaikenkaikkiaan hämmentävän hyvin - mitä nyt muutamaa pientä yksityiskohtaa on hiottava siihen mennessä, kun käytän ko. pukua uudestaan Traconissa.

Pidempään merkintään en pysty, sillä unentarve on ihan liian suuri. Ensi viikon puolella sitten luvassa syvällinen analyysi kuvien kera.

Cosplaykisat Suomessa, osa 2/2

2010-05-29T09:44:00.004+03:00

Edellisessä osassa valitin kisojen kategorioista ja niiden mielivaltaisuudesta, ja kisaspekulaatiomerkintäni toisessa osassa kohdistan huomioni kisojen tuomarointiin. Minulla ei ole kovin laajaa tuomarointikokemusta enkä myöskään ole kysellyt kokeneemmiltani heidän mielipiteitään tuomarointisysteemeistä tai niiden ongelmista, joten jos asia on jollekulle vielä epäselvää, niin muistutettakoon, että minun blogini = minun mielipiteeni.

Tuomarointi

Tuomaristo sanoo mör.

Luultavasti jokainen on joskus törmännyt siihen cosplaykisojen lieveilmiöön, jossa kisojen voittajien valinnan jälkeen katsojien ja/tai kisaajien joukosta nousee aina muutamia soraääniä, joiden mielestä väärät ihmiset palkittiin tai joiden mielestä tuomarit palkitsivat vain kavereitaan. Minä uskon tuomareiden osaamiseen ja objektiivisuuteen, mutta samalla myös kannatan sitä, että samat ihmiset eivät kisasta toiseen istu tuomariaitiossa vaan mahdollisuus annetaan myös uusille harrastajille. Tämä siksi, koska tuomareilla, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan entuudestaan ja jotka eivät turhan leipääntyneitä tuomarointipuuhiin varmistetaan se, että jokainen kisaaja on keskenään tasavertaisessa asemassa - ja se, että voittajan ratkaisee oikeasti puku eikä pukuilija.

Vaikka kisaajien arvioinnissa kuinka pyrittäisiin puolueettomuuteen, niin voin vannoa, että kaikki tuomarit miettivät ainakin joskus päänsä sisällä että "kappas, tossa on taas toi Ursula, jonka puvut on aina niin hienoja, ja sama linja jatkuu tänäänkin". Jos Ursulalla on takanaan pitkä kisahistoria, voi se antaa hänelle tietynlaista henkistä etumatkaa kokemattomampiin kisaajiin, joiden edellisistä puvuista tuomareilla ei ole välttämättä minkäänlaista mielikuvaa. Ts. nyypän saattaa olla vaikeampaa erottua pukunsa kanssa kuin veteraaniharrastajan.

Olen muuten hyvin iloinen siitä, että suurimmassa osassa Suomen kisoja on nykyään käytössä menettelytapa, jossa tuomarit saavat arvostella kisaajien puvut ennen kisaa. Kun itse olin ensi kertaa tuomaroimassa Tampere Kuplii 2009:n aikoihin, ei kyseinen tapa ollut vielä vakiintunut. Muistan varsin hyvin, kuinka hankalaa oli saada esiintymisvuorossa olevan cosplayerin puvusta ja lavaesiintymisestä käsitys siinä viidessä sekunnissa, jonka kisaaja lavalla vietti. Katsot kisaajaan, minkä jälkeen katsot reffukuvaa ja kun yrität tarkistaa, kuinka paljon näiden kahden välillä on toivottuja yhtäläisyyksiä, on kisaaja jo kadonnut katsomoon. "Oho."

Etukäteisarviointi myös helpottaa lavaesiintymisen arviointia. Jos puvun arvostelu on jo tehty, voi kisaajan lavakäynnin aikana keskittyä juuri siihen, mitä tämä lavalla ollessaan tekee.
Toisaalta tämä tuomarointimenetelmä johtaa siihen, että yleisö ja tuomarit näkevät puvut eri tavalla, minkä takia tuomareiden palkitsemisperusteet voivat yleisöstä joskus tuntua hiukan kaukaisilta. Yleisö näkee puvut monen (kymmenen) metrin päästä, kun taas tuomaristo pääsee lähes kosketusetäisyydelle. Yleisöstä käsin ei näe repsottavia langanpätkiä, kurttuisia saumoja eikä peruukkiverkkoa. Eikä myöskään henkeäsalpaavia kirjontoja, ei nerokasta propinmaalausteknikkaa, ei piilolinssejä eikä lähdesarjan hengen mukaista materiaalivalintaa.

Lavaesiintymisen arviointi

Aluksi sanottakoon vielä kerran, että tykästyin kovasti CosplayGaalan yksilökisaformaattiin (joka on käytössä myös Eurocosplay -kisassa), jossa jokaisella yksilökisaajalla on mahdollisuus toimittaa järjestäjille ääniraita esitystään varten. Catwalk-tyyppinen kisa ilman taustamusiikkia tai koko kisan ajan soivalla taustajumputuksella sopii tietenkin isoille tapahtumille, joissa osallistujia on kymmeniä eikä jokaiselle voi millään antaa kolmea minuuttia lava-aikaa. Itse katson kuitenkin paljon mielummin kahtakymmentä mietittyä pikkuesitystä kuin kuuttakymmentä kisaajaa, joille annetaan ehkä viisitoista sekuntia aikaa juosta lavalle ja pois. Gaalassa oli oikeasti showmeininkiä, ja sarjan hengessä tehty taustaraita sai vaatimattomankin puvun loistamaan. Showmeininki on sitä, mitä minä peräänkuulutan ikuisesti, amen! Kisoja katsotaan ehkä ennen kaikkea pukujen takia, mutta jokainen kaipaa joskus enemmän tai vähemmän suuria tunteita, draamaa, eläytymistä ja orkestraalista jylyä. Loppujen lopuksi kisoissa pyörii melko lailla samoja pukuja ja pukuilijoita, joten systeemin mielenkiinnon säilymisen vuoksi pieni teatraalisuus ei olisi yhtään pahaksi.

Mutta miten oikein arvioida lavaesiintymistä? Mukaansatempaavuus, ymmärrettävyys, näyttävyys, kiinnostavuus ja hahmouskollisuus ovat peruselementtejä, joiden varaan hyvä cosplayesitys rakentuu. On tosin hyvin vaikeaa asettaa vastakkain kaksi täysin erilaista hahmoa - jos hahmo on nyrjähtänyt sekopää, saa tästä luultavasti kiinnostavamman esityksen kuin hahmosta, joka ei oikeasti tee lähdesarjassaan mitään muuta kuin pönötä ":" -ilme naamallaan. Kajahtaneen dillehahmon riehumista on luultavasti viihdyttävämpää katsella kuin yhden ilmeen miehen, noh, yksi-ilmeisyyttä, vaikka hahmouskollisuus-kriteeri molempien kohdalla täyttyisi.

Sitten tulee vastaan myös se, että etenkin esityspainotteisissa kisoissa tuomareilla olisi kisaajien tasapuolisuuden nimissä oltava kisaajien hahmoista ja näiden luonteesta jonkinlainen käsitys. Kukaan ei tietenkään voi tuntea jokaista mahdollista animea, mangaa tai peliä, mutta tässä vaiheessa voidaan laulaa äänekäs halleluja hakukoneille. Tuomarit saavat (yleensä) hahmolistat nähtäväkseen noin viikkoa kahta ennen kisaa, ja minusta olisikin ihan hyvä, jos tuomareita kannustettaisiin hahmoihin perehtymiseen (= googlettamiseen). Jokaisen hahmon jokaista luonteenpiirrettä ei tarvitse eikä voikaan opetella ulkoa, mutta jonkinlainen käsitys lähdesarjan teemasta tai hahmon perusluonteesta ei ikinä ole haitaksi!
___

Koska alalta puuttuvat yhtenäiset arvostelukriteerit, on tuomaroinnin johdonmukaisuus loppujen lopuksi kulloisenkin tuomariston käsissä. Tuomarointikokemuksesta, hahmotuntemuksesta ja ompelutekniikkatuntemuksesta huolimatta tuomaritkin ovat loppujen lopuksi ihmisiä, ja ihmiset tekevät virheitä. Jonkun kisaajan olemassaolo voi unohtua, arviointikyky saattaa hämärtyä lempihahmon tai parhaan kaverin astuessa lavalle, muisti voi pätkiä tai muistiinpanojen päälle voi tippua majoneesia.

Ei, tuomarointi ei ole helppoa.

n+1 rautaa tulessa

2010-05-24T08:18:00.004+03:00

Ohops, viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo yli kuukausi. Monet asiat ovat vain ajaneet tämänhetkisessä tärkeysjärjestyksessäni dataamisen ohi - pääsykokeisiin lukeminen on näistä syistä ehkä kaikkein suurin. Lisäksi olen ollut kuluneen kuukauden aikana suhteellisen paljon poissa tietoliikennevirtojen ääreltä - viikon vietin Skotlannissa ja lähes toisen mokoman mummolassa. Viime viikkojen aikana olen myöskin viettänyt iltaisin enemmän aikaa television kuin tietokoneen ääressä syystä että jääkiekko. 0:)

Mutta! En ole suinkaan hylännyt cosplayta tänä hektisenä ajanjaksona. Päätin uusia viimekesäisen Neviril -pukuni kenkiä ja hanskoja lukuunottamatta kokonaan. Olen saanut tehtyä siihen jo uudet sukat ja uuden mekon, ja nyt ompelenkin täyttä häkää uutta takkia. Vanhassa puvussa oli muutama asia vähän pielessä, ja jotkut vuodentakaisista ompeluratkaisuistani hämmensivät minua ihan liikaa, että olisin voinut vain antaa puvun olla siinä tilassa. (Miksiköhän olen ommellut violettia kangasta oranssilla langalla?)

Olen myös tässä kuukauden kuluessa kesyttänyt myös Painen puvun yläosan. Kyseinen vaatekappale vaati 2,5 cm x 2,5 cm -kokoisia softisneliöitä 138 kappaletta. Jokainen näistä oli kiinnitettävä haaraniitillä yläosaan yksitellen ja koska haaraniitissä ei ollut voimaa läpäistä tekonahkaa, oli vaatekappale tuikittava ensin ratkojalla täyteen pieniä aukkoja. Mutta nyt se on sitten valmis! Täysin varma en vieläkään ole siitä, kuinka se tulee pysymään päälläni, mutta mitä luultavimmin olen tunnin päästä Desuconiin saavuttuani jo niin hikinen, että tekonahka liimautuu ihooni ihan vaivattomasti. ":D"

Eilen sitten askartelin Painen vyön pääkallosoljen askartelumassasta. Koska lähdekuvista ei kauheasti ollut apua kuvien koon takia, kaivoi pieni perfektionisti tietenkin anatomiakirjan avukseen ja muotoili soljen muistuttamaan jollain tasolla oikeaa ihmiskalloa. On se tarkkaa! Näin sivuhuomiona mainittakoon, että olen aina ollut järjettömän huono piirtämään pääkalloja ja etenkin hampaita, eikä niiden muotoileminen osoittautunut yhtään helpommaksi tehtäväksi. Lopputuloksesta tuli pienen väännön jälkeen kuitenkin ihan kelvollinen.

Tämänhetkinen tilanteeni näyttää cosplayn osalta siis oikein hyvältä, ja molemmat puvut valmistuvatkin näillä näkymin ajallaan. Paine tarvitsee enää vyönsä, kaulakorunsa ja kengänpäälliset eikä Nevirilistäkään enää puutu muuta kuin takin hiha, takkiin kiinnitettävät vihreät kivet ja uusi, entistä muhkeampi peruukki.

Tilannekatsaus a.k.a. elonmerkkimerkintä oli sitten tässä. Valittelen kuvien puutetta, mutta kamerani sijaitsee väliaikaisesti eri koordinaateilla kuin minä. Ensi päivityskerralla onkin tiedossa jälleen sitä kivaa diipadaapaa cosplaykisoista.

Cosplaykilpailut Suomessa, osa 1/2

2010-04-21T13:01:00.001+03:00

Olen tässä jo jonkin aikaa pohdiskellut Suomen cosplaykisojen tämänhetkistä tilannetta ja sitä, mitä omasta mielestäni koko kisaskene oikein kaipaa. Näinpä päätin kirjoittaa aiheesta blogiini kaksiosaisen merkinnän, jonka ensimmäinen osa käsittelee Suomen cosplaykisojen tämän hetkistä tilannetta, kisojen sijoitusmenetelmiä ja kisakategorioita.

Kansainvälisiä tuulia

Tällä hetkellä Suomen cosplaykansa valmistautuu Eurocosplay-karsintoihin. Epätietoisille tiedoksi, Eurocosplay-karsinnat järjestetään Desuconissa ja kyseisen kisan voittaja pääsee edustamaan Suomea lokakuussa Lontoossa järjestettävään Eurocosplayn finaaliin. Eli tavallaan kyseisessä kisassa on kyse cosplayn EM-karsinnoista. Minusta on mahtavaa, että kunnianhimoiset ja taitavat pukuilijat ovat saaneet viimein mahdollisuuden osallistua kisoihin, joiden voitto johdattelee kansainvälisille kisa-areenoille. Eurocosplay järjestetään tänä vuonna tosiaan ensimmäistä kertaa ja ainakin minä odotan innolla pääseväni näkemään kaikki kisaan osallistuvat, toinen toistaan eeppisemmät viritelmät.

Eurocosplayn lisäksi Suomessa on järjestetty jo kahdesti World Cosplay Summit -karsinnat, eli kahden hengen tiimeille tarkoitettu cosplaykilpailu, jossa valitaan Suomen edustajat Japanissa järjestettävään finaaliin.

Olen hyvin mielissäni suomalaisen cosplayn kansainvälistymiseen tarjotuista mahdollisuuksista. On kuitenkin ihan normaalia, että suurin osa cosplaykisaajista ei halua, viitsi, uskalla tai koe olevansa tarpeeksi hyvä lähtekseen kilvoittelemaan kumpiinkaan karsintoihin, vaan he keskittyvät lähinnä näihin "tavallisiin" kisoihin. Tästä pääsemmekin ovelasti tämän päivän varsinaiseen aiheeseen, eli Suomen muihin cosplaykisoihin.

Kolme parasta, kunniamaininta vai päänsilitys?

Toistan vielä, että näiden kansainvälisten karsintojen saaminen Suomeen on todella hienoa ja skeneä edistävää toimintaa, mutta jostain syystä samaa kipinää ei ole saatu mukaan muihin cosplaykisoihin. Suomen cosplaykisoja vaivaakin yhä yleinen kunnianhimottomuus.

Tämä kunnianhimottomuus ilmenee etenkin kisojen palkitsemisperiaatteissa, jota tarkastelen viime vuonna käytyjen cosplaykisojen kautta. Tampere Kupliissa tuomaristo valitsi kisaajista 10 finalistia, joista yleisö päätti internetäänestyksellä voittajat. Mangapäivillä kisaformaatti oli sama kuin Tampere Kupliissa. Kirjamessuilla WCS-karsintojen ohessa järjestettävä cosplay show'n osanottajia palkittiin kunniamaininnoilla, ja lähes samalla tavalla toimittiin myös Kitaconissa. Animeconissa kolmen kärkeä ei laitettu keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Traconissa kolme parasta jokaisesta kategoriasta valittiin yleisöäänestyksellä ja tuomariston harteille jäi kunniamainintojen jakaminen.

Yleisöäänestyksestä sen verran, että ei siinä ole sinänsä muuta vikaa kuin se, että äänet annetaan valitettavan usein kavereille, hoteille pukuilijoille, suosituille hahmoille tai söpöille maskoteille. Ei, minä en vähättele ketään, joka on saanut puvustaan palkinnon yleisöäänestyksen perusteella, sillä palkinnot ovat varmasti ihan ansaittuja ja totta kai on periaatteessa demokraattisempaa antaa parinsadan hengen yleisön valita voittajat kuin antaa päätösvalta viiden hengen tuomaristolle. Kyseenalaistan kuitenkin lopputuloksen puolueettomuuden juuri tähän kaveriaspektiin ja suosittuihin hahmoihin vedoten.

Viime vuoden kisoista on kuitenkin mainittava positiivisessa valossa CosplayGaala ja Bakacon, jotka tekivät hienon poikkeuksen sääntöön. Rahapalkinnot, voittajien sijoittaminen keskinäiseen paremmuusjärjestykseen ja CosplayGaalan yksilökisaajien lavaesiintymiseen kannustava järjestelmä ovat juuri sitä, mitä minä Suomen kisoilta kaipaan.

Olen muutaman kerran ollut tuomaroimassa ja tiedän kokemuksesta, että voittajien valinta ei aina ole helppoa edes Tampere Kupliin 10 parasta -menetelmällä. Kolme täysin erilaista, mutta kuitenkin yhtä lailla taidokkaasti toteutettua pukua kun pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, niin tulee varmasti hiki. Kumpi painaakaan vaa'assa enemmän; sirkusteltta, jossa juuri ja juuri pääsee kävelemään lavalle ja takaisin, vai sittenkin vähän vähemmän näyttävä puku yhdistettynä vetävään lavashow'hun?

Olen silti sitä mieltä, että pelkkä kunniamainintojen jakaminen tai kolmen parhaan valinta ei-paremmuusjärjestyksessä on ihan kiva idea, mutta tämä järjestely ei palvele cosplayereita, jotka kisaavat vakavissaan. Liian kilpailuhenkisen kilpailun pelätään karkoittavan aloittelevia cosplayereita kilpailuista kokonaan ja aiheuttavan pahaa mieltä sekä draamaa, mutta vakavissaan voi kisata ilman pingottamista ja hauskanpitoa unohtamatta. Kerta Suomessa on jo pari perinteisesti rentoa kisatapahtumaa - Tampere Kuplii ja Kirjamessujen cosplay-show - niin mikseivät muut kisat voisi selkeästi olla kisoja? Tai vaihtoehtoisesti, miksi kisoissa ei voisi olla enemmän kategorioita, jotka palvelisivat kaikkia cosplayereita, niin kilpailuhenkisiä kuin hauskanpitäjiäkin?

Kategoriat

Vaikka nykyään monissa kisoissa aloittelijat ja kokeneet onkin luokiteltu omiin kategorioihinsa, on jako ja kategorioiden välinen tasohyppäys usein melko raju. Animecon 2009:n kisassa kokeneiden sarjaan laskettiin muistaakseni jo sellainen henkilö, joka oli tehnyt vähintään kolme cosplayasua tai vaihtoehtoisesti saanut vaatetusalan koulutuksen. Toisin sanoen, tässä kategoriassa melkein-aloittelijat joutuvat samalle viivalle jo vuosia kisanneiden ja harrastaneiden kanssa. Ei siis ehkä ihan kaikkein paras jaottelutapa. En kiellä sitä, etteikö cosplaypiireistäkin löytyisi luonnonlahjakkuuksia, joiden ensimmäisetkin puvut vetävät vertoja monta vuotta harrasteneille, mutta suurin osa pukuilijoista aloittaa lähes nollasta. Niin tein minäkin.

Jenkkilän cosplaykisoissa kisaajat luokitellaan hiukan eri kriteerein - toisaalta kisaajiakin on siellä paljon enemmän kuin Suomessa. Joka tapauksessa, näissä tasokategorioissa on yleensä mielestäni ihan toimivat kriteerit. Seuraavassa suora cosplaykisan kategorioita käsittelevä lainaus yhdysvaltalaisen Otakonin sivuilta:

"Youth — individual or group consisting primarily of children 13 years of age and under, as well as their parents, guardian, or other individuals deemed appropriate by the Masquerade Coordinator
Novice — contestants who have won zero or one major cosplay award at any convention
Journeyman — contestants who have won two, but less than five major cosplay awards at any convention
Craftsman — contestants who have won five or more major cosplay awards at any convention"

Nuorisokategoria ei välttämättä keräisi Suomessa kovin suurta osanottoa, mutta "novice", "journeyman" ja "craftsman" eli aloittelijat, semi-kokeneet ja kokeneet kuulostaa hyvältä jaottelulta, joka voisi yhtä lailla toimia Suomessakin. Kolme kategoriaa tarkoittaa tietenkin enemmän työtä tuomaristolle sekä järjestäjille ja ennen kaikkea kolmea palkittavaa lisää. Muistaakseni juuri näihin perusteisiin vedoten kolmea kategoriaa ei ole suurimmassa osassa kisoja suostuttu järjestämään harrastajien pyynnöistä huolimatta. Väitän kuitenkin yhä, että kolmikategorinen kisa antaisi enemmän mahdollisuuksia journeyman-cosplayereille.

Lisäksi ainakin joskus ennen muinoin kuului itkua siitä, kuinka ne samat kokeneet cosplayerit pokkasivat aina kaikki palkinnot eikä uusilla harrastajilla ollut mahdollisuuksia mahtua kapeaan kärkeen. Suomessa - ja ylipäätään cosplaypiireissä maasta riippumatta - ollaan näköjään ilmeisen kaunaisia ja katkeria ja toisten menestyminen on ihan kamalaa. Yleinen asenne näyttää vieläkin olevan ainakin osittain se, että jos olet "liian hyvä", niin et saa enää kisata, vaan sinun on uhrauduttava ja annettava näin muille mahdollisuuksia voittaa. Tämä on mielestäni aivan absurdi ajatus, sillä hyviä ja menestyneitä cosplayereita ei saisi rankaista siitä, että he osaavat asiansa. Tämä ongelma voisi tosiaan helpottua sillä, jos Jenkkilän mallia matkien tietyn verran sijoituksia keränneille kisaajille olisi oma luokkansa - tällöin heidänkin olisi helpompaa lähteä kisaamaan, kun vastassa olisi suurin piirtein samantasoisia pukuilijoita. Eurocosplay ja WCS tarjoaa toki Suomen huipuille mahdollisuuden kilvoitella toisiaan vastaan, mutta moni tahtoisi varmasti kisata useamminkin - ja olla kuulematta sitä iänikuista "mää, toi voittaa aina" -napinaa.

Minusta olisi hyvä, jos Suomen kisoissa kategorisointia ja tapahtumien kisaformaatteja mietittäisiin uudelleen. On ihan okei, jos joku tapahtuma haluaa pitää kisansa omanlaisenaan (esim. Tampere Kuplii) ja palkita kisaajat pelkillä kunniamaininnoilla, mutta tämänhetkinen tasa-arvotrendi sorsii niitä, jotka haluavat kisata vakavammalla mielellä. Jokaista lavalle tahtovaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa - ei pelkästään pelkkää lavakokemusta haluavia aloittelijoita, vaan myös niitä, jotka haluavat oikeasti sijoittua ja niitä kisalavojen konkareita, joiden osallistuminen tavallisiin cosplaykisoihin yritetään sosiaalisen paineen avulla estää. On myös ihan okei, jos Suomessa on kaikille avoimia yksikategorisia kisoja, mutta itse pidän kolmea kategoriaa kokeilemisen arvoisena ideana.

Paineita Painesta

2010-04-08T21:49:00.001+03:00

Tämän merkinnän otsikko on muuten ehkä kuivin keksimäni sanaleikki pitkään aikaan, eheh. Nauttikaapa saavutuksestani. No joo, joka tapauksessa - olin tässä pääsiäisen tienoilla estynyt käyttämään tietokonetta, minkä tähden estyin bloggaamasta, vaikka mieli olisi tehnyt. Tälläkin hetkellä kone, jota normaalisti käytän, majailee huollossa tiedostoineen kaikkineen, joten povaamaani photoshoot-entryä ei ole tulossa. En tosin muutenkaan ajatellut postata samoja kuvia uudestaan, kerta Elzykin sen jo kertaalleen teki. :D;
Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa parista hiukan yleisemmästä cosplayskeneen liittyvästä aiheesta, mutta koska ajatukseni vaativat vielä hiukan hiomista ja läpikäymistä ennen kuin kasaan ne julkaistavaan muotoon, tuli tästä merkinnästä puhdas wip-merkintä.

Olen kärsinyt hienoisesta pukujen tekoa koskevasta motivaation puutteesta yo-kirjoitusten jälkeen. Tänään kuitenkin jokin maaginen voima otti minut haltuunsa ja sain inspiraationpuuskan, joka johdatti minut keskeneräisten pukujeni pariin. Tällä hetkellä minulla ei tosin ole kesken muuta kuin Desuconin lauantaipäivänä ensiesiintymisensä tekevä Paine. Desuconin sunnuntaina puen ylleni jälleen vanhan Neviril-pukuni, jota tosin on vielä korjailtava ennen kesää. Työtä ei siis ihan hirveästi ole, mutta toisaalta, onhan tässä kaikkea muutakin keskittymistä vaativaa - hmmpääsykokeethmmm.

Koska minulta puuttuvat yhä muutamat tärkeät materiaalit kuten soljet, päätin aloittaa siitä osasta, jonka valmistamista varten minulla on kaikki tarvittava jo hankittuna. Näinpä tieni vei Painen yläosan pariin.

Kiitos tästä, Square.

Kuten kuvasta näkyy, ei Painen asukokonaisuuden yläosa ole ihan käytännöllisimmästä päästä. Ensinnäkin, miten ihmeessä tuo paidan virkaa toimittava nahanpalanen voi ylipäätään pysyä päällä, kerta se lepää pelkästään Painen olkavarsilla? Ja toiseksi, miten tuollaisen yläosan omaavassa asussa muka voi pystyä selkäsaunottamaan mösöjä? :E Eihän mistään järkevästä toiminnasta tule yhtään mitään, jos vaatteet ovat koko ajan putoamaisillaan! Mutta koskapa pelisuunnittelijat olisivat ajatelleet käytännöllisyyttä, saati toteutettavuutta? Niinpä niin.

Painen yläosa näyttäisi siis pysyvän kantajansa yllä ilman minkäänlaisia olkaimia (ei, nuo punaiset nauhat eivät ole yläosan olkaimet vaan jonkinlaiset funktiottomat ja henkseleitä muistuttavat hilut). Tämä ikävä tosiasia johtanee siihen, että minun on tehtävä jonkinlaisia taikatemppuja kaksipuoleisen teipin kanssa, mikäli aion saada yläosan pysymään ylläni conipäivän ajan. Voin tietenkin myös olla nostelemassa tuota lerpaketta viiden minuutin välein, sillä tsä-dääm:

Katse kainaloon. Paine on fiksu plikka ja näyttää käyttävän epäkäytännöllisen yläosansa alla jonkinlaista mustaa vaatekappaletta. Just in case.

Eli vaikka yläosa päättäisikin pudota yltäni kesken conituksen, niin välitöntä kriisiä se ei tule aiheuttamaan.

Kun olin tarpeeksi mulkoillut kuvamateriaalia hahmostani ja tuskaillut päälläpysymisongelman kanssa, aloin väsätä yläosasta koekappaletta. Yleensä aloitan pukuihini kuuluvat vaatekappaleet tekemällä jonkinlaisia luonnoksia paperille ja sitten piirtämällä kaavat / muokkaamalla valmiita kaavoja suoraan kaavapaperille, mutta tuon yläosan kummallisen muodon tähden en tällä kertaa tuhlannut lainkaan aikaa kaavapaperin kanssa. Aloin saman tien mallailla vaatteen muotoa lipastoni pohjalta löytyneen jämäkankaan avulla. Leikkasin, sovitin, nupitin, leikkasin, sovitin, taittelin, piirsin, nupitin. Et cetera.

Gor.

Koekappaletta mallaillessani päälleni ehdin taas huokailla useampaan otteeseen kummallisen vaatesuunnittelun takia. Ei, tällainen vaatekappale vain ei pysy päälläni, ellen kannattele koko ajan käsiäni hiukan irti vartalostani. Annan uskollisen avustajani Mollan demonstroida tilanteen puolestani, jottei teidän tarvitse katsella yläosattomissa keikkuvaa Voronaa:

Se toimii sittenkin!

... tai sitten ei.

Nyt kun koekappale alkaa olla kuosissa, alkaakin suunnitelman siirtäminen varsinaiselle kankaalle, eli tässä tapauksessa tekonahalle. Toivon mukaan en tee kamalia ja peruuttamattomia kämmejä kyseisessä työvaiheessa, sillä koska kappale pitänee tehdä kaksinkertaisena (yläreunan taite, argh), niin moinen aiheuttaisi akuutin tekonahkavajeen. Ja sitähän en halua.

Siispä kahtellaan, mitä tapahtuu.

Tampere Kupliista sananen

2010-03-21T10:02:00.008+02:00

Sino-Soviet Treaty of Friendship. Or so. Kiinana Elzy, kuvaajana Hoothoot.

Palauduin eilen illalla Tampere Kupliin tienoilta kotihin jälleen muutamaa jännittävää kokemusta rikkaampana. Ensimmäinen kisa-avustajan pestini jännitti ja lisäksi tuntui kovin hassulta olla osa sitä isoa univormumerta - eli Hetalia-cosplayereita, joita tapahtumassa tietenkin oli ja varsin sankoin joukoin.

Aamuni kului lähinnä kisajuttujen kanssa. Ensimmäisen tunnin ajan tärkein hommani oli lähinnä opastaa ihmisiä kymmenen metrin päässä sijaitseviin wc-tiloihin ja koettaa nyhtää Kyuulta ja Willalta niin paljon informaatiota kuin vain mahdollista, jotta osaisin vastata ihmisten mahdollisiin kysymyksiin. Suurelle osalle kisaajista kisakäytännöt olivat selkeästi aika tuttuja, joten en ollut tosiaankaan kovin työllistetty ennen kuin kisaajat alkoivat ennen kisan alkua virrata backstagelle. Sen jälkeen sitten juoksinkin ympäriinsä huolehtimassa vesihuollosta, hakaneuloista ja muista juoksevista asioista.

Kisaa en kauheasti ehtinyt seurata, sillä huolehdin kisaajajonosta ja tsemppasin viime hetken jännittäjiä. Nyt kun jälkikäteen katsoin vielä finalistien kuvat Aamulehden äänestyksestä, niin näytti ihan tavanomaiselta kisalta ottaen huomioon, että Tampere Kuplii on saanut eräänlaisen välitapahtuman leiman. Kisassa oli yllättävän paljon meininkiä ja ihmiset olivat kehitelleet kivoja pieniä esityksiä, vaikka taustanauhaa ei ollutkaan. Hahmovalinnat olivat myöskin kovin kekseliäitä, kiitos Kupliille ominaisen länsimaisten hahmojen sallimisen. Idea on selkeästi saavuttanut suosiota verrattuna edellisiin vuosiin, ja puolet finalisteista olivatkin länkkäri-cosplayereita. Tintti-cosplayta, ohmygosh - tällaista lisää! Spongebob oli tietenkin kisan ehdoton yleisön suosikki huudosta päätellen - eikä syyttä. Vaikka maskottipuvuilla ja tietyn tyyppisillä hahmovalinnoilla onkin helppo lähteä varta vasten kalastelemaan yleisön suosiota, niin tämä oli kyllä todella näköinen ja mitä nyt kisaajaa juottaessani pääsin tarkastelemaan pukua lähempää, niin puvun tekninen toteutuskin oli oikein mallikas.

Kisahulinan laannuttua vapauduin kiertämään tapahtuma-aluetta seurueeni kanssa. Ohjelmanumerot jäivät tällä kertaa välistä, sillä kotiinlähtö oli ajoitettu melko aikaiseksi ja nälkä oli huutava. Ilmaisten ruokalippujen turvin käväisimme pizzalla ja sen jälkeen kiersimme aluetta valokuvauspaikkojen toivossa. Sää muuttui hetken ajaksi kovin kurjaksi, minkä vuoksi yritimme etsiä rauhallista kuvausnurkkaa sisätiloista, mutta melko huonolla menestyksellä - tilat olivat joka puolella aika lailla valloitettuja. :D

Hetaliaa oli tosiaankin paikalla tietenkin kovin runsaasti, mutta en hirveästi joutunut vuorovaikuttamaan muiden kanssa - minun, Elzyn ja Hoothootin yhteinen aura oli ilmeisesti niin pelottava. Hetalian ja nostetta saaneen Naruton lisäksi paikalla oli paljon yksittäisiä tai muutamien ihmisten ryhmissä liikkuneita ei-niin-trendikkäiden sarjojen edustajia, mikä oli kovin ilahduttavaa. Itse olin kovin ihastunut törmätessäni kahteen Utena-cosplayeriin, vaikkakin olen mitä luultavimmin nähnyt saman kaksikon samoissa puvuissa ennenkin. Olisin myös palavasti halunnut tietää, kuka oli oli ilmoittautunut kisaan Simounin Aaeruna! Kyseinen kisaaja ei valitettavasti koskaan ilmestynyt paikan päälle.

Asuni toimi ihan näppärästi koko päivän, vaikkakin jälkeenpäin harmitti, etten ollut tajunnut ommella muutamaa nepparia lisää pitämään takkia enemmän aloillaan. No, tämä korjaantuu kuitenkin ensi lauantaihin mennessä, jolloin lähdemme tiimimme kanssa photoshoottaamaan oikein ajan kanssa. Seuraava merkintä tulee siis olemaan mitä luultavimmin melko valokuvapainotteinen.

Ahoy, neighbor! Kuvaajana Hoothoot.

Ai niin, yksi hauska tapaus ansaitsee oman mainintansa. Odottelimme kyytiä kotiin ja seisoskelimme siinä vähän matkan päässä tapahtumapaikasta. Lippumme olivat käärittyinä rullalle varsiensa ympärille ja siihen tuli sitten jonkinmoinen miesporukka kyselemään, mistä olemme hankkineet lippumme. Pari sanaa vaihdettiin ja sitten saimmekin päivän parhaan kommentin: "Mekin kuuluttiin joskus Neuvosto-nuoriin." ... ... ... Joo.

Work in progress

2010-03-18T08:02:00.010+02:00

Blogittaminen on sitten mahtavan koukuttavaa - jopa niin koukuttavaa, että alan olla huolissani yo-kirjoituksistani. :D; Huomenna on luvassa ihanainen kemian yo ja ensi viikolla vielä saan tuskailla pitkän matematiikan ja biologian kanssa - ja kaiken kukkuraksi lähden ylihuomenna Tampere Kupliihin. Jes, osaan keskittyä olennaiseen! Olen tosin jo antanut itselleni synninpäästön lauantaista, sillä yksi päivä lukien tai lukematta tuskin muuttaa osaamistani kumpaankaan suuntaan. Onneksi Kupliin puku on ollut jo viikon alusta asti valmis, mikä tarkoittaa sitä, että minulla on näillä näkymin enää yksi pukuprojekti, Paine, ennen kesää. Uskoisin onnistuvani pääsykokeisiin lukemisessa ja yhden puvun työstössä samanaikaisesti.

Napsin eilen todisteaineistoa siitä, mitä olen saanut viime aikoina aikaiseksi.

Siinähän se viimeisin valmistunut projektini roikkuukin ja vieläpä kauniisti silittämättömänä. Kuten kuvasta voikin päätellä, kyseessä on itänaapurin / Ivan Braginskyn puku tiedätte-kyllä-varsin-hyvin-mistä. Ei ihan tyypillisin hahmo-/sarjavalinta minulta, sillä kuten huomattua, keskityn aika lailla pelihahmoihin ja niihin sarjoihin, joista itse pidän. Tämä pukuvalinta palveleekin suurimmilta osin lähinnä paricosplayn toisena osapuolena, mutta en voi sälyttää syytä ihan täysin manipuloivan parinikaan niskoille - en minä ihan oikeasti alkaisi tehdä pukua, jota en ihan oikeasti halua tehdä. Hetaliasta en ole sarjana koskaan erityisemmin välittänyt, koska en vain yksinkertaisesti aina ymmärrä sarjan hauskuutta, mutta historia nyt on aina kiinnostavaa.

Elzy kirjoitti blogiinsa merkinnän siitä, miksi Hetalialla on niin järkyttävän retardi maine ja miksi automaattinen kaikkien Hetalia-cosplayerin leimaaminen retardeiksi leimaaminen ärsyttää, ja olen hänen kanssaan aika lailla samoilla linjoilla. Vastustan ylipäätään sitä, että tietyistä sarjoista cosplayaavia cosplayereita katsotan nenänvarttaan pitkin vain siksi, että sarja on suosittu. Ensin tuli Naruto, sitten Kingdom Hearts ja nyt Hetalia. Jokaisella näistä sarjoista on ollut oma vankkumaton fanikuntansa ja vahva fandom herättää aina anti-fandomin. Vähemmän suosittujen sarjojen katsojat taas jakautuvat yleensä niihin, jotka sarjasta pitävät ja niihin, jotka eivät välittäneet siitä - harva ottaa asiakseen esimerkiksi Simounin kokopäiväisen vihaamisen, mutta Hetaliaa ja muuta "massacosplayta" (ai että vihaan tuota termiä) saa aina toitottaa inhoavansa.

Jos olisin mangaka, käsittelisin varmasti historiallisia aiheita vähän vakavammin kuin mitä Hetalia, mutta ilmeisesti juuri ainutlaatuisen keveytensä takia se on saavuttanut niin paljon suosiota. Historiaan pohjaavia sarjoja kun on pilvin pimein, mutta ahdistavat aiheet ja raskas käsittelytapa eivät vetoa etenkään niihin, joita historia ei sinällään kiinnosta. Hetalian kanssa tätä ongelmaa ei ole. Fandomin on myös hyvin helppoa lähteä elämään omaa elämäänsä - historiasta kun riittää aiheita loputtomiin asti. Minusta onkin alkanut tuntua vähän siltä, että Hetalian luoja vaikuttaa fandomiin yhä vähemmän ja vähemmän - hän on tehnyt hahmoille designit ja luonut näille maihin liittyvistä stereotypioista inspiraation saaneet luonteenpiirteet, ja näistä elementeistä fanit ovat lähteneet kehittelemään omia tulkintojaan historian kulusta ja niistä aiheista, joita Hetalian piirtäjä ei käsittele sarjakuvissaan.

Minun piti olla puhumatta aiheesta, koska siitä on puhuttu jo niin paljon ja hartaasti, mutta en vain voinut pysäyttää itseäni päästyäni vauhtiin. :D Alitajuinen puolustusmekanismini sain kytkeytyi saman tien päälle, koska Hetalia-cosplayer saa niin helposti kuraa niskaansa. Nyt kun olen sanottavani kuitenkin sanonut, voisin unohtaa aiheen ja keskittyä jakamaan kanssanne muutaman faktan puvustani.

Venäjä oli kaiken kaikkiaan hyvin helppo ja nopea projekti ja kerrankin minua onnisti peruukin valinnan kanssa. Takin kangas on sekoitekangasta (50% polyesteriä, 50% puuvillaa), ja ostin sen Helsingin Eurokankaasta hintaan 13,30 € / m. Vaikka minulla onkin vankka epäilys siitä, että kyse on sisustuskankaasta, niin toimii se kuitenkin tarkoituksessaan ihan näppärästi. Koska kangas oli normaalia kangasta kaksi kertaa leveämpää (~280 cm), sain kahdesta metristä tehtyä niin itse takin kuin sen vuorinkin. Suurin osa työstä oli ohi jo kolmen illan jälkeen, mutta viimeistelyt veivät vielä muutaman tunnin verran. Laitoin takkiin myös olkatoppaukset saavuttaakseni vähän ryhdikkäämmän lopputuloksen. Takki on myös tavallista isomman kokoinen, sillä Venäjä on hahmokuvauksensa perusteella isokokoinen ja isoluinen mies - tämän takia minun silmääni pistävät heti langanlaihat Venäjä-cosplayerit, joiden ihoa myötäilevät takit vielä korostavat näiden hoikkaa ruumiinrakennetta.

Puolueettomasti totean, että proppina toimiva vodkapulloni on ehkä hienoin mahdollinen. Se isoisäni lahjaksi saama vodkapullo 60-luvulta eli Neuvostoliiton ajoilta. Tämä pullo ei tosin taida olla alun perin naapurista peräisin, koska Smirnoffia on valmistettu jo vuosikymmeniä Yhdysvalloissa, mutta hieno etiketti korvaa venäläisalkuperän. :D Olen hankkinut rekvisiitaksi myös Neuvostoliiton lipun (isä ehdotti, että vedettäisiin se salkoon yo-juhlissani) myöhempiä photoshootteja varten. Lippu on tosiaan Neuvostoliiton eikä Venäjän, sillä Hetalian pääjuoni sijoittuu kuitenkin toisen maailmansodan ajoille, jolloin Venäjä oli vielä Neuvostoliitto. :B On se tarkkaa!

Olen ehtinyt aloitella myös Painen pukua ja hankkia sitä varten materiaaleja. Tekonahkaa onnistuin onkimaan Hyvinkään Kangastukusta hintaan 9,90 € / m, eli puoli-ilmaiseksi. Tuo nahka on kuitenkin melkoisen ohutta enkä ole vielä ihan sataprosenttisen varma siitä, soveltuuko se etenkään Painen jämäkkään yläosaan, mutta kokeilemalla (ja kikkailemalla) se selviää.

Feikkinahkaa ja omaa nahkaani. Paksuusdemonstrointi. Ovatpas kynteni muuten karmeassa kunnossa.

Tässä kaikki, mitä olen saanut tähän mennessä tehtyä. Cosplayerin kolme pahinta uhkaa ovat symmetria, symmetria ja symmetriaa. Pienemmät, maalaamattomat rinkulat tulevat yhteen Painen vöistä ja tuo ristinmuotoinen kappale tulee yläosaan. Materiaalina molemmissa vanha kunnon softis.

Aloitan aina pukuni kaikkein pienimmistä yksityiskohdista, mikä on sinänsä todella hassua ja epäkäytännöllistä, mutta ainakin kynnys puvun tekemisen aloittamiseen on pienempi, kun ei tarvitse lämmittelemättä ryhtyä ompelemaan isotöisiä kappaleita.

Peruukki stailauksessa. Vielä hiukan työstämistä edessä, jotta 'etuhiusten' ja tuon pystyssä olevan harjaksen liitoskohta näyttäisi sulavalta. Takatukkakin kaipaa hiukan kurittamista. Peruukki on hankittu Anikin osto- ja myyntipalstalta entuudestaan käyttämättömänä.

Tarvitsen Painea varten vielä muutaman vyön / vyömateriaalia sekä kymmenen kappaletta keskenään identtistä solkea - mikä sinänsä kyrsii ja pahasti, sillä minulla olisi laatikoissani kahdeksan kappaletta keskenään identtisiä solkia. Eikä samanlaisia tietenkään saa mistään lisää, sillä ne ovat peräisin vanhoista kengistäni. Argh, en siedä tällaista tuhlausta!

Ensi kerralla saatte sitten mitä luultavimmin lukea kokemuksistani Tampere Kupliista. Olen pestautunut tällä kertaa avustajaksi cosplaykisaan, joten aamu kuluukin sitten kisan taustajoukoissa. Hiukan pelottaa pukuilla näinkin suosittua hahmoa näinkin suositusta sarjasta, mutta luotan siihen, että ihmiset ovat aikuistuneet hiukan sen pusupiirimellakan vuoksi eivätkä käy ainakaan tuntemattomien kimppuun - en todellakaan haluaisi joutua yhtäkkisen glompin/fanservicen/seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Luotan rujoon auraani. :>

Of boobs and butts

2010-03-14T16:20:00.011+02:00

Sain aiheen blogikirjoitukselleni, kun äitini kauhisteli tässä taannoin pukuvalintaani Desuconiin. "Eikös tuo ole nyt vähän liian seksikäs?" No, onhan se. Painella (Final Fantasy X-2) kun ei juuri ole vaatteita päällään, ja ne vähätkin vaatteet ovat vähän... no, niin, kuva kertoo kaiken tarpeellisen.

Painea ei hävetä. Eipä minuakaan hävettäisi, jos olisin nielaissut jättimäisen tiimalasin.

Tässä merkinnässä käsittelen siis omaa suhdettani asuihin, joissa on näkyvillä ihoa enemmän kuin kangasta. Eikä syytä huoleen - pakollista tissispekulaatiotakaan ei ole unohdettu.

Monet cosplayerit karsastavat paljastavia pukuja ja ihan ymmärrettävistä syistä, kun taas moni suhtautuu tällaisten pukujen valintaan ihan luontevasti. Lyhyt helma ja avonainen kaula-aukko eivät tosiaan vaadi mallin mittaista ja muotoista kroppaa, vaan lähinnä hyvää itsetuntoa ja kykyä olla miettimättä, jos joku nyt vaikka sattuukin ajattelemaan että "plikallahan on reidet kuin puunrungot :O". En tosin ollut ihan samoilla linjoilla silloin, kun aloitin cosplayn, enkä olisi tällöin voinut kuvitellakaan itseäni esimerkiksi tuohon Painen pukuun. Silloin en ollut kauhean sinut itseni kanssa enkä arkipukeutumisessanikaan ollut tottunut kauhean naisellisiin vaatteisiin. Jostain syystä eksyin kuitenkin lähes huomaamattani harrastamaan näitä vähäpukeisia pimuja - joita en näin jälkeenpäin miettien oikeastaan edes pidä kauhean vähäpukeisina -, eikä se suinkaan jäänyt vain siihen yhteen kertaan.

Fran (Final Fantasy XII) oli ensimmäinen pukuilemani naishahmo, ja kyseinen asu näyttikin sitten heti joka paikasta jotakin. Kuvaajana Sanna.

Kun on kyse Nevirilin (Simoun) pilottiasusta, ei voi enää sanoa, että pantsut vilkkuvat - niitä kun ei ole hahmosuunnitteluvaiheessa edes yritetty piilottaa. Kuvaajana Mira.

Nevirilin Arcus Prima -mekko on kyllä siveä vyötäröstä ylöspäin, mutta helman pituus onkin sitten jossain siellä vesirajan tuntumassa. Kuvaajana Mira.

Franina en uskaltanut kulkea yksin Tampereen asematunnelin läpi, mutta muuten oloni kyseisessä asussa oli epätavallisen mukava. Vaikka hotellin hississä vastaantullut kalapuikkoviiksimies tuijottikin minua kovin härskisti ja eräs valokuvaaja kysyi conialueella "Saanko ottaa vielä yhden kuvan... takaapäin? ;D", en kokenut suurempaa ahdistusta jalkojeni esittelyn tai ihoa nuolevan bodyn vuoksi. Nevirilin pilottipuvussa lähdin jopa julkiselle paikalle photoshootin merkeissä ("Isi, mikä toi on?" - "No se nyt vaan on... tommonen.") ja tytön mekkoversiossakin pyörin Helsingissä ihan tyynesti.

Voisin jopa kuvitella pitäväni yllä jotain tällaista erityisemmin nikottelematta, vaikka Dizzyn (Guilty Gear) design onkin hiukan mauton.

Yleensä asuvalinnoissani raja tuleekin vastaan lähinnä siinä, jos hahmon rinnat ovat isot ja ne ovat selkeästi esillä. Minua ei lainkaan hävettäisi käyttää C-kupin liivejä vessapaperitoppauksin, mikäli hahmon rintavarustus on havaittavissa vain vaatteiden alla olevina ulokkeina (tissitermistöni monipuolisuus häkellyttää joskus jopa itseni), mutta jos hahmon tissit ovat oikeasti puoliksi näkyvissä, niin feikkaamisella luonnollisen lopputuloksen saavuttaminen on jo paljon vaikeampaa.
Antakaapa minun demonstroida:

Kenin (Zone of the Enders: the 2nd Runner, ylempi kuva) rintamuksen feikkaaminen ei välttämättä olisi lainkaan hankalaa, mutta Yokon (Tengen Toppa Gurren-Lagann, alempi kuva) rinnat puolestaan ovat puolittain paljaana, mikä vaikeuttaa cosplayerin perfektionistista puvunlähestymistapaa huomattavasti, ellei oma rinnanympärysmitta riitä kilpailemaan pikseleiden kanssa. Mahdollisimman hahmonnäköisen ja luonnollisen tuloksen saavuttaakseen minunkaltaiseni pienirintainen ihminen joutuisi luultavasti vain kylmästi hankkimaan silikoni-implantit - ja sehän on tietenkin hyvin suositeltavaa, riskitöntä, järkevää ja halpaa - mutta kyllähän cosplayn takia kannattaa tehdä pieniä uhrauksia!

Mikä sitten saa cosplayerin tarttumaan sellaiseen projektiin, jossa on paljasta pintaa ja paljon? Vankkumaton rakkaus hahmoon tämän kyseenalaisesta vaatetuksesta huolimatta? Onko kyseessä halu saada osakseen ihailua vai kenties jonkinlainen peitelty perversio, haudattu mielihalu itsensäpaljasteluun? Vai onko se nyt ylipäätään niin iso juttu, jos pakarat vähän vilkahtavat - kannattaako siitä nyt näin pitkää blogimerkintää edes kirjoittaa? Niin, eipä kai. Minäkin löydän itseni aina uudestaan ja uudestaan harkitsemasta ties millaista pantsucosplayta tietämättä siihen edes kunnon syytä. Kenties hahmorakkaus on ollut se kaiken ulkonäkökriittisyydenkin voittava voima, tai ehkäpä olen vain oppinut löytämään kiehtovia elementtejä paljastavienkin pukujen designista. Vähäpukeisissa naisissa on oma viehätyksensä. :D;

Muistin vasta jälkeenpäin, että olenhan minä poseerannut yläosattomissakin - tosin imitoiden eri sukupuolta. Yksi paidaton Sha Gojyo (Saiyuki), olkaa hyvä. Kuvaajana Sanna.

CosplayGaalan jälkilaineet

2010-03-12T09:16:00.010+02:00

Huomasin ilokseni eilen illalla, että CosplayGaalan virallisia videoita alettiin lataamaan YouTubeen. Tänään aamulla pääsin sitten käsiksi meidän esitykseemme ja valmistauduin naamapalmuttamaan oman osuuteni vuoksi. Eikä odotuksiani petetty - tottahan toki sieltä löytyivät nämä perinteiset muutamat mehukkaat ja tiukkaa keskittymistä kuvaavaat ilmeet, jotka revähdyttivät kotiväkeni ja itsenikin varsin tyylikkäästi. Järjestäisiköhän mikään taho ilmeenhallintakursseja? Täällä olisi ainakin yksi varma osallistuja.

Materiaaliin pääsee käsiksi tästä:

http://www.youtube.com/watch?v=CmIhdFuAM3I

Ilmekritiikki kohdistuu tietenkin vain ja ainoastaan itseeni, mutta lisäksi on kyllä hiukan napistava itsestäni riippumattomille tahoille siitä, että video oli kuvattu ja leikattu hyvin kummallisesti. Joistakin esityksemme kohtauksista ei saa minkään valtakunnan käsitystä - yhdessäkin kohtauksessa kamera on zoomannut minun jalkoihini (toiseen kenkääni on muuten näköjään jäänyt yksi Miran lapuista kiinni, öhöhö) silloin, kun lavalla olisi mahdollisesti jotain edes hitusen verran kiinnostavaa äksöniä. Draaman kaari kärsi myös siitä, että sekä minun että Miran lavalle saapumiset jäivät kokonaan kameran ulkopuolelle, koska kamera oli keskittynyt vain toiseen lavallaolijoista.

Toisaalta on kuitenkin ihan luonnollista, että kuvaajat eivät olleet nähneet esitystä kertaakaan, eivätkä näin ollen pystyneet tietenkään aina suuntaamaan kameroitaan juuri sinne, missä tapahtui. Oli miten oli, nämä hassut kuvakulmat eivät olleet pelkästään meidän esityksemme ongelma - myös muutamassa muussa katsomassani kisavideossa jotkut kohdat jäivät täysin hämäriksi. Ryhmäkisojen kuvaamisessa on varmasti oma haasteensa, kun lavalla on samanaikaisesti useampia henkilöitä, ja pelkkä jatkuva koko lavan kuvaaminen ilman mitään kuvakokojen tai -kulmien vaihtelua voi käydä kuvaajien ammattiylpeyden päälle.

Omaa esiintymistään on yllättävän vaikeaa katsoa jälkeenpäin uudestaan, koska ainakin minä olen kauhean herkkä huomaamaan omat mokani ja kritisoimaan niitäkin eleitä ja ilmeitä, joihin kukaan muu tuskin on edes kiinnittänyt huomiota. Vaikka olen pari kertaa aiemminkin nähnyt videomateriaalia muista kisoista, joissa olen mukana, niin kolmen minuutin mittaisen esityksen katsominen on ihan erilaista kuin nopea klippi lavalla pyörähtämisestä. Oli paljon helpompaa katsoa videota, jossa astelin Animeconin 2009 yksilökisassa lavalle Gabranthina (Final Fantasy XII) - osasyy tähän saattoi tosin löytyä kasvoni ja samalla myös epäeeppiset ilmeeni peittäneestä kypärästä. :D;

Kypärä on näppärä ilmesensori. Kuvaaja Ville Huovila.

Gaalan esitystä oli kyllä mahdottoman hauskaa suunnitella, sillä mahdollisuus taustamusiikkiin ja riittävä lava-aika tarjosivat lähes rajattomat lähtökohdat. Vaikka käsikirjoitus ja ajoitukset olivatkin koko harjoitusajan lähinnä päidemme sisällä, olen sitä mieltä, että tiimityömme toimi koko harjoitusajan oikein hyvin ja melkeinpä saumattomasti. Vaikka kohtasimmekin harjoituksissamme muutaman ylitsepääsemättömän teknisen ongelman (ei - silmät ja kolme neljäsosaa kasvoista peittävä nokka päässä ei ihan oikeasti näe liikkua ja kyllä - puinen proppi hajoaa ihan oikeasti, kun sen heittää kovalle lattialle), niin riittävä harjoittelu takasi sen, että osaisin tarpeen vaatiessa esittää osani esityksestämme vielä tänäkin päivänä.

Kuvaaja Eetu Lampsijärvi (http://www.flickr.com/photos/tulitomaatti). Ei, en tajunnut pyytää Finnairilta palkkiota harjoittamastani piilomainonnasta.

Harjoituksen puute on ehdottomasti idealtaan hyvän esityksen pahin vihollinen. Ihmisen muisti ei ole vedenpitävä, ja kun muistin rajallisuuden yhdistää lavajännitykseen, alkavat itsestäänselviltä tuntuneet ajoitukset helposti heittää ja moni muukin pikkujuttu saattaa unohtua kokonaan. Tämä ongelma ei ole niin suuri silloin, kun esitystä on harjoiteltu niin, että se tulee melkeinpä selkärangasta. Toki inhimillisiä mokia tapahtuu harjoittelusta huolimatta, mutta jos takana on monta harjoituskertaa, ei esimerkiksi jännitys pääse vaikuttamaan suoritukseen niin paljon.

Lisäksi harjoittelu helpottaa improvisointia, sillä asiat etenevät vain harvoin täysin suunnitelmien mukaan. Jos esityksessä on enemmän kuin yksi esiintyjä, on oltava koko ajan tietoinen oman esiintymisensä lisäksi myös toisten suorituksesta. Siihen ei voi tietenkään itse vaikuttaa, mutta hyvällä improvisoinnilla voi paikata tehokkaasti toisten pieniä mokia - meilläkin kävi pieni kämmi esityksen loppuosan ajoituksessa ja tuloksena oli muutama hetki ylimääräistä aikaa. Hyvinhän se lopulta sujui, sillä musiikki ja esityksen kulku olivat kaavoittuneet pieniin päihimme niin hyvin, että liian aikaisesta kaatumisestani huolimatta Mira ei alkanut kiirehtiä omaa osuuttaan, vaan täytti odotusajan hienosti improvisoiden ja siirtyi takaisin kohtaukseen samaan tahtiin ääniraidan kanssa.

Mira takapiruilee. Kuvaaja Eetu Lampsijärvi.

Toisinaan lavalla sattuu myös esiintyjien esiintymisestä riippumattomia yllättäviä tilanteita, joihin ei välttämättä voi varautua etukäteen. Mitä tehdä, jos esimerkiksi puvun osat alkavat irtoilla ja tipahdella lavalle kesken esityksen? Myös meidän esityksessämme kävi pieni kämmi, sillä kuten yllä jo mainitsinkin, niin proppini hajosi kesken kaiken lentäessään lattialle. Tähän olimme onneksi osanneet jo varautua, koska sama tapahtui kenraaliharjoituksissakin. Jos jotain tällaista tapahtuu, niin tärkeintä on vain yrittää olla häiriintymättä ja kiinnittämättä koko juttuun mitään huomiota.

On luultavasti lähes mahdotonta kyetä nousemaan lavalle ilman minkäänasteista jännitystä, mutta lavakammostakin huolimatta esiintymisestä voi oppia nauttimaan. Itse ainakin pidän siitä tunteesta, kun saan nousta lavalle jännittämään. On paljon mukavampi jännittää lavatilannetta noin yleensä kuin stressata siitä, että esityksen treenaaminen on jäänyt puolitiehen.

Tilannekuvat. I'm lovin' 'em. Kuvaaja Eetu Lampsijärvi.

Onko cosplay välineurheilua?

2010-03-11T12:20:00.007+02:00

Tällä merkinnällä on melko typerä otsikkovalinta, sillä siihen voi vastata jo ensimmäisessä kappaleessa kieltävästi - ei, eihän cosplayta tosiaankaan voi kutsua välineurheiluksi. Autoja, jääkiekkovarusteita ja golfmailoja voi vertailla muiden harrastajien kanssa, mutta ompelukoneiden vertailu ei liene cosplayereiden keskuudessa kauhaen yleistä. Joka tapauksessa, tehdäkseni pointtini selväksi vertaan tässä merkinnässä cosplayta hevosharrastukseen, josta minulla on vuosien omakohtainen kokemus. Mielestäni nämä kaksi täysin erilaista harrastusta ovat tietyssä mielessä hyvin samanlaisia - muun muassa harrastajatyypit ja harrastajien keskinäinen hierarkia ovat molemmissa piireissä hyvinkin samankaltaisia.

Cosplaysta puuttuu kuitenkin se tyypillisen välineurheilulajin mukanaan tuoma harrastusvälineillä kilpailu ja päteminen. Kenenkään ei ainakaan tarvitse hävetä sitä, jos oma ompelukone ei ole ihan yhtä hieno ja kallis kuin jonkun toisen. Cosplayerin ainoat harrastusvälineet ovat yleensä se ompelukone ja mahdollisesti saumuri (ja tietenkin kasa pensseleitä, sakset, mattoveitsi, kuviosaha, sirkkeli, hitsausvälineet, oma metallinsulattamo ja muut pienet välttämättömyydet, mutta keskityn tässä selonteossa lähinnä ompeluvälineisiin). Koska pukujen teko tapahtuu pääasiassa yksin kotona, ei kukaan tiedä, kenen ompelukoneella puvut ommellaan, onko cosplayerin saumuri mummolta lainattu vai tuliterä tuhannen euron laite vai pysyvätkö hänen pukunsa kasassa ompeleiden sijaan teipillä. Oli ompelukone sitten Bernina tai Singer, niin ei se ketään oikeasti kiinnosta, sillä puvun laatu on harvemmin riippuvainen työskentelyvälineiden hinnasta ja merkistä.

Hevosharrastuksessa asioita arvotetaan usein hiukan eri tavalla. Kaikki tallin tädit ja sedät ovat hyvinkin kiinnostuneita muun muassa siitä, onko hevosesi kallis puoliverinen vai harrasteponi, onko satulasi Wembley vai Lewa, onko jalassasi Mountain Horset vai kumiset ratsastussaappaat ja niin edelleen. Toki aidolla hevosharrastajalla pitää olla allaan kiiltävän hevosen lisäksi myös sitäkin kiiltävämpi citymaasturi, jonka perään on helppo kiinnittää hevosenkuljetusvaunu, joka muistuttaa sisältä neljän hengen hotellihuonetta.

Cosplayharrastuksessa cosplayeria arvostellaan onneksi useimmiten lähinnä puvun - ja turhan usein myös puvun kantajan - ulkonäön perusteella. Ylläolevan alustuksen tarkoitus oli siis korostaa sitä, kuinka hieno asia moisen välineaspektin puuttuminen oikeastaan onkaan. Tässä harrastuksessa ollaan kriittisiä niin itseä kuin toisiakin kohtaan, mutta ainakaan cosplay ei tee eroa varakkaiden ja vähävaraisten harrastajien välille. Ompelukoneen hinta ei ratkaise lopputulosta, ja jokaisella on ainakin teoreettisesti ajateltuna yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä harrastajana. Hevosharrastuksessa tämäkin on toisin - tietenkään kilparatsastuksen huipulle ei päästä pelkillä varusteilla, mutta ammattilaisen valmennus, hyvä kilparatsu ja kisamatkat - puhumattakaan sen hienon kilpahevosen ylläpitoon liittyvistä kustannuksista - vaativat sitä yhtä ja ainoaa, eli rahaa.

***

Noin. Nyt kun mahtipontinen ja yhteiskunnallista epätasa-arvoisuuttakin hiponut johdantoni on puitu läpi, ajattelin vähän pohdiskella saumurien sielunelämää. Seuraavaksi pohdin kolmea tyypillistä saumuriin ja sen hankintaan liittyvää ennakko-oletusta:

1) Saumuri on vaikeakäyttöinen, monimutkainen, eikä sitä opi ikinä langoittamaan
2) Saumurin kanssa kaikki on helpompaa, nopeampaa ja näyttää paremmalta
3) Saumuri maksaa maltaita

Väite 1. Onhan saumurissa enemmän lankoja kuin tavallisessa ompelukoneessa, mutta omasta mielestäni niiden käytön hankaluutta liioitellaan ihan liikaa. Saumurien langoituksen vaikeutta hokevat niin kangaskaupan tädit kuin muutkin ompeluharrastajat, mutta jos minä onnistuin langoittamaan saumurin toisella yrittämällä oikein, pystyy siihen varmasti ihan kuka tahansa muukin. Ohjeiden lukeminen, niiden ymmärtäminen ja käyttäminen lankojen reitityksessä ei oikeasti ole kovinkaan monimutkaista. Kaiken lisäksi saumuria ei edes ole pakko langoittaa joka kerta, kun haluaa vaihtaa langat erivärisiksi - riittää, että katkaisee vanhat langat ja solmii uudet tiukasti kiinni vanhoihin langanpäihin ja huolehtii siitä, että solmut ovat tarpeeksi tiukalla ja mahtuvat kulkemaan saumurin läpi.

Väite 2. Saumurisauma on siisti, sitä ei käy kiistäminen. Nämä kuuluisat sisäsaumat saa heti näyttämään paljon mieltä ylentävämmiltä, kun saumanvaroista ei roiku purkautuvan kankaan rippeitä. Saumuri on siitä mukava laite, että nelilankaisena ja leikkuuterällä varustettuna se ompelee samalla kerralla kankaat kiinni toisiinsa sekä leikkaa ja huolittelee kankaan reunan siistiksi. Saumurisauma tosin kannattaa usein vahvistaa vielä ompelukoneompeleella, mikäli vaatteesta haluaa oikeasti kestävän. Lisäksi saumuri on verraton apu trikoon ja muiden joustavien kankaiden ompelussa. Eli kyllä, saumurin kanssa kaikki on helpompaa ja nopeampaa, mutta. Olen eri mieltä sen henkilön kanssa, joka väittää, että saumurilla kaikki näyttää paremmalta. Pelkällä ompelukoneella saa ihan yhtä hyvää jälkeä, jos vain jaksaa olla huolellinen. Saumuri ei ole mikään laadun tae.

Väite 3. Kyllä, saumuri on melko kallis hankinta. Halvimpien koneiden hinnat lähtevät yleensä kolmestasadasta eurosta ylöspäin, ja tämä voi tosiaan tehdä ainakin opiskelijan budjettiin melkoisen aukon. Mikäli onni on myötä, voi jossain törmätä käytettyihin saumureihin, joiden hinnat ovat luonnollisesti hiukan alempana. Käytetyn saumurin hankinnassa tosin piilee se hankaluus, ettei niiden mukana tule välttämättä käyttö- ja langoitusohjeita. Niille ei myöskään aina tarjota takuuta. Itse ostin oman saumurini, Elna 344:n, vähän käytettynä läheisestä kangaskaupasta. Saumurini oli toiminut vain kaupan mallikoneena, jonka avulla saumuriostajat olivat saaneet kokeilla koneen toimintoja, joten sain sen hiukan tavallista hintaa halvemmalla. Mukana tulivat kuitenkin kaikki herkut - käyttöohjeet, ylimääräiset langat ja muut lisätarvikkeet - sekä kattava takuu. Alkuperäinen, jo kerran alennettu hinta olisi ollut 450 €, mutta loppujen lopuksi koneeni hinnaksi tuli 410 €. Kallis hinta on ihan suhteellinen käsite - kaikki riippuu siitä, kuinka paljon on valmis panostamaan harrastusvälineisiinsä. Itse en maksaisi esimerkiksi lenkkareista viittäkymppiä enempää, mutta tämäkin riippuu ihan näkökulmasta. Saumuri helpottaa työskentelyä kuitenkin sen verran, että enemmän ompelevalle se on oikein hyvä hankinta.

Vaikka saumuri onkin nopea ja näppärä väline tylsään huolitteluvaiheeseen, niin ompelukone on se virallinen ja enemmän käytetty työvälineeni. Ompelukoneeni ei oikeastaan ole virallisesti minun vaan äitini, mutta koska hän ei ole sillä vuosiin ommellut muuta kuin housunlahkeiden käännöksiä (ja nykyään minä saan ommella nekin, hmhmhm), pidän konetta adoptoituna lapsenani. Alun perin kyseinen Pfaff -merkkinen kapine on peräisin ompelijattarena työskenneeltä mummoltani.

Kone on hyvin raskastekoinen, mutta erittäin varma ja tekee laadukasta jälkeä vielä neljänkymmenen käyttövuodenkin jälkeen. Se on ilmeisesti alun perin suunniteltu ammattilaiskäyttöön. Kyseinen masiina on melkoinen aarre, jota yritän vaalia säännöllisellä öljyämisellä ja puhdistuksella niin pitkään kuin vain mahdollista. Olen ommellut kansalaisopiston vaatteidentekokurssilla kansalaisopiston digitaalisilla muovikoneilla, mutta en yhtään pidä niistä - mielestäni koneessa pitää olla volyymia ja sen pitää jaksaa nikottelematta kaksitoista kangaskerrosta. :D; Peukuttelen siis kovasti sille, että oma ompelukoneeni kestäisi vielä toiset 40 vuotta, sillä en ole yhtään sinut näiden nykyisten rimpulakoneiden kanssa.

Tässä nämä kaunokaiset sitten ovat - Pfaff vasemmalla ja Elna oikealla. Koetan pitää ompelutilani siistinä, mutta jokaisen ompelukerran jälkeen se suistuu enemmän tai vähemmän luovaan kaaokseen. Näin sivumennen sanoen, vasemmalla näette vilauksen Nevirilin (Simoun) takin hihasta. Ratkoin takin viime viikolla auki ja nyt pitäisi uusia se kesään mennessä.

***

Kiitos, kuittaus.

Intro

2010-03-11T09:20:00.003+02:00

Kippis. Olen 18-vuotias suomalainen cosplayer, joka päätti aloittaa Bloggerissa kirjoittamisen ihan puhtaasti siitä syystä, että moni muukin pukuilija jakaa ajatuksiaan harrastuksestaan näin julkisesti. Itsekin koin, että minulla saattaisi olla asiasta jotain sanottavaa, joten hetken mielijohteen vuoksi tämä teksti on nyt tässä. Mainittakoon vielä, että en liiemmin välitä käyttää "cossata" ja "cossaaja", sillä olen kirjoituksissani puhekielisyyksiä karttava panka, joka on mieluummin päättänyt suosia näitä suomen kielen kanssa riiteleviä termihirviöitä "cosplayer" ja "cosplayaaminen", joita ei saa taipumaan luontevasti sitten millään.

Vaikka Vorona onkin blogiminäni, niin yleensä liikun internetissä, kuten Anikin foorumilla ja cosplay.comissa, nimimerkillä Scarface. Kisatessani ja luonnollisesti myös nk. oikeassa elämässä suosin oikeaa nimeäni, Annia. Vaikka nimi tai nimimerkki eivät muistuisikaan mieleen, niin jostain kumman syystä minut muistetaan niin oikeassa elämässä kuin cosplaypiireissäkin yhdestä ja samasta asiasta - "tunnistaisin nuo pisamat missä tahansa!" (...).

Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2007, ja tähän päivään mennessä olen tehnyt noin parikymmentä pukua, jotka ovat suurilta osin pelihahmoja. Harrastukseen minut veti mukaan ystäväni Wempuli, joka oli harrastusta minulle suositellessaan cosplayannut itse jo useampaan otteeseen. Ensimmäinen tapahtumani oli Animecon 2007 Jyväskylässä, missä olin päättänyt pukuilla Xigbaria Kingdom Hearts 2 -nimisestä pelistä. Kyseisestä puvusta ei itselläni ole kauheasti kuvia, sillä suurin osa niistä on kadonnut jo bittiavaruuteen tietokoneen oikkuilujen myötä.

Xigbar käyttäytyy hyvin hahmouskollisesti. Kuvaajana Wempuli.

Isoäitini auttoi minua kyseisen puvun tekemisessä valtavasti, mutta ensimmäisen conini jälkeen minut valtasi suunnaton "minä itse!" -henkinen innostus. Aloin vähitellen tutustua ompelukoneeseen paremmin ja pikkuhiljaa myös pukujeni vaikeusaste nousi. Olin ehtinyt pukuilla hädin tuskin puoli vuotta, kun jo päätin tehdä Final Fantasy XII:n Reksin (kts. kuva alempana) - puvun näköisyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseinen projekti oli joka tapauksessa ensimmäinen kosketukseni haastavampiin pukuihin, jotka vaativat yksinkertaisen ompelun ja valmiiden vaatteiden muokkauksen lisäksi vähän muutakin. Sain myös esimakua siitä, millaista on kärsiä pukunsa eteen, sillä fiksuna nuorena naisena päätin laittaa kyseisen puvun päälleni joulukuussa - keskellä sen vuoden tuulisinta, sateisinta ja kylmintä mahdollista kuukautta.

Ensimmäinen kosketukseni cosplaykisoihin oli Helsingin Kirjamessuilla vuonna 2007. Tuolloin pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan cosplaykisaa, ja kokemus oli hyvin jännittävä. Silloin en osannut aavistaakaan, että vuotta myöhemmin tulisin itse astelemaan samalle lavalle yleisön eteen. Varsinainen haluni kokeilla kisaamista heräsi hiljalleen vuoden 2008 keväällä, ja lavalle päätin sitten astua ensimmäistä kertaa saman vuoden Kirjamessuilla. Kirjamessujen hahmokseni olin valinnut Vaanin (Final Fantasy XII) ja vaikka en palkinnoille päässytkään, oli kokemus hyvin pökerryttävä ja ennen kaikkea niin addiktoiva, että tein päätöksen nousta lavalle jonain päivänä vielä uudestaan. Vuonna 2009 otinkin osaa yhteensä jo kolmeen eri kisaan, ja jälleen Kirjamessut toimi käänteentekevänä miljöönä - ensimmäinen palkintoni osui kohdalleni Kirjamessuilla 2009. Kyseessä oli kunniamaininta Tatiana Wislan (Last Exile) puvusta.

Tatiana Wisla. Kuvaajana Mira.

Vuonna 2009 aloin myös kiinnostua tapahtumien taustalla toimimisesta. Hain Tampere Kupliin ja Mangapäivän cosplaykisojen tuomaristoon hyvällä menestyksellä, ja nämä tapahtumat saivatkin minut viehättymään kovasti tuomaroinnista ja sen tarjoamista haasteista.

Vuosi 2010 tulee olemaan osaltani hiukan hiljaisempi kuin aiemmat vuodet. Syynä ovat henkilökohtaisen elämän suuret mullistukset kuten ylioppilaaksi kirjoittaminen ja jatko-opiskelupaikan etsintä. Ehdin tosin alkuvuodesta pyörähtämään jo kisalavallakin CosplayGaalan ryhmäkisassa ja varsin hämmästyttävällä menestyksellä - nappasimme parini kanssa ensimmäisen palkinnon. 'u' Yksilökisaaminen jäänee tältä vuodelta omalta osaltani luultavasti olemattomiin, kiitos opintojen, mutta vaikuttanen yhä ainakin kisojen taustajoukoissa - tiedossa on ainakin yksi tuomaripesti ja mikäli vain suinkin ehdin, olen mielelläni mukana myös muissa kisatehtävissä.

Näin. Nyt kun on pakolliset esittelyt (hyvä on, myönnetään - ei tämä mitään pakkopullaa ollut, sillä kukapa ei tykkäisi kirjoittaa itsestään) hoidettu pois alta, niin seuraavissa merkinnöissä voinkin jo keskittyä olennaiseen.